Murrosiän kehitys

Poika15vuot

Terve! Oon 15 vuotias poika ja mun murrosikä on alkanut luultavasta viime kesänä eli murrosikäni on myöhässä. Se on huolettanut hieman, koska olen todella lyhyt ikäisekseni. Osaan kuitenkin elää asian kanssa ja se ei haittaa enää. Nyt on hieman karvoja peniksen juurella mutta ei paljoa. Penikseni on kasvanut hieman. Hiki haisee jo ja ihmettelen usein, että miksi pelkästään oikeasta kainalosta leimahtaa todella kitkerä hien haju, toisesta ei juuri lainkaan. Kysymykseni on, että kuinka kauan kestää että peniksen karvoitus näkyy jo huomattavasti ja pitävätkö usein ne pituusennusteet paikkaansa. Kiitoksia vastauksista jo näin etukäteen.

1

203

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Murrosikä on keskimääräistä hivenen myöhässä mutta kuitenkin selvästi alkanut ja edennyt kohtalaisesti. Itse et juurikaan voi vaikuttaa sen rtenemiseen. Toivottavasti elät terveellisesti, sillä ruokavalion puutoksrt esim proteiinin suhteen hidastavat kehittymistä. Pituuskasvuun ri voi vaikuttaa, se tulee geenien perimän kautta. Muista syödä terveellisesti ja monipuolisesti, liiku riittävästi ja muista myös levätä (nukkua) riittävästi. Tupakointi on aina haitallista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1240
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      852
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe