Kuunteletteko koskaan hiljaisuutta?

Hiljaisuus on luxusta monenmoisissa elämän päivien tilanteissa. Rauhoittua kuuntelemaan ympärilä olevaa hiljaisuutta kaiken hälinän keskellä. Päivät kuluvat, menevät ohitse. Kaiken kiireen keskellä, on pysähdyttävä kuunelemaan sisäistä ääntä, mihin olen menossa, miksi on niin kiire, eikö vähemmällä hätäilyllä elämän meno olisi tehokkaanpaa?

Elämän aikana on monen monia mieltä sykähdyttäviä tapahtumia jotka tuovat kiireen elämään.
Toisinaan on vain pysähdyttävä olemaan, kuntelemaan hiljaisuutta. Minulle hiljaisuus avautuu aamuisin kun juon aamukahvia vaikka parvekeella. Katselen, kuuntelen hiljaisuutta, puiden huminaa, aamutuulen mukana tuomaa luonnon tuoksua, jolloin mieli rauhoittuu - Rauhoittuessa
ajatukset kirkastuvat, omat tunteet selkiytyvät. Päivän askareisiin muodostuu asioiden kiireellisyyden järjestys.
Hiljaisuus tuokioina päivän mittaan tuntuu jopa ylellisyydeltä. Mielen hiljaisuuteen uppoamiseen auttaa musiikin kuuntelu esim.

Hiljaisuus by Irina:

https://www.youtube.com/watch?v=N7CfCF3cF-Q .

Kynttilän valoa katsellessa, tunteiden kulkiessa omia teitään, mieli rauhoittuu. Rauhoittuessa ajatukset selkiytyvät, kirkastuvat, omat tavoitteet, tarpeet ja tunteet tulevat esille, mielen hiljaisuuden vallitessa saa sydämen ääni mahdollisuuden tulla tunteisiin.
Järkeä voimme ohjelmoida mutta tunteet kulkevat omia teitään.

Täydelliseen hiljaisuuteen havahduin lapsena hiihtoretkellä yksin lumisessa metsässä. Minulla oli monta sisarusta, kotona lasten leikkien ja kinastelun ääniä ja siskon soittoläksyn kilkutusta, veljen bändiharkat kellarikerroksessa. Pysähdyin ja pudotin lunta oksasta sauvallani, lumi ei tömähtänyt eikä oksa kahahtanut. Linnut olivat poissa, oli hämärää ja pehmeää, hiljaisuus kääri minutkin kuin hellään pumpulilumeen.

Oli turvallista herätä vanhempien hiljaiseen jutteluun, hellanluukun kalahdukseen ja siihen kun kahvipannuun laskettiin hanasta vettä. Nautin myös, kun oli juhlat, paljon vieraita ja hilpeää puheensorinaa. Kesällä nukuin siskon kanssa avovintillä, ja sade ropisi unettavasti kattoon. Radio avattiin vain tietyn ohjelman kuuntelua varten, ei sitä taustamusiikkina käytetty. Iltaisin luettiin, äidin kudinpuikot helähtelivät.

Luonnonhiljaisuus on aarre, osaammekohan sitä edes tarpeeksi arvostaa. Luonnon omat äänet kuuluvat siihen : linnut, tuulen humina, lehtien kahina. Vesillä on keväällä äänekästä lintujen pesinnän alkaessa, ja kyllä tiiran rääkäisy saattaa keskikesälläkin säpsähdyttää, syksyllä taas hanhien kovaääninen neuvottelu auran järjestyksestä. Kovaäänisillä töräytyksillä kurjetkin meitä tervehtivät ja hyvästelevät. Mutta kun saa olla ilman ihmisen ja tekniikan aikaansaamaa hälyä ja melua, voi kuulla myös laineitten liplatuksen , puron solinan ja haavanlehtien havinan. Luonnossa herkistyy myös oman sisäisen maailman liikahduksille.

Voi kuulostella omaa sisintään, antaa sen olla liikkumatta ja vaiti tai nostaa pintaan muistoja, oivalluksia, tunteita. Joillekin hiljaisuus on ahdistavaa juuri sen takia, että voi joutua kasvotusten sisimpänsä kanssa, vaikeita ja tuskallisia asioita voi tulvahtaa. Sekin on ihanaa, että voi olla kaksin tai kolmin tai isolla porukalla hiljaa, ei ole pakko kohteliaisuudesta tai olemassaoloaan todistaakseen suoltaa koko ajan puhetta ja ottaa vastaan äänimateriaalia.

Minusta tämä Risto Rasan runo kuvaa hienosti hiljaisuuden olemusta, pienuuden suuruutta, suurta pienessä , maailmaa maailmassa.

"Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa
korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen
ääniltä erottaa
astioiden helinää.

Toukka tiskaa."

Täydellinen hiljaisuus ahdistaa. Täysin kaiuttomassa kammiossa tulee outo olo.
Muuallahan ei täydellistä hiljaisuuta olekaan. Lunnossakin on aina ääntä mutta emme ajattele sitä koska vähäiset luonnon äänet ovat itsestään selviä.

Taajamaääniin tottunut saattaa ahdistua metsän hiljaisuudessa. Englantilainen liiketuttavnai oli vaimoineen käymässä Suomessa neukkulan aikaan.
Tietenkin piti käydä näyttämässä itärajaa ( =rajavyöhykettä).
Vein pariskunnan syvälle korpeen, isäni kotitilan Suomen puolelle jääneelle alueelle.
Rouva oli jälkeen päin sanonut miehelleen ahdistuneensa koska ei kuulunut ääniä.
Minusta ääniä oli. Linnut metelöivät ja tuuli suhahteli pitkään hakkaamattomana olleessa sekametsässä.

Minulle parhaita hetkiä ovat elokuiset, pimeät illat ja yöt hiljaisen järven rannalla, nuotiolla istuskellessa. Ei tarvitse tehdä mitään eikä edes ajatella.

Päivittäin olen hiljaisuudessa,vaikka asun 5km suuren kaupungin keskustasta.En halua pitää kovin paljoa radiota auki,tv:tä katselen nyt syksyisin vain illoin-ohjelmat videolta,mistä pidän jne.
Vaikka rivarissa asun ,on naapuripariskunta yhtä hiljaisia ,kuin me. No-, ukko katselee ja kuuntelee kaikenlaisia vempaimia,mutta koti on sen verran tilava,että saan nauttia hiljaisuudesta.Kesällä nautiskelin järven rannalla lintujen äänistä.
Lukiessa äänet jopa häiritsisivät,sitä harrastan paljon.

Pientä täsmennystä.

Hiljaisuus ei ole äänettömyytä vaan olotila, jossa melu tai muu ympäristön häly on häiritsevä.

Mielestäni kaikki ketjun esimerkit ovat hiljaisuuden eri puolia, onhan sana monimerkityksinen.
Vähä-äänisyys on hiljaisuutta, täysi hiljaisuus äänettömyyttä. Juhlapyhiä ja hautajaisia voi viettää hiljaisuudessa, vähäeleisesti ja vaatimattomasti, ilman kohua . On maan hiljaisia, jotka eivät tee numeroa itsestään.

Hiljaisuus on myös kiireen ja vauhdin vastakohta. Siinä ihminen pysähtyy, keskittyy sisäiseen ääneensä. Meditoinnissa on kyse hiljaisuudesta ja sen aikaansaamasta itsetuntemuksesta , rauhasta ja kasvusta. Hiljaisuus on hyvä kasvualusta luovuudelle.

Sauna on perinteinen suomalaisten hiljaisuuden tyyssija, lauteille ei mekkalointi sovi. Pitää kuulla, mitä kiukaan sihinällä on sanottavaa. Kirkossa voimme nauttia hiljaisuudesta myös ihan konkreettisesti, lepuuttaa hermoja jopa suurkaupungin melussa paksujen kiviseinien suojissa. Kirjaston lukusalissa kyltti vaatii hiljaisuutta ja kirjastonhoitaja hyssyttelee sormi suun edessä pystyssä, jos ei joku käskyä noudata. Sain jo lapsena kokemuksen lähes absoluuttisesta hiljaisuudesta talvimetsässä, lumi vaimentaa . Varsinainen absuluuttinen äänieristetty ja kaiuton hiljaisuuden tila lienee ahdistava, siinä kuulee oman kehontointansa äänet korostuneina, sydän jyskyttää ja veri kohisee, suolisto kurnii.

Minulla on tässä hiljainen aamuhetki, vain tietsikan vaimea kohina, näppäinten hennot tumpsahdukset, ilmalämpöpumppu hiljaa hurisee kauempana, ovi jäi auki apukeittiöön.Kohta äänimaailmaan liittyy kahvinkeittimen pöhinä ja aamulehden rapina, sanoja ilman äänen korottamista :)

Parasta on, että Ruune selittää sen itse. Hiljaisuutta on nähdäkseni pohdittu siinä melun ja ympäristöhälyn kautta. Ei se minullekaan oikein avautunut, mutta silti uskaltauduin omia ajatuksiani mielenkiintoisesta aiheesta kirjoittamaan.

Hiliaisuushan on sellainen suuri suoalue Sotkamossa aamuvarhaisella siellä kuuluu jostakin talon pihalta pystykorvan haukku, kohta kuuluu myös kuorma-auton ääni. Myöhemmin jossakin suon reunalla näkyy kulkevan maitoauto jonka ääni on kuulunut jo tovin aikaa.
Siinä on oikea hiljaisuus.

Joskus 60-luvulla tuli kuunneltua :) https://youtu.be/--DbgPXwLlM