Nostan nukkuvan lapsen syliini. Hiivimme sylikkäin portaat alakertaan ja teemme kaikessa hiljaisuudessa kuiskien aamutoimet. Maanittelen pojalle vaatteet päälle ja kengät jalkaan. Koulurepun solki napsahtaa napakasti kiinni ja astumme yhdessä loppukesän aamukasteiseen pihaan odottelemaan koulutaksia, joka pian pienen koululaisen noutaakin kyytiinsä.
– Hyvää koulupäivää ja Jumalan rauhaa, kuiskaan pojan korvaan kiinnittäessäni hänen turvavyötään invataksissa.
Vielä iloiset huiskutukset ennenkuin auto kaartaa näkymättömiin. Palaan takaisin sisälle ja juon kaikessa rauhassa aamukahvit hiljaisen talon keittiössä, joka kohta herää vilkkaaseen ja äänekkääseen päivään viiden muun koululaisen touhukkaissa aamuaskareissa.
Mielessäni viipyy yhä aamutuokio tokaluokkalaiseni kanssa. Tunnen yhä hänen luottavaiset kätensä kaulani ympärillä ja unenlämpöisen halauksen. Tällaiset koruttoman kauniit ja läheiset tuokiot ovat tuikitarpeellisia meille molemmille. Minulle, jotta jaksan ajatella yli toisenlaisten hetkien, ja pojalleni, jotta hän jaksaa pienenä koululaisena pitkähköjä arkipäiviä aamu- ja iltapäiväkerhossa koulupäivien lisäksi. Elämä erityislapsena ohjautuu ikätovereita kontrolloidummin. Ilman muiden ihmisten tukea hän saattaisi joutua ymmärtämättömyyttään vaaratilanteisiin, eikä hän löytäisi ainakaan vielä kakkosluokkalaisena koulusta kotiin itsenäisesti. On tärkeä apu myös meille vanhemmille, että hyvinvointiyhteiskuntamme auttaa erilaisilla tukitoimilla erityislapsemme oppimista ja kehittymistä hänen omannäköisessä ja -tahtisessa kasvussaan.
Elämä suurperheen äitinä, eri-ikäisten lasten vanhempana ohjautuu pitkälti muiden ihmisten tarpeita palvellen. Omat tarpeet jäävät usein listan hännille. Ilman apua tarjoavia ihmisiä olisin todennäköisesti uupunut ennemmin tai myöhemmin. Omat voimat eivät olisi riittäneet niihin myllertäviin vaiheisiin, joita elämäni ja perheeni elämä on kokenut viime vuosina. Useat eri tahot ovat ulkopuolelta nähneet tarpeitamme usein itseäni paremmin. Yhdessä olemme pärjänneet haastavimmissakin tilanteissa. Olen saanut apukäsiä ja sitä myöten voimia silloin, kun niitä eniten olen tarvinnut. Myös erilaiset arjen pienet lataushetket ovat virkistäneet. Väsyneenä, kesken monien puuhien, on ollut ihana köllähtää takapihan sohvalle toviksi kuuntelemaan tuulen kuisketta lehtipuissa ja ummistaa hetkiseksi silmänsä muhkealta tekemättömien asioiden listalta.
Tämän kesän suurin muutos on ollut se, että muutimme takaisin Suomeen. Mielessäni viipyy ensimmäinen seurareissu uudella kotipaikkakunnalla. Muistan yhä seurasalin turvallisen tunnelman ja seuraväen ystävälliset tervetulotoivotukset. Seuroissa käynti, sanan kuulo ja seurakuntayhteys ovat merkittävässä asemassa oman uskonelämäni kannalta. Ilman saattomiehiä saattaisin joutua ymmärtämättömyyttäni vaaratilanteisiin, joissa sielunvihollisen kutsu voisi houkutella minut pois taivastieltä. Kotiosoite saattaisi kadota näköpiiristä ikuisiksi ajoiksi. Koen, että kotisiionin merkitys uskonelämän tukena on suuri. Se auttaa pysymään Jumalan valtakunnan yhteydessä ja taivaallisen Isän huolenpidon alla. Voin luottavaisena ristiä käteni ja huokaista hänen puoleen.
– Hyvää koulupäivää ja Jumalan rauhaa, kuiskaan pojan korvaan kiinnittäessäni hänen turvavyötään invataksissa.
Vielä iloiset huiskutukset ennenkuin auto kaartaa näkymättömiin. Palaan takaisin sisälle ja juon kaikessa rauhassa aamukahvit hiljaisen talon keittiössä, joka kohta herää vilkkaaseen ja äänekkääseen päivään viiden muun koululaisen touhukkaissa aamuaskareissa.
Mielessäni viipyy yhä aamutuokio tokaluokkalaiseni kanssa. Tunnen yhä hänen luottavaiset kätensä kaulani ympärillä ja unenlämpöisen halauksen. Tällaiset koruttoman kauniit ja läheiset tuokiot ovat tuikitarpeellisia meille molemmille. Minulle, jotta jaksan ajatella yli toisenlaisten hetkien, ja pojalleni, jotta hän jaksaa pienenä koululaisena pitkähköjä arkipäiviä aamu- ja iltapäiväkerhossa koulupäivien lisäksi. Elämä erityislapsena ohjautuu ikätovereita kontrolloidummin. Ilman muiden ihmisten tukea hän saattaisi joutua ymmärtämättömyyttään vaaratilanteisiin, eikä hän löytäisi ainakaan vielä kakkosluokkalaisena koulusta kotiin itsenäisesti. On tärkeä apu myös meille vanhemmille, että hyvinvointiyhteiskuntamme auttaa erilaisilla tukitoimilla erityislapsemme oppimista ja kehittymistä hänen omannäköisessä ja -tahtisessa kasvussaan.
Elämä suurperheen äitinä, eri-ikäisten lasten vanhempana ohjautuu pitkälti muiden ihmisten tarpeita palvellen. Omat tarpeet jäävät usein listan hännille. Ilman apua tarjoavia ihmisiä olisin todennäköisesti uupunut ennemmin tai myöhemmin. Omat voimat eivät olisi riittäneet niihin myllertäviin vaiheisiin, joita elämäni ja perheeni elämä on kokenut viime vuosina. Useat eri tahot ovat ulkopuolelta nähneet tarpeitamme usein itseäni paremmin. Yhdessä olemme pärjänneet haastavimmissakin tilanteissa. Olen saanut apukäsiä ja sitä myöten voimia silloin, kun niitä eniten olen tarvinnut. Myös erilaiset arjen pienet lataushetket ovat virkistäneet. Väsyneenä, kesken monien puuhien, on ollut ihana köllähtää takapihan sohvalle toviksi kuuntelemaan tuulen kuisketta lehtipuissa ja ummistaa hetkiseksi silmänsä muhkealta tekemättömien asioiden listalta.
Tämän kesän suurin muutos on ollut se, että muutimme takaisin Suomeen. Mielessäni viipyy ensimmäinen seurareissu uudella kotipaikkakunnalla. Muistan yhä seurasalin turvallisen tunnelman ja seuraväen ystävälliset tervetulotoivotukset. Seuroissa käynti, sanan kuulo ja seurakuntayhteys ovat merkittävässä asemassa oman uskonelämäni kannalta. Ilman saattomiehiä saattaisin joutua ymmärtämättömyyttäni vaaratilanteisiin, joissa sielunvihollisen kutsu voisi houkutella minut pois taivastieltä. Kotiosoite saattaisi kadota näköpiiristä ikuisiksi ajoiksi. Koen, että kotisiionin merkitys uskonelämän tukena on suuri. Se auttaa pysymään Jumalan valtakunnan yhteydessä ja taivaallisen Isän huolenpidon alla. Voin luottavaisena ristiä käteni ja huokaista hänen puoleen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
##Elämä suurperheen äitinä##
Millaista on elämä ihmisenä ja synnytyskoneena? Siis samassa kehossa ihminen ja kone.
Ymmärrän, että sinä vihaat JUmalan lapsia yli kaiken. Eipä siinä mitään. JOkainenhan saa valita ajallisen elämänsä tien ja arvot.Mutta kysyisin kuitenkin, mitä sinulla on minun lapsiani vastaan?
mahtanet suurpeheen äitinä ymmärtää kuinka typerä on kysymyksesi.
ja lopeta tuo hokeminen Jumalan valtakunnasta avaa kerran elämässäsi se Raamattu ja tutki mitä siellä asiasta sanotaan.
Jos ehtinet suurperheen äitinä.
Ei se ehdi maha pömpöllään paljon Raamattua availla.
Imee vain itseensä Raamatun vastaisen opetuksen: Vanhoillislestadiolainen herätysliike on Jumalan valtakunta.
Sinua ja perhettäsi.
Montako vl-lasta sinä olet hässinyt tähän matoiseen maailmaan?
ole hässinyt tänne yhtä ainoatakaan. Hän on vain ottanut vastaan ne lapset, jotka Jumala on hänelle antanut. Onko sinun - hässijä -vaikea ymmärtää, että niitähän on paljon perheitä, joihin Jumala ei ole antanut yhtään lasta?
Tuleeko vanhoillislestadiolaisten lapset siis maailmaan ilman miehen ja naisen välistä sukupuoliyhteyttä?
Lahjapakettina rappusuille?
Niin ne ainakin nimimerkin "Eihän_hän" mukaan näyttävät tulevan. Joulupukki tuo lapset lahjapakettina vl-kodin ulko-oven eteen.
Erikoinen systeemi.
logiharjoittelija on heti aamusta aivan pimeänä ja lehmänperseen lumoissa.
Haikara tuo. Kapalo oven taakse.