verkkokirjoittelusta tai muusta internet käyttäytymisestä
alkunsa saaneiden kunnianloukkausilmoitusten määrä on kasvussa
joskus täälläkin mennään mielestäni jo kunnianloukkauksen puolelle
vaikka kyse on nimimerkeistä
siitä huolimatta jokaisen nimimerkin takana on ihminen
täällä nyt ei ihan ehkä käytetä kieltä tapa ittes tai vedä ittes hirteen
niinkun jossain sellaisissa saiteissa missä voidaan kirjoittaa yksityisviestejä
mutta nekin on yleistyneet nuorten keskuudessa
no tähän hatsansaa sanoo että aloitus kuuluu kuustoista plus palstalle
mutta eipähän kuulu tää kuuluu kaiken ikäisille
jokainen vois mielessään miettiä ennen kun kirjoittaa
mahtaako se mennä yli rajan
tiedän olen ennenkin kirjoittanut tästä asiasta
mutta mun mielestä tää on sellainen asia mistä ei kirjoiteta koskaan liikaa
koska tosi paljon ihmisten kanssakäynti tapahtuu nykyään netin kautta.
kunniaa loukataan netissä
19
281
Vastaukset
- tööttt
Ihmisillä, kuuskympisilläkn, erilaisia näkemyksiä jos kokemuksiakin - siinä missä terveyskremppojakin - kaikki eivät hyväksy mitään erilaisuuksia -paljonhan myös kirjoitellaan siitä vainoamisesta, jonka kohteeksi monetkin maailmassa joutuvat - olipa sisä- tai ulkopuolinen
- minkälaisesta vallankäytöstä milloinkin kyse immeisten mustamaalauksissa
- pelkkiä varjokuviahan eivät ihmiset koskaan ole historian saatossa. Elävinä tai edesmenneinä. - New-age
Kas kummaa olen saanut alkuaikoina jokseenkin tuollaiset kommentit riviltä 6.
Hmmm. Pistää miettimäänihan oikeesti onko täälläkin niin typeriä kirjoittajia jotka kehottaa...
se on aika jännää että alkuaikoina
eihän kukaan voi tietää minkä takia ihminen tulee kirjoitteleen tänne
minkälainen mielentila hänellä on
ja mitä noi kehoitukset voi todella saada aikaan
en nyt tarkoita sua vaan noin yleensäkkin
mää en ainakaan uskaltais kellekkään tuntemattomalle
mennä sanomaan tai kirjoittamaan tollasia
no kohta joku kirjoittaa tietysti että kyllähän sää sillon vuonna kakstuhattayksi
kahdeskymmenskahdeksas kolmatta kelle kometoista viistoista kirjoitit :DMillä palstalla niitä olet saanut?
Täällä en ole nähnyt tai sitten ne on ehditty poistaa ennenkuin olen ehtinyt lukemaan.
- Yllyttäjä-ylkä
Avaaja
Hapata ittes
Hyppää Lossin kaiteelta
Putoa riippukeinusta käpyjen päälle
Kompastu hiekkalaatikkoon
Lyö mattopiiskurilla itteäs otsaan
Avaa jääkaappi saranapuolelta
Läikytä korppiksen viinejä päällesi, saat pahan ihottuman
Menetä muistisi Espantjassa
Hulluhan sä olet jos uskot edellä lueteltujano nää oli leikkiä
mutta jos jollekkin tuntemattomalle kautta sille jonka tuntee
toistamiseen sanoo että vedä tapa ittes oot tyhmä
niin ei sitä voi sanoo mitä tän ihmisen päässä liikkuu
ja mitenkä se vaikuttaa jos jatkuvasti kehoitetaan.
Täällä on pakko oppia paksunahkaiseksi tai pahoittaa mielensä. Yritän olla omanlaiseni, en siviilissäkään haasta riitaa niin miksi täällä sen tekisin.
Osaan olla ilkeä, kukapa ei osaisi, se on helpompaa kuin olla asiansa takana ilman häijyyttä.
Joskus tekee mieli kirjoittaa jotain prklemurrr... oikein ilkeisiin kommentteihin. Eräskin kirjoitti että en ole edes ihminen ym... Taidankin ollakin kummajainen kun minua nauratti. Se oli ihan toisella palstalla, ei suomi24.mutta kyllä täälläkin joskus niin törkeetä tekstiä saa lukea
joidenkin kirjoittavan ei välttämättä itselle mutta jollekkin muulle
että on siinä ja siinä etteikö vois tehdä ilmoitusta
en mää tiedä että onko tänkään palstan perustarkoitus
tehdä ihmisistä paksunahkaisia sen takia että voi kirjoittaa mitä vaan ja kenestä vaan.Sinä mielikki-mummo kirjoitat ja ajattelet niin, että yleensä ainakin mielessäni allekirjoitan mitä kommentoit.
Tuo kun sanoit, että tekisi mieli joskus sanoa ´´sekalaisia kirjaimia´´ ilkeisiin kommentteihin, tänään sanoin, vaan se on piste.
Säälittää toisinaan nuo ilkeilijät, joku asia heillä on huonosti, ei muuten ole tarvetta tuollaiseen käytökseen.
- ö-Öö
Kaiva nenääsi.
=DW=- Kalle.Pykkanen
Kaiva persreikääsi!
Kalle.Pykkanen kirjoitti:
Kaiva persreikääsi!
meinasin vastata nasevasti
mutta ei anna aihetta
keskiyön kommentoijille
kyllä muuten nukutti makeesti jo tohon aikaan
menin nukkumaan yhdentoista aikaan
ja nukahdin kertalaakista
ai että on nyt ihanan virkee olo
on se hyvä kun ei tarvii valvoo enää lähellä yhtä yöllä,
- O-Orvokki
Onhan täällä kai edelleenkin jonkinlainen valvoja, joka voi, tai jonka pitäisi poistaa sopimattomat kirjoitukset ketjusta. Jokainen voi halutessaan myös ilmiantaa mielestään sopimattoman viestin ja vaatia sitä poistettavaksi.
en mää nyt ihan tätä palstaa tällä aloituksella tarkoittanu
vaan ihan yleisesti että jokanen vois mielessään ajatella tota asiaa
ja enemmän se on noitten keskenkasvusten lasten ongelma
ja niitähän meiltä kaikilta jo löytyy toisessa polvessa
ja niitten kanssa voi asiasta jutella ettei lähdetä mukaan jos joku houkuttelee
koska ihmettelen jos joku väittää etteikö se ala oleen vähän isompikin ongelma nykyaikana.- ö-Öö
On edelleen, eikä toimi vieläkään.
Siitä kammottavasta seriffi-härdellistä sentään päästy. Vaan täällä sinällään ei koskaan ole ollut moderointia, siis ennakkotarkastusta, on vain jälkisensuuri. Ilmiantonapilla ehkä saa poistettua, jos ite hokaa, ei näitä keskusteluja seurata.
Kirjoitan aika paljon lehtiin tms, niissä hommeli toimii, viestit käydään läpi, ennen julkaisemista.
No tää on tällaista.
=DW=
Huoleton olo tässä, kun ei tarvitse pelätä kunniaani loukattavan.
Ei ole se kukko vieläkään laulanut, niinkuin äitini aivan oikein ennustikin: Sano miun sanoneen, et siull ei kunniankukko laula.- Jokutykkää.joku-ei
Mutta kanat tuntuvat kaakattavan sinulle pitkin palstoja.
olinkin jo unohtanu ton vanhan sanonnan
oon määkin sen monta kertaa kuullu
äiti ei kyllä mulle sitä sanonu
mutta muuten kyllä käytti kyseistä sanontaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464