Tässä kun on monta päivää telkusta tullut vaan uutisia, surumusiikkia ja kyynelehtiviä ja surullisia ihmisiä joka jumalan kanalvata niin olen miettinyt, että olenko ainoa josta ei tunnu yhtään miltään tuo tapahtuma? En ymmärrä noita kyynelehtiviä ihmisiä alkuunkaan.
Stalin oli oikeassa: "Yhden kuolema on tragedia, miljoonan kuolema vain statistiikkaa".
Samaan aikaan turun tapahtumien kanssa Bangladeshissa puoli miljoonaa ihmistä on tulvien kourissa ja kymmenet tuhannet kuolleet. Ei paljon näy kyyneleitä tai uutisia aiheesta, mutta kahden kuolema on hirveä tragedia.
En ymmärrä ihmisiä alkuunkaan...
Stalin oli oikeassa: "Yhden kuolema on tragedia, miljoonan kuolema vain statistiikkaa".
Samaan aikaan turun tapahtumien kanssa Bangladeshissa puoli miljoonaa ihmistä on tulvien kourissa ja kymmenet tuhannet kuolleet. Ei paljon näy kyyneleitä tai uutisia aiheesta, mutta kahden kuolema on hirveä tragedia.
En ymmärrä ihmisiä alkuunkaan...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmisen on helpompi hyväksyä kun kuolema tapahtuu kaukana, kysymyksessä ei ole läheinen, sattuu onnettomuus tai luonnonkatastrofi kuin toisen ihmisen tahallinen surmaaminen ja terroriteko. On totta että tänäkin päivänä monta pientä vauvaa menehtyy Itä-Afrikassa nestehukkaan ja ripuliin ja heidät voitaisiin pelastaa edullisella hoitokeinolla antamalla suoneen suolasokeriliuosta. Miellä olisi varaa jakaa omastamme ja auttaa näitä pieniä, mutta emme sitä tee. Eikö se ole kuitenkin jo luonnon ja järjenvastaista että älykäs olento kuten ihminen tuhoaa toisen kaltaisensa tietoisesti ja suunnitelmallisesti. Luonnollisesti pyrimme auttamaan ja pelastamaan kun toisen henki on vaarassa. Ei näiden Turussa tehtyjen ihmisten henki ole arvokkaampi kuin heidän, jotka kuolevat luonnon tasapainon järkkyessä mutta he kuolivat ihmisen pahuuden ja julmuuden vuoksi. Minä säälin myös tätä tappajaa koska hän itse on joutunut pahojen voimien uhriksi juoksumieheksi.
Sinäkö ihailet stalinilaisia sankareita? Tätä en voi ymmärtää!
En ihaile Stalinia, mutta tuo lause on vain niin totta. Kun yksi tai kaksi tai kaksikymmentä kuolee, missä tahansa, vaikka Barcelonassa tai Lontoossa tuollaisen iskun seurauksena niin kaikki vollottaa valtoimenaan.
Kun kymmenentuhatta kuolee jossain jonkin asian seurauksena, vaikka sodassa, niin se ei oikeasti kiinnosta ketään.
Ja tuosta lauseesta sitäpaitsi ei olla yhtä mieltä sanoiko Stalin edes niin. Sanoi tai ei niin lause pitää täydellisesti paikkaansa.
empatiakyvytön ja mieleltään sairas ei varmaan pysty suremaan ja ajattelemaan miltä esim. omaisista tuntuu kun raa'an väkivallan seurauksena menettää omaisensa!
En minäkään mitään tunne, lähinnä haukotutti kun kuulin ja kyllästyttää mediasirkus.
Toki ulospäin esitän järkyttynyttä. Kun olin alakouluikäinen ja isoisä kuoli niin ihmettelin kuinka kaikki purskahtelivat itkuun ja minä en tuntenut mitään ja samalla tajusin etten tuntisi kenenkään muunkaan hautajaisissa mitään. Vanhempana on oppinut esittämään surullista hautajaisissa.
Useimmiten surun lisäksi kiitollisuus, järkyttyneisyys, tuohtumus, kiintymys ja moni muu on pitänyt näytellä koko elämän ajan.
Ahdistus, tylsyys, väsymys, alakulo ja muutamat muut ovat niitä asioita jotka ovat oikeita tunteita. Niitä taas pitää sosiaalisten normien mukaan peitellä. Elämä, ihmiset ja kaikki tapahtumat siinä ovat minulle kuin jotain äärimmäisen tylsää rooli-videopeliä virtuaalimaailmassa tai improvisoitua puuduttavaa paskaa kesäteatterinäytelmää ja Turun puukotus siinä vain yksi arvottu juonenkäänne ja huokaisua pitää peitellä että voi ei, nyt sitten joutuu tässä näyttelemään mukana ties miten kauan.
Ei kannata uutisia katsella. On helpompi olla. Media tekee rahaa noilla jutuilla ja janoaa et jotain kamalaa tapahtuis.