Olen asunut kymmenen vuotta jo tällä paikkakunalla.
Lapsikin jo ehtinyt samaan ikään.
Töitäkin teen miltei ilman työkavereita, ei siis siltäkään suunnalta tule uusia tuttavuuksia. Olenkin miettinyt miltähän tuntuisi jos olisi ystävä?
Olenkohan ainoa äiti joka onkin jäänyt" yksin". Olen kaikki nämä vuodet käyttänyt lapsen ja perheen hyväksi, eikä ne vuodet jättäneet yhtään pysyvää ystävää.
Kaikilla naisilla on ystäviä joiden kanssa käydään shoppailemassa, kahvilla, oluella ja elokuvissa, käydään kyläilemässä. Tyttärenikin jolla on kavereita joka päivälle omansa, ihmetteli miksei äiti sinulla ole kavereita? Aika hyvä kysymys, johon en osannut vastata, ehkä olen niin laiska, etten jaksa pitää yllä suhteita, enkä harrastaa mitään, jotta ehkä löytäisinkin ystävän.
Mieheni harrastaa miehisiä lajeja, metsästystä ja kalastusta, minä en mitään, sekin jäi kun kulkeminen kävi mahdottomaksi, eikä lasta voinut jättää kotiin yksin. Nyt olisi aikaa, keitellä kahvia ja jutella ja nauraa sielunsa pohjasta, mutta kenen kanssa?
Hyvää tulevaa Ystävänpäivää, iloitkaa ystävästä!
Sillä ei kaikille sitä iloa ole suotu.
Lapsikin jo ehtinyt samaan ikään.
Töitäkin teen miltei ilman työkavereita, ei siis siltäkään suunnalta tule uusia tuttavuuksia. Olenkin miettinyt miltähän tuntuisi jos olisi ystävä?
Olenkohan ainoa äiti joka onkin jäänyt" yksin". Olen kaikki nämä vuodet käyttänyt lapsen ja perheen hyväksi, eikä ne vuodet jättäneet yhtään pysyvää ystävää.
Kaikilla naisilla on ystäviä joiden kanssa käydään shoppailemassa, kahvilla, oluella ja elokuvissa, käydään kyläilemässä. Tyttärenikin jolla on kavereita joka päivälle omansa, ihmetteli miksei äiti sinulla ole kavereita? Aika hyvä kysymys, johon en osannut vastata, ehkä olen niin laiska, etten jaksa pitää yllä suhteita, enkä harrastaa mitään, jotta ehkä löytäisinkin ystävän.
Mieheni harrastaa miehisiä lajeja, metsästystä ja kalastusta, minä en mitään, sekin jäi kun kulkeminen kävi mahdottomaksi, eikä lasta voinut jättää kotiin yksin. Nyt olisi aikaa, keitellä kahvia ja jutella ja nauraa sielunsa pohjasta, mutta kenen kanssa?
Hyvää tulevaa Ystävänpäivää, iloitkaa ystävästä!
Sillä ei kaikille sitä iloa ole suotu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä olen myös käytännössä ihan kaveriton. Viimeksi lukioaikoina oli kavereita - koulukavereita. Sittemmin yliopistossa ei paljon ketään - en osannut mennä mukaan muodostuviin porukoihin, kun en välittänyt biletyksestä ym. "opiskelijaelämästä". Nyt kun olen vauvan äiti ja enimmäkseen kotona, en tapaa käytännössä muita aikuisia ihmisiä kuin mieheni. Perhettä ja sukulaisia tietysti silloin tällöin, ja siskooni mulla onkin hyvät välit. Miehen kavereita ja niiden puoliskoja tavataan joskus harvakseltaan. Mutta omia, oikeita kavereita ei ole. En kai useimmiten edes kaipaa seuraa, mutta joskus tuntuu, että olishan se mukava jos olis joku jonka tykönä käydä kylässä ja porista, ihan yksinkin tai vauvan kanssa. Mutta sitä on vain niin laiska käymään yhtään missään, että eihän sitä tutustu ihmisiin.
Et todellakaan ole ainoa yksinäinen. Minä en pitkään aikaan kaivannut ystäviä, mutta nyt niitä kaipaisin. Uusien ystävyyssuhteiden luominen vain vaatii niin älyttömästi töitä, että en tiedä onko minusta siihen.
Mikä olisikaan ihanampaa kuin kutsua ystävä iltapäiväteelle tai mennä yhdessä kävelylle, purkaa päivän tapahtumia. Ihana mies ei siihen yksistään riitä.
Minulle tämä on todella kipeä asia. Välillä oikein sattuu kun on niin yksinäistä. Poika kaipaisi kovasti seuraa, mutta ei ole mitään paikkaa minne mennä. Kerran viikossa käydään seurakunnan perhekerhossa, mutta ei sieltä paljoa saa irti.
Välillä tuntuu ihan toivottomalta yritykseltä luoda uusia ihmissuhteita. Mutta täytyy vain yrittää, ei tästä näinkään mitään tule...
ei ole hyväksi. Jos haluat sähköpostiystävän, niin minulle kelpaa aina uudet ystävät. Itse olen sellaisessa elämäntilanteessa (yh,työ,opiskelu), että kiire on jatkuvana riesana ja ei ole aikaa tavata ystäviä muuta kuin sähköpostitse.
Siinäpä se. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että nainen on valmis luopumaan omista ystävyyssuhteistaan. Jostain kumman syystä naiset kuitenkin tekevät näin ja elävät pelkästään perheelleen. Sitten mietitään, kun lapsi on vähän vanhempi tai tulee ero, että ollaanpa sitä yksinäisiä. Se on sääli.
Minun ystäväpiirissäni eräs äiti on juuri tekemässä näin. Ei pidä ystäviinsä yhteyttä kunnolla, kutsu kauheasti kylään eikä lähde ikinä yhtään mihinkään, vaikka pyydetään. Ja kysymys ei ols siitä, että tekeminen olisi baariin lähtöä. Kyseinen äiti teki tätä jo ennen lapsen syntymää ja eli vain miehelleen.
Se on sitten eri asia, jos ei ikinä ole niitä ystäviä ollutkaan tai jos ystävät ovat ihan paskoja.
Pitäkää nyt herrantähden omasta elämästänne kiinni!
Kiitos ja anteeksi. Siis siitä, että sain kirjoittaa ja siitä, etten edes ole oikeasti äiti.
Onnea niiden ystävien etsimiseen! Täältä netistä tai jostain harrastusten parista saattaa löytyä samanoloisi ihmisiä.
Hyvähän se on, että kerroit mielipiteesi!
Minulla oli kyllä paljonkin äitejä tuttuina ja kavereina, kun lapsi oli pieni. Käytiin leikkipuistossa, jossa oli paljon äitejä, avoimessa päiväkodissa...
Jutella sai. Mutta kun lapset kasvoivat, oli mentävä työhön.Siinä sitten jäivät ne suhteet jotka olivat itsestäänselviä ennen. Kenellä on aikaa töiden, kodin, harrastusten jälkeen.
Nyt minulla olisi, mutta ketään entistä ystävää ei asu enää lähistöllä.
Minulla oli kyllä lapsen pienenä olessa paljon vilkkaampi seuraelämä, kuin nyt.
Se on totta, ettei ystäviä pidä hylätä, kun perustaa perheen, silloin niistä pitää, pitää kiinni kynsin hampain.
Minä ymmärrän myös tuo aikatauluongelman, mutta ainahan voi yrittää edes soittaa. Ja tuo minun kommenttini tarkoitti juuri niitä naisia, jotka eivät edes yritä pitää ystävistä kiinni kynsin hampain, vaan he ajautuvat niihin pieniin perhe-elämän kuvioihin pikkuhiljaa. Eli minkä takia joillain naisilla/äideillä on ystävyyssuhteet säilyneet ja toisilla ei? Jotkut eivät välitä/jaksa pitää niitä yllä ja sitten myöhemmin ollaan yksinäisiä. Välillä huomaa, että keski-ikäisiltä naisilta puuttuu kokonaan vuosien takaiset ystävät.Ollaan muutettu miehen työn perässä ja keskitytty lastenhoitoon, ja oman elämän hallinta on jäänyt kokonaan taka-alalle..