Matias, empaattinen sadisti

Huolestu

Tämä on tositarina.
Eräs tuntemani henkilö, Matias nimeltään, on hyvin empaattinen ihminen, mutta hän on myös sadisti ja masokisti. Hänellä on usein valtava himo tappaa eläimiä ja ihmisiä, ja hän fantasioi usein mielessään, kuinka kiduttaisi, siis esimerkiksi sitoisi jonkun ihmisen paaluun, laittaisi jeesusteippiä suun eteen, piikittäisi esim bensiiniä tämän suoniin, polttaisi ja repisi raajoja jne, kuitenkin siten, että ihminen pysyy mahdollisimman kauan hengissä, koska kuollutta ei voi kiduttaa.
Tämä mies on kuitenkin ollut aina todella herkkä ja empaattinen, mutta hänellä on ilmeisesti lapsuudessa ja nuoruudessa koetun kidutuksenomaisten olojen ja rääkkäämisen seurauksena kehittynyt tällainen piirre, josta hän on kauhuissaan, varsinkin silloin kun ei ole kyennyt hillitsemään itseään esim. muutaman kissan kohdalla(omat rakkaat kissansa), jotka kidutti kuoliaaksi - tekoja tehdessä hän kokee valtavaa mielihyvää, mutta jonkin aikaa teon jälkeen häntä järkyttää syvästi se, millainen ihminen hän on. Mainittakoon että hän on myös masokisti, eli nauttii myös itsensä kiduttamisesta.
Tämä mies on kuitenkin hakeutunut psykiatrin vastaanotolle, jotta pääsisi eroon kauhistuttavista ominaisuuksistaan.

Pitäisikö häntä rankaista jotenkin? Onko hän itse syypää tekoihin, vai onko syypäät ne, jotka häntä ovat lapsena ja nuorena kiduttaneet? Onhan niin, että lapsena pahoinpidellyistä lapsista tulee myös pahoinpitelijöitä; he ikäänkuin pyrkivät kiduttajansa kaltaiseksi.

Onko mahdollista toteuttaa hänen toiveensa, että hän tervehtyisi?

16

1948

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entiedämitäsanoa

      Hurjalta tuo kuulostaa, tarvitaan ehkä kauan kestävää terapiaa.

    • rajaton123

      En oikein usko, että on empaattisia sadisteja. Psykopaatilta kuulostaa. Psykopaatillakin on hämmentävästi tunteet olemassa ja hän osaa näytellä empatiaa ryhmäpaineen ja häpeän takia todella hyvin ja voi vaikuttaa aidosti katuvalta ja kauhuissaan. Kuolleet silmät, joissa on pistävä katse paljastavat onko siellä todella ketään.. Psykopatian toki voi helposti sekoittaa johonkin toiseenkin persoonallisuushäiriöön. Esim. itselläni on rajatilapersoonallisuus ja dissossiaatiohäiriö, osaan blokata empatiantunteet raivokohtaukseni aikana, jotka on hillittömiä. Tämän takia pelkään itse olevani psykopaatti ja olen seurustellut useiden psykopaattien kanssa, pelkästä erilaisuudestani johtuvasta syyllisyydestä ja häpeästä. Impulssikontrollikin on minulla olematon. Kuitenkaan en ole kokenut "sielunkumppanuutta" ja samankaltaisuutta näiden kanssa sillä psykopaatilla ei löydy sitä empatiaa vaikka kuin kaivaisi. En ikinä itse voisi kiduttaa eläimiä, vaikka olen kokenut todella paljon väkivaltaa elämäni aikana.

    • njes6je

      Toi oli hyvä kun sanoit että kenen vika tämä on. Se on mielestäni vähän sekä että. Lapsuuden kaltoinkohtelut lisäävät tuntuvasti ongelmien todennäköisyyttä aikuisuudessa, mutta lapsena pahoinpidellyistä ei kasva pahoinpitelijöitä aikuisuudessa ilman jotain biologista pohjaa. Näin aattelen. Ei narsismi, pyromania tai mikään käyttäytyminen synny pelkästään lapsuuden kaltoinkohtelusta. Se näistä ilmiöistä tekeekin niin vaikeat ymmärtää sekä omalla tavallaan kiehtovat.

    • MUNARAKKIKANANPASKA

      Paha sannoo mitään , ku en tunne häntä.
      Paha sannoo.

      • RASVAAPEFFASKASVAA

        Kuulostaa psykolta.


    • sadistipsyko

      Ei sadistit ole empaattisia? Käsittääkseni he ovat täysin tunnekylmiä. Eivät koe rakkautta ketään kohtaan. Eikä kait psykopaatitkaan?

    • Matiasonpsyko

      Ihminen joka kykenee kiduttamaan toista elävää olentoa on mieleltään hyvin sairas. Eli tämä Matias kiduttaisi eläimiä, vaikka hänelle ei olisi tehty lapsuudessa yhtikäs mitään. Empaattinen ihminen ei kykenisi kiduttamaan mitään elävää olentoa, vaikka olisi kuinka vihainen/katkera/loppuunpalanut.

      • Huolestu

        Tämä ei voi pitää paikkaansa. Hän on 100% varmuudella hyvin empaattinen, joskin se empatia katoaa välillä. Hän on kuitenkin terapiassa ja jossain määrin oppinut estämään mielihalujen realisoitumista teoiksi. Terapiaan hän hakeutui itse, eikä psykopaatti hakeudu terapiaan. Joskin hän on joutumassa vankilaan muista rikoksista (mm. omaisuus- väkivalta- ja huumerikoksista) lähiaikoina, ja jos katsotaan pintapuolisesti vaikkapa Haren psykopaatin kriteereitä, niin hän näennäisesti täyttää psykopaatin kriteerit - kuitenkin niin, että kyse ei voi olla aidosta psykopatiasta.
        Hän on äärimmäisen ristiriitainen, kuin samassa päässä olisi kaksi eri ihmistä. Psykoottiset sairaudet, kuten skitsofrenia, ovat kuitenkin epätodennäköisiä. Hän on tietoinen molemmista puolistaan eikä harhoja ole, lukuunottamatta vainoharhaisuutta, josta on myös tietoinen.
        Lapsena hän oli likimain samanlainen kuin nyt, toisaalta ilopilleri, josta kaikki pitivät, ja joka myös suri muiden ihmisten puolesta liikaakin, mutta sai toistuvasti raivonpuuskia ja saattoi pahoinpidellä ilman syytä ihmisiä, eläimiä ja tuhota omaa ja muiden omaisuutta.


    • kysymyksiävain

      Jos sattuu liikaa niin se pitää muuttaa nautinnoksi? Onko empatiaa vai syyllisyyttä?

      • thdhz

        Kivusta nautintoon on yllättävän lyhyt matka.


    • gbghbhjnjnjhnbh

      Hihhulin (en ole minkään varsinaisen uskonnon seuraaja, kunhan tällainen toiveikas kulkija olen) näkökulman tarjoan, toivottavasti ei häiritse ketään:

      Korniahan tämä on, mutta uskon, että kaikki ovat pohjimmiltaan hyviä. Siihen päälle kuitenkin kertynyt on satojen tuhansien vuosien biologisen evoluution myötä niin paljon psykologisia kiekuroita, että olemme toinen toistaan hullumpia, ääriesimerkkinä sadisti joka ei halua olla sadisti. Mutta hulluuden ei tulisi olla tabuu, vaan ongelma johon löytyy ratkaisu kun tarpeeksi etsii. Kaikilla ihmisillä on velvollisuus tehdä parhaansa muiden hyväksi ja välitettävä myös omasta AIDOSTA onnestaan sekä henkisestä kasvustaan ihmisenä.
      Matias on tehnyt synnin, mutta ei kukaan syntinen ole armon ulkopuolella. Paras tapa pyytää anteeksi on hakeutua hoitoon, jotta ei tee pahaa enää, ja kasvaa ihmisenä, jotta voi tehdä maailmasta paremman paikan. Myötätuntoa voi harjoitella, ja vaikka sadistille se on varmasti suuri haaste, uskon että jopa hän voi voittaa pahuuden kokonaan. Armo ja rakkaus eivät tarkoita sinisilmäisyyttä. Sadisti on sadisti, joten on sekä Matiaksen että muiden kannalta hyvä tiedostaa tämä, jotta Matias ei koskaan tee tyhmyyksissään enää mitään pahaa.

      Uskon siis, että Matias on pohjimmiltaan hyvä ja kyvykäs ihminen, mutta hänen pitää itse päättää seuraavansa hyvyyttä.

      Siunausta. Ei kukaan ole armon saavuttamattomissa, mutta armo ei ole mikään vitsi jota saa kohdella kuin roskaa.

      • Huolestu

        Hyvä kirjoitus. Matias on varmasti kyvykäs, koska sai mm. mensan testissä huippupisteet. Hän on myös hoidossa omasta tahdostaan.


    • psykopuatti

      Aloitus antaa virheellisen kuvan psykopaatista. Psykopaatti ei ole empaattinen, sillä häneltä puuttuu myötäelämiskyky. Samoin psykopaatti ei tunne syyllisyyttä ja on kylmäluonteinen, joka selittää sen, miksi sellainen ihminen kykenee aiheuttamaan tuskaa, ja jopa murhaamaan useita ihmisiä. Se, mihin aloituksessa empatia mahdollisesti sekoitetaan, voi olla psykopaatin kyky olla viehättävä ja kiinnostava. Se on kuitenkin teennäistä ja pinnallista. Psykopaatti on myöskin sairaudentunnoton, eikä koe, että hän on hoidon tarpeessa. Anders Breivik on tunnettu psykopaatti.

    • Kelatkaa.nyt.vähän

      Aloituksessa ei edes puhuttu mistään psykopatiasta mitään.

      Ja olipa varsinaista kyökkipsykologian riemua suurin osa ketjusta muuten, huhheijjaa taas...

      Varmaan hyvä jos näihin esiteltyihin "diagnooseihin" ja luonnehdintoihin ei ainakaan kukaan suhtaudu liian vakavissaan.

      Sadismi tai sadomasokismin erilaiset (rajutkaan) muodot eivät todellakaan ole sama asia kuin joku klassinen psykopatia, narsismi tms.

      Ja ihmisen psyykkinen todellisuus on loputtoman monimuotoinen ja arvoituksellinen. Diagnoosien tekeminen olisi viisainta jättää ammattilaisille ja niillä leimaamista harjoittaa varsin malttavaisesti ennemmin kuin tehdä siitä jokin harrastus (tms.) itselleen.

      Takuulla erilaisten ihmisten on mahdollista muuttaa taipumuksiaan ja käyttäytymistään niiden käsittelyn, lisääntyvän itsetuntemuksen ym. kautta.

      • opettele

        Höpö höpö. Tarina nimen omaan kertoo psykopaatista, mutta ontuu siinä, että väitetään hänen olevan empaattinen. En ymmärrä, miksi täytyy kirjoittaa mutua, kun googlella löytää täsmätietoa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykopatia


    • juuupajuuu

      Sadistinen henkilö on väistämättä psykopaatti, kaikkea muuta kuin empaattinen. Siinä ihmisessä asuu pohjaton pahuus. Sadistinen ihminen ei sääli todellakaan ketään saati tunne mitään empatiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe