Täällä niitä ihmeen kaupalla hyysätään,sitten pelätään taas kun jotain sattuu,maroco go go. Haapajärvelle sopii kyllä.
Pakolaiset.
Goh
9398
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä on maa, jonka kansan tulee kaikin tavoin miellyttää hallintoa, eikä hallinnon kansaa, sitä kutsutaan demokratiaksi.
Minareetit on valmiit muutakuin siivet puottaa voi alkaa hoilottaa.
Tästä avauksestasi tuli mieleen eräs tarina. Kerran Marokossa ollessani eksyin syrjäiselle kujalle ja siellä oli joukko nuoria miehiä jotka pälyilivät minua epäluuloisena. Kysyin heiltä huonolla englannillani että "where i can find a good bar?". Päivä oli ollut kuuma ja ajattelin käydä nauttimassa muutaman huurteisen.
No, pojat lähestyivät minua ja alkoivat huutaa "allahu akbar, allahu akbar" ja huitoa käsillään vimmatusti. Kai ne viittilöivät mihin suuntaan pitää mennä että löytää Allahu Ak-bar -nimisen baarin. En sitä kuitenkaan löytänyt, mutta pari muuta hyvää paikkaa kyllä.
Ilmeisesti kyseessä kuitenkin on aika suosittu baari muslimien, tai ainakin jihadistien, keskuudessa kun he tuntuvat aina mainostavan tuota Allahu ak-baaria missä ikinä liikkuvatkin. Harmi etten löytänyt kyseistä lafkaa silloin...
Kävin helmikuussa -84 juoksemassa Tokiosssa maratonin. Miehille vain sallittu kilpailu, kaupungin urheilupyhätöltä, Olympiastadionilta (64 kisat) lähtö. Kusihätä tietty, kun yrittää ennen kilpailua varastoon juoda ja tuleva kärsimys pelottaa. Muutkin siellä kusivat, miesvessat varattuja. Naisia kun ei ollut, uskaltauduin naisvessaan, koppiin. Sinne pölähti 20 kaunista vinosilmätyttöä, murkkuikäisiä, peilin eteen, höpöttämään, meikkaamaan. Hillittyjä kadulla. Katsoin kelloa, lähtölaukaus kohta pamahtaa, pakko mennä. Kälätys katkesi kuin veitsellä leikaten kun puolialaston eurooppalainen mies Tokion kylmässä helmikuussa lähti naisten vessasta. Ja mahdoton nauru perään kun ovi meni kiinni.
Nythän nämä ministerit haluaa nostaa kiintiöitä. ETTÄ hyvä. kyllä niitä Hpj;llekkin tulee vielä. saadaan talouden rattaat "eräillä" taas pyörimään. business on kovaa. kauppa se on joka kannattaa.
olikohan nuotkin jotka itseäänpuukotti hesassa,kielteisen turvapaikansaaneita matuja,nyt niitä hyysätään meidän verorahoilla kuntoon
Tulisiko halvemmaksi antaa väliaikainen oleskelulupa ja pikapikaan työelämään.
Maksaisivat oman olemisensa mahdollisiman nopeasti.
Olivat. Turvapaikanhakijoita, Ihmisiä, jotka eivät Halua kotimaahansa takaisin. Montakohan centtiä rikkaat nm lompakosta katoaa kun miehet laastaroitiin, ulos sairaalasta työnnettiin? Hätä heillä varmaan oikea.
kalliiksi tuli tuo kuubalainenki 200tuhatta euroa meni kuubaan