SilloinKun

näin sinun silmäsi ensimmäistä kertaa,
lämmin aalto kulki lävitseni.
En ikinä unohda sitä lämmintä katsetta,
hurmaavaa hymyä, jotka minuun loit.
Sydämen pohjassa asti tuntuvaa
ihanaa oloa,joka minut valtasi.

Tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt ympäriltämme.
Sen pienen hetken sain tuntea
jotakin ihmeellistä.
Ainutlaatuista,
mitä en ole aiemmin kokenut.
Sielujen sympatiaa, ensi silmäyksellä?

En tunne sinua,
ja silti sait aikaan suuria tunteita.
Sydämeeni jäit asumaan,
olin myyty.

En voi,
enkä halua
unohtaa sitä hetkeä.
Salaa unelmoin ja odotan,
että sinut jälleen kohtaisin.
Ikävöin sinua,
Ystäväni ihanuus
231676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Oli muuten kaunis, harmi vaan et tähän suomi24 keskustelupalstalle päättyy, hän, oikea olisi varmaan iloinen!

Äänestä

Joku osaa kirjoittaa kauniisti.
Koskettavasti.
Annat sanoille ihanan merkityksen.
Toivon,että kohtaatte toisenne.

Äänestä

Hmm,tai sitten vaan kirjoittelen omia ajatuksiani julki???
Haaveita

Äänestä
  • Kaunistahan tuo on. Jotenkin toivoisin, että löytäisin sen lämpöisen sylin, johon painaa päänsä, sen keveyden ja helppouden. Tunteen, että tässä on luonteva olla, tähän minä kuulun. Turvallisen ja hyvän olon, keveys mutta silti se intohimon läsnäolo.

    Äänestä

  • Sielun kumppanin huomaa ensi silmäyksellä. Katseesi lumosi, ja kaunis hymysi aina piristi päivän.

    Äänestä

  • Jospa sinä joskus löydät hänet.
    Hänet joka rakastaa, hoivaa ja tuo elämääsi rakkauden.
    Sitä minä sinulle/hänelle toivon
    sydämestäni
    <3
    Hyvää yötä

    Äänestä

Kerrohan????mistähän päättelit,että txtini olisi Sinulle tarkoitettu.
Tarkennettuna Mieheltä > IhanalleNaiselle

Äänestä
  • Niin..Miksi hän ei vastaa kysymykseesi?

    Äänestä

Milloinhan näit nuo lumosilmät? ;)

Äänestä

Asianomainen tietää kyllä,tunteen ja ajankohdan.
Ainakin jos en Hänen reaktioitaan väärin ole tulkinnut.
Mutta vastaan ylläolevaan,aina liian kauan aikaa vierähtää.

Äänestä
  • Asianomainen tietää ja tuskin olet reaktioitaan väärin tulkinnut. Kyllä sen näkee ja tietää ja ennen kaikkea tuntee. Kannattaa luottaa intuitioon ja ensivaikutelmaan tai ensireaktioon, ainakin jonkin verran.

    Itse olisin valmis luopumaan aika paljosta että saisin hetken viettää tämän miehen kanssa. Tai nähdä edes vilaukselta..

    Äänestä

Todellakin, liian kauan. Onneksi sieluilla on sydänyhteys. Yhdessä aina vaikka olisi kaukanakin. Ja tietää sen kun on sielunsa löytänyt. Silmät sen tietävät. Niihin lumoutuu kuin tähtiin. Läikkyy sydämessä asti.

Äänestä

Katseesi vangitsee

Katsoisitko minuun huomenna niin kuin joskus luulin sinun katsovan,
kun halusin uskoa että katseesi viipyi minussa
ja viipyi kauemmin minussa kuin muissa merkitsevän kauan.

Vastaisitko minulle, kun huudan nimeäsi silmilläni
ja yritän sanoa ilman puhetta että välitän.

Lukisitko tunteeni minusta, vaikka piilotan ne hyvin ja huonosti
sillä haluan että et näe koko totuutta
ja haluan silti että näet minussa ihmisen, sellaisen kuin olen.

Uskoisitko että tarkoitan, mitä sanon,
vaikka en uskalla puhua kuin kepeästi
ja peitän totuuden kömpelön hymyn alle.

Näkisitkö minussa sen herkkyyden
joka ei ulospäin näy peittelevän,itsevarman,
jopa karismaattisen olemukseni läpi.

Huomaisitko miten vaikutat minuun, kun tulet lähelle
miten vaikea minun on olla, vain tavallinen
miten hermostuneen tyyni olen, ihan liian rauhallinen
Antaisitko elämääni toivoa, vaikka se ei olisikaan totta.

Äänestä
  • Voi kunpa kaipaamani kirjoittaisi minusta näin. Pystytkö sanomaan koska näitte viimeksi? Kun minä näin Häntä viimeksi Hän katsoi mua hymyillen ja niin että näin että koitti viestittää katseellaan jotain. Ei taidettu vaihtaa sanaakaan, tai en oikeastaan muista, kun eksyin silmiinsä. Mä vaan aistin sen että välillämme on jotain suurta, ei vaan ole sanottu ääneen, kuin ehkä rivien välistä. Mä olen nähnyt hänet ja hän minut, ja kumpikin on huomannut toisen katseen. Haluaisin enemmän kuin mitään muuta jonkun yhteyden.

    Äänestä

Katsoisin
Vastaisin
Lukisin
Uskoisin
Näkisin
Huomaisin
Antaisin.

Pinnan alla pieni herkkä sydän.

Äänestä
  • Et tiedä nimeäni. Muuten kaikki natsaa. Eilen katseltiin tänään ei nähdä. Kuka tietää nähdäänkö niin enää koskaan. Hetkeä kun ei voi vangita saadakseen sen samana seuraavan kerran. Vaan seuraavalla kerralla se on erilaista, ihanampaa tai välipitämättömämpää.

    Äänestä

Istun ihan hiljaa kuunnellen
Se mitä sanoit
Se kun katsoit syvälle silmiini

Sydämeni jätti lyöntejä väliin
Oliko se vain suloista harhaa
Kuvittelinko vain

Laskin katseeni
Kyynelsilmin
Jokin liikahti syvällä sisällä

Tahdoin uskoa

Ja minä mietin vain
Uskaltaisitko näin villiin virtaan
Mihin kanssani joutuisit

Äänestä

Jos olisi niin kukaan ei koskaan eroaisi.
Rakkaus on ikuista, vain kohde vaihtuu...

Äänestä

Miten kaunista.... uskallan tuskin hengittää, etten rikkoisi lumousta..

Äänestä

Kuvittelen, että viesti on minulle vaikka eihän se ole olen semmoinen epäihminen jota ei kukaan haluaisi, mutta on kiva ajatella....

Äänestä

Hetken uskalsin toivoa
Hetken uskoin olet siinä
Kunnes taika raukesi
Ja huomasin olevani yksin

Sinä olit minulle hetken hän
Hetken unelmaa kaunista

Sinä et ole hän
Jolle minun sieluni kuiskailee öisin

Olet yksi sieluista etsimässä omaansa
Olkoon niin
Toivotan sinulle onnea etsintääsi
Uskon että oikea sinulle vastannee

Tämä sielu vaikenee
Palaa etsimään omaa puolikastaan
Sieluaan jonka tietää olevan
Ole siellä jossain mun

Sinulle oikealle suukon lähetän
Keralla unisen pilven
Palaan yöllä viereesi sun
Pyydä vain
Ja olen sun

Äänestä

Kauniita unia Sinulle ihaNaiseni,.
Sytytin syksypuolen ensimmäisen kynttilän pihalleni,valaisemaan kulkuasi,
ettet eksyisi matkallasi,missä kuljetkin.
Kohta painan pääni tyynylleni ja kietoen käteni sen ympärille nukahdan,
hymyn karehtiessä huulillani.
Vaikka kuten huomaat,en tiedä mitään Sinusta

Äänestä

Kaunista, aidontuntuista ja liikuttavaa tekstiä. Ilahduin. Toi valoa syksyn päivään juuri silloin, kun sitä kaipasin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AjatukseniSinusta kirjoitti:

näin sinun silmäsi ensimmäistä kertaa,
lämmin aalto kulki lävitseni.
En ikinä unohda sitä lämmintä katsetta,
hurmaavaa hymyä, jotka minuun loit.
Sydämen pohjassa asti tuntuvaa
ihanaa oloa,joka minut valtasi.

Tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt ympäriltämme.
Sen pienen hetken sain tuntea
jotakin ihmeellistä.
Ainutlaatuista,
mitä en ole aiemmin kokenut.
Sielujen sympatiaa, ensi silmäyksellä?

En tunne sinua,
ja silti sait aikaan suuria tunteita.
Sydämeeni jäit asumaan,
olin myyty.

En voi,
enkä halua
unohtaa sitä hetkeä.
Salaa unelmoin ja odotan,
että sinut jälleen kohtaisin.
Ikävöin sinua,
Ystäväni ihanuus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu