Se olisi erittäin mielenkiintoista tietää. Nimittäin, jos täällä on alalla olevia, jos jotain voi tehdä päätelmiä heistä, niin he niin kovasti aina väittävät olevansa positiivisia. Tai korkeamman henkisen tietoisuuden omaavia. Silti, jos nyt on yhtään lukenut tämän keskustelupalstan antia, tai sen sisältöä, niin jotkut täällä ainakin ryhtyvät haukkumaan niitä, jotka ovat aiemmin olleet ennustuspalvelujen käyttäjiä. Jotkut trollit menevät tekemään heistä päätelmiä, jotka eivät osu lainkaan kohdilleen. Jotkut heittivät arvioita niistä, jotka arvostelevat ennustusbisnestä, että he olisivat siippojensa jättämiä tai kyselleen ennustajilta tulevia elämänkumppaneita. Joillakin näyttää olevan ennakkokäsitys, mistä ainoista syistä ihmiset pyytävät itselleen ennustusta. Vai kuvittelevatko he sitten olevansa todella oikeita näkijöitä, jotka muka tietäisivät, ketkä tällä palstalla kirjoittelevat.
Voin sanoa, että aika monet kirjoittajista tehdyt arviot ovat menneet täysin poskelleen. Joten jos nämä sanojat ovat olevinaan ennustajia, niin se on ainakin viimeinkin todiste siitä, että heillä ei ole mitään todellisia kykyjä.
Ja jos joku vain sattuu kertomaan, että ne (ennustukset) olivat vähemmän hyviä, tai poskelleen menneitä, niin heitäkin haukutaan siitä. Minusta se ei ole asiallista. Sillä ei tämä nyt voi mennä niin, että täällä saa keskustella vain tätä alaa ja alalla olevia kehuten. Kaikenlainen palaute pitää osata ottaa vastaan, ja edes pohtia toisen ihmisen näkemyksiä. Muuten tästä tulee se kuva, että tämä todella on sitten vain ennustuspalveluiden mainostamista. Että tämä on yksi foorumi, jota kautta alaa ja sillä toimivia markkinoidaan.
Lisäksi jos nämä ennustusalalla olevat ovat todella muita henkisempiä ja korkeammalla tasolla olevia, miksi se ei näy kirjallisessa ulosannissa ja keskustelussa. En ainakaan näe minkäänlaisia merkkejä esim. empatiakyvystä. Koska jotkut ainakin ennustajiksi itseään väittävät laittoivat esim. tänne vähän aikaa sitten keskustelunavauksen, jossa ihmettelivät asiakkaitaan, haukkuivat ja nimittelivät heitä. Ne kirjoitukset eivät antaneet sellaista vaikutelmaa, että ennustajat olisivat jotenkin henkisiä, empatia, tai sympatiakykyisiä. Siitäkin, ja itse asiassa monista muistakin kommenteista, joita jotkut ovat vastanneet niille, jotka ovat kirjoittaneet tälle palstalle, on ollut huomattavissa sama asia. Ei toisen haukkuminen anna sellaisen tekijästä kovin empaattista kuvaa.
Käsittääkseni tätä palstaa ei ole koskaan rajattu ja tarkoin määritelty millään rajoituksilla, että ei saisi muka tulla kertomaan omista kokemuksista. Joten tästä on pakko tehdä se päätelmä, että ne, jotka ovat tästä ärsyyntyvät ja alkavat haukkuvat asiakkaita tyhmiksi, heillä on jotakin pelättävää.
Sillä kyllä nämä keskustelunvaukset näkyvät myös googlen selaimen kautta hakusanastossa.
Kuka tahansa voi ne löytää.
Voin vain toivoa, että joku jonakin päivänä tekee lopun tuosta epärehellisestä ja selvänäköbisneksestä ja ihmisten huijaamisesta. Tavalla tai toisella. Se toki vaatii kansalaisaloitteiden ja lakiesityksen tekemistä oikeusministeriössä. Toivottavasti joku löytää minunkin tarinani ja on kanssani samaa mieltä. - Sekä myöntää sen, että olen oikeassa ja puhunut totta.
Ja nk. jokainen oikeudentuntoinen, oikeudenmukainen ja arvot omaavan ihminen tekisi.
Uusien uhrien tulemisen estämiseksi.
Ketkä tällä palstalla kommentoivat?
19
305
Vastaukset
- Vaikka_mitä_väittäisivät
Omien asiakkaiden arvosteleminen ei todellakaan kerro alalla olevien empatiakyvystä, tai mistään muita ihmisiä korkeammalla tasolla olevasta henkisyydestä.
- empatiaako
no saako asiakas arvostella näkijää? onko se empatiaa kun nimellä huudellaan ja jossei muuten niin vaikka huvikseen
- Onko_oikeudenmukaista
empatiaako kirjoitti:
no saako asiakas arvostella näkijää? onko se empatiaa kun nimellä huudellaan ja jossei muuten niin vaikka huvikseen
Kritiikki tulee silloin ja täysin aiheesta silloin, kun on joutunut asiakkaan kohdalta täysin harhaanjohtavan mainonnan uhriksi, ja asiakkaan kohdalta on saanut kyseiseltä yritykseltä täysin katteetonta ja vastikkeetonta palvelua. Niin kuin esim. joissakin alan henkisyyttä mainostaneessa lehdessä Minä Olen esim. Rajatieto Organisaatio yritykseltä.
- trollejako
miten tuosta trolli sanasta tuli niin tuttu fiilis?
- minävaineikukaanmuu
Minulla on ihanat asiakkaat, niin uudet kuin vakituiset, maksan joka kuukausi verot tellit ja lellit. On aina ilo auttaa. Kaikilla ei mene hyvin ja he haluavat näkyykö taivaan rannalla sarastusta.
ihanaa syksyn odotusta
- Selvä_ristiriita
On se jännä, kuinka monesti nämä "näkijät" todellakin väittävät omaavansa korkeamman henkisen korkeamman tietoisuuden tason. Silti arvostelevat omia asiakkaitaan ja palstalle kommentoivia.
Empatiakykyä pidetään kuitenkin yhtenä korkeimpien aivotoimintojen ominaisuutena.
Tässä on selvästi ristiriita. Jos näkijöillä ei olekaan mitään myötätunnon osoittamiseen viittaavia merkkejä, niin ei heillä silloin ole mitään korkeamman henkisen tietoisuuden tasoa.
Herää epäilys, että ovatko mitään näkijöitä laisinkaan.
Melko suurella todennäköisyydellä, että varmasti eivät ole.
He ovat siis aivan tavallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään yliluonnollisia ominaisuuksia, tai kykyä nähdä kenenkään tulevaisuuteen. - näinonnähty
oletko varma että kirjoittajat lopulta ovatkaan näkijöitä? kosa täällä voi anonyymisti kirjoittaa, niin siellä voi taustalla olla yksi sekopää joka kirjoittelee eri nimimerkeillä.
- Todisteita_löytyy
Nimimerkille näinon nähty: Näkemyksesi ja teoriasi ei oikein pidä paikkaansa, koska ainakin pari, kolme ennustajaksi itseään väittävää ja itseään mainostavaa on tällä palstalla kirjoitellut ja ihmetellyt omia ns. asiakkaitaan ja heidän käytöstään. Tsekkaapa vähän tarkemmin ja enemmän aiempia keskusteluaiheita, niin voit huomata tämän kyseisen asian todeksi, ja että puhun totta. Sama on ollut myös havaittavissa joidenkin ilkeistä kommenteista, kun joku on uskaltanut kertoa omista kokemuksistaan ja kirjoittanut niistä tänne.
- kyllästynytsunjuttuihin
kuule,en viitsi tsekata tarkemmin näitä keskusteluita, koska nämä toistaa koko ajan samaa kaavaa ja sä kirjoittelet täällä tarinoitas minkä ehdit, hankkisit ittelles elämän
- Sössinyt
Vai olisko niin, että ne näkijät hermostuvat jotka eivät näkijöitä ole. Huonojen kokemusten kertomista ei ole kovin paljon ollut aiemmin, vain kehumisia. Kun niitä huonojakin kokemuksia varmasti on, se että joku niitä paljastaa ja osuu lähelle totuutta voi olla bisneksille aika kova isku. Sen kaikki varmasti jo ymmärtää että kaikki eivät näissä palveluissa ole näkijöitä ja tietysti jokainen maksava asiakas haluaa näin karrikoidusti sen palvelun minkä ostaa. Ainakin osassa noista kommenteista päätellen asialla ei todellakaan ole empaattisia näkijöitä vaan pikemminkin aika röyhkeitä ihmisiä. Mutta jos pystyy olemaan selvänäkijä ilman näkökykyä luutavasti pystyy myös kommentoimaan asiakkaitaan ala-arvoisesti. Se mikä näissä keskustelussa on todella pistää silmään on ettei mitään negatiivista saisi tuoda julki, pitäisi vain kehua. Jos kehumisen aihetta löytyy pitää kehua, jos löytyy huonoja kokemuksia niitäkin pitää voida tuoda julki.
- ihmetteliäiitu
eipä ole hyvää palautetta annettu ja jos on niin 50 ihmistä haukkuu sen, miksi sä vänkäät koko ajan?
- Todistusaineisto_toista
Kun joku alkaa antaa kielteistä palautetta ja kertoa omista kokemuksistaan selvänäkö ja meediopalveluihin liittyen, niin ainakin heidän vastaan saamista kommenteista päätellen, ei voi sanoa, että kyseiset "ennustajat" olisivat millään tavalla ainakaan empaattisia. Empaattisuus luetaan kuitenkin ihmisellä oleviin korkeampiin älykkyydessä oleviin ominaisuuksiin ja kykyihin. Kuitenkin nämä kaikki "näkijät" lähes järjestään omissa netissä ja lehdissä julkaisemissa mainoksissaan väittävät olevansa niin kovin empaattisia, aitoja ja oikeita näkijöitä. Ja että he ovat henkisen tietoisuuden korkeammalla tasolla.
Totuus asioiden oikeasta laidasta on ennemminkin niin, että he ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla ei todellakaan ole olemassa mitään yliluonnollisia kykyjä ja ominaisuuksia.
Joten he eivät siis ole lainkaan mitään oikeita näkijöitä ja meedioita. - kesälläkerrankeinussa
oletko nyt ihan varma että ennustajat vastaa niihin? eihän niillä olis aikaa kuin istua vastailemassa täällä. täällä voi olla anonyymisti ja kirjoittaa kuka vaan. Aika vainoharhaista porukkaa ainakin tuntuu riittävän
- Sössinyt
ihmetteliäiitu kirjoitti:
eipä ole hyvää palautetta annettu ja jos on niin 50 ihmistä haukkuu sen, miksi sä vänkäät koko ajan?
Kyllä on tullut annettua hyvää palautetta jopa näissä ketjuissa, ikävä kyllä siihen on aihetta vain niin harvoin. Tasapuolisuuden vuoksi en anna palautetta kenenkään nimellä, vaikka muutamia tosi hyviäkin kokemuksia on enkä tee listaa siitä huomattavasti suuremmasta määrästä, jotka eivät ole nähneet mitään. Miñulle riittää todisteeksi näkemisestä yksi toteutunut asia, mutta siihen jos ei kykene en kyllä voi sitä hyvää palautettakaan antaa. Enkä halua näitä kaikki eivät näe kaikille jne. Jonkun toisen sanoin: jos ei näe kaikille ei näe kellekkään. Ilmeisesti näitä on ja siksi näitä huonoja kokemuksia ei kai saisikaan tuoda esille. Kukaan ei varmasti näe kaikkea eikä ole tarkoituskaan että koko elämä paljastetaan. Ilmeisesti nämä keskustelut huonoista kokemuksista ovat jonkun hermostuttaneet. Asian ympärillä pyörii aika paljon rahaa,
- Hmmm_hmmm
kesälläkerrankeinussa kirjoitti:
oletko nyt ihan varma että ennustajat vastaa niihin? eihän niillä olis aikaa kuin istua vastailemassa täällä. täällä voi olla anonyymisti ja kirjoittaa kuka vaan. Aika vainoharhaista porukkaa ainakin tuntuu riittävän
Kommentoijalle, lukaisepa tämä seuraava jonkun tälle keskustelupalstalle tuomat kirjoitukset: otsakkeella " Millaisia asiakkaita teillä muilla on", ennen kuin alat nimittelemään vainoharhaiseksi.
Vai eivät käy täällä....
Kun joku kertoo omista kokemuksista, niin nimitellään ja jos jättävät itse selkeitä todisteita ja jäävät kiinni valheista, niin kiistävät kaiken. Eihän kukaan ryhdy nimittelemään asiakkaita, jos siihen ei olisi jokin taustalla oleva syy. Itse epäilen, että esilletuodut asiat ovat niin arkaluontoisia, sekä huonoa mainetta tuovia alalla oleville, että suurin syy on siinä.
Toinen syy on toki se, että "ennustajat" pelkäävät asiakkailla olleiden huonojen kokemusten julkitulemisen seurauksena tulonmenetyksiä. Muuten tuota tylyyttä ja nimittelyä ei voi oikein selittää.
Kuulkaas, olette jo kompastelleet sen, minkä olette kerennyt, mutta rehellisyyttä ja empaattisuutta teissä ei koskaan ole. Eikä tule löytymäänkään.
- oiaikojaoitapoja
myöskään ei ole asiakkaat empatia kykyisiä, ei tässä nyt voi syyttää pelkästään näkijöitä. Mutta kyllä se niin on että jos haukutaan jatkuvasti niin hermohan siinä menee. Ja eikö täällä ole jo yksi aika uusi ketju huijari ennustajista jossa on nämä samat jutut
- Enemmän_multa_löytyy
....nimittäin empatiaa moniakin asioita, tapahtumia ja ihmisiä kohtaan.
Ennen kaikkea tässä maailmassa joidenkin huijaamia ja rahaa menettäneitä ihmisiä kohtaan. Jotka ovat joutuneet kierojen valehtelijoiden, petosta ja valheellista mainostamista harjoittavien ihmisten uhreiksi.
Mutta sen kyllä myönnän, että vähemmän minulta löytyy ymmärtämystä ihmisten huijaamisbisnestä harjoittavia kohtaan.
Koska minusta sitä ei tarvitse, eikä pidä hyväksyä.
Empatia on yksi ihmisen tärkeimpiä ominaisuuksia. Mutta minusta vielä tärkeämpi asia on oikeudentunto ja arvot. Jos niitä ei ole, ei ole oikeastaan mitään.
Ennustusalaa ei voi mitenkään kutsua eettiset määritelmät täyttäväksi.
- Luotaintuitioosikaikessa
Selvänäkijät/ meediot toimivat kanavina. Jokainen heistä kanavoi omalta henkiseltä tasoltaan koska meillä kaikilla ihmisillä on tämä sama kyky. Kukaan ei ole täydellinen eikä se että toimii selvänäkijänä tai meedions kerro että tämä henkilö olisi jotain toista parempi tai korkeampi henkiseltä tasoltaan. Ne jotka eivät usko henkisyyteen ja pitävät sitä vain hujjauksena ovat omalla polullaan ja se on heille aivan oikea. Suosittelisin kaikkia kuuntelemaan omaa intuitiotaan ja luottamaan siihen. Meedioistunto ja selvänäköisyys tulkinnat sekä muut kanavoinnit tukevat parhaillaan henkilön omaa kasvua. Voi myös itse meditoida ja etsiä vastauksia itselleen jota kaikille suosittelen.
- Uskottavuus_täys_nolla
Jaahas, taas kerkesi joku tulla tälle palstalle mainostamaan ennustamista ja meediopalveluita.
Sinulla on tässä asiassa ilmeisesti oma lehmä ojassa.
Sitäpaitsi teoriassasi on yksi paha vika, tai oikeammin aukko. Väität, että meillä kaikilla on intuitio. Mihin ihmiset sitten ylipäätään tarvitsevat ennustajia ja meedioita, jos näin todella on?
Silloinhan meidän kaikkien pitäisi itsemme kyetä näkemään tulevaisuuteen.
Sitäpaitsi kyseiset palvelut ovat aivan liian yläkanttiin hinnoiteltuja ja kalliita. Suoranaista riistoa. Esim. astral tv: ssa yli 100 euroa/puoli tuntia. Ihmiset eivät itse edes tunnu huomaavan ajan kulua ja sitä, että puheluja myös pitkitetään täysin tahallisesti. Ja samat henkilöt soittavat jatkuvasti kyseiseen lähetykseen.
Ovat ilmeisesti jääneet aika pahasti koukkuun näihin ennustuspalveleluihin.
Pilvilinnoista putoaminen todellisuuteeb tulee olemaan monelle hyvin kova isku vasten kasvoja, sitten kun totuus kaikesta, mitä liittyy selvänäkemiseen tulee vielä heille jonakin päivänä paljastumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579