Miesten tasa-arvo ry syyttää transfobiasta

2017_____

Tekstiiliyritys Finlaysonin mainoskampanja on lainvastainen, transfobinen ja miehiä syrjivä, sanoi Miesten tasa-arvo ry tiedotteessaan torstaina.

Finlayson ilmoitti torstaina, että se järjestää syyskuussa viikon mittaisen mainoskampanjan, jolla halutaan herättää keskustelua naisten ja miesten välisestä palkkaepätasa-arvosta. Finlaysonin mukaan on epäreilua, että naisen euro on käytännössä 0,83 euroa, kun vertaillaan miesten ja naisten keskipalkkoja. Tiedot perustuvat tilastokeskuksen tilastoimien keskipalkkojen vertailuun.

Tämän vuoksi Finlayson ilmoitti naisten maksavan kampanjan aikana euron ostoksistaan 0,83 euroa ja miehet normaalin hinnan. Hintojen erotus lahjoitetaan Naisasialiitto Unioni ry:lle tasa-arvotyöhön.

Miesten tasa-arvo ry:n mukaan Finlaysonin toiminta syrjii miehiä sukupuolen perusteella, ja on näin ollen rikoslaissa kriminalisoitua syrjintää.

Kampanja on yhdistyksen mukaan myös transfobinen, koska Finlayson aikoo "ilmeisesti tehdä oletuksia ja kysellä asiakkaiden sukupuolesta". Lisäksi yhdistys toteaa, ettei tasa-arvoa edistetä syrjintää lisäämällä, vaan siihen puuttumalla.

Kampanja on saanut sosiaalisessa mediassa runsaasti huomiota niin puolesta kuin vastaan. Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila kertoo Helsingin Sanomille, että hän uskoo kampanjan rikkovan lakia.

– Totta kai me rikomme (lakia), kyllä me sen tiedämme. Tämähän rikkoo varmasti tasa-arvolakia, mutta tämä oli ihan tietoinen ja harkittu riski. Emme halua antaa lain estää meitä puhumasta vääryydestä, Kurttila sanoo lehden haastattelussa.

Kurttila kertoo valtaosan palautteesta olleen myönteistä, ja suurimman osan kielteisestä palautteesta tulleen miehiltä.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/finlaysonin-mainoskampanja-palkkatasa-arvosta-sai-runsaasti-huomiota-miesten-tasa-arvo-ry-syyttaa-syrjinnasta-ja-transfobiasta/6549016#gs.GiOVI1Y

15

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herneitänenään

      Eiköhän kassalla saa valita ainakin niin päin, että maksaa miehen hinnan olipa sitten nainen, transnainen tai transmies (tai genderfluid, agender tai vastaava). Näin voi puoltaa tasa-arvoa ihan omilla teoilla, kieltäytymällä toista sukupuolta koskevaa alennusta. Kysehän ei ole siitä, että miehet maksaisivat "enemmän", vaan normaalin hinnan. Ja tuosta normaalihinnasta vain lähtee se lahjoitus eteenpäin, eli naisilta on tässä "viety" mahdollisuus vaikuttaa? xD En tiedä missä huuruissa mainoskampanja on suunniteltu, mutta en nyt ihan näe yhteyttä tranfobisuuteen, siellä vain joku hölmö unohtanut että muitakin sukupuolia on olemassa.

      • 2017____

        Tekstiiliyritys Finlayson aikoo pitää kiinni tasa-arvokampanjansa hengestä, sanoo toimitusjohtaja Jukka Kurttila STT:lle. Tasa-arvovaltuutettu vaatii muutoksia yhtiön kampanjaan, joka pureutuu naisten ja miesten väliseen palkkatasa-arvoon ja jossa naiset maksavat kampanjan aikana euron ostoksista 83 senttiä.

        Tasa-arvovaltuutettu moittii Finlaysonin kampanjaa siitä, että se asettaa tasa-arvolain vastaisesti mies- ja naisasiakkaat keskenään eriarvoiseen asemaan.

        Finlayson on antanut tasa-arvovaltuutetulle tarkennuksen, jonka mukaan kuka tahansa sukupuoleen katsomatta voi saada alennuksen. Tasa-arvovaltuutettu kehottaa Finlaysonia täsmentämään markkinointiaan niin, että tämä käy selväksi.

        –  Muussa tapauksessa Finlaysonin kampanja asettaa tasa-arvolain vastaisesti mies- ja naisasiakkaat keskenään eriarvoiseen asemaan, valtuutetun tiedotteessa todetaan.

        Kurttila kuvailee, että Finlaysonilla ollaan pahoillaan valtuutetun lausunnosta. Kurttilan mukaan kampanjan markkinointiin tehdään muutoksia, mutta niin, että alkuperäinen sanoma ei katoa.

        – Emme luovu kampanjan hengestä ollenkaan, pidämme siitä kiinni väkevästi. Olemme pahoillamme tästä, että lakia tulkitaan näin tiukasti, Kurttila sanoo.

        Tasa-arvovaltuutetulle tuli yhteensä 16 kampanjaan liittyvää valitusta ja lukuisia yhteydenottoja.

        https://yle.fi/uutiset/3-9806089

    • missä_järki

      Aika röyhkeää kun ihan itsekin suoraa myöntää, että rikkoo lakia. Ei kovin viisasta yritystoimintaa?

      • lakanat_mulle_mulle

        Miehille tuli heti hirveä kiire tyynyliinoja ja lakanoita ostamaan. Tämä on yrityksen tietoinen kannanotto.

      • missä_järki
        lakanat_mulle_mulle kirjoitti:

        Miehille tuli heti hirveä kiire tyynyliinoja ja lakanoita ostamaan. Tämä on yrityksen tietoinen kannanotto.

        No entäs transnaiset (jotka eivät ole vielä virallisesti saaneet toisen sukupuolen henkilötietoja)? Kyllä tämä silti on laitonta, vaikka yksikään mies - tai transnainen - ei Finlaysonilla asioisi. Mihin vedetään raja, jos lain rikkomiselle vain hymistellään? Vai ovatko jotkut lait vähemmän vakavastiotettavia kuin toiset?

      • B.E.N
        missä_järki kirjoitti:

        "Kyllä tämä silti on laitonta, vaikka yksikään mies - tai transnainen - ei Finlaysonilla asioisi."

        Mutta onko se laitonta, jos käytännössä kukaan ei joudu kärsimään minkäänlaista vahinkoa? Raja vedetään juuri siihen aiheuttaako se kohtuutonta vahinkoa. Jos Finlaysonilla olisi pysyvästi eri hinnat eri sukupuolille, se voisi jo olla selvästi lainvastaisesti.

        "Vai ovatko jotkut lait vähemmän vakavastiotettavia kuin toiset?"

        Sehän se tässä niin herkullista onkin, että Finlayson ei todellakaan ota tasa-arvoist lakia kovin vakavasti. Kuten ei ota feminismiäkään, joka tasa-arvoisen lain taustalla on. On niin ihanan ironista että Finlaysonin yritys tukea tasa-arvoa on rikkomus tasa-arvoa vastaan. Tälläinen toiminta varmaan lisääntyy jatkossakin, koska feminismi on pohjimmiltaan täydellisessä ristiriidassa itsensä kanssa.

      • missä_järki
        B.E.N kirjoitti:

        "Mutta onko se laitonta, jos käytännössä kukaan ei joudu kärsimään minkäänlaista vahinkoa?Raja vedetään juuri siihen aiheuttaako se kohtuutonta vahinkoa."
        Totta kai on. Vaikka kukaan mies ei asioisi Finlaysonilla, on mahdotonta tietää, kuinka moni on jättänyt kampanjan vuoksi asioimatta, eli kärsinyt. Yleisesti ottaen laiton on sellainen asia, mikä lain kirjassa lukee, käytännön seurauksista riippumatta. Eli raja vedetään siihen, mitä laki sanoo, ei siihen, mitä sen rikkomus käytännössä aiheuttaa. Toki siinä tapauksessa, että mennään oikeuteen, rangaistus riippuu seurauksista.

        "Jos Finlaysonilla olisi pysyvästi eri hinnat eri sukupuolille, se voisi jo olla selvästi lainvastaisesti."
        Tästä olen samaa mieltä, että mielestäni ei ole kyse niin vakavasta asiasta, kun se ei ole pysyvä.

        "Sehän se tässä niin herkullista onkin, että Finlayson ei todellakaan ota tasa-arvoist lakia kovin vakavasti. Kuten ei ota feminismiäkään, joka tasa-arvoisen lain taustalla on. On niin ihanan ironista että Finlaysonin yritys tukea tasa-arvoa on rikkomus tasa-arvoa vastaan. Tälläinen toiminta varmaan lisääntyy jatkossakin, koska feminismi on pohjimmiltaan täydellisessä ristiriidassa itsensä kanssa."
        Niin, tai ainakin älähdettäisiin varmasti kovaan ääneen, jos vastaavia alennuksia alettaisiin antaa miehille esim. isäinpäivänä... Usein tasa-arvo mielletään siten, että naiset saavat "yhtä paljon" kuin miehet. Mutta kun jossain asiassa pyritään tasa-arvoon siten, että miehet saisivat jossain asiassa "yhtä paljon" kuin naiset, niin usein feministejä ei kiinnosta, jotkut ääripäät jopa vastustavat.

    • B.E.N

      Käytännössä naisten palkka Suomessa on lähempänä euroa. Ei täällä naiset saa samasta työstä pienempää palkkaa. Eron selittää lähes täysin se, että naiset haluaa synnyttää lapsia ja hoitaa niitä kotona. Lisäksi naiset ei ole tarpeeksi kunnianhimoisia, aggressiivisia tai älykkäitä jne. tappelemaan kaikista kovapalkkaisista johtajan paikoista. Turhaa nillitystä tämä palkkaero.

      • htrtudyurft

        Tulihan sieltä oikein kunnolla naisia väheksyvä mielipide! Vai ettei naiset ole tarpeeksi kunnianhimoisia, aggressiivisia tai älykkäitä hakeutumaan isopalkkaisiin töihin. Kyllä on, mutta kun patriarkaattinen ihmiskunta on oppinut kivikaudesta saakka että nainen on aina heikompi eikä kelpaa "kunnon töihin". Olet poiminut sen tavanomaisen mantran että nainen saa saman palkan samasta työstä. No usein saakin, mutta kun ammatit jakautuu paljon naisten ja miesten töihin ja palkat sen mukaisesti. Yksi jyrkin ero löytyy esimerkiksi sairaanhoitajan työstä. Korkeakoulukoulutettu henkilö saa mitätöntä palkkaa kun on totuttu että siellä kotona on insinöörimies joka elättää perheen kunnollisella palkallaan. Sairaanhoitajavaimo tarvitsee vain pientä taskurahaa pieniin hemmotteluostoksiinsa. Mies saa peruskoulupohjalta parempaa palkkaa.

        Tuo tilastovääristely että "naisen euro" onkin melkein euro, perustuu siihen että naisen palkkaan lasketaan keinotekoisesti äitiys- ja vanhempainrahat sekä muut lisätuet. Mutta ainoa oikea vertailutapa on katsoa pelkkää palkkaa ja silloin ollaan tuossa 0,83 eurossa.

      • B.E.N
        htrtudyurft kirjoitti:

        "Tulihan sieltä oikein kunnolla naisia väheksyvä mielipide! Vai ettei naiset ole tarpeeksi kunnianhimoisia, aggressiivisia tai älykkäitä hakeutumaan isopalkkaisiin töihin."

        En väheksy naisia. Minä rakastan heitä! Ja yksi syy miksi rakastan naisia on juuri se, että he eivät ole kunnianhimoisia ja aggressiivisia vaan pitävät jalat maassa, tykkäävät hoitaa lapsia ja tekevät kodista mukavan ja lämminhenkisen paikan minullekin.

        Älykkyyden osalta asiaa on tutkittu ja huomattu että vaikka keskimääräinen älykkyys on sama, se jakautuu eri tavoin: miehissä on enemmän ääripäitä, tyhmää ja älykästä, naisissa enemmän keskivertoa. Tämä ja suurempi aggressiivisuus selittää esim. miksi miehiä on enemmän vankiloissa ja toisaalta huippupalkatuissa töissä.

        "Kyllä on, mutta kun patriarkaattinen ihmiskunta on oppinut kivikaudesta saakka että nainen on aina heikompi eikä kelpaa "kunnon töihin"."

        Naiset ovat kyllä kivikaudesta alkaen olleet pienempiä ja fyysisesti heikompia kuin miehet. Se kuitenkin johtuu hormoneista, ei yhteiskunnasta. Kaikki yhteiskunnat eivät edes ole patriarkaalisia, vaan historia tuntee useitakin matriarkaalisia yhteiskuntia. Ja suurin osa länsimaisistakin yhteiskunnista on enemmän tai vähemmän sekamuotoja.

        Kyllä esim. Suomen kaltaisessa pienessä pohjoisessa valtiossa on aina tarvittu naisen panosta ihan "kunnon töihin". Suomi muiden pohjoismaiden ohella on varmasti yksi tasa-arvoisimmista maista koko maailmassa, joten on liioiteltua väittää että täällä oltaisiin jotenkin erityisen patriarkaalisia. Äänioikeuden saaminen ja naispääministeri ja naispresidentti todistavat tämän kiistatta.

        " Olet poiminut sen tavanomaisen mantran että nainen saa saman palkan samasta työstä. No usein saakin..."

        Ei usein, vaan aina. Se on lakikin.

        " ...mutta kun ammatit jakautuu paljon naisten ja miesten töihin ja palkat sen mukaisesti."

        Tämä juuri selittää palkkaeron. Naisilla on täysi vapaus tehdä kaikkia ammatteja mitä miehetkin tekevät, aivan muutamaa perusteltua poikkeusta lukuunottamatta, kuten palomiehet jne. Ja naiset käyttävät tätä vapautta kuten haluavat. Hakeutuvat aloille jossa palkka on pieni, mutta jotka muuten miellyttävät naisia. Ei nykyaikana enää naisia automaattisesti ohjata naisvaltaisille aloille, vaan heitä jopa kannustetaan ennakkoluulottomasti kokeilemaan miesvaltaisiakin aloja. Mutta tästä huolimatta naiset hakeutuvat omasta tahdostaan matalapalkkaisille aloille. Miksipä ei? Eihän se palkka ole ainoa asia työpaikassa. Ehkä naiset arvostavat eri asioita kuin miehet. Ei siinä ole mitään ihmeellistä tai uutta.

        " Yksi jyrkin ero löytyy esimerkiksi sairaanhoitajan työstä. Korkeakoulukoulutettu henkilö saa mitätöntä palkkaa kun on totuttu että siellä kotona on insinöörimies joka elättää perheen kunnollisella palkallaan. Sairaanhoitajavaimo tarvitsee vain pientä taskurahaa pieniin hemmotteluostoksiinsa. Mies saa peruskoulupohjalta parempaa palkkaa."

        Mutta kun koulutus ei nykyään enää takaa edes työpaikkaa, saati hyvää tai isoa palkkaa. Noin muuten insinöörin työn vertaaminen sairaanhoitajaan on älytöntä. Eikä insinööriksikään ihan pelkällä peruskoululla päästä sentään.

        "Tuo tilastovääristely että "naisen euro" onkin melkein euro, perustuu siihen että naisen palkkaan lasketaan keinotekoisesti äitiys- ja vanhempainrahat sekä muut lisätuet. Mutta ainoa oikea vertailutapa on katsoa pelkkää palkkaa ja silloin ollaan tuossa 0,83 eurossa."

        Ei vaan naiset yksinkertaisesti tekevät vähemmän töitä kuin miehet. Naiset kunta-alalla ottavat puolet enemmän sairaslomaa kuin miehet.

        http://www.tekniikkatalous.fi/tyoelama/2008-02-05/Naiset-pitävät-puolet-enemmän-sairaslomaa-kuin-miehet-3300244.html

        Tutkimuksen mukaan tämä voi johtua siitä että "naiset reagoivat miehiä herkemmin sekä fyysisiin että psykososiaalisiin ongelmiin työpaikalla tai että heidän olisi vaikeampi sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämää. " Minusta tämä on vain toinen tapa sanoa että naiset eivät ole niin kunnianhimoisia, aggressiivisia tai älykkäitä kuin miehet.

        Naiset valitsevat lisäksi turvallisia töitä. Tilastokeskuksen mukaan sukupuolten välinen ero työtapaturmakuolleisuudessa on selvä: 33:stä kuolemaan johtaneesta työpaikkatapaturmasta 31 sattui miehille ja 2 naisille. Työkuolemat keskittyvät tietyille toimialoille: kuusi kymmenestä työkuolemasta sattui joko teollisuuden, rakentamisen ja kuljetuksen ja varastoinnin toimialoilla.

        http://www.stat.fi/til/ttap/2010/ttap_2010_2012-11-30_kat_001_fi.html

        Kun siis naiset eivät pysty tekemään sairastumatta edes siistejä sisätöitä ja miehet ovat valmiita jopa vaarantamaan henkensä työpaikallaan on selvää, että pelkkä maksettu palkka ei selitä palkkaeroja. Naisten omat valinnat sen sijaan selittävät.

        Tässä kuten monessa muussakin asiassa kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että naiset tekevät valintoja vapaasti ja valittavat sitten valintojensa seurauksista ja syyttävät siitä miehiä ja jotain kuvitteellista patriarkaalista sortosysteemiä.

      • pohdiskelija_

        Komppaan viestiäsi esim. siltä osin, että keskimäärin miehet ovat usein kunniahimoisempia ja aggressiivisempia, kun taas naiset kokevat sosiaaliset yhteydet painavammiksi eivätkä sen takia yleensä halua käyttää kyynärpäätaktiikkaa. Älykkyysjakaumalla miehiä tosiaan näyttäisi olevan keskimäärin enemmän molemmissa ääripäissä (mikä selittää myös sen, että miehiä on enemmän myös alimmissa sosiaaliluokissa). Mutta toisaalta myös miehen ja naisen älykkyydessä on eroja; naiset ovat (kärjistetysti) multitaskaajia, pitävät asiat järjestyksessä ja ovat hyviä organisoijia. Kun taas miehet keskittyvät (kärjistetysti) laput silmillä 24/7 yhteen asiaan, jolloin he luonnollisesti menestyvät tässä yhdessä asiassa paremmin - vaikka kodissa olisikin täysi kaaos ja sosiaalinen elämä olematon. Naiset myös usein vähättelevät esim. palkanvähennysten haittavaikutuksia, kun taas miehet nostavat kissan pöydälle ja usein vaativat jopa palkankorotuksia.

        Sitä olen kuitenkin miettinyt, että miksi niillä ns. naisvaltaisilla aloilla ON huonompi palkkataso. Esimerkiksi sairaanhoitajan työ on fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavaa, millä perusteella hyvä palkka olisi perusteltu (sairaanhoitaja on myös yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätön ammatti). Yksi syy on ehkä juuri se, etteivät naiset usein narise palkasta vaan painottavat enemmän työn mielekkyyttä.

        Mutta olen melko varma, että toinen syy on se, että ns. naisalvaltaiset alat ovat pääosin sosiaali- ja terveysaloja. Siinä missä syntyy vain rahallista tappiota, jos tehtaan koneet seisovat lakon ajan, naisvaltaisilla aloilla lakkoiltaessa syntyy myös inhimillistä kärsimystä; joillain aloilla lakkoilu on käytännössä mahdotonta, ja työntekijät ovat työnantajan oikeamielisyyden varassa. Jos ajattelee esimerkiksi sairaanhoitoalan lakkoa, niin sitä ei ikinä pystytä toteuttamaan yhtä tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti kuin vaikka rakennusalan lakko. Ja toisaalta, jos vaikka opettajat suunnittelisivat valtakunnallista lakkoa, niin kyllä siitä yhteiskunta älähtäisi aika kovaan ääneen nimenomaan eettisistä syistä.

      • pohdiskelija_

        Välistä on poistettu kommentti. Jos se on tapahtunut linkkien takia niinkuin S24:ssä joskus käy, niin kirjoitathan uuden viestin.

    • juupatijuujoo

      Jotenkin outoa ettei kukaan kiinnittänyt mitään huomiota aikoinaan useankin suuryrityksen kampanjasta "naiset johtajiksi"...siis todellakin: yritysten sisäinen projekti joilla vain toista sukupuolta olevat pääsivät kouluttautumaan johtajiksi.

      EIisa, ilmarinen jne...eihän tuollainen riko kuin perustuslakia, yhdenvertisuuslakia ja tasa-arvolakia...

    • bhuaha

      Miesten tasa-arvo ry:n nimi on jotain todella huvittavaa.
      Ja missä miesten "tasa-arvo" ry on piilossa kun pitäisi tasa-arvoistaa naisten ja miesten palkat saman työn, kokemuksen ja tehtäviän osalta? Ai niin, olipa hassu kysymys, eihän ne halua menettää etuoikeuttaan -läps otsaan-

      Ihan kuin miesasialiitto ja m tasa-arvo ry :tä ovat ikinä kiinnostaneet transasiat. Nyt täytyvät ottaa kiinni siitä mistä lähtee ja viedä kilpinä eteen.

      • Ggkrrrrieieri

        Voitko muuten kertoa sen paikan, missä miehet saavat parempaa palkkaa vain sukupuolen perusteella? Ja kertoa myös sen miksi miehiä haittaisi, että nainen saa hyvää palkkaa?

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe