Hys hys ja soo soo! Kenelle puhut, vaikuttaja?

On aikoihin eletty. Vanha sanonta tulee väkisin mieleen, kun tutustuu eri vaikuttajien - muidenkin kuin poliitikkojen - lausuntoihin Turun iskun jälkeen. Kun muualta tullut, levotonta elämää eri puolilla Eurooppaa aiemmin viettänyt henkilö kävi toimeen kaltaisilleen tyypillisellä tavalla ja otti hengiltä kaksi ja haavoitti useita muita, niin mikä tuntuu olevan niin poliitikkojen kuin muidenkin yhteiskunnan vaikuttajien suurin huoli? Lapsi, jonka äidin kimppuun julmasti hyökättiin? Urheat sivulliset, jotka aseettominakin riensivät auttamaan hyökkäyksen uhreja tai ajoivat hyökkääjän liikkeelle? Monet muut, jotka joutuivat omin silmin todistamaan tapahtumia ja tuskin koskaan näkemäänsä pystyvät unohtamaan? Vai ne miljoonat muut suomalaiset, joiden ennen rauhallisille kotikulmille on kansainvälisten sopimusten ja ajan hengen velvoittamina majoitettu "käveleviä aikapommeja" - kuten eräs terrorismin tutkija julkisuudessa taannoin totesi?

Ei. Vaikuttajien suurin huoli näyttää olevan, mitä kantasuomalaiset nyt keskenään puhuvat tai julkisuudessa kirjoittavat. Asetelma vaikuttaa siinä määrin absurdilta, että väännetään se vielä kerran rautalangasta. Kun siis muualta tullut kaheli ryhtyy sivaltelemaan ihmisiä veitsellä, on palstatilaa saavien suurin huoli, mitä ihmiset puhuvat?!? Hys, hys ja soo, soo! Tämä tuntuu olevan monen viestin sisältö. Ainoa sisältö.

Paitsi puheiden sisällöt, niiden suunta herättävät myös kummastusta tavallisessa tallaajassa. Emmehän me kantasuomalaiset ole tässä riehuneet. Eikö olisi luontevaa, että painavat kommentit suunnattaisiin sinne, mistä ongelmat tulevatkin? Selkeästi ja yksiselitteisesti niin, kunkin omalla kielellä, että väärinymmärryksen vaaraa ei ole? Kenelle siis puhut, vaikuttaja?

Ja mitä siihen sisältöön tulee, niin yksi vihje: muualta tulleiden kanssa voisi olla hyvä aloittaa yksinkertaisista perusasioista. Kuten vaikka siitä, että Suomessa miehillä ei ole ollut tapana puukottaa tuntemattomia naisia Jumalan saati Allahin nimeen - eikä yleensä muutenkaan. Painavalta taholta tulleena tällaisen puheen kuuleminen rauhoittaisi kovasti myös tällaista kirjoittajan kaltaista kovasti tavallista suomalaista tallaajaa. Yhtä varmasti kuin tällaisen puheen puute tekee rasismin kitkemisestä pidemmän puoleisen projektin.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi päättäjät kovasti kunnioittavat näitä kepulikonstein itsensä väärillä nimillä ja muilla väärillä valehteluilla itsensä maahan saaneita. Ovathan kekseliäitä ja vilkkaita ihmisiä. Kantasuomalaisia taasen pidetään vähän tyhminä ja totisina niin nuhteleva puhe on syytä suunnata tietenkin rehellisen tyhmiin kantasuomalaisiin.. Välihuomautuksena minä en ole äänestänytkään noita poliitikkoja jotka jankuttavat nyt tuostakin asiasta, että mihinkään toimiin ei tarvitse ryhtyä ja juuri mitään ei ole tapahtunut ja voi kuinka kunnioitan kuitenkin noita tapettuja uhreja, vaikkei oikeasti välitä näistä tuon taivaallista. No noita kun äänestitte niin tuloksen nyt näette!. Suomessa ei ole enää ketään oikeasti hyvää poliitikkoa joka puolustaisi kansaa ja kansalaisia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ptl187 kirjoitti:

On aikoihin eletty. Vanha sanonta tulee väkisin mieleen, kun tutustuu eri vaikuttajien - muidenkin kuin poliitikkojen - lausuntoihin Turun iskun jälkeen. Kun muualta tullut, levotonta elämää eri puolilla Eurooppaa aiemmin viettänyt henkilö kävi toimeen kaltaisilleen tyypillisellä tavalla ja otti hengiltä kaksi ja haavoitti useita muita, niin mikä tuntuu olevan niin poliitikkojen kuin muidenkin yhteiskunnan vaikuttajien suurin huoli? Lapsi, jonka äidin kimppuun julmasti hyökättiin? Urheat sivulliset, jotka aseettominakin riensivät auttamaan hyökkäyksen uhreja tai ajoivat hyökkääjän liikkeelle? Monet muut, jotka joutuivat omin silmin todistamaan tapahtumia ja tuskin koskaan näkemäänsä pystyvät unohtamaan? Vai ne miljoonat muut suomalaiset, joiden ennen rauhallisille kotikulmille on kansainvälisten sopimusten ja ajan hengen velvoittamina majoitettu "käveleviä aikapommeja" - kuten eräs terrorismin tutkija julkisuudessa taannoin totesi?

Ei. Vaikuttajien suurin huoli näyttää olevan, mitä kantasuomalaiset nyt keskenään puhuvat tai julkisuudessa kirjoittavat. Asetelma vaikuttaa siinä määrin absurdilta, että väännetään se vielä kerran rautalangasta. Kun siis muualta tullut kaheli ryhtyy sivaltelemaan ihmisiä veitsellä, on palstatilaa saavien suurin huoli, mitä ihmiset puhuvat?!? Hys, hys ja soo, soo! Tämä tuntuu olevan monen viestin sisältö. Ainoa sisältö.

Paitsi puheiden sisällöt, niiden suunta herättävät myös kummastusta tavallisessa tallaajassa. Emmehän me kantasuomalaiset ole tässä riehuneet. Eikö olisi luontevaa, että painavat kommentit suunnattaisiin sinne, mistä ongelmat tulevatkin? Selkeästi ja yksiselitteisesti niin, kunkin omalla kielellä, että väärinymmärryksen vaaraa ei ole? Kenelle siis puhut, vaikuttaja?

Ja mitä siihen sisältöön tulee, niin yksi vihje: muualta tulleiden kanssa voisi olla hyvä aloittaa yksinkertaisista perusasioista. Kuten vaikka siitä, että Suomessa miehillä ei ole ollut tapana puukottaa tuntemattomia naisia Jumalan saati Allahin nimeen - eikä yleensä muutenkaan. Painavalta taholta tulleena tällaisen puheen kuuleminen rauhoittaisi kovasti myös tällaista kirjoittajan kaltaista kovasti tavallista suomalaista tallaajaa. Yhtä varmasti kuin tällaisen puheen puute tekee rasismin kitkemisestä pidemmän puoleisen projektin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu