Helsinkiläisistä on ollu paljo juttua, että ovat aika sisäänpäin lämpeneviä. Itse tulen Pohjois-Karjalasta ja asun nyt Kuopiossa. Tarkoitus olis kuitenkin muuttaa sinne Pääkaupunkiseudulle joten toivottavasti sieltä löytyy muutama avoimempikin tyyppi. Onnea sulle etsintöihin. Vältä ennakkoluuloisuutta, onhan siellä moni joka on muuttanut muualta sinne ja varmasti paikallisiakin hyviä tyyppejä!
0Äänestä
paljasjalka
syndrooma on olemas, psykologit tietää. Johtuu siitä, et kun on jatkuvasti paljon ihmisiä jokapuolella, niitä on pakko alkaa karsimaan "huomiokentästä", sillä eihän kenenkään pää kestä tuhatta uutta tuttavuutta tunnissa... Autismissa esim. on kyse juuri siitä, että sitä suodatusta ei tapahdu. Kyllä me ihan yhtä mukavia ollaan kuin muutkin. Rohkeasti juttelemaan vaan. Toisaalta olen myös itse törmännyt aivan kummalliseen vihamielisyyteen; olen vieraassa kaupungissa saattanut ravintolassa tunnin verran jutella "paikallisten" ihmisten kanssa, ja juttu on sujunut todella hyvin. Kun on tullut ilmi (yritän välttää slangia) että olen Helsingistä, ilmapiiri on muuttunut jäätäväksi, ja siihen loppui se juttu... Ainakin alkuperäiset helsinkiläiset ovat melkoisen mutkattomia, yleensä henkilöt joilla on tarvetta korostaa itseään ja käytöstään, eivät täältä edes ole. Kunhan kuvittelevat, kuinka tulisi käyttäytyä...
0Äänestä
kokemus
...joo se että täällä hesassa on sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä on täyttä totta, mutta vielä niitä vaivaa sellainen huono juttu kuin kateellisuus, he voivat rikkoa parhaan kaverin parisuhteen tai häiritä jossain muussa jutussa niin että tämä ei onnistu saavuttamaan tavoitettaan vain sen takia että itsellään menee huonommin kuin ns. parhaalla kaverilla....
0Äänestä
paljasjalka
kyllä tuollaisiin törmännyt. kai sitä isoon porukkaan mahtuu monenlaista. Itse voi valikoida, kenen kanssa "asioi".
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat