Keltakankaan Terveysasema

Saappaatnähdä

Lääkäriin pääsy Keltakankaan terveysasemalla ei ole nopeutunut, vaikka vastaanottoaikoja on aiempaa enemmän

24.8.2017 5:32
Kuva: Jussi Lopperi
Kaija Pesonen haki huhtikuussa Inkeroisten K-marketin Hanna Sakulta allekirjoitettuja vetoomuksia, joissa toivottiin helpompaa pääsyä lääkäriin Keltakankaan terveysasemalla.
Kaija Pesonen haki huhtikuussa Inkeroisten K-marketin Hanna Sakulta allekirjoitettuja vetoomuksia, joissa toivottiin helpompaa pääsyä lääkäriin Keltakankaan terveysasemalla.
Keltakankaan terveysaseman lääkärin vastaanottoaikojen määrä kasvoi 20 prosenttia vuonna 2016 edellisestä vuodesta. Koko Kouvolan alueella perusterveydenhuollon käyntimäärät kasvoivat vastaavana aikana 10 prosenttia.

Kouvolan terveysjohtaja Kari Kristeri pitää suuntaa oikeana.

— Mutta eihän se tietysti riittävää ole. Tällä tiellä täytyy jatkaa.

Valtakunnallisesti terveyskeskuskäyntien määrä kasvoi vastaavana aikana 1,6 prosenttia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kristeri: Määräaikaiset lääkärit paikkaavat tilannetta

Kouvolan aikuisväestön lautakunta käsitteli keskiviikkona terveysjohtajan kirjoittamaa vastausta Kaija Pesosen ja Vesa Viitasen huhtikuussa jättämään vetoomukseen Keltakankaan terveysaseman lääkäripulan korjaamiseksi. Kuntalaisaloitteessa todettiin, että terveysasemalla on huutava pula lääkäriajoista, ja neljä lääkärin virkaa on täyttämättä.

— Pitää paikkansa, että meillä ei ole vuosikausiin ollut kaikissa viroissa pitkäaikaisia, pysyviä lääkäreitä. Tilanne on siltä osin korjaantunut, että täyttämättömiä virkoja ei enää hoideta ostopalvelulla vaan palkkaamalla määräaikaisia lääkäreitä.

Määräaikaiset sopimukset tulevat kaupungille halvemmaksi kuin ulkopuolisten niin sanottujen keikkalääkäreiden käyttö.

— Olen samaa mieltä adressin jättäjien kanssa siitä, että hyvä laatu ja palvelujen saavutettavuus kuuluvat perusterveydenhuoltoon.

Keltakankaan terveysasemalla on Kristerin mukaan yhdeksän lääkärin virkaa.

— Työtä on hoidettu 6—8 lääkärin työpanoksella. Olemme saaneet palkattua 6—12 kuukaudeksi erikoistumisvaiheessa olevia lääkäreitä ja opiskelujen loppuvaiheessa olevia. Vastaavalla lääkärimäärällä pyöritetään myös Kuusankosken terveysasemaa, jonka vastuualueella asuu enemmän ihmisiä kuin Keltakankaalla.

Lääkäreillä oli Keltakankaalla vuonna 2015 yhteensä 8 593 vastaanottoaikaa. Vuonna 2016 vastaanottoja oli 10 339. Tämän vuoden tammi—toukokuussa lääkärikäyntien määrät ennakoivat Kristerin mukaan samaa tasoa, mutta vastaanotolle pääsy ei ole nopeutunut.

Marjoniemen kilpailutus voi helpottaa myös Keltakankaan lääkäreitä

Kristeri toivoo, että Keltakangas saa hieman apua Kouvolan terveysaseman kilpailutuksesta. Lokakuussa alkavaan ulkoistussopimukseen kuuluu se, että kilpailutuksen voittanut tuottaa yleislääkäripalvelut arkisin kello 8—22 pitkäaikaisen kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen asiakkaille Kouvolan lisäksi Keltakankaan, Elimäen ja Korian terveysasemien vastuulla olevalle väestölle.

— Tämä voi johtaa siihen, että Keltakankaan terveysaseman lääkäreiltä vapautuu aikaa muihin tehtäviin noin 0,5—1 henkilön työpanoksen verran. Tämä on tosin vain pieni muutos.

Johanna Värjä

8

1663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilanne.vaan.pahenee

      Rahastako lie kiinni, ettei lääkäreitä saada Keltakankaan terveysasemalle? Lääkäriajan tilaamisesta menee viikkoja, ennenkuin vastaanotolle pääsee.
      Eihän paikkakunta ole missään hornantuutissa.

    • herrojensanomaa

      Poliitikkoryntäys Hansassa, lääkäripula joka puolella — Tällainen oli Kouvolan uutisviikko
      25.8.2017 16:02
      Kuva: Katja Juurikko
      Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vieraili Kouvolassa monessa eri kohteessa keskiviikkona.
      Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vieraili Kouvolassa monessa eri kohteessa keskiviikkona.

      Kouvolan Sanomat keräsi jälleen yhteen viikon tärkeimmät uutistapahtumat paikallisesta näkökulmasta.

      Viikon keskipisteenä oli kokoomuksen ja SDP:n yhtäaikaiset kesäkokoukset Kouvolassa.

      Politiikan lisäksi Kouvolassa puhuttivat myös muun muassa terveyspalvelut sekä Biosammon uusi nousu.

      Raha ratkaisee Marjoniemessä, Keltakankaalla lääkäriä joutuu odottamaan edelleen

      Tiistaina Kouvolan Sanomat uutisoi, että Attendo jatkaa todennäköisesti Marjoniemen terveysaseman palveluntuottajana. Tarjouskilpailussa kaupunki antoi ylivoimaisesti suurimman painoarvon hinnalle, joka Attendon tarjouksessa oli kilpailijoita halvempi.

      Keltakankaan terveysasemalla lääkärille joutuu edelleen jonottamaan pitkään, vaikka vastaanottoaikoja on aiempaa enemmän tarjolla.

      Kouvolan terveysjohtaja Kari Kristeri sanoo, että perusterveydenhuolto on ongelmissa joka puolella Kouvolaa. Kaupunki hakee tällä hetkellä kahta uutta lääkäriä.
      Kuva: Jussi Lopperi
      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta keskustelivat Kouvolassa keskiviikkona.
      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta keskustelivat Kouvolassa keskiviikkona.

      Ministerit ja kansanedustajat valtasivat Kouvolan

      Keskiviikkona Kouvola oli Suomen politiikan keskipisteenä, kun sekä kokoomuksen että SDP:n eduskuntaryhmä piti kesäkokouksensa Kouvolassa.

      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne patisteli suomalaisia ”synnytystalkoisiin”, mutta vakuutti, että puolue pysyy poissa makuuhuoneista.

      SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman arvosteli puolestaan kovin sanoin perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa.

      Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo muistutti Kouvolassa, että nousuhdanteesta huolimatta Suomea uhkaavat työllisyysvaje, kestävyysvaje ja osaamisvaje.

      Orpo sanoi myös, että terrorismiuutisista huolimatta Suomen suurimmat turvallisuusuhat ovat työttömyys, syrjäytyminen ja eriarvoistuminen.

      Kesäkokouksensa yhteydessä kokoomuksen eduskuntaryhmä tutustui Kymi Ringin moottorirataan Iitissä.

      Hansassa yleisötilaisuutta pitäneet puolueet saivat myös kouvolalaiset kertomaan oman mielipiteensä päivänpolitiikasta.

      Xamk satsaa Anjalan Biosampoon

      Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin omistukseen siirtynyt Anjalan Biosampo tarvitsee uusia tutkijoita. Xamk aikoo alkuvaiheessa palkata ainakin 5—6 uutta työntekijää Anjalaan.

      — Uskomme, että Suomen johtavana TKI-ammattikorkeakouluna meillä on sekä osaamista että hartioita viedä eteenpäin ja nostaa Biosampoa, Xamkin kehitysjohtaja Kalevi Niemi kommentoi.

      Xamk etsii Anjalaan myös yhteistyöyrityksiä. Ainakin kolme yritystä on jo esittänyt toiveitaan koulutukseen liittyen.

    • kkhhbbnyttai

      Keltakankaan terveysaseman työjärjestelyt selvitetään
      25.8.2017 15:49
      Kuva: Jussi Lopperi

      Kouvolan terveysjohtajan Kari Kristerin vastaus kuntalaisten vetoomukseen Keltakankaan terveysaseman lääkäriin pääsyn helpottamiseksi ei täysin tyydyttänyt aikuisväestön lautakuntaa.

      — Lautakunta haluaa vielä tämän vuoden aikana raportin siitä, onko vastaanottotoiminta kehittynyt nykyistä asiakaslähtöisemmäksi, Kristeri kertoo.Kaija Pesonen ja Vesa Viitasen jättivät keväällä kaupunginhallitukselle 3 633 kouvolalaisen allekirjoittaman vetoomuksen, jossa toivottiin lääkäriin pääsyn helpottavan eteläisessä Kouvolassa.

      Kristerin mukaan ensimmäinen keskustelu toiminnan kehittämisestä käydään jo ensi viikolla.

      — Tarkoitus on löytää keinoja siihen, miten hoidon tarpeen arviointia voitaisiin nopeuttaa. Pyrimme myös siihen, että potilaan asia tulisi yhdellä kertaa kuntoon, eikä terveysasemalle tarvitsisi soittaa monta kertaa.

      Kristerin mukaan on selvinnyt, että Keltakankaalla ei ole aina pystytty antamaan lääkäriaikoja, koska lääkärien työohjelmia ei ole tehty riittävän pitkälle.

      — Tarkoitus on, ettei tällaisissa yksinkertaisissa asioissa kompastella.

      Keltakankaan terveysasemalla on Kristerin mukaan yhdeksän lääkärin virkaa, ja työtä on hoidettu 6—8 lääkärin työpanoksella.

      — Kaikki eivät tee täyttä työaikaa. Lomien ja muiden poissaolojen aikana lääkäreitä voi olla vähemmänkin, välillä taas enemmän.

      Lääkäreillä oli Keltakankaalla vuonna 2015 yhteensä 8 593 vastaanottoaikaa. Vuonna 2016 vastaanottoja oli 10 339. Tämän vuoden tammi—toukokuussa lääkärikäyntien määrät ennakoivat Kristerin mukaan samaa tasoa, mutta vastaanotolle pääsy ei ole nopeutunut.
      Johanna Värjä

    • jonottaja

      Jos akuuttiaika käsitekin on useiden päivien päähän, niin teeskentelen ennemmin enemmän sairasta ja menen Kuusaanmäelle ensiapuun ennemmin.

    • Lisukka

      Kun viimeaikojen tapahtumien vuoksi on kuunnellut ministereitä, on tullut heistä sellainen kuva etteivät hallitse mitään. Toistavat sitä mitä joku muu on sanonut heitä ennen, ottamalla asiasta ensin selvää. Ja tästä matkimisesta he saa valtavaa palkkaa.
      Mitä pysyvää jäi ministereiden Kouvolan vierailusta?

    • ösmööö

      On totta että Ahtisaari telttaili pohjoisnavalla pingviinien kanssa ja tiivi-taavi on pyrkimässä maahanmuuttoministeriksi. Lisäksi tietoomme on kuulunut ,että mahdollisesti pekka pouta toipuu viikonloppuisesta Twister onnettomuudesta. Ainiin keltakankaan terveysasema. Ei jatkoon.

    • keltsun.luukulla

      Kuitenkin Keltsun t-keskuksen luukuilla naiset ovat asiallisia. Neuvovat mielellään asiallisia tyyppejä.

    • PaljonNähnyt

      Useilla terveysasemilla asioineena voin todeta, että Keltsun terveysasema pärjää vertailussa todella hyvin. Tilat ovat ajantasaisia, lääkärit asiantuntevia ja palvelu ystävällistä. Myös hammashoitolasta on vain hyvää sanottavaa. Toivottavasti terveysaseman lääkärivaje saadaan paikattua ennen pahimman flunssasesongin alkamista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      137
      7582
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      28
      2908
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      320
      1737
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      265
      1424
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      106
      1214
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1149
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1062
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      936
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      19
      918
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      911
    Aihe