Ilmennyt Maijanarsismia aiheuttaen pahoinvointia.

NarsistiMaija

Olen 50-vuotias narsisti đŸ˜šâ˜» tai ei kukaan minua ole "diagnosoinut" mutta kĂ€ytökseni oli sitĂ€ luokkaa.

Olen esimerkiksi vanhemmiltani manipuloinnilla vienyt huomattavia summia rahaa.
Teini-iÀn kaveriporukka jÀtti minut jo aikaa sitten, sillÀ olin kÀytÀnnössÀ 100 % patologinen valehtelija.
Isovanhempani ovat taas saaneet minut muistamaan hyviÀ puolia itsessÀni ja muistutelleet, ettÀ loppujen lopuksi kukaan ei ole synnitön ja ettÀ minÀ olen nuori, joten on vielÀ aikaa olla hyvÀ ihminen.
Äiti, joka passitti minut romahduksen jĂ€lkeen psykiatrille on ollut koko ajan apuna samoin siskoni.
Minulla on siis tÀllaiseksi ihmisraadoksi todella hyvÀ tuki verkosto.

En silti pÀÀse yli omista teoistani ne tulevat uniin ja kadun niitÀ koko ajan.
Olen jÀÀnyt perhettÀni lukuunottamatta todella yksin ja tuntuu etten tule ikinÀ ansaitsemaan uusia ihmissuhteita.
En halua satuttaa enÀÀ ketÀÀn.

Yritin googletella mutta mistÀÀn ei löydy mitÀÀn keskusteluja, joissa olisi toipuvia narsisteja, mikÀ tavallaan on ymmÀrrettÀvÀÀ sillÀ harvoinhan narsisti katuu.

Tunnetteko ketÀÀn narsistia tai kÀytökseltÀÀn narsistista ihmistÀ, jonka voisin vertaistukimielellÀ tavata tÀÀllÀ Pattayalla ?

67

719

    Vastaukset

    5000
    • lonelyrideriko

      OoksÀ lerppa yksin vielÀki tÀÀllÀ?

      • Anonyymi

        Voin vakuuttaa ettÀ olemme tÀÀllÀ.

    • apualöytyy

      Lerppa kyllÀ auttaa, mutta hÀn kÀy vain kuudesti vuodessa Pattayalla, mutta siellÀ omassa asuinpaikassasi, Hua HinisÀÀ voit tavata hÀnet pÀivittÀin. Ota yhteyttÀ, hÀnhÀn asuu kanssasi vielÀ Hiekkaharjussa.

      • RajansaKaikella69

        Onko Lerppa ihan kahjo, eihÀn kukaan Pattayalle toista kertaa mee ?

      • köyhĂ€llĂ€onrajat
        RajansaKaikella69 kirjoitti:

        Onko Lerppa ihan kahjo, eihÀn kukaan Pattayalle toista kertaa mee ?

        Niin se on kyllÀ mahdotonta teille googlematkailijoille, ensimmÀinen reissu jo vaatii rahaa ja siksi sinne et pÀÀse edes sitÀ tekemÀÀn, mutta saathan lerpan tavoin tÀÀltÀ paljon tietoa Thaimaan matkailusta, jota me varakkaat olemme hakeneet kymmenet kerrat siellÀ kÀymÀllÀ, myös toisinaan voimme Pattayallekin piipahtaa, mutta se ei ole vÀlttÀmÀtöntÀ.

      • RajansaKaikella69
        köyhÀllÀonrajat kirjoitti:

        Niin se on kyllÀ mahdotonta teille googlematkailijoille, ensimmÀinen reissu jo vaatii rahaa ja siksi sinne et pÀÀse edes sitÀ tekemÀÀn, mutta saathan lerpan tavoin tÀÀltÀ paljon tietoa Thaimaan matkailusta, jota me varakkaat olemme hakeneet kymmenet kerrat siellÀ kÀymÀllÀ, myös toisinaan voimme Pattayallekin piipahtaa, mutta se ei ole vÀlttÀmÀtöntÀ.

        MistÀ voi lukea paljon tietoa Thaimaan matkailusta varakkailta ?

      • lerppakertoohaamulleen
        RajansaKaikella69 kirjoitti:

        MistÀ voi lukea paljon tietoa Thaimaan matkailusta varakkailta ?

        Me varakkaat olemme harrastaneet Thaimaan matkailua, kuten köyhÀllÀonrajat kirjoitti, mutta lerppa rievun mensan 54 pistettÀ eivÀt oikeuta asian ymmÀrtÀmiseen. Toivottavasti 57 Ào:lla varustettu Chiang Main kaksoislerppa kertoo tÀmÀn ykköslerpalle.

      • RikkauttaKorvienVĂ€lissĂ€
        lerppakertoohaamulleen kirjoitti:

        Me varakkaat olemme harrastaneet Thaimaan matkailua, kuten köyhÀllÀonrajat kirjoitti, mutta lerppa rievun mensan 54 pistettÀ eivÀt oikeuta asian ymmÀrtÀmiseen. Toivottavasti 57 Ào:lla varustettu Chiang Main kaksoislerppa kertoo tÀmÀn ykköslerpalle.

        Rikkautta lienee myös ns. korvien vÀlissÀ, jota nÀillÀ
        -Me varakkaat.....
        ja....,
        -Me Pattayan rakkaat ystÀvÀt......
        ryhmissÀ ei ole ilmennyt, mutta kukin elÀÀ elÀmÀnsÀ siinÀ rikkaudessa, mitÀ kokee omaavansa, toiset pÀivÀunissaan ja toiset oikeassa elÀmÀssÀÀn, mutta idiootit matkailupalstalla kirjoittelee nauttien osingoista aurunkotuolissa kirjaa lukien ja johtaen yritystÀÀn.

      • sivunseuraaja

        2010 keskustelee nÀköjÀÀn taas mieluisia, ja tukee omien nimimerkkiensÀ tÀrinöitÀ. TÀÀllÀ pyörivistÀ nimimerkeistÀ aika moni tukee ja on samaa mieltÀ 2010 kanssa. Totuus on kuitenkin, ettÀ noista samanmielisistÀ kirjoituksista 100% on 2010 omia. HÀiskÀ viihtyy erittÀin hyvin tÀllÀ palstalla, joka pÀivÀ monta tuntia, siis ihan joka pÀivÀ. No eipÀ taida tÀtÀ henneriÀ sukulaiset juhliin kutsua, eikÀ kavereita ole.

      • lerppojenrikkaus
        RikkauttaKorvienVÀlissÀ kirjoitti:

        Rikkautta lienee myös ns. korvien vÀlissÀ, jota nÀillÀ
        -Me varakkaat.....
        ja....,
        -Me Pattayan rakkaat ystÀvÀt......
        ryhmissÀ ei ole ilmennyt, mutta kukin elÀÀ elÀmÀnsÀ siinÀ rikkaudessa, mitÀ kokee omaavansa, toiset pÀivÀunissaan ja toiset oikeassa elÀmÀssÀÀn, mutta idiootit matkailupalstalla kirjoittelee nauttien osingoista aurunkotuolissa kirjaa lukien ja johtaen yritystÀÀn.

        Kaikkihan eivÀt voi olla niin rikkaita, kuin Lek Fain ja Chiang Main lerpat.
        HeidÀn suunnatonta omaisuusmassaansa ei voi kuin arvailla ja jatkuvasti se vain lisÀÀntyy , monien kansainvÀlisten yritysten, yhteisöjen ja avarruustutkimusta suorittavien tahojen toimesta, unohtamatta myöskÀÀn Pohjois-Thaimaalaisia ravintolaketjuja.
        Ihmettelen oikein, ettÀ miksi Suomen lehdistö on tÀysin unohtanut nÀmÀ multimiljonÀÀrit, ei sanaakaan heistÀ ole suostunut kertomaan. Vahva epÀilykseni on, ettÀ ovat liian arvovaltaisia vaikuttajia, ettÀ histÀ ei uskalleta mitÀÀ kertoa, toisin kuin esimerkiksi vaikkapa HerlineistÀ ja Trumpista.

      • Olet vÀÀrĂ€ssĂ€ taas kerran. TĂ€mĂ€ on tĂ€mĂ€n pĂ€ivĂ€n eka ja vika kirjoitus, sillĂ€ nukkumatin siskon syli houkuttelee nyt ja silmĂ€t luppaa.

        Annas kun isÀsi opettaa sinua lerppapoloa taas kerran.

        SinÀ sekoitat narsismin ja kateuden keskenÀÀn.
        Kateutesi kohteet eivÀt ole narsisteja, vaan he ovat menestyjiÀ silmissÀsi. Se ettÀ jollakin on varaa elÀÀ, asua ja matkustella, ei tarkoita ettÀ kyseinen henkilö olisi narsisti vaan kyse on kateudestasi, koska sinun oma elÀmÀsi ei ole sellaista kuin haluaisit.

        Jos haukut jotakuta köyhÀksi kotirunkkariksi joka ei saa kuin rahalla, ja tÀmÀ haukkumisesi kohde oikaisee vÀitteesi ja kertoo tulevansa toimeen ja elÀvÀnsÀ normaalissa suhteessa, niin ei hÀn taaskaan muutu narsistiksi, vaan edelleenkin on kyse sinun kateudestasi.

        Esimerkiksi minÀ en voi mitÀÀn sille ettÀ olen suurella todennÀköisyydellÀ aika lailla onnellisemmassa asemassa kuin sinÀ. MinÀ olen varmuudella komeampi, vahvempi, nopeampi, varakkaampi, sosiaalisempi, fiksumpi, seurallisempi, mukavampi, hauskempi, sanavalmiimpi ja minulla on enemmÀn kavereita, ystÀviÀ, minulla on paremmat naiset, fiksummat ja kauniimmat lapset, paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot ja ennenkaikkea minulla on elÀmÀ.

        Pahoittelen ettei sinulla ole, mutta se ei oikeuta katkeruuteen minua eikÀ ketÀÀn kohtaan, ettÀ olet tuollainen surkea pikku luuseri, jolla ei ole elÀmÀssÀÀn mitÀÀn muuta kuin trollata Pattayan matkailupalstalla ja purkaa pahaa oloaan surkealla menestyksellÀ.

        Koetahan Lerppa polo kasvaa aikuiseksi. Muista ettÀ aina voit tulla vertailemaan kikkeleitÀ Pattayalle, kun tiedÀt osoitteenkin.

      • ChiangMaiAviomies1
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Olet vÀÀrÀssÀ taas kerran. TÀmÀ on tÀmÀn pÀivÀn eka ja vika kirjoitus, sillÀ nukkumatin siskon syli houkuttelee nyt ja silmÀt luppaa.

        Annas kun isÀsi opettaa sinua lerppapoloa taas kerran.

        SinÀ sekoitat narsismin ja kateuden keskenÀÀn.
        Kateutesi kohteet eivÀt ole narsisteja, vaan he ovat menestyjiÀ silmissÀsi. Se ettÀ jollakin on varaa elÀÀ, asua ja matkustella, ei tarkoita ettÀ kyseinen henkilö olisi narsisti vaan kyse on kateudestasi, koska sinun oma elÀmÀsi ei ole sellaista kuin haluaisit.

        Jos haukut jotakuta köyhÀksi kotirunkkariksi joka ei saa kuin rahalla, ja tÀmÀ haukkumisesi kohde oikaisee vÀitteesi ja kertoo tulevansa toimeen ja elÀvÀnsÀ normaalissa suhteessa, niin ei hÀn taaskaan muutu narsistiksi, vaan edelleenkin on kyse sinun kateudestasi.

        Esimerkiksi minÀ en voi mitÀÀn sille ettÀ olen suurella todennÀköisyydellÀ aika lailla onnellisemmassa asemassa kuin sinÀ. MinÀ olen varmuudella komeampi, vahvempi, nopeampi, varakkaampi, sosiaalisempi, fiksumpi, seurallisempi, mukavampi, hauskempi, sanavalmiimpi ja minulla on enemmÀn kavereita, ystÀviÀ, minulla on paremmat naiset, fiksummat ja kauniimmat lapset, paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot ja ennenkaikkea minulla on elÀmÀ.

        Pahoittelen ettei sinulla ole, mutta se ei oikeuta katkeruuteen minua eikÀ ketÀÀn kohtaan, ettÀ olet tuollainen surkea pikku luuseri, jolla ei ole elÀmÀssÀÀn mitÀÀn muuta kuin trollata Pattayan matkailupalstalla ja purkaa pahaa oloaan surkealla menestyksellÀ.

        Koetahan Lerppa polo kasvaa aikuiseksi. Muista ettÀ aina voit tulla vertailemaan kikkeleitÀ Pattayalle, kun tiedÀt osoitteenkin.

        Katos poika tupsahti baanalle.

        Yhden tekevÀÀ onko eka tai vika ja muut kirjoittaa sinun tekstiÀsi, vastaa opetuslapsistas.

        Narsismi on tÀsmÀlleen sitÀ mitÀ sinun elÀmÀsi on 100 % ainakin tÀllÀ palstalla.

        MinÀ en ole sinulle pÀtkÀn vertaa kateellinen, mistÀ ihmeestÀ ylipÀÀtÀÀn voisin olla, ei kukaan jÀrkevÀ tahtoisi olla kaltaisesi 50 vuotias jolla teksti tuon kaltaista.

        VÀitÀtkö todella ettÀ seuraava ei ole narsismia ?????

        "MinÀ olen varmuudella komeampi, vahvempi, nopeampi, varakkaampi, sosiaalisempi, fiksumpi, seurallisempi, mukavampi, hauskempi, sanavalmiimpi ja minulla on enemmÀn kavereita, ystÀviÀ, minulla on paremmat naiset, fiksummat ja kauniimmat lapset, paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot ja ennenkaikkea minulla on elÀmÀ".

        EttÀ silleen.

      • EriSoilta
        ChiangMaiAviomies1 kirjoitti:

        Hehheh. Et joo ole kateellinen etpÀ.. 2010 nimimerkille etkÀ kellekÀÀm mutta tallennat ja etsit hÀnestÀ tarinoita joita sit kelaat kaikki pÀivÀt ja vÀitÀt kaikkien olevan yksi ja sama hlö mutta ei se ole. Ootko ajatellut hommata ihan oman elÀmÀn vai onko sulla siihen mahista? Pattayalla asuu tuhansia suomalaisia. Koita nyt ymmÀrtÀÀ ettÀ meidÀn kaikkien nimi ei ole maija eikÀ 2010. Onnaako?

      • ChingMaiAviomies1
        EriSoilta kirjoitti:

        KyllÀ olet oikeassa sen suhteen ettÀ tallennan mutta etsiÀ ei tarvitse.

        YhdentekevÀÀ oletteko Maijoja tai Urpoja, Maijattelu jatkuu tasan tarkkaan niinkauan kuin hutsuttelu ja mielisairaalatasoinen kielenkÀyttö.

        Ohessa viimeisin:

        Kun moni on tĂ€llĂ€ palstalla tiedustellut kuka ja mikĂ€ minĂ€ olen 😎. PÀÀdyin Teille rakkaille Pattayan ystĂ€villeni kertoa sen selkosanoin, niin asia voidaan jĂ€ttÀÀ kĂ€siteltynĂ€ sillensĂ€ ja voimme paneutua itse aiheeseen, joka lienee matkailu.

        MinĂ€ olen varmuudella komeampi 👩,
        vahvempi 🏋🏋,
        nopeampi 🏃,
        varakkaampi 💰đŸ’Č,
        sosiaalisempi ⚰⚰,
        fiksumpi đŸ”đŸ’đŸ’»đŸ’»đŸ“šđŸ“‰đŸ”«,
        seurallisempi đŸ»,
        mukavampi, hauskempi 😀😁😂😃😄😅😆😉😊,
        sanavalmiimpi đŸ‘č👿😈đŸ‘ș ja
        minulla on enemmĂ€n kavereita, ystĂ€viĂ€ đŸ’»đŸ’»đŸ’»đŸ’»đŸ’»â€”â€”â€”â€”â€”đŸ¶đŸ°đŸ‡đŸžđŸčđŸș🍾đŸčđŸș2010,
        minulla on paremmat naiset 👙👠💰💰,
        fiksummat ja kauniimmat lapset 👳💃🎅🐒,
        paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot 🚘🏍 ja
        ennenkaikkea minulla on elĂ€mĂ€ 👙👠đŸșđŸ’»đŸ’»đŸ’».

      • muusikolta
        ChingMaiAviomies1 kirjoitti:

        Kaks` lerppaa kerran
        Chiang Maissa ajeli.
        Oli heillÀ allaan Harrikat
        ja suussaan sikaarit.
        He kypÀrÀt otti pÀÀstÀÀn
        ja ryhtyi kehumaan.
        Niin ettÀ Hua HinilÀisetkin
        kurkoitti kuulemaan.

        He laulussansa tuossa
        ylisti rikkauttaan,
        joka kaiken tarjoaa,
        mut lerppaa pystyyn ei saa.
        He ajelivat kohti Huaa
        ja olit rehvakkaat.
        Ja siellÀ ladyboyt heit viel odottaa.

        Niin viisaammat tuota
        kysyivÀt toisiltaan:
        KeitÀ olit nÀmÀ narrit,
        kun kuvittel kaiken mielissÀÀn?
        Niin joku muistella sen
        ties viisaampi Suomessa:
        He olit yks lerppa vaan
        joka Hiekkaharjus asustaa

    • vetĂ€jĂ€nĂ€HuajaChianlerppa

      Lerpan tahtiin, lerpan tahtii, pÀivÀÀ taas kuljetaan...

      • shalbagangaanJucci

        KyllÀ se on 2010 joka suurimman osan aloituksista ja vastauksista tÀhÀn forkkaan kutoo, pÀivittÀin. EttÀ peili kyllÀ nÀyttÀÀ poloisen jolla hyvin yksinÀinen elÀmÀ. Ei työtÀ, ei rahaa, ei tyttöystÀvÀÀ.

    • TietoPaketti

      "Narsismi viittaa henkilön kÀyttÀytymiseen, jossa korostuu itsekeskeisyys, itserakkaus, huomionkipeys, kÀsitys omasta tÀrkeydestÀ, tarve tulla ihailluksi ja kyvyttömyys ottaa toisia huomioon.

      Narsismi ja narsistisuus tulkitaan arkikielessÀ hÀiriönÀ ja negatiivisena ominaisuutena, mutta tuolloin narsismi on erotettava terveestÀ narsismista, jolla viitataan henkilön suotuisasti sujuneiden psykologisten kehitysvaiheiden kautta muodostuneeseen terveeseen itsearvostukseen ja kykyyn arvostaa muita.

      LievÀmuotoisena narsistiset piirteet kuuluvat jokaisen henkilön peruspiirteisiin. Silloin, kun narsistiset piirteet ovat vallitsevia ja ohjaavat pÀÀsÀÀntöisesti henkilön kÀyttÀytymistÀ, puhutaan narsistisesta persoonallisuushÀiriöstÀ. PersoonallisuushÀiriöt ovat joukko hankalia ja vakavia ihmisen persoonallisuudessa, tunne-elÀmÀssÀ ja kÀyttÀytymistavoissa esiintyviÀ hÀiriöitÀ. Narsistisilla hÀiriöillÀ on keskeinen asema useiden erilaisten persoonallisuushÀiriöiden oireenmuodostuksessa.

      Narsistiseen persoonallisuushÀiriöön sairastuneet henkilöt yliarvioivat sÀÀnnönmukaisesti omat kykynsÀ ja vÀhÀttelevÀt toisten ominaisuuksia. HeidÀn ajatusmaailmansa tukee kÀsitystÀ omasta paremmuudesta ja he myös odottavat toisten kohtelevan heitÀ ylivertaisena. Narsistisen henkilön kyky myötÀtuntoon on heikentynyt ja hÀn kÀyttÀÀ toisia hyvÀkseen. Narsistin kÀytös voi olla ylimielistÀ ja jopa röyhkeÀÀ. Narsistinen henkilö on usein kateellinen toisten saavutuksista. Narsistin omissa mielikuvissa pyörii jatkuvasti ajatuksia menestyksestÀ, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.

      Narsisti hakee tyydytystÀ toisten voittamisesta ja hÀnen on vaikea sietÀÀ hÀviÀmistÀ. Narsisti ihailee valtaa ja tavoittelee sitÀ. Narsistin arvomaailmaa sÀvyttÀÀ usein autoritÀÀrisyys ja hÀn ihailee ns. kovia arvoja. Narsistinen henkilö on yliherkkÀ arvostelulle. HÀiriöön liittyy erityisesti pettymystilanteissa esiintyvÀÀ masennusta ja pÀihteiden vÀÀrinkÀyttöÀ.

      Narsistisesta persoonallisuushÀiriöstÀ kÀrsii koko vÀestöstÀ alle 1 %. Hoitoon tulleesta potilasaineistosta siitÀ kÀrsii 1-16 prosenttia."
      LĂ€hde: Terve.Fi www.terve.fi/narsismi-tietopaketti

      • lukekaatietoalerpasta

        Asiallista tietoa lerpasta.

      • LuetunYmmĂ€rrystĂ€
        lukekaatietoalerpasta kirjoitti:

        Asiallista tietoa lerpasta.

        Taidat olla vÀrisokea, selaappa hieman ylemmÀs, valaistu, rukoile, syö poikasesi ja tee itsari, niin mailma (Pattaya) pelastuu.

      • lukekaatietoalerpasta
        LuetunYmmÀrrystÀ kirjoitti:

        Taidat olla vÀrisokea, selaappa hieman ylemmÀs, valaistu, rukoile, syö poikasesi ja tee itsari, niin mailma (Pattaya) pelastuu.

        Omakehu haisee lerpan vastauksesta.

      • lerppa_polo

        Lerppa on osoittanut kadehtivansa aivan kaikkia tavallisia ihmisiÀ ja jopa työttömiÀ ja sosiaalipummeja. NiillÀ on ilmeisesti asiat paremmin niillÀkin kuin Lerpalla.
        Numba ja Thain Aviomies paljastuu tÀstÀ samasta syystÀ samaksi henkilöksi. Vaikka he kuinka "molemmat" kehuvat jahdeillaan, sikareillaan, vaimoillaan, sijoituksillaan, huviloillaan ja elÀmÀllÀÀn, niin he eivÀt silti koskaan milloinkaan ole kadehtineet toisiaan. No ei tietenkÀÀn koska he ovat sama henkilö.
        Auta armias jos joku muu kertoisi harlikoistaan ja jahdeistaan kuin hÀn itse SiamHD:n hahmossa, niin Lerppa olisi suuna pÀÀnÀ haukkumassa ja kurkussa kiinni sanomassa tÀtÀ narsistiksi ja leuhkijaksi, köyhÀksi ja tyhmÀksi perÀkammarinpojaksi joka ei saa kuin rahalla.
        Lerppa on niin typerÀ, ettei tajua paradokseja, joita hÀn itse viljelee.

        Lerpan suurimmat ja kuumimmat perunat ovat raha, seksi, thainaiset, lentolippu, farangiravintolat, moottoripyörÀt, lauttalippu, urheilu, golf ja onnelliset ihmiset. Lerpalla itsellÀÀn kun ei ole mitÀÀn niistÀ eikÀ ensimmÀistÀkÀÀn harrastusta. HÀn vihaa kaikkia kenellÀ on,

      • Amaliaseon
        lerppa_polo kirjoitti:

        HyvÀ pointti. Sama tyyppi. Sika-Amaliaksikin aikoinaan kutsuttu. Jos joku Jermu oikeasti olisi Chiangmaissa ravintoloita pyörittÀmÀssÀ nuoren hammaslÀÀkÀrivaimonsa kanssa, harrastelisi moottoripyörÀilyÀ ja veneilyÀ perhe-elÀmÀn lisÀksi, niin ei hÀn tÀÀllÀ olisi haukkumassa itselleen tuntemattomia ihmisiÀ ja lomakohdetta nimeltÀ Pattaya. YmmÀrtÀisin hÀntÀ ja uskoisin tarinansa, jos hÀnellÀ olisi siitÀ jotakin kerrottavaa ja matkailullista antia tÀnne. Mutta ei jeesuksenkaan yhtÀÀn mitÀÀn muuta kuin pÀÀn aukomista ja muiden elÀmien miettimistÀ ja epÀilemistÀ kera herjan.

      • onhannoitakin
        lukekaatietoalerpasta kirjoitti:

        Omakehu haisee lerpan vastauksesta.

        Sellainen tyyppi joka samaan aikaan kehuu ja kadehtii,on feikki ja trolli. TÀÀllÀ sellaista sanotaa lerpaksi. Kouluaikoina oli yksi heppu, joka kehui olevansa uimamaisteri ja kilpauimari. Ei tullut koskaan uimaan kun koulussa oli uimapÀivÀ. Kerran sitten ei pÀÀssyt luistamaan kun asiasta ilmoitettiin liian myöhÀÀn. Kaikki kannusti ettÀ nÀytÀs nyt ne taitosi. Heppu hyppÀsi altaan syvÀÀn pÀÀhÀn ja meni kuin kivi pohjaan. Ponnisti sieltÀ pohjasta ylös ja huusi vertahyytÀvÀllÀ ÀÀnellÀ APUAAAAA... meni uudestaan pohjaan, ponnisti ylös ja huusi uudestaan APUAAAAA!!!
        HÀn oli tasan yhtÀpaljon uimamaisteri kuin Lerppa on Chiang Main ravintoloitsija.

      • ChiangMaiAviomies1
        onhannoitakin kirjoitti:

        HyvÀ huomio.

        Lerppa ei ole minÀ.

        Onko jonkun mielestÀ kilpauimari jotain erityisen hienoa, ei minun mielestÀni.
        Se on yksi urheilulaji tuhansista ja minÀ olen harrastanut kilpauintia jonkun verran siinÀ 6-10 ikÀisenÀ.

        Eikös tÀllÀ palstalla ole nyrkkeilijöitÀkin ?

    • Miinaharava2010

      HD on kuin ajatukseni hidas ajaa,
      raskas työntÀÀ kuin golfkÀrryni ja yhtÀ pirullinen hinata.
      Miinaharavan kanssa osien etsiminen pientareilta ei ole mun juttu, eikÀ mulla ole aikaakaan koska tÀytyy riidellÀ ja pÀivystÀÀ 24/7.

    • Maijan2010YstĂ€vĂ€t

      Yhtyneet perslÀpilerpat Hua HinistÀ ja Chiang Maista ovat pÀÀstÀneet olemattomat taiteilijanlahjansa valloilleen, terrorisoiden palstoja illasta lÀhtien.
      Ilmeisesti mielisairaalapaikoista on huutava pula koska yhtÀ ihmisriepua eivÀt saa otettua suljetulle hoitoonsa, vai onnistuiko pakenemaan koko laitoksesta?

      PerslÀpilerppojen pÀivÀÀ saamme viettÀÀ jatkuvasti, kunnes saavat suljettua lopullisesti suljetulle, tai yllÀpito poistaa hullun palstoilta.

    • MersuMaija

      Sovitaanko lerppa, ettÀ tavataan Baccucsessa ensi viikonloppuna, niin nÀemme eka kertaa toisemme, luonnossa. Minut tunnet siitÀ, kun saavun paikalle uuden karhealla S-Mersullani ja minÀ kyllÀ tunnen heti sinut, paksu, vanha ÀijÀriepu, joka laahustaa paikalle, roskalaatikoita aukoen, tyhjie pullojen toivossa.

      HUOMATKAA RAKKAAT PATTAYAN YSTÄVÄNI đŸ”đŸ’đŸ”:

      🚘🚗🚘🚗🚗🚘🚗🚘🚗🚘🚗🚘🚗🚘🚗🚘

      S-MERSULLANI.

      Olenko Narssunen,mitÀ mieltÀ olette rakkaani ?

      • SenseiMersuNarssu

        Annoin sihteerilleni tehtÀvÀksi tÀmÀn aloituksen, koska on tÀrkeÀÀ matkailuasiaa tiedoksi saattaa Pattayan rakkaiden ajoneuvokalusto.
        Ei narsismin, vaan kateuden johdosta,

        Vuodesta2010. 3.9.2017 13:08
        Autoko tekee narsistin? Olisikohan kyse kuitenkin kateudesta? Minulla on Suomessa hybridi Cayenne 2015.

        Toinen poitsu ajelee sillÀ niin ei seiso kÀyttÀmÀttömÀnÀ. Vaihdan seuraavaksi sen Teslaan. Tytölle auton osto vielÀ vuosien pÀÀssÀ.

        Thaimaassa tykÀstynyt Fortuneriin ja nyt on toinen sellainen menossa ja mallia 2016 tehokkaimmalla dieselillÀ.

        Kopioi nÀmÀ merkit nyt sitten ylös Chiang Mai ja tee uusi aloitus joka kÀsittelee autojani!

        MinÀ lÀhden salille sillÀ aikaa.

    • MersuNarssunen

      Niin syyskuinen sunnuntaiaamupÀivÀ on alkanut jÀlleen Maijojen suurhyökkÀyksellÀ, etenkin palstojen suurtuhooja, PerslÀpiMaija Vuodesta 2010 on ollut ÀÀnessÀ, alkaakohan pian toinen minÀnsÀ PerslÀpiMaija Soi Lengkeeni sotkea mukaan.
      Haaveilisivat vain ilman julkisia kommenttejaan kellarialivuokralaiskĂ€mpĂ€ssÀÀn, vuoroin Thaimaan lomailusta ladypoikien kera, vuoroin Harrikka-ajeluita ja veneen omistamisesta, puhumattakaan ÄSSÄ MERSUISTA.
      Sitten olisi iltasella jÀlleen mukava pistÀÀ nukkumaan ja huomata jÀlleen kasvaneensa yhdeksi ihmiseksi.
      Niin pÀÀsisivÀt asialliset kirjoittajat kertomaan Thaimaan matkailusta, nyt sellainen on tÀysin poissuljettua Maijan ansiosta.

    • 2010Me

      Kaks` Maijaa, palstoil kirjottel
      Ol toisel heist Mersu ja toisel joku Cheyenne
      Asuivat Gay-Jomtiella ja Soilla
      Molemmil ol sama harrastus
      leridareit he rakastit
      Mut vÀlii pit olla, ei yhtaikaa kiroittant
      Kas eihÀn yks ainoo Maijanen
      Kahteen paikkaan samal aikaa kirjoittais

    • Maija2010Original

      Sain skypepuhelun itseltÀni ja siinÀ sitten pitkÀ tovi keskusteltiin kuinka valloittavan ihanasti Pattaya ja koko Thaimaa kaikkinensa on elÀmÀni.

      PÀÀtimme lÀhteÀ moottoripyörÀilemÀÀn Chiang Maihin, minÀ ajan ja kloonini istuu tarakalla.
      On mutkateitÀ kaveri on kertonu.

    • liikkuvaa.sorttia

      Maailmanmattihan se tÀÀllÀkin sulostuttaa palstaa. ;)))

      • MailmanMaija

        Anna vÀhÀn lisÀtietoa mistÀ mailmanmiehen juttuja voi lukea?

    • ChiangMainAviomiesHD

      TÄLLASTA PAHOINVOINTIA.

      Prmn13.9.2017 20:35
      Totean vaan herjoihisi vedoten, ettÀ lauantai on elÀmÀsi viimeinen pÀivÀ, jos astut Hua-Pattaya lautalta ulos silloin.
      ruiskemies13.9.2017 20:38
      Saan poliisilta nimiluettelon lautan matkustajista.
      Nykyinen pÀÀllikkö on tuttu mies.
      Putkakuolemat on yleisiÀ Pattayalla.
      Viagraa ja alkoholia liikaa. pi pi piiiiiiiiiiiiiiii.....

    • 2010vuodesta

      Tunnen pari paniikihÀiriöistÀ, kenellÀ se on hÀirinnyt pahasti normaalia elÀmÀÀ ja rajoittanut tekemisiÀ. Toipumiseen avain on ollut, ettÀ ymmÀrtÀÀ sen paniikin johtuvan hÀiriötilasta eikÀ siihen ole ulkoista eikÀ sisÀistÀ syytÀ, eli ei ole syytÀ paniikkiin. 

      ItsellÀni ne oireet johtuivat todennÀköisesti neurologisista ongelmista, jotka johtuivat hieman aiemmin sattuneista turmista. 

      Oireeni oli hieman vakavampaa sorttia, sillÀ minulta meni kohtauksien aikana kokonaan tuntoaisti ja liikuntakyky tÀydellisesti. En kyennyt edes avaamaan silmiÀ ja ÀÀneni oli kuin Mikki HiirellÀ.. Hiljalleen kohtaukset lievenivÀt ja katosivat kokonaan. 

      PÀÀni magneettikuvattiin kahdesti, mutta fyysistÀ vikaa ei löytynyt.

      Toisten sairauksille naureskelu on ÀÀrettömÀn lapsellista. Jopa hiekkalaatikko -ikÀiset tietÀÀ ettei toisten ulkonÀölle tai vammaisuudelle saa naureskella eikÀ osoitella sormella.

      Mutta vammaisellakaan henkilöllÀ ei ole vammansa vuoksi mitÀÀn erityisoikeutta solvata tuntemattomia tai trollata netissÀ aikansa kuluksi. 

      HÀiriköinti on aina tuomittavaa ja typerÀÀ ja jossakin muodossa se tuomio siitÀ tulee. Negatiivinen ihminen on hapan ihminen ja happamuus aiheuttaa muun muassa syöpiÀ. 

      Netin ÀÀressÀ kroonisesti istuva ihminen on altis myös masennukselle, perÀpukamille, migreenille, selkÀ-niska-hartia ongelmille ja sydÀnvaivoille.

      Karma is a bitch!

      • Aviomiess

        Onko tĂ€llĂ€ 🐒:lla kaikki kotona kun kirjoittelee mitĂ€ ihmeelllisimpiĂ€ psykiatrian potilaskertomuksia toisista?

        Lukekaa toi ymmÀrryksellÀ rakkaat.

      • PaniikkiaaaaaaAAAAAA

        TÀÀ on kiva juttu, tÀytynee aktivoida mÀÀrÀvÀlein.

    • 2010vuodesta

      Lukekaa minun rakkaat Pattayan ystÀvÀni minun kirjoitukseni tuolta ylempÀÀ, jossa mm:

      "Esimerkiksi minÀ en voi mitÀÀn sille ettÀ olen suurella todennÀköisyydellÀ aika lailla onnellisemmassa asemassa kuin sinÀ. MinÀ olen varmuudella komeampi, vahvempi, nopeampi, varakkaampi, sosiaalisempi, fiksumpi, seurallisempi, mukavampi, hauskempi, sanavalmiimpi ja minulla on enemmÀn kavereita, ystÀviÀ, minulla on paremmat naiset, fiksummat ja kauniimmat lapset, paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot ja ennenkaikkea minulla on elÀmÀ."

      ENKÖS OLEKKIN IHAN HUIPPUJÄTKÄ ?
      Olenhan, olenhan pliis kehukaa joku mua, ettÀ mun ei itse tartte.

      • lerpanlorut

        AviomiehellÀ on nÀköjÀÀn rekisteröity nimimerkkikin kÀytössÀ, jolla hÀiriköi jotakin toista palstaa. Siten hÀn voi peukuttaa omia vÀÀristelmiÀÀn. On varmaan kovin innoissaan kun saa peukun, eikÀ se haittaa vaikka se peukku tulee itseltÀÀn. Joopa joo. Mukavaa sunnuntaita.

      • Aviomiess
        lerpanlorut kirjoitti:

        Kuules poju.

        Noi peukutukset niin sun kuin mun juttuihin naurattaa mua.
        Jos joku vitun peukku on sulle tÀrkeetÀ, niin pistÀppÀ omas vaikka aijaten.

      • kikattavakakkiainen
        Aviomiess kirjoitti:

        Kuules poju.

        Noi peukutukset niin sun kuin mun juttuihin naurattaa mua.
        Jos joku vitun peukku on sulle tÀrkeetÀ, niin pistÀppÀ omas vaikka aijaten.

        Lerppa viettÀÀ tÀnÀÀn hilpeÀÀ pÀivÀÀ. Ensin hÀn kertoi "kikattelevansa" ja nyt ihan vaan naurattaa. Toivotaan ettÀ tÀllÀ kertaa pysyt jahdin kannella, vaikka menisi kippuranaurun puolelle. Sikari saattaa sammua vedessÀ mutta vaikka nahkaliivit ja housut ovat kuumia kannella, niin ne suojaavat uidessa hyvin meduusanpolttamilta. Vittu.

      • Aviomiess
        kikattavakakkiainen kirjoitti:

        Kiitos ettÀ noudatat mÀÀrÀystÀni.

        MikÀ mielestÀsi vÀÀristelmÀÀ ?

    • nerrius

      Elokuun loppupuolella kirjoitettu aloitus .LÀhes keskellÀ pÀivÀÀ perjantaina.TyöttömÀt kirjoittelee siihen aikaan.

      • Aviomiess

        KyllÀ sinÀ voit kokea minut työttömÀksi, ei haittaa.

        Katsoppa myös ihan mielenkiinnostasi kartoitukseesi ensimmÀisen lerpatuksen kellonaika.

      • Kzz
        Aviomiess kirjoitti:

        KyllÀ sinÀ voit kokea minut työttömÀksi, ei haittaa.

        Katsoppa myös ihan mielenkiinnostasi kartoitukseesi ensimmÀisen lerpatuksen kellonaika.

        Työtön on liian laimea termi kertomaan todellisesta tilanteestasi. Olet joko sairaana sairaselÀkkeellÀ, vakavasti sairaana tai vammautuneena palvelutalossa, tai sitten lusimassa.
        LisÀksi olet sukupuoleton, mutta haaveilet romantiikasta ja jostakin ihmeestÀ joka muuttaisi sinut yhteiskuntakelpoiseksi ja terveeksi. IhmisellÀ pitÀÀkin olla haaveita.
        Miten arvelit ettÀ maijasi suhtautuu tÀllaiseen aloitukseen? PidÀtkö outona ettÀ tÀllaiseen aloitukseen ei suhtauduta innokkaan positiivisesti hihkuen omaperÀisyyden puutteellesi? Ajattelitko ettÀ joku yhtyy uhriutuumisesi ja sanoo ettÀ "Onpas onpas joo hyvÀ matkailukirjoitus"?

      • Aviomiess
        Kzz kirjoitti:

        Kiitos ettÀ ajattelet minua, se on sinun elÀmÀsi kohtalo.

        Niin ja kiitos pÀÀtelmistÀsi, pyyhi vÀlillÀ tippa mulkun pÀÀstÀs.

      • 35NumBall

        kuules, sinun poju kannattaisi ensi sijaisesti huolehtia omista "totuuksistasi", kun et nÀytÀ niitÀ itse tunnistavan...

      • Aviomiess
        35NumBall kirjoitti:

        kuules, sinun poju kannattaisi ensi sijaisesti huolehtia omista "totuuksistasi", kun et nÀytÀ niitÀ itse tunnistavan...

        TOTUUS = Mikki Hiiri.....Neuroloogisia ongelmia.......Oireet vakavampaa sorttia.......Ja siihen jatkoksi, ettÀ........

        Toisten sairauksille naureskelu on ÀÀrettömÀn lapsellista. Jopa hiekkalaatikko -ikÀiset tietÀÀ ettei toisten ulkonÀölle tai vammaisuudelle saa naureskella eikÀ osoitella sormella.

        Mutta vammaisellakaan henkilöllÀ ei ole vammansa vuoksi mitÀÀn erityisoikeutta solvata tuntemattomia tai trollata netissÀ aikansa kuluksi. 

        HÀiriköinti on aina tuomittavaa ja typerÀÀ ja jossakin muodossa se tuomio siitÀ tulee. Negatiivinen ihminen on hapan ihminen ja happamuus aiheuttaa muun muassa syöpiÀ.

      • Tuomittavalerppa

        Lerpan pitÀisi tajuta itse, ettÀ hÀiriköi jatkuvasti palstoilla.
        Vain tosi typerÀ kirjoittaa:

        HÀiriköinti on aina tuomittavaa ja typerÀÀ ja jossakin muodossa se tuomio siitÀ tulee. Negatiivinen ihminen on hapan ihminen ja happamuus aiheuttaa muun muassa syöpiÀ.

        Lause on kuin suoraan lerpan omasta elÀmÀstÀ...

      • Aviomiess
        Tuomittavalerppa kirjoitti:

        TyperÀ Dille jolla on neurologisia ongelmia, on kirjoittanut:

        "HÀiriköinti on aina tuomittavaa ja typerÀÀ ja jossakin muodossa se tuomio siitÀ tulee. Negatiivinen ihminen on hapan ihminen ja happamuus aiheuttaa muun muassa syöpiÀ".

      • Oikeaatietoa

        Lerppa on lerppa, vaikka voissa paistais!
        Vanha suomalainen sananlasku, joten pitÀÀ hyvin paikkansa.

      • Aviomiess
        Oikeaatietoa kirjoitti:

        Lerppa on lerppa, vaikka voissa paistais!
        Vanha suomalainen sananlasku, joten pitÀÀ hyvin paikkansa.

        Dille on 🐃 vaikka ballit marinoitais.
        Vanha Thaimaalainen sananlaskuja jos joku ei tiedÀ mitÀ buffalo tarkoittaa tarkoittaen fallea, voi asiaa tiedustella tytsyltÀ, mutta kyllÀhÀn me kaikki Thaimaan erikoistietÀjÀt ilman kielimuuria tuon tiedÀmme kysymÀttÀkin.

      • hehehehee

        Ballinumbba vaikenee ja perseiAviomiess puhuu, nÀin vaihtuu roolit vÀlillÀ ja sitten taas toisinpÀin.

      • KunhanToteanVain
        hehehehee kirjoitti:

        Ballinumbba vaikenee ja perseiAviomiess puhuu, nÀin vaihtuu roolit vÀlillÀ ja sitten taas toisinpÀin.

        DillellÀ rooleja vÀlillÀ 2010 - hehehehee noin 1000 yhteensÀ.

      • hehehehee
        KunhanToteanVain kirjoitti:

        DillellÀ rooleja vÀlillÀ 2010 - hehehehee noin 1000 yhteensÀ.

        Senseilerpan toteamuksilla ei ole mitÀÀn arvoa...

      • Aviomiess
        hehehehee kirjoitti:

        Senseilerpan toteamuksilla ei ole mitÀÀn arvoa...

        No arvo toistaiseksi 10.000 egee ja pojujen munat.
        Ainakin munien osalta olet oikeassa ja 10 tuubaa , joten olet tÀysoikeassa.

      • Lerpanhaaveet
        Aviomiess kirjoitti:

        No arvo toistaiseksi 10.000 egee ja pojujen munat.
        Ainakin munien osalta olet oikeassa ja 10 tuubaa , joten olet tÀysoikeassa.

        Lerppa haaveilee aina munista, koska itsellÀÀn eivÀt toimi.

      • Aviomiess
        Lerpanhaaveet kirjoitti:

        Lerppa haaveilee aina munista, koska itsellÀÀn eivÀt toimi.

        Niin viisasta ja fiksua taas MikkiDille2010.
        En lainkaan ihmettele miksi sinulla ei ole vakituista elÀmÀnkumppania vaan joudut tuon tarpeesi tyydyttÀmÀÀn hetkellisesti vuokraamaan itsellesi kumppanin.
        EihÀn tuollaisen ihmisen kanssa kukaan tÀyspÀinen ilman vuokratuottoja viettÀisi muuten aikaansa hetkeÀkÀÀn.

    • Aviomiess

      Kuules poju 2010 annas kun setÀ kertoo.
      Tollasia golfia pelaavia rr-ajaja ex-nyrkkeilijÀ miljonÀÀri liikemies tarkennusalan apumiehiÀ on pyöriny mun jaloissa siellÀ suomessa mun työuran aikana ihan riittÀvÀsti, ettÀ elÀmÀnkokemukseeni perustuen tiedÀn sun olevan tÀysnolla ja tollaset nollat on jo aikoja sitten vaihdettu virolaisiin.
      SÀ oot rakentanu itselles tuhannen nimimerkin ja sadan ihmiskohtalon internetryhmÀn josta arvot aina kulloisenkin kÀyttöön perustuen sun paniikin tilaan.
      Annan neuvon, ajattele ensin, kirjoita sitten, niin pÀÀset seuraavalle tasolle nauttimaan elÀmÀsi tarkoituksesta.
      Myös ÀlÀ lyö persaukisena vetoja, ettÀ sinun ei tarvitse alkaa syyttÀÀn vastapuoltasi sairaista maininnoista, kun itse olet kirjoittanut sairaana syövÀsi omia elimiÀsi.

      • Lerpaneeloa

        Lerppa kertoi totuudenmukaisesti elÀmÀstÀÀn, ennen hoitoon joutumista.
        HyvÀ niin.

      • Lerpanlepohetki
        Lerpaneeloa kirjoitti:

        Lerppa kertoi totuudenmukaisesti elÀmÀstÀÀn, ennen hoitoon joutumista.
        HyvÀ niin.

        Lerppa joutui pÀivÀlevolle, mutta veljensÀ BalliNumba tuuraa jonkin aikaa.

      • 2010vuodesta

        Appari ja oma kottikÀrry aaaahhahhaaaaaaa.

    • LerpanMaijarakkaus

      Lerpalla tuo Maijarakkaus on ikuista, muuta ei osaa ajatellakaan enÀÀ.

    • VittuMitĂ€Idiootteja

      TÀssÀ Jortikalle lukemista.

    • 2010

      Aviomiess onko vaimosi siirtynyt huoraamaan Hua Hiniin, kun niin moni kysyy, niin uteliaana minÀkin.

    • Anonyymi

      HyvÀ aloitus.

    Ketjusta on poistettu 11 sÀÀntöjenvastaista viestiÀ.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods đŸ”žđŸ’‹â€ïžđŸ’‹â€ïžđŸ’‹đŸ”žïżœ
      YIT-YhtymÀ
      0
      7937
    2. Perustele miksi hÀn ei

      Ole sopiva sinulle
      IkÀvÀ
      177
      1755
    3. MikÀ oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistÀ pienistÀ ja vÀhÀisistÀ.
      IkÀvÀ
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensÀkin negatiivinen kÀsitys?
      IkÀvÀ
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi hÀneen oikein kunnolla. MissÀ tapahtui ja milloin
      IkÀvÀ
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      KyllÀ persujen kuuluu nyt mennÀ hÀpeÀmÀÀn kun ÀÀnestivÀt lakkolakien puolesta. VielÀ muka kehutaan olevan työvÀenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiÀ YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 NÀin se menee persueliitti. PettÀjÀn tie on karu, persujen ÀÀnestÀjÀt ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen kĂ€ynnissĂ€ pitĂ€vĂ€ kansanosa – ei nĂ€emmĂ€ arvosta EK/SY-sĂ€tkyakka Purran saksipelleilyĂ€. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. MitÀ ajattelen sinusta

      EttÀ olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      IkÀvÀ
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      IkÀvÀ
      86
      707
    Aihe