Koko viikon olen ollut pois töistä. Lekurillekaan ei jaksa lähteä kun ei jaksa pukea. Enimmäkseen katon telkka tai surffaan netissä. Taitaa olla potkut tiedossa vaan ei jaksa edes olla huolissaan. No, ehkä ei potkut mutta omaksi lomaksi menee ainakin. Olen mä sinne soitellut ja selitellyt jotain. Ehkä tämän vielä voi neuvotella myöhemmin kun jaksaa. Mutta ei meillä näin kauaa saa ainakaan palkallisesti olla pois ilman lääkärintodistusta.
Olenko masentunut, vai vaan yhtäkkiä tullut patalaiskaksi? Ei kyllä muuten tunnu masentuneelta, vaikka ei silti aavistusta miltä sen pitäisi tuntua. Väsyneeltä vaan tuntuu, tai että on veto kokonaan pois. Aivan tajutonta, että en jaksa pukea enkä kammata. Ulos lähteminen on täysin ylivoimainen ajatus. Ruuat on loppu mutta mieluummin olen nälässä kuin lähden kauppaan.
Saakoan lääkärin jostain kotiin? Musta tuntuu että mä tarvin apua.
Olenko masentunut, vai vaan yhtäkkiä tullut patalaiskaksi? Ei kyllä muuten tunnu masentuneelta, vaikka ei silti aavistusta miltä sen pitäisi tuntua. Väsyneeltä vaan tuntuu, tai että on veto kokonaan pois. Aivan tajutonta, että en jaksa pukea enkä kammata. Ulos lähteminen on täysin ylivoimainen ajatus. Ruuat on loppu mutta mieluummin olen nälässä kuin lähden kauppaan.
Saakoan lääkärin jostain kotiin? Musta tuntuu että mä tarvin apua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
.. mutta en osaa varmaksi sanoa. Joka tapauksessa tarvit apua, ei tuollainen väsymys oo normaalia. Soita vaikka johonkin auttavaan puhelimeen.Onko sulla läheisiä ihmisiä? Heille voisit puhua ja kertoa tilanteestasi, he osaisivat paremmin päätellä mikä sua vaivaa, kuin minä joka en tunne sua.
Soita työpaikkalääkärillesi viipymättä. Jos työnantajasi on ymmärtäväinen selviät vielä sairaslomalla työpaikan menettämisestä.
Työpaikkalääkäri osaa myös neuvoa sua eteenpäin, joten kipin kapin puhelimen ääreen!
Apu on yhden puhelun päässä.
avunhakeminen! Työpaikkalääkäri tai terviksen omalääkäri. Et kertonut tarkemmin onko mitään konkreettisia syitä nykyiseen olotilaasi, se valaisisi hieman asiaa. Omalta kohdaltani voin kertoa sen, että olin töissä liian "kiltti" ja tein aluksi kaiken mitä pyydettiin ja lopuksi sn minkä pystyin, kunnes en enää pystynyt. Seurasi sairaslomia, terapiaa,lääkkeitä ja lopulta Lapinlahdessa kuusi viikkoa kestänyt toimintakyky, tai miksi sitä nyt sanoisi selvitys. prosessiin kului paljon muutakin, mm. 2 vuotinen psykiatrinen keskustelu kelan kustantamana tosin, ym. mitä kaikkea en enää muistakkaan. mutaa summa summaarum, minun olisi pitänyt oivaltaa oireet aiemmin, mieluiten vaihtaa työni aivan toiseksi, jota kokeilinkin, kun ongelmat orastivat vuoden virkavapaalla. palattuani entisiin töihin, tuntui, kuin vain viikonloppu olisi ollut välissä ja kaikki ahdistus jatkui kenties vielä pahempana. Samassa työpaikassa olin pennusta lähtien ja pidinkin siitä, mutta henkilökunnan kanssa tutuksi tuleminen ja liika kiltteys romahduttivat työkykyni lopullisesti ja keväällä alkaa kaahdeksas vuosi työkyvyttömyyseläkkeellä.
Siispä pane ripeästi toimeksi avun hakemiseksi, omasta kokemuksesta voin sanoa etteivät jälkiseuraamkset ole vättämättä kovin helppoja, jos tilanne etenee niin oitkälle kuin minulla. Minulle jäi nimittäin pysyvä masennus, aikaansaamattomuus ynnä kaikenlaisia elämänvaikeuksia, koska en ymmäränyt ajoissa hakea apua tai muutosta työhommiin. Eivätkä alkuaan pienipalkkaisen valtion työläisen eläkkeestä meinaa riittää rahat kalliisiin jatkuviin lääkehoitoihin. PS. Anteeksi kirjoitusvirheet, konekirjoitus ei ollut ammattini.
Sun väsyneisyys kuulostaa aivan samalta mitä itse podin noin puolivuotta (aika ajoin vieläkin). Itse häpesin kovasti tätä "laiskuuttani" koska en koskaan ole ollut itse se ihminen joka kaipaa apua muilta. Makasin kotona tai istuin koneella. Mikään ei tuntunut kiinnostavan. Itkujakin rupesi tulemaan, kun tuntui niin avuttomalta. Sitten päätin itse hakea apua joltain ulkopuoliselta, koska ystävillenihän ei tälläisiä "mielenhäiriöitä" pystynyt kertomaan.. Eihän mulla mitään tälläisiä "heikkojen" ongelmia voinut olla. Olen siis aina ollut se kovanaama.
Hainkin sitten apua ihan teveyskeskuksesta. Sain nukahduslääkekuurin viikoksi että saisin päivärytmini takaisin (nukuin milloin nukutti) ja lähetettiin psykologille. Ensin epäröin kovasti lääkkeitä, mutta ne sitten auttoikin. Sain päivärytmistäni kiinni. Psykologille meno tuntui aina yhtä mahdottomalta (ei viitsis tai jaksais mennä), mutta sitten aina meninkin. Tällöin kerroin myös ystävilleni ongelmasta jotka ottivat asian todella hyvin ja kannustivat minua.
Psykologi käynnit jatkuivat noin 3 kuukautta ja vaikka aina tuntui ettei siitä mitään apua ollut... eihän se edes sanonut mitään, mutta kyllä se vaan pisti ajattelemaan. Lopulta löysinkin jonkinlaisen "syyn" ja kehoni alkoikin paranemaan. Jaksoin taas arjet. Ensin tunti kerrallaan, sitten päivä ja lopuksi meni jo viikkokin.
Toivon että saat irti jotain kertomuksestani. Et todellakaan ole yksin ongelmasi kanssa. Ota yhteyttä rohkeasti lääkäriin!! Silloin ainoastaan voit saada apua ongelmaasi. Toivon kaikkea parasta sinulle jatkossa!