on ollut jo lähes surkuhupaisaa lukea valtamedian julkaisemia juttuja sekä migrin kertomuksia tehdyistä päätöksistä, miten turvapaikan hakijat suuntaavat suomeen maista joissa ei ole töitä tarjolla
"Esimerkiksi työttömyys voi olla eräs syy sille, että marokkolaisia suuntaa pois Marokosta muun muassa Suomeen."
Onko heille kukaan kertonut, että suomen työttömyys hipoo EU kärkeä?
Mahtaa ottaa pattiin, kun saavuttuaan huomaakin, että töitä ei saakkaan
Töiden perässä suomeen
6
169
Vastaukset
- sosteri
Ei ne työt etusijalla ole. Kaikesta puutteistaan huolimatta sosiaaliturvamme on EU:n kärkitasoa. Marokkoa myöten nämä asiat tiedetään, kun ne selvitetään. Sosiaaliturvajärjestelmä on julkista tietoa.
Norjassa saattaa olla parempi sosiaaliturva, mutta EU-maihin kuulumattomana Norja itse päättää pakolaisten vastaanotosta. Tosin Geneven pakolaissopimus sitoo Norjaakin, mutta EU:n kanssa ei tarvitse olla yhteistyössä pakolaisasioissa. Norja esimerkiksi tekee poikkeuksetta rajatarkastuksia, jotka EU-maissa Schengen-alueella ovat kiellettyjä. Tähän Suomenkin tulisi pyrkiä, mutta se ei onnistu kuin eroamalla EU:sta. - mahanmuutos
Olen ymmärtänyt kyllä että lähes poikkeuksetta kaikki maahantulijat haluaisivat töihin suomessa, onhan meillä erityisen korkea palkkataso verrattuna moniin muihin EU maihin.
Se ei kuitenkaan suomessa onnistu, koska AY-liike on tehnyt tietoisesti suomen työmarkkinoista erittäin byrokraattiset ja mahdottomat suojatakseen kantasuomalaisia työläisiä palkkadumppaukselta.
Mitä enemmän kouluttamattomia ja kieltäosaamattomia maahanmuuttajia suomeen tulee, sitä enemmän painetta se aiheuttaa suomalaiselle palkkatasolle, sikäli mikäli nämä maahanmuuttajat sijoittuisivat suomalaisiin työpaikkoihin.
AY-liike on hyvin vahvasti kiinni maahanmuuttopolitiikassa päättäjänä. - Niinseonki
Ay joukkio pelkää tällähetkellä, että suomesta poistetaan tyystin harkinnanvaraisuus ulkomailta tulevalle työvoimalle.
Tämä olisi hyvä päätös, se vaikuttaisi välittömästi kustannustasoon alentavaksi ja kaupanpäälle kukaan suomeen ulkomailta tuleva ei hakeudu liittojen jäseniksi.
Eli oikeaan suuntaan mennään. Kiitos hallituksen. - semosstatämöstä
itseasiassa juuri mainitsemasi AY-liike on se syypää siihen, että suomessa ainoastaan keskiluokk,a on töissä. Alempi luokka ns. vähä osaiset nauttivat yhteiskunnan eliittiin kuuluvana AY-liikkeen toteuttamaa kotona nukkumista yhteiskunnan varoin. Vain tällätavalla AY-liike voi suojata omasta mielestään suomalaista työmarkkinaa.
Mutta tämä rajaton EU ja EUn ulkopuolelta tuleva halpatyövoima, varsinkin pakolaiset joita suomeen tulee yhä enemmän ja enemmän, sijoittuvat suomalaiseen työmarkkinaan ns. halpatyövoimaksi, eli tässä tapauksessa "pää tulee vetävän käteen" eli AY-liikkeen käteen. - Taasodotellaantukia
Onhan nuo poliitikot ylen kanavilla isoon ääneen toitottanut mm. "Työttömyyden laskua", "Työvoimapulaa" ym sellaista kurapaskaa mikä ei pidä yhtän paikkaansa. Huutonaurua koko tv/radio/iltalehtien propagandalle... ja yleverokin pakollinen, helvetin absurdia. Tuollaisesta paskasta pitää vielä maksaa.
- Näinsevainon
Pyhäjoelle. Rakennettava ydinvoimala joka on venäläis (-suomalaisessa) omistuksessa tulee tyllistämään ainoastaan venäläisiä sekä venäjän vanhoista maista tulevia ihmisiä, yksikään suomalainen ei saa tuolta työmaalta töitä.
Venäläinen raha maksaa koko rakennustyömaan ja näinollen venäläiset määräävät kuka tekee työt.
Näin se vain on
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1001919- 1241440
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K921333En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061317Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701134Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4701034- 47928
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88913Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9862Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138836