Soitin poliisit

Meidän lahdella on aallotekokielto ja 9kmh nopeusrajoitus. Muutama vesijettiporukka on ottanut tavaksi tulla pyörittämään kahdeksikkoa ja ympyrää nopeusrajoitusalueelle ja ranta-asukkien välittömään läheisyyteen. Soitin poliisit, mutta jettiporukka oli tietysti juuri ehtinyt lähteä ennen poliisien tuloa.
Korostan, että minulla ei ole mitään jettejä vastaan, päinvastoin. Mutta se on vesikulkuneuvo, ja sillä pitää olla matkalla jonnekin. En minäkään mene omalla veneelleni kenenkään rantamaastoon kahdeksikkoa pyörittämään.
Mitäpä raati on mieltä, olenko ahdasmielinen jarru?
9329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei ne jettipellet mitään opi ja poliisit tulee vasta viikon päästä joten paras kun laitat sinne muutaman uppotukin tms. "kivaa" niin oppivat karttamaan rantoja kun jonkun kerran rikkovat jotain...

Äänestä

Vaikea ottaa kantaa ahdasmielisyyteen, kun on vain toisen osapuolen näkemys aiheesta. Olen monesti kuullut jostakin epäkohdasta molempien osapuolien näkemykset. Ellen olisi tiennyt, niin tarinat kuulostivat kuin kahdesta eri tapahtumasta.

Sanomasi "ottanut tavaksi" (mitä se sitten tarkoittaakaan) perusteella sanoisin, ettei ahdasmielisyydestä ole kysymys, varsinkin jos olet antanut mahdollisuuden jetteilijöille vaihtaa aiheesta mielipiteitä kanssasi ennen viranomaisen kutsumista.

Kuulinpa miehestä, joka esteli kirkkoherran tarjoamaa konjakkiryyppyä peläten, että se tulee tavaksi. Kirkkoherran mielestä ei pikku ryyppy voi tavaksi muodostua, kun hänkin on joka ilta 30 vuoden ajan pikku konjakit ottanut eikä se vielä ole tavaksi tullut.

Äänestä

Vaikka vesijetti on lain mukaan vesikulkuneuvo, se on käytännössä moottoroitu lelu, jolla ei olla matkalla jonnekin, eikä sellaisessa velvoitteessa olisi mitään järkeä.
Yhteiskunta asettaa rajat sille missä niitä saa tai voi käyttää joko suorilla käyttökielloilla tai aallonteko kielloilla ja/tai nopeusrajoituksilla. Jetteilijöistä osa saattaa pitää rajoituksia ahdasmielisinä, mutta he eivät siitä kuitenkaan päätä missä saavat jetteillä ja missä eivät.
Usein yhteiskunta on pahasti epäonnistunut keromaan missä niiitä kieltoja on ja missä ei, eli niitä ei todellakaan löydy helpolla joltain liikenneviraston nettisivun kartasta, kuten asian pitäisi olla. Tämä saattaa aiheuttaa jetteilijöille ikäviä yllätyksiä, mikä johtanee toisinaan lainvastaiseen käyttäytymiseen. Asian kuntoon laittaminen on siis kiinni sekä jetteilijöistä itsestään, että rajat asettavasta yhteiskunnasta.

Äänestä
  • Muista oikea lääkitys.

    Äänestä

  • Tötterströmm kirjoitti:

    Muista oikea lääkitys.

    En valitettavasti voi antaa sinulle diagnosia netissä oikean lääkkeen määrittämistä varten, vaan joudut hakeutuman lääkärin vastaanotolle ihan livenä. Sitten saat reseptin jolla saat rahaa vastaan sen tarvitsemasi oikean lääkityksesi apteekista.

    Äänestä

Polttoaine on vielä liian halpaa.

Se näkyy vesillä monin tavoin ja sen takia olenkin jo pitkään toivonut reipasta polttoaineveron korotusta. Se hoitaisi monen reikäpään asenne- ja käytösongelman parhaiten kuntoon.

Äänestä

Joensuussa+kuulemma+poliisit+pistivät+tutkan+10+km/t+rajoitusalueelle+kun+jetit+sinä+pyörivät.+Jäi+joku+taliaivo+kiinni+kun+ajoi+90+km/t.+Lienee+ylinopeuden+prosentuaalinen+Suomen+ennätys,+800%+ylinopeutta.

Äänestä

Miten vesiliikenteen rangaistukset ylinopeuksista? Esim tieliikenteeseen verrattuna, kortti ei varmaankaan lähtenyt, entä sakkojen suuruus, vai menikö nuhteluilla?

Äänestä

Nopeusrajoitus on yksiselitteinen eikä sitä saa rikkoa. Ymmärrän hyvin, että jetti voi olla nopeutensa takia vaaraksi, aaltoja se tuskin aiheuttaa enempää kuin sallitulla nopeudella liikkuva isohko vene.

Siihen ahdasmielisyyteen on vaikea ottaa kantaa, kun ei ole ollut paikalla. On mahdollista, että soitto oli aiheellinen etkä ole ahdasmielinen, mutta ihan hyvin soitto voi olla aiheellinen je olet ahdasmielinen ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marino kirjoitti:

Meidän lahdella on aallotekokielto ja 9kmh nopeusrajoitus. Muutama vesijettiporukka on ottanut tavaksi tulla pyörittämään kahdeksikkoa ja ympyrää nopeusrajoitusalueelle ja ranta-asukkien välittömään läheisyyteen. Soitin poliisit, mutta jettiporukka oli tietysti juuri ehtinyt lähteä ennen poliisien tuloa.
Korostan, että minulla ei ole mitään jettejä vastaan, päinvastoin. Mutta se on vesikulkuneuvo, ja sillä pitää olla matkalla jonnekin. En minäkään mene omalla veneelleni kenenkään rantamaastoon kahdeksikkoa pyörittämään.
Mitäpä raati on mieltä, olenko ahdasmielinen jarru?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu