Lopen päättäjät eriarvoistatte koululaisia.

Loppilainen

Herätkää Lopen kunnan päättäjät. Koululaisten lomat ovat lomia eikä mitään kasvioiden keräämistä vapaita. Tämänlainen kasvioiden kerääminen ja niissä onnistuminen riippuu hyvin paljon meidän vanhempien aktiivisuudesta. Valitettavasti kaikkien vanhempia ei välttämättä kiinnosta tai ei ole mahdollista auttaa luomaan puitteita kasvien keräämiseen. Kaikkia kasveja eri löydy kodin läheltä, jolloin tarvitaan kuljetuksia yms.

Kysymys kuuluukin. Onko kaikilla oppilailla samat lähtökohdat onnistumiseen tässä koulutyössä?
Mielestani ei. Lisäätte toiminnallanne eri arvoisuutta lopen kouluihin.

Kasvioiden kerääminen ei voi kuulua viralliseen opetussuunnitelmaan, koska muualla moisia kasvioita ei kerätä. Toisin sanoen tämän idean täytyy tulla joltain päättäjältä/päättäjiltä.

4

901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turhaa_jupinaa

      Kyllä koululaisten loma on niin pitkä, että varmasti kerkiää etsimään muutaman kasvin.
      Vaadittavat kasvit ei edes ole milläänlailla harvinaisia. En usko ,että niitä tarvitsee lähteä autolla etsimään. Eri asia on tietenkin jos asuu vaikka Helsingin keskustassa. Lopelta nämä kasvit löytyvät varmasti, joka taajamasta ja kylästä. Apuna kasvin tunnistamisessa kullannuppu voi käyttää esim. Googlen kuvapalvelua. Samalla lailla vanhemmat voi sen puolituntia muutamana iltana käyttää lapsen kanssa kasvien etsintään, kun auttaa läksyissä ja kokeisiin valmistautumisessa. Tekee hyvää vanhemmillekkin lähteä somen äärestä ulos ja tehdä jotain lastensa kanssa. Meillä kasvien keräys ei ole mikään ongelma, se on mukavaa yhdessä tekemistä. Turhaa ruikuttamista!!

      • Joooooos

        40kasvia tuli tossa viimekesänä kerättyä kyllä siinä aikaameni jotain tiettyä kukkaista etsiessä


    • kasvikerääjämyös

      Mieleeni muistui kuinka joskus 15 vuotta sitten ala-asteella ollessani, keräsin kesäloman viimeisellä viikolla kiireessä jotain kasveja. En löytänyt tai edes jaksanut etsiä kaikkia, taisin vain sanoa opettajalle että "hukkui" tai "en löytänyt millään" ja siinä se.

      Ihan mukava juttu että opettajat laittaa lapsia liikkumaan vähän luonnossa ettei koko kesä mene pelaillessa tabletilla tai tietokoneella.

      Tuli ajatus että minkäköhänlainen vanhempi mahtaa tälläisestä ruikuttaa? Ja ennenkaikkea huolestua siitä että onko oma lapsi nyt ERIARVOINEN kuin muut jos se ei löydä kaikkia kasveja?
      Herranjestas, voin kuule kertoa että lastesi elämää seuratessa ja heitä kasvattaessa tulee vielä olemaan monia tilanteita joissa maailma ei kohtele lastasi silkkihansikkain.
      Voipi olla että joku päivä lapsesi saa huonomman numeron kokeesta kuin luokkakaverit, tai joku päivä lapsesi on juoksukisoissa viimeinen.

      Tärkeintä vanhempana olemisessa voisi olla asenne-kasvatus ja opettaminen kuinka suhtautua elämään ja mahdolliseen häviöön tai huonompana olemiseen, tai vaikka sitten parempana olemiseen.
      Eikä opettaa itkemään ja ruikuttamaan "MIKSEI MULLAKIN!??"
      ...sillä et saa kuin katkeroituneita ongelmaisia lapsia.
      Ja jos joskus häviää, tai ei vaikka ole niitä kaikkia kasveja, niin sitten ensi kerralla, jos silloinkaan. Jonkun lapsi voi innostua kasvien keräilystä ja hänestä voi tulla puutarhuri tai kasvitieteilijä, suo se heille.

      Ehkä voitte sitten vuosien päästä muistella lapsen kanssa kivoja metsäretkiä. Suhtaudu mielummin niin, kuin lapsellisella "miks tätä täytyy tehä!!" asenteella. Tehtäväsi on innostaa, kannustaa ja opettaa suhtautumaan asioihin niin, että lapsesi voi viettää pitkän, onnellisen ja mukavan elämän katkeroitumatta ja turhautumatta elämän pienistä murheista, joita meille jokaiselle väkisinkin silloin tällöin tulee.

      Toivottavasti lopen ala-asteella järjestetään siis jatkossakin noita kasvijuttuja. Mielestäni ihan hyvä.

      Hyvää syksyä kaikille loppilaisille.

    • 5ivullinen

      Kasvioiden kerääminen on ollut virallisessa opetussuunnitelmassa jo toistakymmentä vuotta. On myös uudessa 2014 OPSissa. Ja kasvioita keräillään muuallakin. Jos jossain ei kerätä, niin valitus lääninhallitukseen, koska OPS on normatiivinen, eli se on pakko. Eikä se lapselle pahaa tee tuntea vähän kasveja. Ja kyllä paikalliset opettajat tietävät, mitä kasveja voi vaatia kerättäväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3412
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1883
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      29
      1549
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1024
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      963
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      816
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      717
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      706
    Aihe