Minulla olisi idea joka ehkä piristäisi ja antaisi maakunalle uutta nostetta.
Ottaisimme oman valuutan käytöön euron rinnalle.
Luit oikein,tekisimme eripaikkauntien huomattavista henkilöistä tai maisemasta painoksen maksuvaluuttana.EURON RINNALLE OMA VALUUTTA.
Esim: kolilta avautuvat maisemat olisi lieksasta .
Ilomantsi olisi vaikka koitere tai mateli kuivalatar.Tai elokuvasta rauta aika Vesa Matti loiri joka kuvattiin koitereella aikoinaan.
Tohmajärvi Voisi olla esim: Seppo Räty ja Siiri äitee rantanen tai Katri Helena suomen sinivalkoinen ääni.
Kiteeltä olisi Tuomas Holopainen.
Jokaiselta entisen kunnan alueelta tai kaungista voisi löytyä jokin suuruus tai maisema,esim:heinävesi joka nykyisin on pohjois-karjalaa sieltä voisi olla Lailla Kinnunen.
Joensuusta jokin maisema esim:linnunlahti tai uusittu ilosaari maisemineen.
Rääkkylästä voisi olla Esa Pakarinen koska hän on syntynyt rääkkylässä.
Valuutaa käytettäisiin vain oman maakunnan alueella erikaupoissa,henkilö kuvauksissa tietenkin kysyttäisiin luvat että se olisi edes mahdollista.
Tätä voisi kehittää ja tämä voisi tuoda uuden nosteen koko pohjois-karjalaan,tämä voi luoda eräänlaista tunnetta lääniä kohtaan jopa turvllisuuden tunnetta.
Pohjois-karjala tempaisisi imagossaan ja kaupankäynti voisi vilkastu entisestään.
Kauppojen toki täytyisi lähteä mukaan tähän nosteeseen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vastavaa on jo meneillään Sysmässä.
"4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan"
http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005330950.html
Mehän voimme omassa läänissä ottaaa käyttöön oaman valuutan,siihen haetaan tuki.
Jos sysmä ottaisi käyttöön oman suuruutensa esim:Olavi Virran siitä tulisi sensaatio koko suomeen,tällä tuo kunta tekisi parhaimassa tapauksessa hyvin suuren tilin.
KMSllä on jo oma euronsa. Minä en siitä välitä kun sillä vain tuhotaan säästömme ja ostetaan yritysten velat.Aika toivoton käsitys rahasta niin sinulla kuin EUlla.