Petäyksessä noin viikko sitten. Tiskillä minua edellä oleva rouva pyysi kuohuviiniä. Tarjoilija totesi, ettei mitään semmoisia enää ole kun on kausi lopuillaan. Totesimme olevamme b luokan maksavia asiakkaita kun kehtasimme tulla vaatimaan palvelua näin elokuun loppumetreillä... Yritin tilata ruokaa n 2h ennen keittiön sulkeutumista. Oli kuulemma niin paljon tilauksia, ettei ruokaa enää saa. Pienen neuvottelun jälkeen alkuruokalistalta kuitenkin löytyi annos, jonka kokkikin ehti tehdä. Silti jäi jotenkin paskan maku suuhun. Ei ruuasta vaan palvelusta...
Vastaukset 8
- Olenjärkyttynyt
Kyllä se on hirveä tilanne kun veneen viinikaappi on päässyt tyhjenemään eikä saa iltaskumppaa.
Aina kun Karjaan Astujat pitävät juhlia, on meininki pidäkkeetöntä pohjaan asti. Ei jää paskan makua suuhun, jos muuallekaan.
- Pilattu.ilta
Huonoja muistoja on minullakin Tyrvännön Petäyksestä.
Ei itse hotellista ja sen palveluista.
Petäys on kaikinpuolin kiva paikka. Mutta kerronpa kokemukseni, eräistä petäyksen venetsialaisista, myrskyävänä elokuun iltana.
Kerron, kuinka joku hotellin asiakas voi pilata muiden loman ja illanvieton.
Olisi hyvä jos tämä, muutaman vuoden takainen tapahtuma tulisi jotenkin myös itsensä
häirikön tietoon.
Paikallisen venekerhon porukkaa tulee aina veneillään petäykseen venetsialaisiin.
Suurin osa heistä on varmasti ihan asiallisia ihmisiä, humalassakin.
Mutta, meidän perheen venetsialaiset pilasi eräs venekerhon paitaan pukeutunut,
noin 35- 40 vuotias venekerholainen.
Hän istui ravintolasalissa viereisessä pöydässä, nuoren rouvansa kanssa.
Siitä huolimatta hän alkoi pitämään, todella röyhkeää silmäpeliä pöydässämme istuneen
24 vuotiaan tyttäremme kanssa. Joka ei halunnut osallistua miehen silmäpeliin.
Tyttäremme oli tilanteesta hyvin kiusaantunut. Tyttäremme huomautti ja myös me vanhemmat huomautimme miehelle pariinkin kertaan hänen sopimattomasta käytöksestään ja pyysimme lopettamaan ja jättämään tyttäremme rauhaan.
Pyysimme, että hän keskittyisi omaan vaimoonsa. Siitä huolimatta hänen röyhkeä käytöksensä jatkui ihan uhmalla ja tyyppi kehtasi jopa ängetä pöytäämme, supattamaan jotain tyttäreni korvaan.
Mies antoi itsestään erittäin idioottimaisen, typerän ja röyhkeän kuvan.
Miehen käytös oli niin provosoivaa, että oli tipalla, etten lopulta mennyt hänen eteensä ja
iskenyt avokämmen iskulla kunnolla häntä naamaan. Kysyen, ymmärrätkö nyt lopettaa?
Ettei näin olisi käynyt, näin paremmaksi, että poistumme ravintolasta.
Ihmettelimme, miksi ei miehen vaimoa lainkaan häiritse tuo silmäpeli, minkä hän näki. Vaalea nutturapäinen nuori nainen vain hymyili typerän näköisenä, kuin olisi ollut jossain huumeissa. Hymyili näin typerän näköisenä, mitään sanomatta ylimielisesti myös, kun sanoin. Voisitko pitää miehesi poissa meidän pöydästä, tytärtäni liehittelemästä?
Ihan kuin nainen ei olisi tajunnut tilanteesta yhtään mitään.
Ilmeisesti tuo pariskunta harrastaa ravintolailtoinaan ns. kolmattapyörää, tai mitälie ryhmäseksiorgioita. Siksi vaimo ei ilmeisesti välittänyt miehensä röyhkeästä käytöksestä.
Siitä huolimatta ravintoloissa, käytös ei saisi olla noin röyhkeän päällekäyvää ja muita asiakkaita epäasiallisen häiritsevää. Siinä vaiheessa pitäisi jo ymmärtää lopettaa,
jos pyydetään lopettamaan häiritseminen.
Meidän venetsialaisiltamme tämä mies siis pilasi täysin.
Lähdimme pois ravintolasta, mutta outo pariskunta jäi jatkamaan iltaansa rauhassa.
Meidänkin piti viettää mukava ilta perheen ja tuttujen kesken, mutta eipäs onnistunut
venekerhohäirikön takia. Tulen aina muistamaan tuon röyhkeän naamataulun ja
hämmästelemään, mikä tekee ihmisen käytöksestä noin idioottimaista?
Anteeksi en koskaan antamaan hänelle sitä, käytöstä ja iltaa.- tyrväätä
Vuosina 3000-2500 eaa. vasarakirveskulttuuri levisi Tyrväntöön.
- PerinteetArvoonsa
tyrväätä kirjoitti:
Vuosina 3000-2500 eaa. vasarakirveskulttuuri levisi Tyrväntöön.
Kun kerran hyvä ja toimiva kulttuuri on saatu Tyrväntöönkin, niin miksipä sitä näin heti mihinkään muuttamaan?
- VeneTsialainen
Mitä on tyrvännön venetsialaiset?!
- turpeessa
Turve-Venetsia..?
- tyrnävätyrvää
Mikä lienee, jonkunlainen turpeinen Venetsia kuulostaa aika kummalliselta jutulta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851345
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351061Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19865Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154695Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13690- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33560
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538