Taustoista sen verran että sairastin monta kk stressin aiheuttamaa työuupumusta ja laihduin 8 kiloa parissa viikossa joista noin 3-4 kiloa tuli takaisin lihasten palautumisen myötä. Olen normaalipainoinen ja kohta 40v. Tuolloin oli 2-3 viikkoa oksentelua, huimausta, närästystä, sydämen tykytystä. Lopulta johti ahdistuneisuushäiriöön ja stressireaktioon jota hoidettiin muutama viikko pienillä eli muutaman mg:n bentsodiatsepiiniannoksilla päivässä, joka katkaisi kovimman kroonisen stressin eli rauhoitti pään. SSRI-valmisteita ei määrätty koska olen yliherkkä monille lääkeaineille.
Ahdistuneisuushäiriö parani, tähystyksissä ja tt-kuvissa ei näknyt mitään, ultrassa ei mitään eli sain perusterveen paperit. Verenkuvassa ei poikkeavaa. Sokeri ok, kilpirauhasarvot ok, hemoglobiini hieman alhainen.
Tuosta on yli puoli vuotta mutta uusina oireina tulleet pienet lyhyet vibra-värinät eri puolilla kehoa eli saattaa tuntua toisen jalan jalkapohjassa, toisessa pohkeessa, toisella puolella yläselkää, jossain virtsarakon ja kohdun alueen luustossa värisee myös. Samoin toisessa korvassa tuntuu pulssin sykettä ja sähköistä, hiljaista heinäsirkkojen siritystä etenkin iltaisin. Noihin mihinkään ei liity kipuja. Lihakseni ovat myös olleet hieman kankeat ja raajat välillä hieman tunnottomat oloiset kuin olisi huono pintaverenkierto ja olen pelännyt kaatumista kun seistomaan noustessa huimaillut. Verenpaine kuitenkin ok. Lisäksi kehon lämmönsäätely on ollut sekaisin, eli välillä vilu ja välillä nihkeän kylmä hiki etenkin kasvoissa, niskassa ja rinnassa. Ei aaltomaisina kuitenkaan. Tuntuu siltä etten siedä lämpöä enää niin hyvin kuin aiemmin, eli 20 astetta on sellainen sopiva.
Kroppa turpoilee silloin tällöin, mutta vatsan toiminta ok. Välillä tekee mieli makeaa, välillä suolaista.
Kysyin gyneltä onko vaihdevuodet alkamassa mutta hän oli sitä mieltä että ei vielä.
Lääkityksenä e-pillerit, beetasalpaajat migreenin estoon sekä triptaanit täsmälääkkeenä. Minulla on ollut migreeni 20 vuotta.
Syön monipuolisesti ja otan lisäksi tarpeellisia vitamiineja, hivenaineita ja aminohappoja.
Harrastan kevyttä liikuntaa, koska tuntuu siltä että lihasten palautuminen hidasta jos rehkin liikaa.
Haluaisin uskoa että hermosto ollut sen verran kireänä ja stressaantuneena pitkään että siksi se reagoi tuolla tavoin, mutta onko teillä kokemuksia samantyyppisistä oireista? Mitä kannattaisi kokeilla? Millaisiin tutkimuksiin kannattaisi hakeutua?
Lääkärin mielestä ei ole mitään hälyyttävää ja sanoi että seurataan tilannetta. Siksi kysyn teidän muiden kokemuksia.
Kehon lämpösäätely vinksallaan, värinää jne?
tärinävärinä
4
744
Vastaukset 4
- bee12
Voiko olla B12-vitamiinin puutosta?
- tärinävärinä
Itse asiassa aloitin B12-vitamiinin lisäannokset kaksi viikkoa sitten, kuinkahan kauan kestää ennenkuin alkaa vaikuttaa?
- voisko-olla
Fibromyalgia?
- arvauskeskus
Huutokauppa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432030Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841341- 791341
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291095Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.951025- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61748Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13729Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86729- 45701
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698- 148685
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24681Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665- 29653
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93652- 51637