Kyllä veetti

1lesken

Poltin hihani jälleen kerran jokin aika sitten. Olin viemässä pyörätuolissa istuvaa omaistani invataxiin. Olimme menossa vierailulle yksityiseen palvelukotiin. No, invataxi tuli, mutta osoittautui äärimmäisen ahtaaksi. Pyörätuolissa istuvan pää oli taxin katossa kiinni. Onneksi oli melko lyhyt matka. Palvelukodissa mentiin käytävän päässä olevaan hissiin. Mutta, ei mahduttu. Pyörä liian leveä. Yritettiin toiseen hissiin. Sama juttu. Voi kele. Viimein joku hoitaja näki toivottomat yritykset ja sanoi. Teidän kuuluu mennä tavarahissillä ylös ja aivan talon toisesta päästä. Voi yhden kerran. Kun vihdoin päästiin sinne, mihin olimme menossa, olin ihan finaalissa. Niin oli pyörätuolissa istujakin. Me emme vieraile enää ikinä ko. paikassa. Lesken

144

1440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outoo.on

      No olipa hankaluuksia kerrakseen. Miten voi olla mahdollista että palvelukodissa on niin pieni hissi ettei pyörätuoli mahdu? Siellähän niitä apuvälineitä käyttäviä on jos missä.

      • 1lesken

        outoo
        Älä muuta sano. Se kerrottakoon, että omaisellani on normileveämpi pyörätuoli. Mutta kun niitä on muillakin. Talossa työskentelevä, hyvin hoikka henkilö sanoi, että jos hän olisi vähän tukevampi, ei ruokarullakko ja hän mahtuisi yhtäaikaa hissiin. Lesken

      • tuolitkin-hajoaa
        1lesken kirjoitti:

        monissa vanhoissa tiloissa on tilanpuuteongelmia, aikanaan niitä rakentaessa ei osattu arvata kuinka kansa läskistyy

      • 1lesken
        tuolitkin-hajoaa kirjoitti:

        monissa vanhoissa tiloissa on tilanpuuteongelmia, aikanaan niitä rakentaessa ei osattu arvata kuinka kansa läskistyy

        tuolit
        Viisi vuotta sitten valmistunut , 3 miljoona maksanut palvelukoti. Avajaissa rakennusta kehuttiin hyvin suunnitelluksi, moderniksi ja toimivaksi. Paljon siellä on hyvää ja kaunista. Ja erittäin hyvä ruoka talon omasta keittiöstä. Mutta vierailuni, ylileveän kuljetuksen kanssa, väärän kokoisiin hissiin aiheutti ankaran veetutuksen. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        Ja ensimmäistä kertaa nyt veit veljeäsi sinne ylileveällä pyörätuolilla.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        siile
        Juuri näin.Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Juuri näin.Lesken

        Joo mut miksi äitis survoit tuollaiseen, sano heti.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Joo mut miksi äitis survoit tuollaiseen, sano heti.

        siile
        Että mitäh? Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Että mitäh? Lesken

        ETTÄ MIKSI SURVOIT ÄITISI NOIN HUONOON LAITOKSEEN; ETKÖ OTTANUT SELVÄÄ ETUKÄTEEN MILLAISEEN LAITOKSEEN ÄITISI LAITOIT? Koita nyt keksiä lisää tällä aikalisällä minkä tuolla kommentillasi otit :D!

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        ETTÄ MIKSI SURVOIT ÄITISI NOIN HUONOON LAITOKSEEN; ETKÖ OTTANUT SELVÄÄ ETUKÄTEEN MILLAISEEN LAITOKSEEN ÄITISI LAITOIT? Koita nyt keksiä lisää tällä aikalisällä minkä tuolla kommentillasi otit :D!

        siile
        Mistä päättelet, että minä olen survonut jonkun jonnekin . Älä huuda ja rauhoitu. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Mistä päättelet, että minä olen survonut jonkun jonnekin . Älä huuda ja rauhoitu. Lesken

        No luulit et olet huonokuuloinen kun ei heti mennyt kyssäri kuuloon :D.
        Eikös äitis ole tuolla palvelutalossa? Kun kerta menit katsomaankin. Et vieläkään vastannut kysymykseen että miksi ihmeessä laitoit äitisi tuollaiseen taloon?

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        No luulit et olet huonokuuloinen kun ei heti mennyt kyssäri kuuloon :D.
        Eikös äitis ole tuolla palvelutalossa? Kun kerta menit katsomaankin. Et vieläkään vastannut kysymykseen että miksi ihmeessä laitoit äitisi tuollaiseen taloon?

        siile
        Jankkaat tuota äitini laittamista palvelukotiin. Hän on hento pieni nainen, joka kulki/ kulkee rollilla. Istuu myös kapeassa pyörötuolissa. Hän mahtuu ja minäkin mahdun samaan aikaan talon hissiin. Veljeni oli vielä silloin kävelevä ja hän mahtui äitini palvelukodin hissiin. En tiedä enkä tajua, mitä suunnittelija on ajatellut tästä hissihommasta. Mielestäni ei mitään. Mutta kun velipoika halvaantui, hän joutui pyörätuoliin. Erikoisleveän tuolin tekee hänen kokonsa ja se, että siinä on sivussa leveä akseli ja erikoisvanne. Hän pystyy pyörittämään sitä vasemmalla kädellään omassa palvelukodissaan. Siellä on leveät hissit, oviaukot, käytävät. On suunniteltu juuri näin, koska nyt alkavat suuret ikäryhmät sairastavat. He ovat huomattavasti isompia ja pitempiä ihmisiä kuin vanhenpansa. Lesken

        "No luulit et ole huonokuuloinen kun ei heti mennyt kyssäri kaaliin"
        Tällaista tekstiä tunkee tyylitaituri perjantai-iltana foorumiin. Mikä mättää? Onko parisuhdeongelmia? Onko veetutuskäyrä korkealla. Otahan loiventavat ja relaa. Lesken

        Jankkaamistahan se on kun huonokuuloiselle esittää useamman kerran saman kysymyksen.
        Siis nyt tämä vuoteeseen sidottu kulkeekin rollaattorilla ja istuu pyörätuolissa? Eikä voi istus sitten kyläilemään veljesi luo?

        Ihmettelen suuresit miten noinkin uutta palvelutaloa rakentaessa ei ole otettu huomioon tarpeeksi suurta hissiä ja että miten tuo on mennyt tarkastuksessa läpi. Tai sitten suunnitelmassa tuo isompi hissi on katsottu olevan suurempiin kuljetuksiin. Ihan samahan se on millä nimellä sitä kutsutaan, kunhan mahtuu.

        Mikä tuossa tekstissä on vikana? Minusta siitä ihan ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan eikä kuvasta mitenkään minun mielialojani. Normistikin käytän tuollaista kieltä arkipuheessa. Menikö herne nenuun? Jos sinä aikoinasi olet ottanut loiventavia, inulla ei ole koksaan ollut sellaista tapaa.

      • siilenämää kirjoitti:

        Siis minun mielikuvaani siitä että juttusi on keksintöä kun et vastannut äitiäsi koskevaan kysymykseen. Nyt vielä kun yhtäkkiä vuoteeseen sidottu äitisi käveleekin rollaattorilla vahvistaa vaan satutätimainettasi.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Mikä tuossa tekstissä on vikana? Minusta siitä ihan ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan eikä kuvasta mitenkään minun mielialojani. Normistikin käytän tuollaista kieltä arkipuheessa. Menikö herne nenuun? Jos sinä aikoinasi olet ottanut loiventavia, inulla ei ole koksaan ollut sellaista tapaa.

        siile
        inulla ei ole koksaan. Normikielenkäyttöäkö?

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        inulla ei ole koksaan. Normikielenkäyttöäkö?

        Kyllä vaan, ihan normia mulle. Ilman mitän tunnekuohuja ja veetuttamisia. Kuulisit vaan.

      • siilenämää kirjoitti:

        Kyllä vaan, ihan normia mulle. Ilman mitän tunnekuohuja ja veetuttamisia. Kuulisit vaan.

        Huvittavaa ja tyypillistä kun huomaat jääväsi häviölle niin alat etsimään mollauksen aiheita ;),

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Jankkaamistahan se on kun huonokuuloiselle esittää useamman kerran saman kysymyksen.
        Siis nyt tämä vuoteeseen sidottu kulkeekin rollaattorilla ja istuu pyörätuolissa? Eikä voi istus sitten kyläilemään veljesi luo?

        Ihmettelen suuresit miten noinkin uutta palvelutaloa rakentaessa ei ole otettu huomioon tarpeeksi suurta hissiä ja että miten tuo on mennyt tarkastuksessa läpi. Tai sitten suunnitelmassa tuo isompi hissi on katsottu olevan suurempiin kuljetuksiin. Ihan samahan se on millä nimellä sitä kutsutaan, kunhan mahtuu.

        siilen
        Kun ihmisellä on ikää lähes 90 vuotta, hän potee kipuja ja on siksi välillä vuodepotilaana.Istuminen pyörätuolissa on kielletty toistaiseksi,samoin rollin kanssa kulkeminen. Silloin toimii huonepalvelu. Lääkärit, sairaanhoitajat, perushoitajat tulevat asukkaan luo. Siksi vierailuni veljeni kanssa oli tärkeä. Poika on äidille aina ykkönen. Lesken

        Kun kiellät 90-vuotiaalta istumisen ja liikkumisen, ei tarvitse kohta edes odottaa että nousisi sängystä ylös. Liike on lääke. Erikoinen on hoitopaikka, kieltämättä. Vissiin saattohoito jo menossa vai?

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Kun kiellät 90-vuotiaalta istumisen ja liikkumisen, ei tarvitse kohta edes odottaa että nousisi sängystä ylös. Liike on lääke. Erikoinen on hoitopaikka, kieltämättä. Vissiin saattohoito jo menossa vai?

        siile
        En ole lääkäri, mutta palvelukodin lääkäri on geriatri ja ammattilainen. Hän laittoi äitini vuodelepoon kuudeksi viikoksi äärimmäisen lonkkakivun vuoksi. Lonkka myös kuvattiin. Kuntoutusta ei ole unohdettu. SaIraanhoitajat infoavat omaisia puhelimitse ja paikan päällä. Lesken

        Mielenkiintoista. Eikö "äärimmäiseen lonkkakipuun" löytynyt kipulääkettä? 90-vuotiaalle kuuden viikon vuodelepo johtaa siihen ettei hän sieltä enää nouse. Kuitenkin sanoit että hän kävelee rollaattorilla ja istu pyörätuolissa. Yleensä määrätään siten että mobilisoidaan kivun sallimissa rajoissa. Vuodelepoa ei määrärätä. Miltä planeetalta koko palvelutalosi on?

        Palvelutalossa ei ole sinununlaisellesi nettitohtorille valitettavasti paikkaa avoinna. Varmaan olisi viisaille diagnooseille tarvetta. Häntä pidetään kuitenkin lonkkanurtuman takia paljon vuodelevossa. Varovasti hoitajat nostavat hänet rollin kautta suihkutuoliin pesua varten. Tai sitten suoraan bridgeen. Palvelutalo on yksityinem mutta minä en sitä omista. Lesken

        Erikoista. Eikö lonkkamurtumaa leikattu tai jos ei, kuuden viikon vuodelepo kuulostaa aika hurjalta. Kuitenkin saa jopa istua suihkutuolissa.

      • Hissit
        siilenämää kirjoitti:

        Jankkaamistahan se on kun huonokuuloiselle esittää useamman kerran saman kysymyksen.
        Siis nyt tämä vuoteeseen sidottu kulkeekin rollaattorilla ja istuu pyörätuolissa? Eikä voi istus sitten kyläilemään veljesi luo?

        Ihmettelen suuresit miten noinkin uutta palvelutaloa rakentaessa ei ole otettu huomioon tarpeeksi suurta hissiä ja että miten tuo on mennyt tarkastuksessa läpi. Tai sitten suunnitelmassa tuo isompi hissi on katsottu olevan suurempiin kuljetuksiin. Ihan samahan se on millä nimellä sitä kutsutaan, kunhan mahtuu.

        Miten joku voi nostaa riidan kirjoituspalstan omaisen terveydentilasta? Mitä ihmettä se siilenmäälle kuuluu?
        Jokainen ihminen on yksilö, mikä käy yhdelle, ei käy toiselle. Siilenmää halunnee osoittaa, että tietää paljon terveydenhoidosta ja kritisoi sen vuoksi palstalla mainittujen ihmisten hoitoja. Jopa arvioi pyörätuoiit, hissit ja rakennuksen suunnittelijat ja rakentajat.

        Aloittaja moitti aiheellisesti palvelutalon hissien suunnittelua. Hän ei käsitellyt omaisensa terveystietoja. Provosointisi vuoksi hän lankesi kuitenkin kertomaan toisen ihmisen terveystietoja, joita ei ole sopivaa kertoa yleisellä keskustelupalstalla.
        Kaiken huipuksi siilenmää rupesi esittämään terveydenhoitoalan ammattilaista ja antamaan ohjeita ja moitteita ko.henkilöiden hoidosta.

        Kummallista

      • jaksaa.jaksaa
        siilenämää kirjoitti:

        Erikoista. Eikö lonkkamurtumaa leikattu tai jos ei, kuuden viikon vuodelepo kuulostaa aika hurjalta. Kuitenkin saa jopa istua suihkutuolissa.

        Ja siili se jaksaa ja jaksaa. Jatka, jatka siili . Vänkää, vänkää, jankuta, käännä ja väännä.

        Mutta älä vaan missään tapauksessa usko että lesken voisi tietää äitinsä asioista enemmän kuin sinä. Kyllä pistää nauruksi....

      • jaksaa.jaksaa kirjoitti:

        Ja siili se jaksaa ja jaksaa. Jatka, jatka siili . Vänkää, vänkää, jankuta, käännä ja väännä.

        Mutta älä vaan missään tapauksessa usko että lesken voisi tietää äitinsä asioista enemmän kuin sinä. Kyllä pistää nauruksi....

        No kuten tuolla toisessa kommentissa totesin, niin mullaki :DDDD.
        Ja totta, minä jaksan.

      • Hissit kirjoitti:

        Miten joku voi nostaa riidan kirjoituspalstan omaisen terveydentilasta? Mitä ihmettä se siilenmäälle kuuluu?
        Jokainen ihminen on yksilö, mikä käy yhdelle, ei käy toiselle. Siilenmää halunnee osoittaa, että tietää paljon terveydenhoidosta ja kritisoi sen vuoksi palstalla mainittujen ihmisten hoitoja. Jopa arvioi pyörätuoiit, hissit ja rakennuksen suunnittelijat ja rakentajat.

        Aloittaja moitti aiheellisesti palvelutalon hissien suunnittelua. Hän ei käsitellyt omaisensa terveystietoja. Provosointisi vuoksi hän lankesi kuitenkin kertomaan toisen ihmisen terveystietoja, joita ei ole sopivaa kertoa yleisellä keskustelupalstalla.
        Kaiken huipuksi siilenmää rupesi esittämään terveydenhoitoalan ammattilaista ja antamaan ohjeita ja moitteita ko.henkilöiden hoidosta.

        Kummallista

        Hitsi mikä tosikko. Se mikä tuodaan palstalle pitää kestää arvostelua/arviointia. Sitä paitsi täällä ei ole ketään yksilöity nimellä ja jos lesken tarinat on kekeisttyjä, nou hätä. Kukaan ei paljastu :D.

        Ja lesken saa arvioida pyörätuolit ja hissit mutta mie en, senkö tahoit kertoa.

      • palstan-jankuttajat
        jaksaa.jaksaa kirjoitti:

        Ja siili se jaksaa ja jaksaa. Jatka, jatka siili . Vänkää, vänkää, jankuta, käännä ja väännä.

        Mutta älä vaan missään tapauksessa usko että lesken voisi tietää äitinsä asioista enemmän kuin sinä. Kyllä pistää nauruksi....

        Hissit
        26.8.2017 14:59 ja jaksaa.jaksaa

        Luin aamulla ketjua ja todentotta, siilenä se jaksaa jankuttaa. Tellukka vain puuttui nyt joukosta. Molemmat ovat samanlaisia asioiden väärin ymmärtäjiä, että "voi mahoton".D

    • Mikä on potilaan eläkeläis-nimike?

      H.

      • 1lesken

        hun
        Vanhuuseläke. Lesken

    • LähinOmainen

      Ehkä on sen palvelukodin onni, ettette enää mene sinne. Turhaa valitusta, olihan siellä hissi mihin pyörätuoli mahtui. Olisi varmaan kannattanut kysyä henkilökunnalta neuvoa, eikä ruveta hihojaan polttamaan. Eikös palvelukodeissa kumminkin ole henkilökuntaa, ja varmaan heidän tilansa sijaitsee heti sisäänkäynnin läheisyydessä. Turhaa valitusta itse aiheutetusta ongelmasta.

      • 1lesken

        Lähi
        Äiti ei näe sitten poikaansa. Lesken

      • LähinOmainen
        1lesken kirjoitti:

        Lähi
        Äiti ei näe sitten poikaansa. Lesken

        Toivottavasti menette sitten seuraavan kerran suoraan siihen hissiin mihin pyörätuoli mahtuu. Niin olette vähän paremmalla tuulella, kun menette tätä äitiä tapaamaan. Voithan myös tilatessasi invataksia mainita, että pyörätuoli on normaalia isompi. Eiköhän niitä takseja löydy isompiakin. Lähtee reissu heti hyvillä mielin etenemään, eikä tarvitse olla mielensäpahoittaja.

      • 1lesken
        LähinOmainen kirjoitti:

        Lähin
        Me lähdemme huippuhyvin suunnitellusta palvelukodista toiseen palvelukotiin. Huippuhyvä tarkoittaa sitä, että hissit ovat tehty niin, että niissä voidaan asukkaita kuljettaa myös makuulavitsalla, vaikka lanssiin. Alaovessa on ovikoodi, joka annetaan vierailijalle. Leveät ovet avautuvat sähköisesti. Kaikilla leveyksillä ja korkeuksilla pääsee loistavasti kulkemaan. Samoin oikean kokoinen taxikin löytyy. Vierailulle toiseen pavelukotiin, painamnme ovisummeria, jospa hoitaja ehtii avata alaoven. Kun olemme sisätiloissa, soitan kännyllä hoitajan numeroon. Kun hän ehtii vastaamaan, hän tulee ja avaa lukitun yläoven. Tästä matkamme jatkuu poukkoilevaa käytävään pitkin asukkaan luo. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        Lähi
        Äiti ei näe sitten poikaansa. Lesken

        Vie äiti pojan luo.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Vie äiti pojan luo.

        siile
        Vuoteeseen sidottu äiti tavarahissillä paaritaksilla kyläilemään. No jaa. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Vuoteeseen sidottu äiti tavarahissillä paaritaksilla kyläilemään. No jaa. Lesken

        Sori vaan mutta minä en uslko että uudehkossa palvelutalossa ei ole kunnollisen tilavaa hissiä. Pitäähän sinne ambulanssilakin tarvittaessa päästä tulemaan.

        Sitä paitsi lastauslaiturin tavara-vaa´alla nykyisin joitain joudutaan punnitsemaankin kun tavallisen henkilövaakan kapasiteetti ei riitä.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Sori vaan mutta minä en uslko että uudehkossa palvelutalossa ei ole kunnollisen tilavaa hissiä. Pitäähän sinne ambulanssilakin tarvittaessa päästä tulemaan.

        siile
        Lanssipotilaat viedään tavarahissillä lasarettiin. Lesken

        No mikä vika tavarahississä on, hissi ku hissi.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Sitä paitsi lastauslaiturin tavara-vaa´alla nykyisin joitain joudutaan punnitsemaankin kun tavallisen henkilövaakan kapasiteetti ei riitä.

        siile
        Mitähän aikaa mahtanet elää. Palvelukodeissa on iso, siirrettävä, litteä digihenkilövaaka, johon hoitaja työntää asukkaan pyörätuoleineen. Jo alkaa kaikki kilot näkymään mittarissa. Lesken

        Joojoo mutta kun on sellaisia pullukoita että henkilövaaka ei näytä lukemia. Häytyy turvautua tavaravaakaan.

      • LähinOmainen
        siilenämää kirjoitti:

        Sori vaan mutta minä en uslko että uudehkossa palvelutalossa ei ole kunnollisen tilavaa hissiä. Pitäähän sinne ambulanssilakin tarvittaessa päästä tulemaan.

        En usko minäkään. Taas näitä lesken ikuisia satuja. Vähän epäilyttää että hän kuvittelee koko elämänsä saadakseen tarinaa aikaiseksi. Kaikki on aina niin vaikeata, eikä mikään mene koskaan niin kun pitäisi.

      • LähinOmainen kirjoitti:

        No sehän siitä epäuskottavaa tekeekin.

      • semmoinentapaus
        LähinOmainen kirjoitti:

        En usko minäkään. Taas näitä lesken ikuisia satuja. Vähän epäilyttää että hän kuvittelee koko elämänsä saadakseen tarinaa aikaiseksi. Kaikki on aina niin vaikeata, eikä mikään mene koskaan niin kun pitäisi.

        "Leski" työntää ukkoaan katsomaan palvelukotiin heidän yhteistä vammaista aikamiespoikaansa.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Joojoo mutta kun on sellaisia pullukoita että henkilövaaka ei näytä lukemia. Häytyy turvautua tavaravaakaan.

        siile
        Digivaaka näyttää pyörätuoleineen satoja kiloja. Kaikki henkilöt ovat tähän asti pystytty punnitsemaan. Lesken

      • 1lesken
        LähinOmainen kirjoitti:

        En usko minäkään. Taas näitä lesken ikuisia satuja. Vähän epäilyttää että hän kuvittelee koko elämänsä saadakseen tarinaa aikaiseksi. Kaikki on aina niin vaikeata, eikä mikään mene koskaan niin kun pitäisi.

        Lähin
        Kaikki vain sattuu olemaan totisinta totta. Lesken

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        No sehän siitä epäuskottavaa tekeekin.

        siile
        Aivan yhdentekevää, mitä sinä uskot. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Aivan yhdentekevää, mitä sinä uskot. Lesken

        Eipä tunnu olevan kun vaivaudut vastaamaan.

      • LähinOmainen
        1lesken kirjoitti:

        Lähin
        Kaikki vain sattuu olemaan totisinta totta. Lesken

        No kun ei nyt vaan voi uskoa, kun välillä viet ja välillä et koskaan, ja taas kohta onhan pojan päästävä äitiä katsomaan. Joku tuolla kyseli, mites olet äidin niin huonoon paikkaan laittanut. Siihenkään et vastannut mitään.

      • 1lesken
        semmoinentapaus kirjoitti:

        "Leski" työntää ukkoaan katsomaan palvelukotiin heidän yhteistä vammaista aikamiespoikaansa.

        semmoi
        Leski vie pyörätuolipotilaita tapaamaan sukulaisiaan ja tuttaviaan. "Semmoinentapaus" elää omassa harhaisessa maailmassaan tietsikan kanssa. Lesken

      • 1lesken
        LähinOmainen kirjoitti:

        En usko minäkään. Taas näitä lesken ikuisia satuja. Vähän epäilyttää että hän kuvittelee koko elämänsä saadakseen tarinaa aikaiseksi. Kaikki on aina niin vaikeata, eikä mikään mene koskaan niin kun pitäisi.

        LähinO
        Näitä leveitä ja muitakaan pyörätuolikuljetuksia harva viitsii hoitaa. Siksi monikaan ei ole tutustunut palvelukotien ihmeelliseen maailmaan. Ota seuraavan kerran kun menet, takki pois päältäsi ja vie mummosi tai äitisi kierrokselle palvelukotiin. Joka kerrokseen. Voit yllättyä, kun näet missä hän viettää 24/7. Lesken

      • ambulanssilla-sisään
        siilenämää kirjoitti:

        Sori vaan mutta minä en uslko että uudehkossa palvelutalossa ei ole kunnollisen tilavaa hissiä. Pitäähän sinne ambulanssilakin tarvittaessa päästä tulemaan.

        "Sori vaan mutta minä en uslko että uudehkossa palvelutalossa ei ole kunnollisen tilavaa hissiä. Pitäähän sinne ambulanssilakin tarvittaessa päästä tulemaan."

        No, harvemmin kyllä ambulanssi osastolle saakka ajaa, joten rauhoitu nyt hieman, äläkä ole kuin kärpänen paskakasalla. Mitä "maantaivaallista" sinun on joka asia käännettävä nurin? Siltikää, tai ehkä siksi, et halua ymmärtää aaloituksen asiaa.

        Kyllä olisit aika rasittava livenä jossain esim. sukujuhlissa. Saisiko sinulta kukaan suunvuoroa?.(((

      • ambulanssilla-sisään kirjoitti:

        No olitpas vitsikäs, heh!

        Huvikseen kääntelen kuten pottupellon ikään, mitäs se sitä paitsi sulle kuulluu, et ole missään määräyssuhteessa meitsiin.

        Riippuunee sukujuhlista ja sukulaisista ;).

    • helpporatkaisu

      Hankkikaa kapeampi pyörätuoli.

      • 1lesken

        helppo
        Voinhan hankkia hyvinkin kaposen pyörätuolin, mutta mihin potilas laitetaan. Lesken

      • laittakaa-vaikka
        1lesken kirjoitti:

        helppo
        Voinhan hankkia hyvinkin kaposen pyörätuolin, mutta mihin potilas laitetaan. Lesken

        laihdutuskuurille?

      • 1lesken
        laittakaa-vaikka kirjoitti:

        laihdutuskuurille?

        laitta
        Hän on jo. Lesken

      • Kohtuuskaikessa

        Tuli mieleen sama asia. Hissit ovat normaaleille ihmisille joiden painoindeksi on jees.
        Itsensä yli tursuttaneet ihmiset eivät saa käyttää kuin elefantti nostureita.

      • 1lesken
        Kohtuuskaikessa kirjoitti:

        Tuli mieleen sama asia. Hissit ovat normaaleille ihmisille joiden painoindeksi on jees.
        Itsensä yli tursuttaneet ihmiset eivät saa käyttää kuin elefantti nostureita.

        Kohtuus
        Eipäs me sinne palvelukotiin enää ängetäkään. He saavat pitää kapoiset asukkaansa ja hissinsä. Mennään veljen omaan asuntoon isolla hissillä. Hänelle laitettiin vasemmalle puolelle pyörätuolia akseli ja uusi pyörä. Ne leventävät pyörää lisää. Nyt jalalla potkimalla ja kädellä pyörittämällä hän pääsee eteenpäin. Diabeteslääkkeitä vaihdettiin sopivammiksi, jotta sokeritasapaino säilyisi ja vähentäisi ruokahalua. Tuloksia on nähtävissä myöteisen suuntaan. Annoskoot on pienennetty ja kaikki turha karsittu. Ainoa on se kun asukas ei pääse yhtään liikkumaan halvauksen vuoksi. Lesken

        Ei pääse yhtään liikkumaan mutta jalalla potkii ja kädellä pyörittää :D. Eikös se ole jo aika hyvä se,

        Ette siis menekkään enää äitiä katsomaan ?

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Ei pääse yhtään liikkumaan mutta jalalla potkii ja kädellä pyörittää :D. Eikös se ole jo aika hyvä se,

        siile
        Se on todella edistymistä. Lesken

      • LähinOmainen
        1lesken kirjoitti:

        Kohtuus
        Eipäs me sinne palvelukotiin enää ängetäkään. He saavat pitää kapoiset asukkaansa ja hissinsä. Mennään veljen omaan asuntoon isolla hissillä. Hänelle laitettiin vasemmalle puolelle pyörätuolia akseli ja uusi pyörä. Ne leventävät pyörää lisää. Nyt jalalla potkimalla ja kädellä pyörittämällä hän pääsee eteenpäin. Diabeteslääkkeitä vaihdettiin sopivammiksi, jotta sokeritasapaino säilyisi ja vähentäisi ruokahalua. Tuloksia on nähtävissä myöteisen suuntaan. Annoskoot on pienennetty ja kaikki turha karsittu. Ainoa on se kun asukas ei pääse yhtään liikkumaan halvauksen vuoksi. Lesken

        Tässä, eipäs sinne palvelukotiin enää ängetäkkään Elikkä äiti saa olla yksin, ettekä käy enää katsomassa häntä.

      • 1lesken
        LähinOmainen kirjoitti:

        Tässä, eipäs sinne palvelukotiin enää ängetäkkään Elikkä äiti saa olla yksin, ettekä käy enää katsomassa häntä.

        LähinO
        Äidilläni on viisi lasta ja laaja suku. Pitäisi käveleviä vierailijoita riitää kymmeniä. Lesken

    • ö-Öö

      Esteettömyysasia.

      Taksari kai ostanut autonsa autonmyyjältä. Myyjät ei välttämättä ole erikoisasiantuntijoita tossa asiassa, kunhan on lava pultattu perään. Ja taksarit on mitä on.

      Toi hissijuttu. Vanhempi rakennus, ei niitä piirrätäessä tollasia asioita ole ajateltu. Toisekseen, tavarahissi ok , jos asuu sellaisessa talossa, Aika vähän tuolilla liikkuvia vieraita. Ja hommahan siis toimi, kuten itekkin kerroit.

      Mulla parikin tuttuja tuolissa, tollaset asiat tulleet tutuiksi. Monesti kaikki ok, on liuskat jne. Aika usein pitää keksiä luovia ratkaisuja, laudanpätkää tms. Ja joihinkin taloihin ei edes pysty menemää, jos ei tilaa nosturia parvekkeelle. Se sitten on portaitten kautta meneminen, vähän työlästä.

      Turhasta vingut, elämä on.

      =DW=

      • 1lesken

        öö
        Tilatessani taksia kysyn aina, mahtuuko ylileveä pyörätuoli autoon. En tajunnut kysyä, että riittääkö korkeus 178 cm/ pitkälle pyörätuolissa istuvalle. Olisi pitänyt tilata vissiin avoauto.
        Rakennus on viisi vuotta sitten valmistunut. Vierailijoita ei todellakaan käy. Lesken

      • jovainn

        VIISI vuotta sitten!

        No siinä on sitten suunnittelu mennyt täysin pieleen. Arkkitehti on epäpätevä tuollaisen rakennuksen suunnitteluun.

        Tilaa kuorma-auto seuraavan kerran.
        Jos ei vielä normaaliin kuorma-autoonkaan mahdu, niin sittenhän pitää olla edellä ajava, joka ilmoittaa ylileveästä kuljetuksesta.

        Kaikenlaisen riesan sinäkin olet harteillesi saanut, mutta "he is not heavy, he is my brother".

      • 1lesken
        jovainn kirjoitti:

        VIISI vuotta sitten!

        No siinä on sitten suunnittelu mennyt täysin pieleen. Arkkitehti on epäpätevä tuollaisen rakennuksen suunnitteluun.

        jova
        Tarkistin talon valmistumisvuoden. Se on 2015. Elikkä rakennushan on lähes uusi. Suunnittelijat ovat kuulemma alan huippuammattilaisia. Lesken

      • 1lesken
        Tellukka kirjoitti:

        Tilaa kuorma-auto seuraavan kerran.
        Jos ei vielä normaaliin kuorma-autoonkaan mahdu, niin sittenhän pitää olla edellä ajava, joka ilmoittaa ylileveästä kuljetuksesta.

        Kaikenlaisen riesan sinäkin olet harteillesi saanut, mutta "he is not heavy, he is my brother".

        tell
        Mitä tekemisä svedujen Volvolla on suomalaisen Koneen kanssa. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        tell
        Mitä tekemisä svedujen Volvolla on suomalaisen Koneen kanssa. Lesken

        Olettaisin ainakin olevan se ero, että harvoin hississä osuu pyörätuolissa istuvalla, pitkälläkään miehellä, pää kattoon.

      • 1lesken kirjoitti:

        öö
        Tilatessani taksia kysyn aina, mahtuuko ylileveä pyörätuoli autoon. En tajunnut kysyä, että riittääkö korkeus 178 cm/ pitkälle pyörätuolissa istuvalle. Olisi pitänyt tilata vissiin avoauto.
        Rakennus on viisi vuotta sitten valmistunut. Vierailijoita ei todellakaan käy. Lesken

        Tilaa INVATAKSI, jo mahtuu pullerompikin j normipituinen, kuten 178 cm oleva on.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Tilaa INVATAKSI, jo mahtuu pullerompikin j normipituinen, kuten 178 cm oleva on.

        siile
        En tilaa, kun ajattelin survoa ison miehen pompannappiin. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        En tilaa, kun ajattelin survoa ison miehen pompannappiin. Lesken

        No ei ihme ettei mahdu.

    • Hyväntekeväisyyshommia

      1lesken, on sinulla aika nokkelia vastauksia, nauratti vakava asia.
      Olen puoli vuotta lykkinyt pyörätuolipotilasta. Hän sentään pääsee siirtymään tuolista taksin etupenkille, niin että tuo kattoasia ei ole tullut mieleen. Pitää ottaa huomioon sitten kun tauti etenee siihen ettei enää pääse. Se oli ihan uutta.
      Hän muutti esteettömään asuntoon. Pääsee pyörätuolilla ulos ulko-ovesta mutta sisään ei pääse, kun kukaan ei ole suostunut maksamaan sähköovea eikä sitä ollut rakentajalta tilattu. Hän kertoi odottavansa kuin koira oven ulkopuolella, että joku päästää hänet sisään. Huumorilla kyllä asiaan suhtautuu - vielä, nyt kun on kesä.
      Parvekkeelle oli 20 sentin kynnys, ei puhettakaan että pääsisi. Laittoivat rampin, niin lyhyen, että täytyy olla kiitollinen että on vielä käsivoimat. Heikommalle olisi mahdoton tehtävä päästä.
      Kaikki kaapit ovat niin korkealla, että olen hänelle laittanut alakaappiin sekaisin kaikkea mahdollista, mitä hän voi yksin ollessaan käyttää; jauhot, sokerit ja muutaman päivän astiat samaan kaappiin.
      Tuohon tavarahissijuttuun törmäsin heti, kyllä alussa vedin vatsaa sisään, että mahduin, vaikka pyörätuoli on kapea kuten potilaskin. Sairaaloissa on onneksi riittävän isot hissit. Tänä viikonloppuna vien hänet ihan uuteen paikkaan, jännittää ihan, mitä eteen tulee.

    • Teillä oli siis ylileveä kuljetus. Muutoinhan tuollainen yksityinenkään palvelukoti ei olisi mennyt tarkastuksesta läpi sillä tuskin omaisesi on tuollakaan ainoa pyörätuolilla kuljetettava. Joten keksitty koko juttu.

      • 1lesken

        siile
        Kerroinhan jo, että vierailijoita ei näy, eikä paljon käy. Vanhukset ovat viety tavarahissillä muuttokuormineen sisälle ja se on siinä. Hyvinhän ne siellä pärjää. Mitä sitä turhaa seurustelemaan mummojen ja pappojen kanssa. Jo tuulikaappi on tehty niin pieneksi että tavallisellakaan pyörätuolilla ei tahdo siihen sopia. Hoitajat eivät ole oven vieressä vaan eri kerroksessa. Toimistoväki on 8- 15.00 työssä alakerrassa, omassa huoneessaan. Lesken

        No nyt on sitten sekin paikka tarkistettu ja huonoksi havaittu.
        Onkos se sama paikka, missä sitä kotikaljaa tarjottiin sitä hyvästi kestäville?

      • asiallisuutta-voisi-olla
        Tellukka kirjoitti:

        No nyt on sitten sekin paikka tarkistettu ja huonoksi havaittu.
        Onkos se sama paikka, missä sitä kotikaljaa tarjottiin sitä hyvästi kestäville?

        Tellukka ja siilenä on taas asialla, eikä kovin suotuisalla. Aina olette räävimässä kaikkialla.

      • asiallisuutta-voisi-olla kirjoitti:

        No nyt minä lähden räävimään kaupungille.
        Heips!

      • 1lesken
        Tellukka kirjoitti:

        No nyt on sitten sekin paikka tarkistettu ja huonoksi havaittu.
        Onkos se sama paikka, missä sitä kotikaljaa tarjottiin sitä hyvästi kestäville?

        tell
        Se kaljapaikka oli Attendon Väistötila. Lesken

      • 1lesken
        asiallisuutta-voisi-olla kirjoitti:

        Tellukka ja siilenä on taas asialla, eikä kovin suotuisalla. Aina olette räävimässä kaikkialla.

        asiallisuutta
        Tell ja siile ovat simppeleitä motkottajia. "En tiedä mistä puhutaan mutta vastustan-tyyppejä" Harmittomia, latteuksia kirjoittavia rittanoita. Eväti kuulu ihan terävimpään kärkeen. Lesken

      • asiallisuutta-voisi-olla kirjoitti:

        Tellukka ja siilenä on taas asialla, eikä kovin suotuisalla. Aina olette räävimässä kaikkialla.

        Minähän ainaki keskustelen aloitetusta aiheesta ja ei kyllä kuulosta kovin uskottavalta. Mikä on sinun panoksesi aiheeseen mu kuin toisten nälviminen?

      • 1lesken kirjoitti:

        asiallisuutta
        Tell ja siile ovat simppeleitä motkottajia. "En tiedä mistä puhutaan mutta vastustan-tyyppejä" Harmittomia, latteuksia kirjoittavia rittanoita. Eväti kuulu ihan terävimpään kärkeen. Lesken

        No oletkos sinä omasta mielestäsi tämän penaalin terävin kynä :D?

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Kerroinhan jo, että vierailijoita ei näy, eikä paljon käy. Vanhukset ovat viety tavarahissillä muuttokuormineen sisälle ja se on siinä. Hyvinhän ne siellä pärjää. Mitä sitä turhaa seurustelemaan mummojen ja pappojen kanssa. Jo tuulikaappi on tehty niin pieneksi että tavallisellakaan pyörätuolilla ei tahdo siihen sopia. Hoitajat eivät ole oven vieressä vaan eri kerroksessa. Toimistoväki on 8- 15.00 työssä alakerrassa, omassa huoneessaan. Lesken

        Miten ihmeessä olet äitis noin huonoon paikkaan sullonut. olisit pitänyt yhtä hyvää huolta kuin nyt veljestäs.

      • 1lesken kirjoitti:

        asiallisuutta
        Tell ja siile ovat simppeleitä motkottajia. "En tiedä mistä puhutaan mutta vastustan-tyyppejä" Harmittomia, latteuksia kirjoittavia rittanoita. Eväti kuulu ihan terävimpään kärkeen. Lesken

        Uupunut näkee kaikista asioista huonot puolet, ö
        lepäisit välillä, tartutat hermostuneisuuden myös veljeesi ja pilaat kivat käynnit.

      • mikäs.on.myhäillessä
        siilenämää kirjoitti:

        No oletkos sinä omasta mielestäsi tämän penaalin terävin kynä :D?

        No täällä on monta mukamas terävää kynää ;)

      • mikäs.on.myhäillessä kirjoitti:

        No täällä on monta mukamas terävää kynää ;)

        Niinniin leskenillä on vara arvostella muita. On vissiin omasta mielstään se terävin.

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Kerroinhan jo, että vierailijoita ei näy, eikä paljon käy. Vanhukset ovat viety tavarahissillä muuttokuormineen sisälle ja se on siinä. Hyvinhän ne siellä pärjää. Mitä sitä turhaa seurustelemaan mummojen ja pappojen kanssa. Jo tuulikaappi on tehty niin pieneksi että tavallisellakaan pyörätuolilla ei tahdo siihen sopia. Hoitajat eivät ole oven vieressä vaan eri kerroksessa. Toimistoväki on 8- 15.00 työssä alakerrassa, omassa huoneessaan. Lesken

        Miksi ihmeessä toimitit äitisi tuollaiseen. Etrkö ottanut etukäteen selvää?

      • LähinOmainen
        siilenämää kirjoitti:

        Miksi ihmeessä toimitit äitisi tuollaiseen. Etrkö ottanut etukäteen selvää?

        Ei hänellä varmaan mitään äitiä ja veljeä ole edes olemassa. Kun seuraa ketjua niin välillä hän kirjoittaa yhtä ja välillä toista. Satutäti on koko leski.

      • LähinOmainen kirjoitti:

        Ei hänellä varmaan mitään äitiä ja veljeä ole edes olemassa. Kun seuraa ketjua niin välillä hän kirjoittaa yhtä ja välillä toista. Satutäti on koko leski.

        Joo, keksityiltä jutuilta minunkin mielestäni vaikuttaa.

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Minähän ainaki keskustelen aloitetusta aiheesta ja ei kyllä kuulosta kovin uskottavalta. Mikä on sinun panoksesi aiheeseen mu kuin toisten nälviminen?

        siile
        Aloitin asiallisen ketjun. Sinusta em sanoisi samaa. Leskem

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Aloitin asiallisen ketjun. Sinusta em sanoisi samaa. Leskem

        Juu ja minä kirjoitin siihen omia käsityksiäni. Et sinä voi määrätä muiden käsityksiä ja ajatuksia.
        Em = edellä mainittu?

    • ramppipuisto.koirille

      Todellakin Veeti. Hänessä on jotain tosi seksikästä. Hymy hymykuoppineen, lihaksikas, hyväkuntoinen kroppa. Huumorintaju.
      Se veetittää, että hän on varattu.
      Äsken tuli uutisissa juttua koirien aktiivisuus-/seikkailupuistosta. Vähän niin kuin lapsille nykyisin rakennetaan ja aikuisille myös.
      On se niin metkaa.

      • no.jooo

        Sinä olet näköjään ketjun aiheesta ulkona kuin lumiukko.

      • ramppipuisto.koirille
        no.jooo kirjoitti:

        Sinä olet näköjään ketjun aiheesta ulkona kuin lumiukko.

        Byääääääh. Satiiria sanoisi eräs palstalainen, minä ehkä sarkasmia. Mutta sitähän sinä et voi ymmärtää :)

      • 1lesken

        On tässä kirjoitettu liian pienistä palvelutalojen hisseistä, kun on normaalia leveämpi pyörätuoli. Ehdotettu on asukkaalle laikkaria, mikä tietysti on useimmiten onnistuessaan hyvä ratkaisu. Mutta se ei ole tämän päivän asia. Pyörätuolilla pitäisi päästä hammashoitolaan ja muihinkin virastoihin. Sitten ei vain mennä, jos niihin ei päästä. Täällä kannanotot olivat hyvin negatiivisia. Kun on kilonsa itse kasvattanut, maatkoon vaikka maailman tappiin asti sängyssä. Mitä sitä turhaa kärräilemään mihinkään. Näinhän omaiset toimivatkin. Mitä väliä. Olkoot luuserit laitoksessa. Me fiksut täällä porskutamme ja valitamme olemattomilla asioilla. Kun minulla nyt sattuu olemaan tämä vapaaehtoistyö menossa, niin siihen kuuluu kaksi omaista ja koira. Niistä pidän huolta omalla tavallani ja viikonloput lepään täällä maalla. Se on moro Lesken

        Itsehän sinä kehuit ettet enää mene sinne. Taas väännät kirjoituksellasi kaikki negatiiviset asiat toisten syyksi.

    • llesken

      Tellukka Tellukka miksi minut hylkäsit )

    • LähinOmainen

      Kauan se vatkas ja vaivas, mutta lättänäksi jäi tämäkin kakku. Enää ei pystynyt selittämään uskottavasti yhtään mitään, ei kyllä koko ketjussakaan. Hattua kyllä täytyy nostaa lesken mielikuvitukselle. Harva sitä jaksaa suoltaa tekstiä niinkin paljon kun hän. Kannattaisi kumminkin välillä aina lukea mitä on tullut kirjoitettua, niin ehkä olisi uskottavampi. Jotenkin niin saman tyyppinen hänen loppu kaneettinsa kun erään toisen, se on moro Lesken (tsau Friidu).

      • joulunkello

        Sinä friidu olet alias lesken

      • ikäpainaa

        Nämä on näitä tyyliin lesken ja Heikunkeikku. Ei niitä jaksa lukea. Aloituksen ja viimeisen tekstin. Samaa jankkaamista siinä välillä. Noooh, eihän täällä tarvii ollakkaan. Tellukkakinkinkin mukamas asioi poistuakseen.

    • olen.jatkuvasti.iloinen

      horohoro nyt olet poro
      eihän näitä älyvapaita juttuja enää kukaan jaksa
      nämä ovat tämän keskustelupalstan tuho
      samaa pashaa kaikki ketjut
      avaan vain ylimpänä olevan ja näen kaiken oleellisen
      tämä oli nyt tässä
      kiitos vaan teille kaikesta ja hyvää syksyä

    • ö-Öö

      Tuli mieleen

      Talvi tulossa, mitenkä se parvekkeenovi?

      =DW=

      • minä-ja-kärpäset

        "Talvi tulossa, mitenkä se parvekkeenovi?"

        Tässä olikin päivän naurut, koska muistelin sitä parvekeovi juttua omaan ongelmaani ja nyt sen rohkenen kirjoittaa.

        Minulla on pieni asunto, ei siis parveketta, jonka ovi voisi juuttua auki, eikä avautuvia ikkunoita, paitsi tietenkin ulko ovi, joka on kyllä raollaan, koska käyn siinä pienessä eteisessä (siisti eteinen)tupakalla. Aina katson tarkasti, että mitään ötököitä ei ole, kun avaan toisen oven sisälle mennessäni.

        Olen miettinyt pääni puhki, mistä tulee asuntoon ns. raatokärpäsiä, siis niitä siniselkäisiä? Olen tarkastellut venttiilien aukkoja ja mahdollisia rakoja tuuletusikkunassa, mutta en keksi mistä niitä tulee kymmenittäin?

        Nyt olen päätellyt, että asunnossani on jossain kärpästen pesä, mutta missä? Onneksi ei ole ampiaisia. Sen kyllä ymmärrän, että tuuletusikkunan verhojen läpi pääsee jotain pieniä kirpun kokoisia ötököitä, mutta onneksi jäävät ikkunaan odottelemaan kuolemaansa.

        On meillä siilenän kanssa noita ongelmia, että saa porukat nauraa!DD

      • ö-Öö
        minä-ja-kärpäset kirjoitti:

        Pari tölkkiä raidia ja muutamaksi tunniksi kaljalle.

        Noit ilmanvaihdot jne kannattas ehkä kärpäsverkottaa kans. Meillä oli itänaapurissa jatkuva torakka-ongelma. Jos niitä on jossain asunnossa, ne on kaikkialla. Mä verkotin kaiken mahdollisen ja kiertelin silikonipruutan kans tilkittemässä mahdollisia rakoja. Helpotti se, mutta kyllä niitä senkin jälkeen näkyi.

        =DW=

    • kylmätotuus

      On sinulla kestämistä, kun kaikki asiat menevät päin prinkkalaa hyvistä muutosyrityksistäsi huolimatta.
      Teet kaikkesi parantaaksesi sekä itsesi että omaistesi olosuhteita , mutta aina uusia hankaluuksia ilmaantuu eteesi.

      Toivon, että jatkossa elämäsi helpottuu.

    • Että sellainen tapaus. Ei me taideta saada meidän palvelukoneistoa koskaan sellaiseksi, ettei siitä löytyisi huomautettavaa. "Esteetön kulku", mitä vammaisjärjestöt ovat ajaneet takaa, taitaa jäädäkin takaa-ajoksi. Silti vammaisten asioita on minusta ajettu suhteellisen hyvin. Laki takaa esim. itsenäiseen asumiseen paljon kalliita etuuksia, asunnon saneerausta ja muuta.
      Ja kuten tiedetään esim suunnitteluvirheiden korjaaminen vie aikaa ja rahaa. Ja jos epäkohta ilmenee vain satunnaisesti ja joidenkin yksittäisten henkilöiden kohdalla on aika epärealistista odottaa, että siihen tulisi korjaus.
      Ja kuten siili totesi, valppautta vaaditaan myös omaisilta , että osaa arvioida erilaiset tilanteet ja sen, miten niissä selviää arjessa. Mutta veikkaan, että jos huonon toimintakyvyn omaavia avustettavia riittää, tulee veettämään myös jatkossa..))

      • No näinpä še menee et ei auta jäädä itkemään vaan itse pitää aktiivisesti toimia niin valinnoissa kuin toimissa.

    • aamunaurut

      Leski vedättää siiltä kuin pässiä narunpäässä.

      • Hah, mitemmuka :D. Voihan tällaista hupiketjua jatkaa ihan huvikseen. Tässä ketjussa mullon sentäs naurattanukki toisin kuin horohoron nälvimisketjussa. Elekää oloko niin tosikkoja

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Hah, mitemmuka :D. Voihan tällaista hupiketjua jatkaa ihan huvikseen. Tässä ketjussa mullon sentäs naurattanukki toisin kuin horohoron nälvimisketjussa. Elekää oloko niin tosikkoja

        siilen
        Onhan sekin erikoinen piirre ihmisessä, että pystyy repimään huumoria asiasta kun asiasta. Vaikka nyt sitten täysin vieraasta,iäkkäästä, sairaasta, lonkkamurtuman saaneesta mummosta. Sekä halvaantuneesta, pyörätuolia itse pyörittävästä miehestä. Jonka menoa rajoittavat kapeat ovet, korkeat kynnykset ja pienet hissit. Itse omaisena heidät kun tapaan, en ensimmäisenä purskahda raikuvaan nauruun. Itken, mutta yksin kotona. Lesken

        No justiin, näinhän tää meni. Ajatella et niin häijy. Pitäisiköhän sun ihan aikuisten oikeesti saada jotain tukea jos kertomasi asioita kotona itket. Tuohan on normi elämää.

    • Hyväntekeväisyyshommia

      Miten ihmeessä ketjusta on tullut joku leuanrääpijien renkutus. Eihän aloittaja omasta äidistään puhu, kaikki sekoitettu ja joku solvausten rypäs.
      Otin tuolla ylempänä kantaa siihen, että vielä on paljon tekemistä, että vammaiset pääsevät paikkoihin. Nyt oltiin tapahtumassa, oli raskasta lykätä pyörätuolia vastamäkeen, mutta kun antaa niin saa. Voimat kasvavat, itselle on hyväksi. Autopaikka löytyi hyvin, kun sai käyttää invalätkää.
      Kävin reissun jälkeen hakemassa punaviiniä, rentoutuakseni. Eiköhän viinakaupan edessä joku pyytämässä paria euroa, kun pitäisi saada makkaralenkki. Kävin hakemassa sen kaupasta, joo joo, tuskin hänellä mielessä makkaralenkki, mutta menköön. Sinne jä kaksinkerroin kiittelemään, mene tiedä, voi olla että olikin ruoasta kyse.
      Auttamani henkilö on onnellinen tästä päivästä. Huomenna mennään uuteen tapahtumaan.

      • Kyllä tottakai kaikki mäetkin pitäisi tasoittaa pyörätuolilla liikkuvia varten ...

      • jos leski on kertonut hoitavansa veljeään joka on pyörätuolissa
        ja hän vie pyörätuolissa olevaa miestä katsomaan miehen äitiä
        niin pitääkö osata rivien välistä lukea ettei tämä mies olekkaan se lesken veli
        ja kun hän kirjoittaa tämän pyörätuoli miehen äidistä
        niin ainakin minä luulen että äiti on myös lesken äiti
        tätä ketjua en lukenut mutta aloituksen perusteella luulin että kyse on tästä veljestä
        ei oo vielä tarvinnu lykkiä pyörätuolia
        mutta uskon että oikeella asenteella homma hoituu ihan hyvin paikassa kun paikassa.

      • aina.i.ankeinenn kirjoitti:

        jos leski on kertonut hoitavansa veljeään joka on pyörätuolissa

        Leski kirjoitti joskus aijemmin mm.

        "Keskityn kyllä omaan itseeni paljonkin, mutta en voi välttyä olemasta omaisteni kanssa tekemisissä. Varsinkin kun olen yksi niistä, joka joutuu hakemaan, päättämään,etsimään, neuvottelemaan sopivan hoivapaikan löytymisessä ja saamisessa. Joka olisi paikkana sellainen, missä omaisen olisivat hyvä olla ja mihin pääsisimme vierailemaan helpohkojen kulkuyhteyksien mukaan. Tällaiset paikat ovat kortilla ja kysyttyjä. Hoivapaikoilla on varaa valita asukkaansa. Lesken"

        Nyt kun lukee lesken "veljen" äidin luona vierailusta "hoitolaitoksessa" herää kysymys, mistä on kysymys 😉

      • korppis kirjoitti:

        niinpä
        ja jos puhutaan omaisista niin ne on sisaruksia vanhempia tai lapsia
        ja tietty myös oma mies tai vaimo kuuluu tähän ryhmään
        sen kauemmat sukulaiset ei oo sit enää omaisia ainakaan mun mielestä
        no tähän voi sit joku kommentoida wikipedian linkillä mitä meinaa sana omainen :)

      • ne-summasen-housut
        korppis kirjoitti:

        Leski kirjoitti joskus aijemmin mm.

        "Keskityn kyllä omaan itseeni paljonkin, mutta en voi välttyä olemasta omaisteni kanssa tekemisissä. Varsinkin kun olen yksi niistä, joka joutuu hakemaan, päättämään,etsimään, neuvottelemaan sopivan hoivapaikan löytymisessä ja saamisessa. Joka olisi paikkana sellainen, missä omaisen olisivat hyvä olla ja mihin pääsisimme vierailemaan helpohkojen kulkuyhteyksien mukaan. Tällaiset paikat ovat kortilla ja kysyttyjä. Hoivapaikoilla on varaa valita asukkaansa. Lesken"

        Nyt kun lukee lesken "veljen" äidin luona vierailusta "hoitolaitoksessa" herää kysymys, mistä on kysymys 😉

        "Nyt kun lukee lesken "veljen" äidin luona vierailusta "hoitolaitoksessa" herää kysymys, mistä on kysymys 😉"???

        Miksi et ymmärrä, että "lesken vei veljensä heidän äidin luokse vierailulle, siis sisarukset tapasi äitinsä, joka on 90 vuotias lonkkavikainen, josta toipuu pikkuhiljaa.

        Hissi ongelma tuli ja siilenäkin kuvitteli, että ambulanssillakin on päästävä sairaalaan peräti osastolle saakka, joka oli kyllä kaiken huippu tuon typeryydestä.

        Lesken viestit oli mielestäni asiallisia, mutta on täällä näköjään porukka, joilla on jo viha ja ennakkoasenne lesken kirjoituksiin, joten on kai mukavaa väännellä hänen sanomisensa aina negatiiviseksi, jopa valehtelijaksi?

      • ne-summasen-housut kirjoitti:

        Kirjoita omalla nikilläsi Lesken. Ei sivullinen pysy mukana. Pyörätuoli viilettää ylinopeutta.

        Kysymyshän on siitä, että oli vain yksi hissi, mihin se leveä pyörätuoli mahtui.
        Leskenenin mielestä kaikki hissit olisi pitänyt soveltaa hänen veljensä mitoille jo rakennusvaiheessa.

        Vähän samanlaisesta kysymys kuin että rivittäin on monta normaalikokoista vessaa (minne ei mahdu pyörätuolin kanssa), mutta vain yksi leveäovinen invalidivessa.

        "Kirjoita omalla nikilläsi Lesken."

        Taas sinun näitä olettamuksiasi, koska minä en ole "lesken", enkä edes leski.
        Heitäppä nyt arvauksia, kuka olen, koska siinähän sinä olet taitava mielestäsi ja aina menee pieleen, useimmiten, no toisista en tiedä, mutta omalta kohdaltani kyllä.

        Onneksi sinua tukee Tellukka ja nyt kun pyydät siilenään apuun, niin taas on täys`rähinä päällä, kuten tavallisesti teidän kanssa joka ketjussa.

      • 1lesken
        aina.i.ankeinenn kirjoitti:

        jos leski on kertonut hoitavansa veljeään joka on pyörätuolissa
        ja hän vie pyörätuolissa olevaa miestä katsomaan miehen äitiä
        niin pitääkö osata rivien välistä lukea ettei tämä mies olekkaan se lesken veli
        ja kun hän kirjoittaa tämän pyörätuoli miehen äidistä
        niin ainakin minä luulen että äiti on myös lesken äiti
        tätä ketjua en lukenut mutta aloituksen perusteella luulin että kyse on tästä veljestä
        ei oo vielä tarvinnu lykkiä pyörätuolia
        mutta uskon että oikeella asenteella homma hoituu ihan hyvin paikassa kun paikassa.

        aina.i.
        Veljeni istuu ylileveässä pyörätuolissa ja asuu palvelutalossa.
        Vein veljeni katsoamaan äitiämme, joka myös asuu palvelutalossa. Aulassa oli yksi hissi. johon emme mahtuneet. Kävelimme epätaista ylämäkeen tehtyä kuntokäytävää seuraavalle hissille. Emme mahtuneet. Näimme hoitajan,joka sanoi, että menkää ulkokautta takaovelle, niin pääsette tavarahissiin. Hän tulee avaaman toisen kerroksen oven. Lesken

      • ne-summasen-housut kirjoitti:

        "Kirjoita omalla nikilläsi Lesken."

        Taas sinun näitä olettamuksiasi, koska minä en ole "lesken", enkä edes leski.
        Heitäppä nyt arvauksia, kuka olen, koska siinähän sinä olet taitava mielestäsi ja aina menee pieleen, useimmiten, no toisista en tiedä, mutta omalta kohdaltani kyllä.

        Onneksi sinua tukee Tellukka ja nyt kun pyydät siilenään apuun, niin taas on täys`rähinä päällä, kuten tavallisesti teidän kanssa joka ketjussa.

        Pieni sivuhuomautus, min en auta Korppista, hän pärjännee ihan isse issekseen.

      • ne-summasen-housut kirjoitti:

        "Nyt kun lukee lesken "veljen" äidin luona vierailusta "hoitolaitoksessa" herää kysymys, mistä on kysymys 😉"???

        Miksi et ymmärrä, että "lesken vei veljensä heidän äidin luokse vierailulle, siis sisarukset tapasi äitinsä, joka on 90 vuotias lonkkavikainen, josta toipuu pikkuhiljaa.

        Hissi ongelma tuli ja siilenäkin kuvitteli, että ambulanssillakin on päästävä sairaalaan peräti osastolle saakka, joka oli kyllä kaiken huippu tuon typeryydestä.

        Lesken viestit oli mielestäni asiallisia, mutta on täällä näköjään porukka, joilla on jo viha ja ennakkoasenne lesken kirjoituksiin, joten on kai mukavaa väännellä hänen sanomisensa aina negatiiviseksi, jopa valehtelijaksi?

        "Hissi ongelma tuli ja siilenäkin kuvitteli, että ambulanssillakin on päästävä sairaalaan peräti osastolle saakka, joka oli kyllä kaiken huippu tuon typeryydestä."

        Ei kai leken veli ollut sairaalassa. Ja muutoinkin omein aivojen käyttö täälläkin on sallittua jopa suotavaa ;).

        -..........tao ainakaan lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        aina.i.
        Veljeni istuu ylileveässä pyörätuolissa ja asuu palvelutalossa.
        Vein veljeni katsoamaan äitiämme, joka myös asuu palvelutalossa. Aulassa oli yksi hissi. johon emme mahtuneet. Kävelimme epätaista ylämäkeen tehtyä kuntokäytävää seuraavalle hissille. Emme mahtuneet. Näimme hoitajan,joka sanoi, että menkää ulkokautta takaovelle, niin pääsette tavarahissiin. Hän tulee avaaman toisen kerroksen oven. Lesken

        Veljellesi pitäisi varmasti rakentaa ko hoitopaikkaan oma ylileveä hissi. Kuten ylisuurille vainajille tehdään oma ruumisarkku kun eivät normikokoiseen sovi.

      • 1lesken
        korppis kirjoitti:

        Leski kirjoitti joskus aijemmin mm.

        "Keskityn kyllä omaan itseeni paljonkin, mutta en voi välttyä olemasta omaisteni kanssa tekemisissä. Varsinkin kun olen yksi niistä, joka joutuu hakemaan, päättämään,etsimään, neuvottelemaan sopivan hoivapaikan löytymisessä ja saamisessa. Joka olisi paikkana sellainen, missä omaisen olisivat hyvä olla ja mihin pääsisimme vierailemaan helpohkojen kulkuyhteyksien mukaan. Tällaiset paikat ovat kortilla ja kysyttyjä. Hoivapaikoilla on varaa valita asukkaansa. Lesken"

        Nyt kun lukee lesken "veljen" äidin luona vierailusta "hoitolaitoksessa" herää kysymys, mistä on kysymys 😉

        korppi
        Veljeni halvaantui 2016. Hänelle alettiin etsimään sopivaa paikkaa. Olin mukana tässä projektissa. Kirjoitin omalta osaltani puoltavan lausunnon veljeni tilanteesta, miksi hän ei voi palata omaan yksiöönsä. Lääkäri ja muut olivat samaa mieltä. Hän pääsi uudistettiin palvelukotiin. Isot leveät hissit, leveät käytävät, Oma valoisa huone. Pääsee kulkemaan sähköisistä leveistä ovista. Loistavaa suunnittelua. Niin mistä nyt sitten on kyse. Lesken

      • 1lesken
        korppis kirjoitti:

        Kirjoita omalla nikilläsi Lesken. Ei sivullinen pysy mukana. Pyörätuoli viilettää ylinopeutta.

        korppi
        Minä kirjoitan aina samalla rekisteröidyllä 1lesken nikillä. Täällä pyörii 1kesken ja llesken nikkejä, jotka ovat eivät ole minun. Lesken

      • 1lesken
        Tellukka kirjoitti:

        Kysymyshän on siitä, että oli vain yksi hissi, mihin se leveä pyörätuoli mahtui.
        Leskenenin mielestä kaikki hissit olisi pitänyt soveltaa hänen veljensä mitoille jo rakennusvaiheessa.

        Vähän samanlaisesta kysymys kuin että rivittäin on monta normaalikokoista vessaa (minne ei mahdu pyörätuolin kanssa), mutta vain yksi leveäovinen invalidivessa.

        Tell
        Kysymys oli siitä, että taxi vei meidät äitini palveutalon pääovelle ja työnsi veljeni pyörätuoleineen aulaan. Aulassa ei ole hoitohenkilökuntaa. Menimme hissiin, jossa kuljetetaan ruokarullakkoa keittiöstä kerroksiin. Luulin, että siihen hissiin olisimme sopineet. Ei sovittu. Toinen hissi, pitemmällä käytävän päässä, ei sovittu. Hissi johon loppujen lopuksi sovimme, oli talon takana. Eli menimme talosta ulos.Taksin olisi pitänyt ajaa meidät sinne, ei pääovelle. Siellä oli tavarahissi. Taksi ei ollut kuullutkaan tällaisesta käytännöstä, senparemmin kuin minäkään. Lesken

      • 1lesken
        siilenämää kirjoitti:

        Veljellesi pitäisi varmasti rakentaa ko hoitopaikkaan oma ylileveä hissi. Kuten ylisuurille vainajille tehdään oma ruumisarkku kun eivät normikokoiseen sovi.

        siile
        Olen jo muutaman kerran kirjoittanut, että palvelutalo missä veljeni asuu, on hyvin suunniteltu. Hisseihin mahtuu ylileveät pyörätuolit. Siellä sunnittelija on hokannut, että nykyajan potilaat/ asukkaat ovat isoja, pitkiä ihmisiä. Ei nyt arkkua olla vielä suunnittelemassa, pikemminkin kuntoutuskartoitusta tehdään. Lesken

        En tarkoittanutkaan että sinun veljeäsi olisin arkkuun laittamassa, vertasin vaan ylisuuri arkku ja ylisuuri pyörätuoli.Ihmetyttää vaan että miten äitisi hoitopaikan huippusuunnittelijat ovat tehneet suunnitelmissaan tuollaisen mokan. Ajatelleet vissiin että heidän asukkaillaan on painoraja vai?

      • 1lesken kirjoitti:

        aina.i.
        Veljeni istuu ylileveässä pyörätuolissa ja asuu palvelutalossa.
        Vein veljeni katsoamaan äitiämme, joka myös asuu palvelutalossa. Aulassa oli yksi hissi. johon emme mahtuneet. Kävelimme epätaista ylämäkeen tehtyä kuntokäytävää seuraavalle hissille. Emme mahtuneet. Näimme hoitajan,joka sanoi, että menkää ulkokautta takaovelle, niin pääsette tavarahissiin. Hän tulee avaaman toisen kerroksen oven. Lesken

        hyväntekeväisyyshommia tuolla kirjoitti
        että eihän leski omasta äidistään puhu... sitä kummastelin
        koska käsitin kyllä alusta asti että puhut omasta veljestäsi ja äidistäsi.

    • Veljesi olisi päässyt sahalle töihin, mutta ei sopinut ovista sisään. 😂

      Summasen housutkaan eivät sopineet summasen päälle.😉

      On nämä jutut hauskoja, kieltämättä.

    • quando

      aloitukseen
      Ihan, kun ei olisi liian vaikeaa muutenkin, olisi helppoa fiksata olosuhteita paremmaksi ja kaikki voisivat hyvin.
      Miksi kaikki täytyy mennä nöyryytyksen tai onnettomuuksien ja tietysti yksilön surun, häpeän ja syrjäytymisen jopa itsemurhien kautta

    • Etukäteisvalmistelua

      Onko aloittaja kuullut ikinä sellaista sanontaa että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

      • aattelenvaan

        Eikös se suunnitelma ollut vierailu? Ahdas hissi tuli yllätyksenä, jota ennakkoon ei ehkä kukaan ajattele oviltaan ahtaaksi, en mä ainakaan.

      • Hoitajat

        Paljon on asiaa tähänkin päivään

      • Enummarra

        Mitähän mahdat meinata, ketjun esille nostanut?

    • Helpompihomma

      Miksi? Nythän sinä tiedät tien, eli miten sinne mennään.

    • oliko nyt ihan pakko nostaa tää lesken iän ikuisen vanha keskustelu esiin
      onko nyt niin ettei enää mitään muuta keskusteltavaa oo ku
      liian isot pyörätuolit liian pienissä hisseissä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      75
      1901
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      332
      1488
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      73
      1473
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      39
      1450
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1105
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      132
      878
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      829
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      808
    9. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      78
      782
    10. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      781
    Aihe