Palstalla on väännetty Mazdan muotoilusta. Tosiasia lienee, että kuutonen on omassa sarjassaan aivan tyylikäs. Pohjimmiltaan se kumminkin edustaa suunnitteluajankohtansa eli viiem vuosituhannen loppuvuoden-vuosituhannen vaihteen autojen ulkonäkömuotia.
Ne merkit ja mallit, jotka on lanseerattu parin viime vuoden aikana, ovat vaihtaneet ulkonäköään siten, että niiden edellinen mallipolvi edusti samaa muotoilukieltä kuin kuutonen nyt.
Sitten se ennustus: Mikäli palstan tietoihin on luottaminen, kokonaan uusi kuutonen lanseerataan -07. Kokonaan uuden auton suunnittelu vie 2-2.5 vuotta kalenteriaikaa. Se siis tarkoittaa, että suunnitteluprojekti on juuri nyt alkamassa.
Nykyinen muotokieli suosii "möhkö"-linjoja. Mazdalla tuskin on uskallusta yrittää lähteä luomaan jotakin täysin siitä poikkeavaa, koska joka tapauksessa kuluttajan silmä on jo tottumassa möhköihin ja niiden massiivisuuden tunteeseen. Näin siksikin, että citymaasturit ja tila-autot ovat kasvattaneet suosiotaan, joka myös on lisännyt massiivista näköä autojen muodostamaan katukuvaan. Siis seuraava kuutonen designataan mitä todennäköisimmin möhköksi.
Nyt kuitenkin todennäköisesti möhkölinja menee pois muodista n. 5 vuodessa, eli silloin kun uusi kuutonen on saatavilla, se edustaakin jälleen sitä edellisen sukupolven muotokieltä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Mielestäni Mazda on aina pitäytynyt hieman omanlaisessaan suunnittelussa. Esim. 90-luvun puolivälin 626HB-mallin aika erikoinen takaspoileriratkaisu. Ja jopa aiemmat 70-luvun mallit... niissäkään ei oltu kopioitu/seurattu amerikkalaisten mallia niin tarkasti kuin esim. Toyota teki.
Toivottavasti jatkaa samaa linjaa, vaikka ulkonäkö onkin makuasia.
Ennustaisin kuitenkin ettei tämä nykyinen möhkölinja kestä edes 5 vuotta, mutta sittenhän sen näkee.
Möhkömuotoilua edustavissa autoissa häiritsee se, että useimmat näyttävät edes siedettävältä vain yhdestä kulmasta katsottuina. Esim. takaviistosta katsottuna monet ovat auttamattoman kömpelön ja epäsuhtaisen näköisiä.
Veikkaan, että vuosikymmenen kuluttua näitä 2000-luvun alun möhköautoja autoja muistellaan autohistorian rumana sukupolvena.
Mazdan muotoiluakin suunnannut zoom-zoom ajattelu ei ikinä tule tuottamaan möhköfantteja, luojan kiitos. Eli omilla linjoilla kuljetaan niinkuin tähänkin saakka.
Kyllä auton pitää olla nätti ja virtaviivainen. Kun näin Opel vectran ensimmäistä kertaa en ollut uskoa silmiäni, oli se niin kertakaikkisen ruma auto. Vielä enemmän hämmästyin kun Toyota peesasi perässä, ehkä jopa vielä rumemmalla autolla. Mitä näiden suunnittelijoiden päässä oikein pyörii?
"...Mazdan muotoiluakin suunnannut zoom-zoom ajattelu ei ikinä tule tuottamaan möhköfantteja, luojan kiitos. Eli omilla linjoilla kuljetaan niinkuin tähänkin saakka..."
Hmm... vaikka itselläni on maksalaatikko, niin ei kyllä voi mitenkään puhua omaperäisestä/uraauurtavasta designista. ;) Taisi olla jossain TM:ssä vertailu jossa oli myös kutonen ja accord. Em. autojen keuloista oli otettu rinnakkaiskuva ja kuvatekstinä oli jotain mainintaa omaperäisestä muotoilusta tms.
Eli mitä todennäköisimmin seuraava kutonen/kolmonen on muotoilukieleltään aikaisemman bemun, alfan tms. jäljillä. Eikä siinä minusta mitään, jos vain saadaan silmään istuva kokonaisuus.
Nuo uudet passatit ja bemut ei oikein ainakaan vielä istu omaan silmään.
Keulan muotoilu on ainakin siten persoonallinen, että esim. hämärissä vastaantuleva mazdan erottaa massa-autoista, näyttää valojen asettelun suhteen leveämmältä ja matalammalta kuin mitä itse asiassa päivän valossa onkaan... Muutenkin minusta sulavalinjainen, mutta tykkäähän toiset tytöstä, toiset äidistä ja eräät varsinaisista riihipiruista (~anoppi), joten miksei autojenkin suihteen olisi makuja monta.
niitäkin jotka tykkää veljestä tai isäukosta. voi ..kele
Auton muotoilu on aina makuasia, joten siitä sinänsä ei enempää. On mielenkiintoista seurata keskustelua siitä, mitä toista merkkiä kukin matkii. Esimerkkinä kutonen / accord. Accord tuli markkinoille n. vuosi kutosen jälkeen, mutta eikös sekin ole onnistuttu näillä palstoilla kääntämään niin päin, että Mazda matki Hondaa. Ei voi muuta sanoa kuin, että Mazdalla on mahtavaa osaamista teollisuusvakoilussa.
Muotoilussakaan tuskin on mitään sellaista, jolle ei jotakin esikuvaa aikaisemmasta löydy, joten aina voi väittää matkitun jotakin.
Otetaan pari esimerkkiä. Maszdassa on pyöreä ohjauspyörä, joka sijaitsee vasemmalla. Otaksun, että kumpikaan oivallus ei ole peräisin Mszdalta, ketä Mazda matkii.
Hondassa on polkimet siten, etä kytkin on vasemmalla, jarru keskellä ja kaasupoljin oikealla. Järjestys ei liene Hondan kehittämä, ketä Honda matkii?
ovat modernin näköisiä autoja ja hakkaavat muotoilussa vanhahtavan Mazda6:n puhtaasti 6-0.
moderneja, mutta se ei tee niistä houkuttelevan näköisiä. En halua kumpaakaan...rumia ovat. Makuasia!
Kauneus on katsojan silmässä...niin, ja joskus on roska silmässä, joka estää näkemästä..joskus taas malka...
Rumuudessä kyllä, ainakin 6-0 hakkaavat.
Möhkö rules, vai?
Die Panzerwagen sind aus deine arschloh...
Näyttäisi kuitenkin olevan vallalla kaksi eri muotoilutyyliä, eivät kaikki merkit seuraa uutta möhkölinjaa. Vai mitä sanotte uusista ranskalaisista? Keulat ovat suhteellisen suippoja niissä, kuten Mazdassakin. Enkä usko esim. Peugeotin tuovan ihan heti (tuskin koskaan) markkinoille panzer-keulaa. Ja hyvä niin, koska täytyy olla varaa valita! Japseista voi valita Avensiksen tai Mazdan, saksalaisista Audin tai Bemun jne...
-70luvulla oli hyvää se, että autot pystyi helposti erottamaan toisistaan ulkonäön perusteella. On vain hyvä, että on valittavissa eri tyylisuuntaa edustavia autoja, koska näköjään niitäkin on, joille auton muotoilu on tärkein asia. Mazdassa on hyvää se, että sen pystyy melko kaukaa tunnistamaan. Kojelaudan muotoilussa on mielestäni tärkeintä ergonomia ja vasta sen jälkeen tulee ulkonäkö.