Maija repeää kohta.

Alkaa olla sellaiset oireet, että palstahirviöllä kiehahtaa yli ihan just.
Yhtenä päivänä se aijas kaverinsa sellaisesta Harrikasta kuvan, jonka jokainen uros itselleen tahtoisi ja toisella hengenvedollaan kertoi Harrikoista sinkoilevan ruuveja, sekä niitä pääsääntöisesti havaittavan pientareella.
Tänään se ryhtyi sporttipyöräilijäksi haastaen kilpa-ajoon viripyöränsä kanssa hienostuneen Harrikan laatumatkapyörän.
Tiesi myös että Chiang Maissa ei voi varsinkaan arkena olla samassa paikassa 22 Harrikkaa, vaikka jo yksinomaan meidän jengissä on yli 50 laatupyörää.

Ikävä seurata nuoren ihmisen luhistumista, jolle Pattaya on ainut elämäntarkoitus.
Ilmianna
Jaa

27 Vastausta

Nyt sulla on sitten 50 hengen jengi, 50 tonnin HD, 30 tonnin HD, 40 jalkainen jahti, Ravintolakonsernin baari jossa toimit sijoittajana palkatta ja juomankuljettajana ja joka pursuaa HD miehiä jotka eivät juo olutta, Phuketin huvila, Amerikanrauta, Yaris, Youtubessa pyörii Daytonan silikonitissejä neljään saakka yöllä, Tatuointiliike, Poika, RR pyörä, Hammaslääkärivaimo ja ennenkaikkea rajattomasti nettiaikaa Suomi 24 Pattayan matkailupalstalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
6 VASTAUSTA:
En ole sekoamassa, kysykää vaikka mun rakkailta Pattayan ystäviltä.

Oon motoristien motoristi ja alla motoristin CV:ni.

Minulla oli eka iso pyörä vuonna 1987 jolla paineltiin Helsingistä Turku-Tukholma lautalle ja siitä alas Itävaltaan, Sveitsiin, Italiaan, Ranskaan Alpeilla kurvaillen ja Portugalin Algarveen saakka ja takaisin ilman ongelmia. Niitä noin 10000 kilometrin reissuja sittemmin noin 11kpl ja siihen päälle Thaimaassa ajetut abouttia rallaa 20000 km. Suomessa en montaa tuhatta kilometriä ole ajanut koska Suomi on aivan hanurista poliisien, teiden kunnon ja tai säiden vuoksi. Alpit on moottoripyöräilyn Mekka.

Sekä harrikkamiehet että harrikoista haaveilijat ovat äärimmäisen lapsellista porukkaa kumpainenkin. Monet odottavat sen tuovan heihin aimo annoksen miehisyyttä ja statusarvoa. Totuus valkenee heille myöhemmin, koska heille nauretaan. Läski jätesäkki on läski jätesäkki vaikka sillä olisi parta ja seuratunnukset.

HD miehet ajaa siksi porukassa, että kaverin voi ottaa kyytiin kun siltä hajoaa mopo alta. Yksi tuore HD mies kyseli minulta aikoinaan että pitäisi kuulema tulpat vaihtaa mutta hän ei itse tiennyt mikä se tulppa on.

Niin ja kaverin Mököllä oon ajanu 270 km/h.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tiedän erään, jolla ei ole mitään muuta kun rajattomasti nettiaikaa Suomi24 ilmaisfoorumilla. Ei ryötä, ei rahaa, ei tyttöystävää, ei kavereita, pelkkä netti. Arvaatko 2010 kuka se on?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tekstisisäällöstä päättelen Maija sinun piruilevan minulle, joten hieman korjaan:

Konsernissa on useita ravintoloita.

Toimin palkatta, mutta vaimoni nostaa palkkaa tasavertaisena muiden osakkaiden kanssa.

Teen toki paljon muutakin kuin kuljetan juomaa, sekä juomia kuljetan sen verran runsaasti, että ei tarvitse kuljettaa kuin keskimäärin kerran viikossa.
Tosin riippuu hieman mistä juomista on kyse.
Kuljettamiseni eli ostamiseni perustuu paljolti siihen, että täällä on yksi tuttu suomalainen henkilö joka hoitaa suomalaisen MC:n jaoston ulkomaan liiketoimintaa ja määrätyt juomat on edullisempi ostaa näin, mutta kyllähän sinä nämä MC-kuviot tiedät vanhana konkarina ja lienee henkilö meidän yhteinen tuttukin kun kerran tunnet täältä kotikaupungistani alan miehet.

Kyllä HD miehet juo olutta.

Tatuointiliike ei ole minun vaan MC:n liiketoimintaa "oheispalveluineen".

Nettiaikaa on siihen asti ainakin, kunnes tämän palstan käytöstaso muuttuu kunnioittamaan muitakin kuin rakkaita Pattayan ystäviä.

Kysy vaan ihan omin sanoin, jos jotain muuta tahdot muistiinpanoihisi kirjata minun ja vaimoni elämästä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ChiangMaiAviomies1 kirjoitti:

Nyt nokkapyörä kannattaa Lerppa laskea jo alas tältä illalta. Tiedä vaikka olis vispipuuroilta taas, kun on tuo marjakausi Suomessa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
tuttunassutyökkäristä kirjoitti:
Tiedän erään, jolla ei ole mitään muuta kun rajattomasti nettiaikaa Suomi24 ilmaisfoorumilla. Ei ryötä, ei rahaa, ei tyttöystävää, ei kavereita, pelkkä netti. Arvaatko 2010 kuka se on?
lerppa, arvaan mä, vaikken 2010 ookaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
JanneToijalast kirjoitti:
lerppa, arvaan mä, vaikken 2010 ookaan.
TopToijalaan et oo Pattayan rakas ystävä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
NokkapyöräMaija.
Voi herttinen sentään kuinka Maija saa karttakepillä sormilleen hutsuttelustaan ja käytöksestään.
Minulla ainakin jää mieleen että tuktuk on nokkapyörämaija, voisko sopivampaa nimeä antaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Löytyykö Kapteeni Hydron kopterista myös nokkapyörä? Se on siistiä kun keulii nokkapyörä ilmassa! Chiang Mai on Thaimaan ainoa paikka jossa aikaero Suomeen on aviomiehen mukaan 5 tuntia myös kesällä.
Lisäksi Mr Chiang Mai kertoi Suomen aikaa klo 20.30. Thaimaassa kellon olevan 01.30.
Joten äläpäs Lerppa viitsi selittää sitä vahingoksi. Todistit kahdella eri tavalla että et ole keulimassa nokkapyörällä Thaimaassa vaan Joposi keulii ihan Suomesta käsin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jack_Nokkapyörä kirjoitti:

lerpalla mitään Jopoo oo. Perintönä saadulla -60 luvun ruosteisella naistenpyörällä polkee, eteen ja taakse on asennettu korit, joilla tyhjiä tölkkejä ja pulloja on helpompi roskiksista kuskata kauppaan. Ja tietysti ruokajonoista haetut avustuspussit, Kelan maksamaan vuokrakämppään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jack_Nokkapyörä kirjoitti:
Löytyykö Kapteeni Hydron kopterista myös nokkapyörä? Se on siistiä kun keulii nokkapyörä ilmassa! Chiang Mai on Thaimaan ainoa paikka jossa aikaero Suomeen on aviomiehen mukaan 5 tuntia myös kesällä.
Lisäksi Mr Chiang Mai kertoi Suomen aikaa klo 20.30. Thaimaassa kellon olevan 01.30.
Joten äläpäs Lerppa viitsi selittää sitä vahingoksi. Todistit kahdella eri tavalla että et ole keulimassa nokkapyörällä Thaimaassa vaan Joposi keulii ihan Suomesta käsin.
ETKÖ TODELLAKAAN MAIJA HUOMAA ETTÄ OHJAAN SINUA PÄIVITTÄIN.

TÄNÄÄN OLEN OHJANNUT SINUT POIS EILISISTÄ KIRJOITUKSISTA NÄIHIN KAHTEEN ALOITTAMAANI.

ON MUUTEN KIVA KEKKAILLA MAIJA OTSIKOITA, MUTTA MUKAVA ETTÄ ITSEKIN ANNAT VINKKEJÄ.

N O K K A P Y Ö R Ä !!!!!!! Mulla on hauskaa, miten sulla negamulkkunen?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Sitä mietin myös tuossa Chiang Main oman Tove Jansonin tarinassa, että mitäs se imevää mallia oleva hammaslääkärivaimo tykkää kun äijä maleksii ilmaiseksi joka yö 7 päivää viikossa neljään saakka baarissa ja päivisin kantaa konsernille lisää juomaa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Sehän onkin tarkoitukseni että mietit päivittäin minua.
Miten 3 kk:n lummpus omasta nettiajastasi?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ChiangMaiAviomies1 kirjoitti:
Sehän onkin tarkoitukseni että mietit päivittäin minua.
Miten 3 kk:n lummpus omasta nettiajastasi?
Tänään kirjoitin pari lyhyttä, jotta et olisi niin yksinäinen Lerppa, kun kukaan ei oikein enää juttele sulle paitsi sinä itse. Pistähän raportaasia taas tulemaan sieltä pohjolasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
avomiespattaya kirjoitti:
Tänään kirjoitin pari lyhyttä, jotta et olisi niin yksinäinen Lerppa, kun kukaan ei oikein enää juttele sulle paitsi sinä itse. Pistähän raportaasia taas tulemaan sieltä pohjolasta.
No mutta sittenhän sulla on mukavasti hengenheimolaisia kirjoittelemassa, kun sinä vain pari lyhyttä, eli Maijoja sikiää siellä teidän keskenänne rakkaiden beerbaareissa.
Synnyttekö te toistenne perseestä, kun sanankäyttö samaa paskaa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
HD on kuin ajatukseni hidas ajaa,
raskas työntää kuin golfkärryni ja yhtä pirullinen hinata.
Miinaharavan kanssa osien etsiminen pientareilta ei ole mun juttu, eikä mulla ole aikaakaan koska täytyy riidellä ja päivystää 24/7.
Ilmianna
Jaa
Minä tiedän, "Luxenburg" nimistä paikkaa ei sitäpaitsi ole koko maailmassa.
Paljoko kello oli sun Luxenburgissa ja missä päin maailmaa se sijaitsi?
Oliko siellä apinatemppeli?

Alla oleva on bablagagaatuubaa ja kuuluu häiriköintiin, kun minä taas tiedän kaikesta kaiken ja muut menettävät kasvonsa, en minäääääääääääääää.

Luxemburg eli Luxemburgin suurherttuakunta on noin puolen miljoonan asukkaan perustuslaillinen suurherttuakunta ja sisämaavaltio Länsi-Euroopassa.
Sen naapurimaat ovat Ranska, Belgia ja Saksa. Luxemburg on Euroopan unionin pienimpiä jäsenvaltioita.
Pääkaupunki: Luxemburg
Ilmianna
Jaa
Niin syyskuinen sunnuntaiaamupäivä on alkanut jälleen Maijojen suurhyökkäyksellä, etenkin palstojen suurtuhooja, PersläpiMaija Vuodesta 2010 on ollut äänessä, alkaakohan pian toinen minänsä PersläpiMaija Soi Lengkeeni sotkea mukaan.
Haaveilisivat vain ilman julkisia kommenttejaan kellarialivuokralaiskämpässään, vuoroin Thaimaan lomailusta ladypoikien kera, vuoroin Harrikka-ajeluita ja veneen omistamisesta, puhumattakaan ÄSSÄ MERSUISTA.
Sitten olisi iltasella jälleen mukava pistää nukkumaan ja huomata jälleen kasvaneensa yhdeksi ihmiseksi.
Niin pääsisivät asialliset kirjoittajat kertomaan Thaimaan matkailusta, nyt sellainen on täysin poissuljettua Maijan ansiosta.
Ilmianna
Jaa
On seonnut.

Perusti tuossa juuri persläpiklubin ja kirjoitteli valinneensa tuomareita oksennuksiinsa.

Onko kaikki kotona, kysyn.
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Nyt olen loppusuoralla ja elämäni vedossa.
Ilmianna
Jaa
Sain skypepuhelun itseltäni ja siinä sitten pitkä tovi keskusteltiin kuinka valloittavan ihanasti Pattaya ja koko Thaimaa kaikkinensa on elämäni.

Päätimme lähteä moottoripyöräilemään Chiang Maihin, minä ajan ja kloonini istuu tarakalla.
On mutkateitä kaveri on kertonu.
Ilmianna
Jaa
REPESKÖ NYT ????????

Prmn13.9.2017 20:35
Totean vaan herjoihisi vedoten, että lauantai on elämäsi viimeinen päivä, jos astut Hua-Pattaya lautalta ulos silloin.
ruiskemies13.9.2017 20:38
Saan poliisilta nimiluettelon lautan matkustajista.
Nykyinen päällikkö on tuttu mies.
Putkakuolemat on yleisiä Pattayalla.
Viagraa ja alkoholia liikaa. pi pi piiiiiiiiiiiiiiii.....
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
0 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
TÄMÄ ON MUN MIELESTÄ PÄIVÄN PARAS.

P A R A S.

JIIIIIIIIIHAAAAAAAAAAA..............

Jatka poju huoritteluas.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Hyvin toimii Maijan päivystys.

5 minuuttia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tämä keskustelu

M I N U N M I E L E S T Ä N I O N E H D O T T O M A S T I P A R A S !!!!!!!!!!!!!
Ilmianna
Jaa
Ole varovainen nyt rakas Majaseni, että ei mee överiks sun massapostittelu josta toisia syytät.

RAKASTAN SITÄ........ETTÄ AJATUKSESI TOIMII KAUKO-OHJAUKSELLA JA VILLALANGALLA.
Ilmianna
Jaa
Onko tuo lerppa joku perverssi yksilö, joka saa palstojen häiriköinnistä sukupuolisen nautintonsa?
Voisiko joku ystävällisest antaa osoitetietonsa, meillä on alkamassa juuri suuri tutkimus kaltaisistaan henkilöistä ja haluamme ehdottomasti hänet tutkimukseemme mukaan.
Hänhän on todella ainutlaatuinen yksilö ja useampi tutkija voisi hänestä tehdä eripuolistaan vätitöskirjan tohtorinväitöstään varten.
Kiitollisena avustanne
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Maija repeää kohta.

Alkaa olla sellaiset oireet, että palstahirviöllä kiehahtaa yli ihan just.
Yhtenä päivänä se aijas kaverinsa sellaisesta Harrikasta kuvan, jonka jokainen uros itselleen tahtoisi ja toisella hengenvedollaan kertoi Harrikoista sinkoilevan ruuveja, sekä niitä pääsääntöisesti havaittavan pientareella.
Tänään se ryhtyi sporttipyöräilijäksi haastaen kilpa-ajoon viripyöränsä kanssa hienostuneen Harrikan laatumatkapyörän.
Tiesi myös että Chiang Maissa ei voi varsinkaan arkena olla samassa paikassa 22 Harrikkaa, vaikka jo yksinomaan meidän jengissä on yli 50 laatupyörää.

Ikävä seurata nuoren ihmisen luhistumista, jolle Pattaya on ainut elämäntarkoitus.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta