Kuunteletteko koskaan hiljaisuutta?

Missäs sitä nyt voisi kuunnella, ei missään.

Olen maalaisoloissa aikanaan todennut tuon meluttomuuden ihmeen, jota hiljaisuudeksi kutsun. Asuin Helsingissä ja tiesin minkälainen liikenteen häly siellä oli aina kuultavissa. Tuo häly oli niin kokoaikaista, että siihen taisi tottua.

Tapanani oli vierailla maalla usein viikonloppuisin.

Seisoin kerran lapsuuskotini, pienen maalaistalon, pihamaalla ja ihan hätkähdin "hiljaisuuden ihmettä". Oikein piti keskittyä kuuntelemaan. Nyt on kuulo huonontunut ja kuulolaitekin käytössä, niin, että hiljaisuus on lähempänä, vaikkakin jo rasitteena.

Otan tässä esiin toisen tietämäni hiljaisuuden, jota nimitän hiljaisuuden analogiaksi .
Olen musiikin kuunteluun tarkoitettuja laitteita rassaillut. Paljon tinasin, paljon pilasin, kohta kolvi kylmenee.

Huippumusiikin kuuntelu pyrittiin saamaan kohinattomaksi. Tuo pohjahäly pyrittiin saamaan nollaksi musiikkinautinnon maksimoimiseksi, Kun teknikka kehittyi ja lopulta pystyttiin silppuman ääni ja kuvakin, savutettiin ilmeisen luonnoton tila, joka jo haittasi.

On päädytty siiden, että tietty pohjahäly taustalla on luonnollisempi kuin mykkyys.

Tähän hulluuden tuntuun on päädytty ja kun minäkin sentään joskus niin paljon mukana taistelin.

Ihminen tajuaa luonnottomuudenkin.

Olen täällä palstalla joskus esittänyt tietämyksenäni seuraavaa:

Täydelisyys on hyvän vihollinen. Kyllä luontoäiti tietää näköjään.

16

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lorenaa

      Hiljaisuus on luxusta monenmoisissa elämän päivien tilanteissa. Rauhoittua kuuntelemaan ympärilä olevaa hiljaisuutta kaiken hälinän keskellä. Päivät kuluvat, menevät ohitse. Kaiken kiireen keskellä, on pysähdyttävä kuunelemaan sisäistä ääntä, mihin olen menossa, miksi on niin kiire, eikö vähemmällä hätäilyllä elämän meno olisi tehokkaanpaa?

      Elämän aikana on monen monia mieltä sykähdyttäviä tapahtumia jotka tuovat kiireen elämään.
      Toisinaan on vain pysähdyttävä olemaan, kuntelemaan hiljaisuutta. Minulle hiljaisuus avautuu aamuisin kun juon aamukahvia vaikka parvekeella. Katselen, kuuntelen hiljaisuutta, puiden huminaa, aamutuulen mukana tuomaa luonnon tuoksua, jolloin mieli rauhoittuu - Rauhoittuessa
      ajatukset kirkastuvat, omat tunteet selkiytyvät. Päivän askareisiin muodostuu asioiden kiireellisyyden järjestys.
      Hiljaisuus tuokioina päivän mittaan tuntuu jopa ylellisyydeltä. Mielen hiljaisuuteen uppoamiseen auttaa musiikin kuuntelu esim.

      Hiljaisuus by Irina:

      https://www.youtube.com/watch?v=N7CfCF3cF-Q .

      Kynttilän valoa katsellessa, tunteiden kulkiessa omia teitään, mieli rauhoittuu. Rauhoittuessa ajatukset selkiytyvät, kirkastuvat, omat tavoitteet, tarpeet ja tunteet tulevat esille, mielen hiljaisuuden vallitessa saa sydämen ääni mahdollisuuden tulla tunteisiin.
      Järkeä voimme ohjelmoida mutta tunteet kulkevat omia teitään.

    • Ramoona_

      Täydelliseen hiljaisuuteen havahduin lapsena hiihtoretkellä yksin lumisessa metsässä. Minulla oli monta sisarusta, kotona lasten leikkien ja kinastelun ääniä ja siskon soittoläksyn kilkutusta, veljen bändiharkat kellarikerroksessa. Pysähdyin ja pudotin lunta oksasta sauvallani, lumi ei tömähtänyt eikä oksa kahahtanut. Linnut olivat poissa, oli hämärää ja pehmeää, hiljaisuus kääri minutkin kuin hellään pumpulilumeen.

      Oli turvallista herätä vanhempien hiljaiseen jutteluun, hellanluukun kalahdukseen ja siihen kun kahvipannuun laskettiin hanasta vettä. Nautin myös, kun oli juhlat, paljon vieraita ja hilpeää puheensorinaa. Kesällä nukuin siskon kanssa avovintillä, ja sade ropisi unettavasti kattoon. Radio avattiin vain tietyn ohjelman kuuntelua varten, ei sitä taustamusiikkina käytetty. Iltaisin luettiin, äidin kudinpuikot helähtelivät.

      Luonnonhiljaisuus on aarre, osaammekohan sitä edes tarpeeksi arvostaa. Luonnon omat äänet kuuluvat siihen : linnut, tuulen humina, lehtien kahina. Vesillä on keväällä äänekästä lintujen pesinnän alkaessa, ja kyllä tiiran rääkäisy saattaa keskikesälläkin säpsähdyttää, syksyllä taas hanhien kovaääninen neuvottelu auran järjestyksestä. Kovaäänisillä töräytyksillä kurjetkin meitä tervehtivät ja hyvästelevät. Mutta kun saa olla ilman ihmisen ja tekniikan aikaansaamaa hälyä ja melua, voi kuulla myös laineitten liplatuksen , puron solinan ja haavanlehtien havinan. Luonnossa herkistyy myös oman sisäisen maailman liikahduksille.

      Voi kuulostella omaa sisintään, antaa sen olla liikkumatta ja vaiti tai nostaa pintaan muistoja, oivalluksia, tunteita. Joillekin hiljaisuus on ahdistavaa juuri sen takia, että voi joutua kasvotusten sisimpänsä kanssa, vaikeita ja tuskallisia asioita voi tulvahtaa. Sekin on ihanaa, että voi olla kaksin tai kolmin tai isolla porukalla hiljaa, ei ole pakko kohteliaisuudesta tai olemassaoloaan todistaakseen suoltaa koko ajan puhetta ja ottaa vastaan äänimateriaalia.

    • Ramoona_

      Minusta tämä Risto Rasan runo kuvaa hienosti hiljaisuuden olemusta, pienuuden suuruutta, suurta pienessä , maailmaa maailmassa.

      "Omenan kuoressa on reikä.
      Jos siihen painaa
      korvansa kiinni
      ja kuuntelee tarkasti,
      voi veden ja tuulen
      ääniltä erottaa
      astioiden helinää.

      Toukka tiskaa."

      • hiljaisuusrauhoittaa

        Olen aina pitänyt tästä runosta ja muistakin kyseisen runoilijan runoista.


    • flegmaatti

      Täydellinen hiljaisuus ahdistaa. Täysin kaiuttomassa kammiossa tulee outo olo.
      Muuallahan ei täydellistä hiljaisuuta olekaan. Lunnossakin on aina ääntä mutta emme ajattele sitä koska vähäiset luonnon äänet ovat itsestään selviä.

      Taajamaääniin tottunut saattaa ahdistua metsän hiljaisuudessa. Englantilainen liiketuttavnai oli vaimoineen käymässä Suomessa neukkulan aikaan.
      Tietenkin piti käydä näyttämässä itärajaa ( =rajavyöhykettä).
      Vein pariskunnan syvälle korpeen, isäni kotitilan Suomen puolelle jääneelle alueelle.
      Rouva oli jälkeen päin sanonut miehelleen ahdistuneensa koska ei kuulunut ääniä.
      Minusta ääniä oli. Linnut metelöivät ja tuuli suhahteli pitkään hakkaamattomana olleessa sekametsässä.

      Minulle parhaita hetkiä ovat elokuiset, pimeät illat ja yöt hiljaisen järven rannalla, nuotiolla istuskellessa. Ei tarvitse tehdä mitään eikä edes ajatella.

      • Minulla vuodet Turunsaaristossa kesäisin oli elämistä luonnon ehdoilla. Oli haettava kaukaa juomavesi, kalaonni takasi ruuan saannin ja moottoriveneellä oli lähdettävä myrskyssäkin ruuan hakuun kauempaa.

        Mutta ne kesän tyynet päivät, jolloin meri oli peilityyni, nuorimmainen nukkui päiväuntaan, ja 2 vanhempaa lasta oli kalareissuilaan, tai heinätöissä kalastajan luona.

        Ne hetket piirtyivät lähtemättömästi mieleen,i hiljaisuuden ja kauneuden peilautumisena, taivas meri, ja saarten peilikuvat unenomaisina puhtaudessaan!

        Varmaan kaikki kolme lastanikin on kokenut samoin, koska he ja lastenlapsetkin jatkavat siellä saaristoelämää.

        Poikani vaimoineen juuri lomalta palaneena soitti juuri, tulevat huomenna käymään. Kuin tuulahdus saaristosta taas mukanaan!


    • Hiljaisuudessaääniä

      Päivittäin olen hiljaisuudessa,vaikka asun 5km suuren kaupungin keskustasta.En halua pitää kovin paljoa radiota auki,tv:tä katselen nyt syksyisin vain illoin-ohjelmat videolta,mistä pidän jne.
      Vaikka rivarissa asun ,on naapuripariskunta yhtä hiljaisia ,kuin me. No-, ukko katselee ja kuuntelee kaikenlaisia vempaimia,mutta koti on sen verran tilava,että saan nauttia hiljaisuudesta.Kesällä nautiskelin järven rannalla lintujen äänistä.
      Lukiessa äänet jopa häiritsisivät,sitä harrastan paljon.

    • Pientä täsmennystä.

      Hiljaisuus ei ole äänettömyytä vaan olotila, jossa melu tai muu ympäristön häly on häiritsevä.

      • on-meitä-moneksi

        Olen käsittänyt hiljaisuuden siten, että se on olotila, jossa ympäristön melu ei häiritse ollenkaan ja sinulla täytyy ilmeisesti olla sitä ympäristön melua ja tunnet sitten hiljaisuuden.


    • Ramoona_

      Mielestäni kaikki ketjun esimerkit ovat hiljaisuuden eri puolia, onhan sana monimerkityksinen.
      Vähä-äänisyys on hiljaisuutta, täysi hiljaisuus äänettömyyttä. Juhlapyhiä ja hautajaisia voi viettää hiljaisuudessa, vähäeleisesti ja vaatimattomasti, ilman kohua . On maan hiljaisia, jotka eivät tee numeroa itsestään.

      Hiljaisuus on myös kiireen ja vauhdin vastakohta. Siinä ihminen pysähtyy, keskittyy sisäiseen ääneensä. Meditoinnissa on kyse hiljaisuudesta ja sen aikaansaamasta itsetuntemuksesta , rauhasta ja kasvusta. Hiljaisuus on hyvä kasvualusta luovuudelle.

      Sauna on perinteinen suomalaisten hiljaisuuden tyyssija, lauteille ei mekkalointi sovi. Pitää kuulla, mitä kiukaan sihinällä on sanottavaa. Kirkossa voimme nauttia hiljaisuudesta myös ihan konkreettisesti, lepuuttaa hermoja jopa suurkaupungin melussa paksujen kiviseinien suojissa. Kirjaston lukusalissa kyltti vaatii hiljaisuutta ja kirjastonhoitaja hyssyttelee sormi suun edessä pystyssä, jos ei joku käskyä noudata. Sain jo lapsena kokemuksen lähes absoluuttisesta hiljaisuudesta talvimetsässä, lumi vaimentaa . Varsinainen absuluuttinen äänieristetty ja kaiuton hiljaisuuden tila lienee ahdistava, siinä kuulee oman kehontointansa äänet korostuneina, sydän jyskyttää ja veri kohisee, suolisto kurnii.

      Minulla on tässä hiljainen aamuhetki, vain tietsikan vaimea kohina, näppäinten hennot tumpsahdukset, ilmalämpöpumppu hiljaa hurisee kauempana, ovi jäi auki apukeittiöön.Kohta äänimaailmaan liittyy kahvinkeittimen pöhinä ja aamulehden rapina, sanoja ilman äänen korottamista :)

      • meitä-on-moneksi

        Ramoona_

        Voisitko "suomentaa" minulle tämän ruunen kirjoituksen?

        "Hiljaisuus ei ole äänettömyytä vaan olotila, jossa melu tai muu ympäristön häly on häiritsevä."


      • meitä-on-moneksi kirjoitti:

        Ramoona_

        Voisitko "suomentaa" minulle tämän ruunen kirjoituksen?

        "Hiljaisuus ei ole äänettömyytä vaan olotila, jossa melu tai muu ympäristön häly on häiritsevä."

        Mitähän olen kirjoittanut.

        Hiljaisuus on käsittääkseni kuin kuuron kuulema, ei kuolema.

        Itse koen hiljaisuuden kun ympäristössä ei ole melua, kuten vaikka kaupungissa aina. Ehkä yön hetkinä on likenne niin vähäistä, että saavutetaan lähes hiljaisuuden tila.


    • Ramoona_

      Parasta on, että Ruune selittää sen itse. Hiljaisuutta on nähdäkseni pohdittu siinä melun ja ympäristöhälyn kautta. Ei se minullekaan oikein avautunut, mutta silti uskaltauduin omia ajatuksiani mielenkiintoisesta aiheesta kirjoittamaan.

      • Mitä pelkää? Osaat ja tiedät paljon.

        Itse koin hiljaisuuden kuuntelun näin. Asuin meluisessa Helsingissä ja kävin viikonloppuisin synnyinkodissani Uudellamaalla.

        Kun sitten kerran maalle tultuani seisoin keskellä pihaa, kuulin hiljaisuuden kuiskeen..Meluun tottunut korvani ei ikään kuin kuullut mitään. Koin kuulevani. hiljaisuuden.

        Hiljaisuus pitää siis itse kuulla.


    • jjoutava

      Hiliaisuushan on sellainen suuri suoalue Sotkamossa aamuvarhaisella siellä kuuluu jostakin talon pihalta pystykorvan haukku, kohta kuuluu myös kuorma-auton ääni. Myöhemmin jossakin suon reunalla näkyy kulkevan maitoauto jonka ääni on kuulunut jo tovin aikaa.
      Siinä on oikea hiljaisuus.

    • Per-kel

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4453
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3208
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2884
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2675
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2529
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2467
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2354
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2275
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2055
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe