Abc vs.Sandykelt

Täälläkin näkee haukuttavan ABC:n ruokia ja noutopöytää, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että haukutaan väärää puuta. Ajattelin tossa männä viikonloppuna lähteä vähän "paremmille vesille" syömään ja valitsin Hiekkasärkiltä Sandykeltin, kun olin kuullut kuinka hyvää ruokaa siellä on. Elämäni suurin pettymys!!!!! Ei hyvänen aika. Abc;n noutopöytä ajaa ohi mennen ja tullen ja ainakin siellä saa rahalle vastinetta. En ole kurjempaa ruokaa syönyt kuin Keltissä.
334294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

jos ruuassa oli jotain vikaa olisit valittanut kokille...ja taatusti olisi asia hoidettu siellä. Sama missä asioi...jos saa huonoa palvelua/ruokaa/tavaraa niin heti sanoo myyjälle tms...kyllä takuulla jokapaikassa asiakasta kuunnellaan

Äänestä

Tuu meille syömään, niin saat taatusti kurjempaa ruokaa kuin Keltissä. Se toki maksaa, onhan sulla vara.

Äänestä

Kaikki on sikamaisen kallista Keltissä, siis tasoon (paikka ja ruoka) nähden. Melko kuppanen paikka muutenkin. Mutta eipä sinne tarvi rahoja kantaa, löytyy parempiakin paikkoja. Piffituvassa on kans kallis ruoka, mutta se on kuitenkin helvetin hyvää. On muuten Piffitupa ainut paikka, joka meikäläisellä on tullut vastaan, missä ei lounarit kelvanneet. Enkä ole ihan vähän ravitsemusliikkeitä kierrellyt.

Äänestä
  • Keltti ei ole tarkoitettukaan persaukisille. Sunkin kannattas mennä sisälle, eikä vaan kierrellä.

    Äänestä

Wituiksi on mennyt, erkkisetän näyttelyssäkin oli 13 ja puolituhTt vierasta.

Äänestä
  • Joo, ja sivistystoimikaan ei pkle tue erkin näyttelyä, jossa toinen toistaan komeammat ihmiset kurkkivat tönöjen takaa. Lisäksi seinillä on kiistattomat todistusaineistot häntä kohdanneista vääryyksistä ja vääristä tuomioista. On maailma mallillaan, ei arvosteta kulttuuria Kalajoella.

    Äänestä

Urheilua arvostetaa Hienoa että särkille järjestettiin mahtava ilotulitus JHTeen Hermesvoiton kunniaks

Äänestä
  • Sillä rahalla oli maksettu ekin vuokrat kirpparilla pariksi vuojeksi. Turhaan rahaa poltettiin, summalla olis ollu kulttuuristakin käyttöä.

    Äänestä

  • Kirpputori menossa konkurssiin. Ei siis kannata tukea ekin vuokran maksua. Tiedossa oli.

    Äänestä

  • Varmaafaktaaa kirjoitti:

    Kirpputori menossa konkurssiin. Ei siis kannata tukea ekin vuokran maksua. Tiedossa oli.

    Niin, mutta kun ei kuulemma läheisetkään ymmärrä...

    Äänestä

  • Kaikki mikä liittyy kirpputoriin on taatusti sontaa.

    Äänestä

Keltin kala oli ylikypsäksi räjäytettyä ja kana raaka. Kerrottuamme tämän tarjoilijalle hän oli eri mieltä ja kertoi "muille kyllä kelpaa" "eipä ole muut valittaneet"
Tämä pohjoisesta tullut ammattitaitoinen tupakalle haiseva keltasorminen tarjoilija sai meidät poistumaan kesken ruokailun. Maksaa piti täysi hinta, asiakas oli väärässä.
Tämän ravintolasta räkäläksi muuttuneen kokemuksen jälkeen olemme syöneet kylpylän ravintolassa viikottain erittäin hyvin tehtyä hyvää ruokaa siistien ystävällisten tarjoilijoiden tarjoilemana.
Kelt aloitti hyvin mutta taso on pudonnut räkäläksi.

Äänestä
  • Samoja kokemuksia Sandy Keltistä. Heinäkuussa käytiin suurin odotuksin syömässä keskellä iltapäivää. Paikka oli noin puolillaan väkeä, suurin osa oli juomassa jotain.
    Tilattiin burgereita. Kolmen annoksen saaminen pöytään kesti kolme varttia. Lisukkeena oli pohjaan palaneessa "moottoriöljyssä" kiehutettuja lohkoperunoita ja näytti siltä, että samat perunat ovat pyörineet jo edellisen asiakkaan lautasella. Burgeri itsessään oli kuiva sämpylä ja abc-lta maistuvat lisukkeet välissä. Joku musikantti yritti soitantansa lomassa kerjätä yleisöltä aplodeja. Kun niitä ei tullut, vinoili sanoen "olipa runsaat aplodit, lähden tauolle".
    Omistaja facebookissa kiukutteli äskettäin hallituksen tekemää viinaveron nousua (jopa 40 senttiä nousee kossupullon hinta alkossa, eli ravintolan kustannuksiin tekee rapiat 2 senttiä annokselle) ja alvin säilyttämistä nykyisellään ravintolapalvelujen osalta. Alvin maksaa asiakas, ei yrittäjä.
    Sandy Kelt on nykyään juottola, ei ravintola.

    Äänestä

  • omakokki kirjoitti:

    Samoja kokemuksia Sandy Keltistä. Heinäkuussa käytiin suurin odotuksin syömässä keskellä iltapäivää. Paikka oli noin puolillaan väkeä, suurin osa oli juomassa jotain.
    Tilattiin burgereita. Kolmen annoksen saaminen pöytään kesti kolme varttia. Lisukkeena oli pohjaan palaneessa "moottoriöljyssä" kiehutettuja lohkoperunoita ja näytti siltä, että samat perunat ovat pyörineet jo edellisen asiakkaan lautasella. Burgeri itsessään oli kuiva sämpylä ja abc-lta maistuvat lisukkeet välissä. Joku musikantti yritti soitantansa lomassa kerjätä yleisöltä aplodeja. Kun niitä ei tullut, vinoili sanoen "olipa runsaat aplodit, lähden tauolle".
    Omistaja facebookissa kiukutteli äskettäin hallituksen tekemää viinaveron nousua (jopa 40 senttiä nousee kossupullon hinta alkossa, eli ravintolan kustannuksiin tekee rapiat 2 senttiä annokselle) ja alvin säilyttämistä nykyisellään ravintolapalvelujen osalta. Alvin maksaa asiakas, ei yrittäjä.
    Sandy Kelt on nykyään juottola, ei ravintola.

    Se läse tankkiko siellä kaljapalkalla vielä elämöi? Ei vissiin bändihommat ottanu tuulta purjeisiin...

    Äänestä

Ei oo keltissä niin monipuolista ravintoa mitä erkkisetä syölpi, siinä on sen seittämän sortin ainesta, joista moni ei oo kuullukkaan. Ei kannata kelttiin mennä, mieluummin ekin toimistoon, jossa selviävät kaikki jutut ja asiantuntemuksella. Seinillähän on oikein totistusaineistotkin, joten ei voi välttyä vaikutelmalta, etteikö juritinen arkumentointikin olisi oikein.

Äänestä
  • Toimisto sijaitsee paikallisen kirppiksen homeisessa puljussa samassa yhteydessä.

    Äänestä

  • Homesweethome112 kirjoitti:

    Toimisto sijaitsee paikallisen kirppiksen homeisessa puljussa samassa yhteydessä.

    Erisetä oli taas mamija auttanut. Poliisin pyynnöstä?

    Äänestä

Kelttihän on KP konserniporukan ja alpon lempipaikka joten tasonlaskunsuunnan ymmärtää.

Äänestä

Keltissä hyvä ruoka, mutta annokset on lasten annoksia. Käyn ensin Keltissä alkupaloilla ja sitten menen ABC:lle varsinaiselle aterialle...

Äänestä

Onneksi saadaan kaupungin rahoilla viereen pykättyä oikein kivetty aukio - kyllä siinä passaa kaljaa kaupata kun veronmaksajien rahoilla tuetaan "yrittäjää"... Onhan niitä kaupungin aloitteita ja hankkeita ehditty kehua "hyviksi ja kannatettaviksi" suurella hartaudella.... nyt lienee palkanmaksu tulossa.

Äänestä

Kyllä ABC saa vastinetta rahoilleen,ainakin määrällisesti,laadusta en ala väitteleen. Mutta jos nälkä on niin ennen maksan ABC sen 9-12e kuin että jostain pihvistä/kalan palasta ja "viirusta" kastiketta lautasella,jonku 16-23e per annos. Hifistellä jos tahtoo voi mennä "leikkimään" hienosti jonnekin fiiniin paikkaan.

Äänestä

Odottelen pitäjän tietäjän mielipidettä asiasta, vaikka se taitaa kallistua taas tapiontupaan. Sen takaa ei kuitenkaan kukaan iso ukko pällistele. Ainakaan vielä. Kaverihan itte istuskeli karhun sylissä karpon ohjelmassa, mahtaisiko löytyä vielä juutuupista, aikanaan nauratti ja varmasti vieläkin.

Äänestä

Olen kohta viisikymppinen ja en ennen ole valittanut asiakaspalvelusta mutta Keltin suhteen tässä elokuussa tapahtunut. Olimme perheen kanssa syömässä ja tytön salaattiateriaan lensi kärpänen joka ei enää päässyt pois sieltä. Kun tarjoilija tuli kysymään, miten maistuu, kerroin tästä. Tarjoilija pahoitteli, että ei voi tehdä mitään ja sanoi ettei kärpänen ole force majeure vaan kärpäset kuuluvat kesään. Hän kysyi, voisiko salaattia syödä siltä reunalta, missä kärpänen ei ole. No tytölle ei maistunut ja tarjoilija toisti, ettei voi tuoda uutta salaattia.

Maksoimme lopuksi syömiset, reilu 50€ ja tarjoilija sanoi, ettei laskuta vedestä mutta muuta ei voi.

Miten ehkä olisin itse tehnyt, jotta asiakas olisi tyytyväinen ja tulisi seuraavan kerran? Joko olisin tarjonnut uuden salaatin, arvo ehkä 5€ tai antanut vaikka salaatin hinnan lahjakortin, jos hinnasta ei vähenetä. Ja tässä voi menettää muitakin, kun lukee tätä ketjua.

Äänestä
  • Kauhia meteli yhestäå hyttysestä, etkö oo huomannu, että ne on hyväksytty ruoka-aineiksi, keltti ollu aikaasa edellä. Tilaa ens kerralla heinäsirkkoja.

    Äänestä

  • Sun kaltaisia nirppanokkia ja kerma-ahtereita ei kaivata minnekään. Kuvittelet olevasi muita parempi, hienostunut. Vaadit kovaan ääneen, kaikkien nähden ja kuullen, tasoa, palvelua ja hyvitystä. Haluat näyttää että olet tottunut korkeaan tasoon. Totuus on kuitenkin se, että olet surkimus ja pelle, sinulle nauraa koko maailma ja jälkilasvusi häpeää sinua. Pysy poissa ihmisten ilmoilta ja mieluiten netistäkin.

    Äänestä

  • Hopzzz kirjoitti:

    Sun kaltaisia nirppanokkia ja kerma-ahtereita ei kaivata minnekään. Kuvittelet olevasi muita parempi, hienostunut. Vaadit kovaan ääneen, kaikkien nähden ja kuullen, tasoa, palvelua ja hyvitystä. Haluat näyttää että olet tottunut korkeaan tasoon. Totuus on kuitenkin se, että olet surkimus ja pelle, sinulle nauraa koko maailma ja jälkilasvusi häpeää sinua. Pysy poissa ihmisten ilmoilta ja mieluiten netistäkin.

    Määkö muka. Paappa pipo päähän.

    Äänestä

No nyt syötiin taas kelissä, monesti on ennenkin. Kylmää oli hamppari ateria. Taisipa olla huonoin muutenkin ikinä syömäni.

Äänestä
  • En ole käynyt siellä syömässä 2014 jälkeen. Pari kertaa olen oluen ottanut, mutta Keltin ruokia en enää syö. Hyi olkoon.

    Äänestä

  • Ei kai tuommoisessa kelissä mikään maistu. Huomiselle lupasi vähän parempaa keliä.

    Äänestä

Pari kertaa syöty,en voi suositella.Kuivat kylmät hampurilais pihvit,hinnat törkeät.Ei siellä istu kun olevinaan "hienoistuneet"entiset yrittäjät tai politikot.

Äänestä

Auliksella oli ennen isommat lihakset. Mihin ne on hävinneet?

Äänestä
  • Mihin ne hormooneilla kasvatetut katoaa, muuttusko nuo läskiksi. Ennen oli minihalme nyt vanha minimini.

    Äänestä

Kalajoen Shell on paras ihan ykkönen siellä käyn syömässä ja ehkäpä juomassa kahvitkin,kertakaikkiaan loistava paikka ja paras palvelu!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


melkeenperillä kirjoitti:

Täälläkin näkee haukuttavan ABC:n ruokia ja noutopöytää, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että haukutaan väärää puuta. Ajattelin tossa männä viikonloppuna lähteä vähän "paremmille vesille" syömään ja valitsin Hiekkasärkiltä Sandykeltin, kun olin kuullut kuinka hyvää ruokaa siellä on. Elämäni suurin pettymys!!!!! Ei hyvänen aika. Abc;n noutopöytä ajaa ohi mennen ja tullen ja ainakin siellä saa rahalle vastinetta. En ole kurjempaa ruokaa syönyt kuin Keltissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu