En haluaisi kehuskella häntä liikaa, koska mielestäni hänellä on kusi noussut päähän kaikesta huomiosta mitä hän ulkonäöllään ja karismallaan saa, mutta toisaalta en voi tunteilleni mitään. Hän vain on se yksi ja ainoa mielessäni vaikka mitä tekisin. Joka päivä mietin kuinka hän olisi lähelläni ja puhuisi minulle. Todellisuudessa en ehkä haluaisi niin tapahtuvan. Luultavasti luikkisin häntä karkuun ja sanon itselleni, että onneksi menin karkuun, vaikka teen sillä itselleni pahaa ja kaipailen paljon myöhemmin. En halua ottaa häneen yhteyttä, koska hän on mielestäni liian erilainen verrattuna minuun. Hän on sellainen minä osaan kaiken ihminen ja elämäni on ihanaa ja itse olen kriittinen ja epämiellyttäväkin persoona. Taistelen tätä tunnetta vastaan, koska tiedän mitä on vastassa vaikka toisaalta haluaisin tai en edes tiedä haluanko. En vaan pysty unohtamaan. Tuskin olin hänelle mikään muu kuin hetken piristys. Hän vain ylpistyi lisää, kun näki, että tällaisenkin vaikean ihmisen sai ihastumaan itseensä. Hän vain hakee saavutuksia, mutta ei todellisuudessa saa niistä mitään. Hän haluaa olla suosittu ja arvostettu ja usein saakin sen mitä haluaa. Minua vain ärsyttää tuollainen käytös, koska hän ei näe mitä tekee. Kaikki ei pyöri vain hänen ympärillään eikä hän ole niin suosittu, että muut palvoisivat häntä. Hän ei pysty näkemään omaa napaa pidemmälle vaikka onkin hyvää tarkoittava ihminen, mutta häneltä puuttuu se taito. Hän jättää särkyneitä sydämiä kaikkialle eikä tajua tehdä siitä loppua. Villinä ja vapaana tuskin näkee sitä kärsimystä. Se on vain kulissia, se on olevinaan hänen näytelmä, vähän itserakas sellainen.
Mies ihanako
päivänpäivä
251039
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Miten se näkyy jos on noussut kusi päähän. Ootko nyt ihan varma ja miten se huomio on saanut alkunsa. Onko se ollut vahinko mitä ei ole ollut tarkoitus hakea vai onko joku taho ollut vaikuttamassa siihen. Jotain muuta taustalla.
Puhutko nyt jostain artistista kenties.
Mitä jos se vaikuttaa vaan siltä, kuinka hyvin tunnette. Epävarmuus ei aina näy päälle päin.
Mullakin tuli joku muusikko tai taiteilija mieleen. Ne elävät usein omassa todellisuudessaan eivätkä tajua olevansa itsekkäitä. Naissuhteet ovat sitten sitä varten, että niistä kirjoitetaan lauluja, romaaneja maalataan tauluja...
Eiköhän niillä ole parempaa tekemistä kun täällä heilua.
En tarkoita olla nyt tunteeton, mutta kannattaisko miettiä mikä osa sinussa lankeaa noihin pleijereihin? Mikä niissä uppoaa sinuun?
Oma on miesmakusi ja itse iåpidän niitä vähän liian limaisina kehuineen ja imarteluineen. Toisekseen kuin puudeliksi puunattu mies on enemmänkin transun oloinen kuin mies joka iskee ja sytyttää. Kaippa olen sitten aika umpihetero kun mitään seksuaalista fiilistä ei herätä sellaillainen "meikattu" mies joka tulee eteeni kehumaan.
Saatankin olla aika kamala bitch joidenkin pleijereiden mielestä kun aika ylimielisen pilkallisella asenteella heitä kohtelen tehden heidän itsetunnosta aika selvää jälkeä tokasemalla mielipiteitäni aika suoraan. Joskus olen jopa kävellyt heille pakit antaen miehen luokse joka on ehkä enemmän "luuseri" niiden pleijereiden mielestä mutta minusta vain asiallisempaa seuraa kuin nilviäiset jotka nuoleskelee persettäni valehdellen varmasti lähes joka sanan ja todennäköisesti samat liirumlaarumit on saman illan aikana nauhana tullut minua ennen muutamalle ja minun jälkeen muutamalle.
Kerran yksi pleijeri erehtyi ensin iskemäään mua liirumeillaan ja kun minä olin hiihdellyt hiljaisesti pakoon ja livahtanut nopsaa vessaan korjaileen meikkejä niin takas tullessa se oli ystäväni kimpussa pöydässä tietämättä että olemme samaa porukkaa. Istuin tyynesti pöytään, tyyppi meni hiukan noloksi ja mä vilkuilin kaveriani ja virnuilin sille sen näköisenä että nyt mulla on sitten hyvä juttu kerrottavana kunhan tuo nostaa kytkintä meidän pöydästä.
Tyyppi olikin sen verran vaivaantunut kun ymmärsi että viis minuuttia aikaisemman iskuyrityksen nainen ja seuraavan yrityksen nainen onkin kaverukset ja se keksikin nopeasti lähteä "hakeen juomaa" ja kun se strattasi pöydästä minä nauroin kaverilleni että "Tuo ei oo muuten varmasti tulossa takaisin tähän pöytään " juoman haustaan" ja arvaappa miksi..."
eikä tullut. Mutta meillä oli hyvät naurut sen pleijerin nolon tilanteen takia.
Minusta fiksu ja aivot omaava nainen tajuaa milloin on pleijerin seurassa. Oma päätös haluaako sen kanssa leikkiä niitä leikkejä ja kiinnostaako sellainen perseen nuolenta mitä ne pleijerit tekee.
Toisiin se hirveä imartelu iskee niin että kuolataan perään lisää sitä järjetöntä kehua ja piiritystä. Minusta se on enemmän liian päälle käyvää itsensä ja seuransa tuputusta.
Minun seurueissa usein nuo miehet hoitaa homman ja poistaa turhat pleijerit kimpusta kun niitäkin alkaa se ärsyttään se piiritys ja se että kun selvästi sanotaan että" ei kiitos" eikä se mene perille. Sieltä alkaa nousta välillä kolmea neljääkin miestä sanomaan että etkö kuullut mitä tuo nainen sinulle sanoi. usein tätä tilannetta ennen on jo mulkoiltu hyvinkin pahasti ja arvostelevasti sitä limasta kehuskelua ja imartelua kauempaa ja jos uskaltaudun vilkaiseen heihin päin sieltä tulee pään pyörittelyä sen näköisenä että.."joo ei hyvää päivää taas..."
Minusta teet valinnan seurasi suhteen. Jos olet seuraasi nuoleskelijan ja tuputtajan valinnut niin kärsit seuraamukset.. jos hän sitten ei ole osannut huijata jotenkin itseään vaatimattomaksi mutta usein pleijerit tulee maailman omistajan elkein eteen ja siitä tietää..ettei kannata koska paskaan kätensä tunkee.
Miksi pelleilet koko ajan?
Tiesitkö, että joitakin miehiä ärsyttää kehuskelut tai liiallinen huomioiminen?
Joskus kaunis kakku on sisältäkin kaunis.
Niin no, ehkä vaikutan joskus kuin minulla olisi kusta päässä, sillä yritän kompensoida omia pelkojani ja tuntea olevani kontrollissa mieleni ja elämämme maailman asettamista vaatimuksista. Ehkä elämäni ei ole niin onnellista kuin luulet? Ehkä en vain mainostanut omia puutteitani? Ehkä koenkin olevani huono ja säälittävä monessakin asiassa?
Huomiosi imarteli kyllä minua kovin, mutten olisi tyytynyt vain tähän, joten en kuitenkaan ole niin "tyydyttynyt".
Mitä pelkäät? Mitä vaatimuksia sinulla muka on? Eiköhän ne ole omassa päässä muodostuneita vaatimuksia. Sinä vain haluat olla tuollainen komean ylpeä ja olevinaan kaikkien naisten suosiossa oleva mies. Et vaikuta kovinkaan sitoutuvalta vain yhteen naiseen. Huomioin ihmisiä välittämättä niiden statuksesta tai olemuksesta. Harvat herättävät erityisesti mielenkiintoni, mutta sinussa kai jokin sai minut kiinnostumaan. Oliko se sitten tämä pelimies luonteesi tai ulkonäkösi, varmaan. Tein virheen takiasi ja sitä en tee toiste. Haluan miehen jolla on kultainen sydän ulkonäöstä ja suosiosta välittämättä ja on valmis sitoutumaan vain yhteen naiseen. Tuskin tyytyisit mitenkään.
No mikä se virhe sun puoleltasi sitten oli?
Miten pitkälle menit hänen kanssaan...
Koska ajattelin että kaikilla meillä on ajanjaksoja että me saatetaan notkahtaa täysin väärään ja toisaalta joskus ne meidän arviot siitä voi mennä pieleen...suuntaan tai toiseen.
Tietysti ihmisen käytöksestä voi päätellä jotain, mutta jos et paremmin tunne henkilöä eli hänen suhtautumista vaikka irto- ja sarjasuhteiluun niin on mahdoton sanoa "tuskin tyytyisit mitenkään yhteen".
Jos taas tiedät eettä kyseessä on pleijeri niin ota asiasta opiksesi. Ei virhe ole erityinen virhe jos mitään ei ole varsinaisesti tapahtunut.
Joillakin ihmisillä tuntuu puuttuvan tuo pääkopan merkitys tämä ilmenee mm.kysymyksessä no miten pitkälle menit ja jos et pitkälle niin eihän siinä mitään, eihän se sitten haitannut. Mistä kukaan voi toisen pääkopasta tietää kuinka pitkälle toinen on henkisesti mennyt ja ilman tätä tietoa vielä vähätellä asiaa ja toisen tun. Henkinen loukkaaminen on muuten ihmiselle kamalampaa ja ihmiset voi esimerkiksi suhteiden päättyessä toimia täysin itsekkäästi välittämättä pätkääkään toisesta tai oikeuttaen ties minkälaiset kostotoimenpiteet ym.
Näin aggressiiviselle linjalle kun kerran lähdetään, niin pelkään muun muassa lapsellisia naisia, jotka eivät tiedä miksi ihastuvat, ja kaikki on tietenkin aina miehen syytä kun ei ole maailmassa tarpeeksi empatiaa vaikka Afrikan lapsille. Köyhään mieleesi ei varmaan popsahtanut että niin sanotusti hankalat naiset vaikuttavat helposti prinsessamaisilta, ja ehkä siinä sitten on se riski miehelle näyttää tämän silmissä pleijeriltä, kun ei välttämättä tiedä kuinka hankala tämä nainen on. Ehkä mielestäsi olet ihan ns. normaaliluontoinen, hyväntahtoinen, empaattinen ja näin, mutta niitä naisia todellakin on jotka oikeasti ovat hankalia suhteessa. Harvoin sitä päällepäin näkee, mutta usein kuvittelevat olevansa jotain moraalista/älyllistä aatelistoa tai vähintään sellaisen delegaatio maan päällä. TAI sitten ovat vain yksinkertaisesti tyhmiä. Kaunis tai ruma, yhdentekevää, kummastakin puolueesta niitä löytyy.
Ihastuit pleijeriin? Ihastuit pleijerimäisyyteen?? Ja sitten vielä täällä valitat vaikka tiedostit asian alusta asti. Ehkä vain pleijerinaisena halusit testauttaa oman markkina-arvosi. Katsos onhan se hienoa kun kelpaa pleijerille! Sellaisia ne hankalat naiset on. Ollaan olevinaan niin itsenäisiä mutta kuitenkin odotellaan sitä sosiaalisten normien määrittelemää parasta - että voi kuvitella omistavansa statusta! Ja sitä prinssi-ihanaa tietenkin odotellaan kotona punaviiniä litkutellen, ja kun se saapuu ovelle (mahdollisesti jopa kutsusta) odotellaan sen saapuvan tiirikalla. Kun se saapuukin tuhkaisena savupiipusta, sillä ei osaa tiirikoida niin sellaisellahan voi olla vain epätoivoinen pilluntarve tai haluaa kontrolloida hankalaa naista narsistisen mielensä temppujen mukaan, sillä hankala nainen tiedostaa sellaisen pienen epäilyksen ettei kukaan normaali ehkä haluaisikaan hankalaa naista. Taas valitetaan.
Sinun tapasi pönkittää omaa itseluottamustasi.
Mikä tarve sinulla oli hyökätä kirjoitustani kohtaan ja alkaa arvostelemaan minua, tuntematta minua lainkaan. Itse en hyökännyt kirjoitustasi vastaan vaan kerroin faktoja kirjoittamasi tekstin perusteella, jossa vähättelit tunteiden merkitystä. Minusta on sitäpaitsi kovin erikoista ja huvittavaakin, että miehet esimerkiksi mainostavat kuinka iskee vaan tunteettomasti naisia, mutta sitten pitää maailman kauheimpana asiana, jos naisensa pettää. Miksi? Pelkkä seksihän on sukupuolielinten mekaaninen kosketus, miksi siitäkin pitää niin suuri poru nostaa.
Mistä muuten näet, että olisin hankala parisuhteessa tai tyhmä ja ties mitä muita solvauksia täysin tuntemattomalle, mutta toki on aina olemassa ihmisiä jotka tykkää pahoittaa toisten mieltä ja naisethan on tunnetusti herkempiä niin siitähän sen ilon saa, kun voi jonkun mielen pahoittaa. Mielestäni myöskin ei ole prinsrssamaista, että jos itse olen toiselle ystävällinen ja auttavainen voin edes jollain tapaa odottaa sitä toiselta.
Nyt tuo mies selittää jotain ihan turhaa tuossa keskellä ja en jaksa siihen vastata. Sinun kommentissasi oli edes jotain vastattavaa. Parempi olla ottamatta vakavasti. Hän on selvästi pleijeri mies ja itse sokeana häneen menin ihastumaan. Olen kai niin ulkonäkökeskeinen, että hän siihen muottiin kelpasi. Naisten mies on hän, kuten olen aloituksessakin sen jo sanonut. Tulisi muuttaa ajatteluani ja ottaa itselleni oikein rehellinen, mutta keskivertoa rumempi mies. Eipähän kukaan tule sitä minulta pois ottamaan ja varmasti hän osaa arvostaa naista pleijeriä paremmin. Pleijerit ovat pleijereitä ja itserakkaitakin. Kuvittelevat kaikkien palvovan heitä ja haluavat saavutuksia naisista. Mitä enemmän naisia lankeaa ihastukseen sen parempi. Sitten on mies imarreltu ja tyydytetty, kun on saanut naisen lankeamaan samaan ansaan. Mitä vaikeampi nainen sen parempi. Suosio kelpaa heille aina ja sitä he hakevatkin kaikilla tavoin. Kyllä, heidän pitää olla kaikille naisille mieliksi.
Miksi pitäisi ottaa ruma mies. Ei ulkonäkö tee kenestäkään pleijeriä höpö, höpö. En tiedä juttuanne. Mulla ei ainakaan ole koskaan ollut rumaa miestä ja miksi olisikaan ollut, kun itsekin ihan nätti olen. Pleijereitä voi olla ihan yhtälailla rumissa miehissä. Mutta aloittaja taitaa itse olla näitä palstan rumia miehiä kun niin kovasti heitä puolustaa. Ja pleijerimäisyyshän herkästi opitaan tietyissä piireissä ulkonäöstä riippumatta ja kaikkein säälittävämpiä ovat nämä vanhemmat, entiset naisten pyörittäjät jotka itsestään kuvittelee vaikka mitä. Mutta onnea aloittajatrollille. Rakkaus ei oikeesti tee kenellekään hyvää, loppujen viimeksi se satuttaa ja repii ihmisen ilman tunteita on parempi olla, antaa niiden rakastaa, joilla on hyvät, kunniallisrt, vanhat suhteet. Ilon voi ottaa irti vaikka sitten niiden pleijereiden kanssa hetken nautinnoista.
Aloittaja ei vain tajua. Se on sen miehen keino testata naista, onko hän yhdenyön jakorasia, vai voiko häneen oikeasti uhrata lopulta kaiken rakkauden ja hellyyden loppu elämäksi.
Ihmiskokeet on kanssa kivoja, jos testaa toista tuolla lailla pitää sitten kestää myös toisen samanlaiset testaukset.
En minä oo tällainen kuin kuvailtiin. Kirjoitustyyliäni vaan muistuttaa kaivattuani. Jos oot hän niin on tullut väärinkäsityksiä ja rakastan sua.
Kirjoitustyylisi
Hän varmaan tykkäsi sinusta, muttei voinut tehdä asialle sen enempää. Ehkä hän ajatteli sinua vain mahdollisena ystävänä. Sinä taas kuvittelit jotain muuta. Näin me ihmiset erehdymme. Tuskinpa hän on edes tiennyt, että sinä ihastuisit häneen noinkin syvästi.
"Minusta fiksu ja aivot omaava nainen tajuaa milloin on pleijerin seurassa. Oma päätös haluaako sen kanssa leikkiä niitä leikkejä ja kiinnostaako sellainen perseen nuolenta mitä ne pleijerit tekee. "
Ei ollenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Ei kaikki naiset ole niin tuttuja ja kokeneita saatika erottelukykyisiä juuri tuollaisten tyyppien ja toimintatapojen kansoittamista pelikentistä, luultavasti kapasiteetti askartelee yleisemmin ihan muissa merkitysmaailmoissa. Ja kukapa ei kehaisua joskus haluaisi kuulla tuli se sitten pleijeriltä tai plebeijiltä.
Mä en ainakaan jaksa kategoroida miehiä johonkin luokkiin. Mutta pikkasen ihmettelen, että mitä pahaa hyvä käytöksisissä pleijereissäon, jotka on kohteliaita ja naisia kuin kukkaa kämmenellä pitäviä miehiä. Eikös sellaiset ykeät, limaiset ja rskit miehet ole paljon epämiellyttävämpiä. Mutta ite ainakin arvostan aitoutta.
Niin parempi se kehu vaikka valheellinenkin vai?
Minä en oikein jaksa itsepetosta.
Jokaisessa naisessa on ihania ja kauniita puolia ja hyvä pleijeri osaa kaivaa niitä esiin ja jos kehuu toista noista asioista ja tuo hyvän mielen ja jos päälle saa vielä hyvää seksiä niin mikä siinä on niin paha. Itse en kyllä Suomessa ole törmännyt yhteenkään pleijeriin, mutta ulkomailts heitä kyllä löytää.
Pleijerin kehut osa1
Olet niin kaunis. ( joo varmasti.meikit suttaantunut jne)
Sulla on niin kuuma vartalo. ( joo. Varmasti.eihän tässä ole kuin 15 kg ylipainoa )
Olet niin fiksu ( joo varmati.. hei kuule.. Kuka tää Sauli Niinistö on?)