Vaikuttaa siltä, että täällä palstalla on sen verran fiksua porukkaa, että apuja saattaisi löytyä. Kävi nimittäin näin. Olen jo miehen ikään (38) ehtinyt naimisissa oleva kaksi lasta koti ja ne tavanomaiset koukerot. Vuosi sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta, rakastuin. Niin voimakas tunne jollaista en ollut ennen kokenut.No parisuhteemme oli välillä onnahdellut joka lienee aika normaalia 15 vuoden yhteiselon aikana, mutta kuitenkin. Tämä nainen johon rakastuin on itseäni melkein 10 vuotta nuorempi joka sinänsä on ihan ok. Aluksi leijuin ja olin niin ihastunut kun olla ja voi ja jopa hiukan laiminlöin perheeni joka kuitenkin on minulle erittäin tärkeä. Filosofi Saarinen mulle kerran sanoi, muista, että kiima kestää 4-6 kk tapaamisesta. Tuona aikana kulkee "laput silmillä" huomaamatta asioiden todellista puolta. Ja kas kummaa, näinhän tässä nyt sitten taisi käydä. Sori pitkä alustus mutta pääsee jyvälle paremmin kun kerron taustoja. Tämä nainen oli naurettavassa "parisuhteessa" joka oli täysin kivillä. Hänen menneisyys on niin kirjava että siitä riittäisi juttua pitkäksi aikaa. Lyhyesti, asunut nuoruutensa lähellä pääkaupunkia, taajamassa, jossa oli tapana sekoilla vähän kaikkien kanssa. 18-20 vuotiaana miehet vaihtunut noin 25-30 tyypin vuosivauhtia joka on mun mielestä aika aktiivista häärimistä, lienette samaa mieltä? Joukkoon mahtuu saunabileitä ja muuta mukavaa kimppariehumista. Huomiota herättävää pukeutumista vertaa rietasta rytkyä. Muutti Hesaan ja alkoi seurustelemaan yhden kaverin kanssa mutta ei kuitenkaan asunut tämän kanssa yhdessä eli fuckbuddy. Viimeiset viisi vuotta ollut kimpassa tämän toisen jäppisen kanssa joka poikkeuksellisesti onkin 5 vuotta nuorempi "poika". Viimeiset reilut kaksi vuotta on taas ollut aika sekoilua johon on mahtunut erittäin aktiivista baari hyppelyä ja yksi pidempi suhde saman sukupuolen edustajaan..Hmmm Tähän pakettiin kun vielä lisätään se, että hänellä on erittäin heikko itsetunto ja on aika sulaa vahaa kun saa kehuja, kukapa ei olisi. Ulkonäkö hänellä on muutenkin erittäin mukava mutta ei sitä itse tunnista tai ota uskoakseen. Mitäs nyt? Olen aika hankalassa tilanteessa kun nämä kertomani asiat on tullu tietoisuuteen vasta viime kuukausien kuluessa. Edelleen tunnen voimakkaita tunteita häntä kohtaan, mutta luottamuksen rakentaminen tuntuu kivireen vetämiseltä. Toistaako historia itseensä eli kun elämä noudattelee säännöllisesti epäsäännöllistä kaavaa ni voisi kuvitella että täällainen henkilö saattaa olla aika hankala kanssa elettävä. Broidini sanoi mulle että hänen mielestään tämän henkilön silmistä on luettavissa "ketähän muita täällä on paikalla"
Siispä veljet ja sisaret mitä olette mieltä? Lopettaakko koko suhde vai rauhoittaa tilanne ja katsoa mitä tuleman pitää. Joka tapauksessa tässä tulee kolhuja ja mielipahaa jollekulle.
Siispä veljet ja sisaret mitä olette mieltä? Lopettaakko koko suhde vai rauhoittaa tilanne ja katsoa mitä tuleman pitää. Joka tapauksessa tässä tulee kolhuja ja mielipahaa jollekulle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
luottamuksen rakentaminen vaikeaa. No huh huh! Mitä syytä tällä naisella on luottaa suhun kun kerta petät vaimoasi hänen kanssaan?? Jos avioliittolupaus ei merkitse mitään niin on varmasti ihan helppoa lempata tämäkin naikkonen sen ajan tullen. Kolhuja ja mielipahaa olet jo aiheuttanut perheellesi!
pihalle tai ainakin lopeta hänen kössimisensä ettet tartuta mitään tauteja vaimoosi.
Sinä ja se horoperse ansaitsette toisenne.
Ikävä kyllä on ihan pakko sanoa, että tyttöystävälläsi vaikuttaa olevan todella merkittäviä ongelmia itsensä suhteen. Heikko itsetunto yhdistettynä heikkoon luonteeseen on paha yhdistelmä. Jokainen varmaan tykkää kuulla imartelevia asioita itsestään, mutta normaali-ihminen osaa jättää imartelun omaan arvoonsa. Ei palkkioksi tarvitse heittäytyä selälleen.
Tyttö (naiseksi ei voi kutsua) hakee pönkitystä itsetunnolleen miehiltä, ja on siitä riippuvainen. Se on ilmiselvä ongelma, josta tulee olemaan todella vaikea päästä eroon. Ikä ja kypsyys joko parantavat tilanteen - tai sitten eivät. Valitettavasti kuulostaa siltä, että hänen henkiset ongelmansa ovat niin pahoja, ettei niiden pohjalle mitään luottamussuhteita ja kestävää parisuhdetta voida perustaa.
Mieti siis tarkkaan. Onko perheesi uhraamisen arvoinen tämänkaltaisen moniongelmaisen ihmisen takia? Itse lemppaisin pimun, mutta helppohan se on sanoa, toinen toteuttaa, varsinkin jos itse _kuvittelet_ tuntevasi jotain (onko kysymys ihan todellisesta rakkaudesta kuitenkaan?).
Ei tuolla suhteella todennäköisesti tulevaisuutta ole, mutta jos olet halukas muuttamaan elämäsi yleensäkin kokonaan, ja aloittamaan jotain uutta perheesi jättämisen jälkeen, niin se on tietysti oma juttunsa. Tuskin kuitenkaan etsit pimusta itsellesi holhottavaa reppanaa, jonka itsetuntoa saat tukemalla tukea pystyyn, ja silti se tulee kaipaamaan myös muiden hivelyä.
Ihan kaistapää olet jukkis, kun tuollaisen naikkosen takia olet tuhonnut vaimosi ja lastesi elämän.
Sääliksi käy sinuakin, ei kai vaimosi sinua enää takaisin huoli?
sinua Jukkis. Millä oikein olet ajatellut asiaa, alapäälläsi vai? Oletko miettinyt mitä menetät, vaimon, lapset, kodin? Ja minkä vuoksi? Hetkellisen huuman...ei tämä tyttö sinua kovin kauaa katsele, olet vain yksi muiden joukossa.
Ja mene ihmeessä lääkäriin tarkistuttamaan, ette ole saanut mitään kuolemantautia.