Mikä on paras metodi päästää taivaaseen?
Paras metodi
tg67
12166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehdottomasti paras (ja ainoa) metodi on mennä vl-norttisormien alle kuulemaan synninpäästö.
Miksi sinne?
Kun Jeesus tempaa omansa, he ovat vain 7 vuotta siellä, ja tulevat oppineina takaisin Jerusalemiin.
Jumala tulee sitten kun Paha on voitettu, ja millenium käyty läpi.
Olisit yksin siellä, mutta jos tarkoitat sitä aikaa, minkä Tempaus tuo tullessaan, eli 7 vuotta, niin silloin se vaatii Uudestsyntymisen, josta Jeesus kertoo Nikodemukselle.
Sitähän ei VL;t tunnusta heillä olevan?
Joh. 3:3
Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Näin on marjat, ja hyvä olisi ottaa kaste Jeesukseen, uskossa Häneen.
Muita mahdollisuuksia ei ole.
Hillat suolla, Juhani suossa!
Täysin väärä ja tyhmä vastaus.
Taivaassa ei ole soita.
Enhän puhunut mitään taivaasta. Edelleenkin hillat suolla, Juhani suossa.
Nyt olet muka tulevaisuudessa olevinasi Taivaassa, etkä uuden maan päällä uuden Taivaan alla.
Mystistä, ehkä muuttumatonta harhaa.
Pitää vaan veikata ihan aikuisten oikeasti oikeaa jumalaa.
Käytettävissä olevan todistusaineiston perusteella tuo jumala ei vielä ole itseään ihmiskunnalle ilmaissut. Varminta on pysyä ateistina aina siihen asti, kun tuo jumala, jos ylipäätään on olemassa, ilmaantuu. Hän nimittäin ei varmasti päästä taivaaseen ihmisen keksimien epäjumalien palvojia.
Joh.7:36. Biblia (1776). Mikä puhe se on, minkä hän sanoi: teidän pitää etsimän minua ja ei löytämän, ja missä minä olen, ette taida sinne tulla.
Ei sinne pääse omin voimin tai ymmärryksin. Raamatussa on monipuolisesti valotettu tätä asiaa. Monet teologiset teokset valaisevat myös asiaa.
Yksi asia on se, että Jumalan on vedettävä ihmistä puoleensa. Ihminen ei kykene itse lähestymään Jumalaa.
Konsti on yksinkertainen: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi"!!
Siihen ei tarvita synninpäästöä eikä kastetta tai muitakaan seremonioita.
Ei siinä Jumalalla ole mitää tekemistä, Jeesushan asiasta puhuu, kun kertoo menevänsä Taivaaseen.
Sinne ovat menossa vain ne, jotka ovat sinetöidyt, ja täältä ei kukaan sinne mene.
Kesitaksenkin selitykset ovat täysin vailla Raamatun perusteluita.
Sinetit saa vain he, jotka ovat täällä vaivan aikana, Uudestsisyntyneet ovat Taivaassa.
Tässä on se sinetit, mieti mihin aikaan he olivat sinetillä turvassa.
Matt. 27:66
Niin he menivät ja turvasivat haudan lukitsemalla kiven sinetillä ja asettamalla vartijat.
Ilm. 5:1
Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
Ilm. 7:4
Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
Ilm. 20:3
ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
Sinunkin on hyvä teitää, että jokainen on juutalainen.
Sitten tässä jakeessa ei ole sinettiä alkutekstissä, eikä myös - 92
Joh. 3:33
Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen.
Jae kuuluu; joh 3,33 Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta
Sana efrakisen ei ole sinetillä, vaan sinetöidä.