Ajattelin kirjoittaa näitä ajatuksiani tänne jos luulisin sen helpottavan.
Olen 17 vuotias tyttö,koulussa menee ihan hyvin ja koti-olot hyvät.Kulissit täysin kunnossa.
Opiskeluni takia en ole vuoteen voinut asua kotona koska kouluni on niin kaukana.
Minulla on alkoholiongelmainen äiti ja isä.
Kaikki on riistäytyny nyt käsistä 4 vuoden aikana.
Juonti on jokapäiväistä,ennen mä en edes huomannut sitä taino huomasin mutta ajattelin asian olevan harmitonta,meille on tullut monia riitoja asiasta ja vanhempani eivät pysty hyväksymään tätä,mun äitini ei pysty kunnolla enää edes katsomaan mua silmiin saati sitten kysellä arkisia asioita kun oon kotona,ja siitä huomaakin kuinka se on "hidastunut" tajunnallisesti,se ei enää ole ihan niin järkevä ja siitä on tullut sellanen höpsö,monesti itken koska aina kun juttelen äidin kanssa mun sydämmeen koskee koska sen vaan tuntee että se ei enää oo se sama äiti vaan alkoholisti,riipasee ihan ajatella että mä en voi tuolle asialle mitään,ne ostelee mulle kaikkea vaikken pyydä aivan kuin rakkauden vois antaa mulle lahjojen kautta,mä en haluais aamulla nähdä pahantuulista krapulaista äitiä vaan hyväntuulisen iloisen äidin siis mun äidin joka mulla vielä oli tässä n,4 vuotta sitten.. Tiedän sen että tätä tunnetta ei voi ymmärtää kuin ne jotka kokee sen ja en sois kenellekkään tätä.
Niiden juominen saattaa parhaimmillaan alkaa jo 3 päivällä ja kestää 10.. Musta tuntuu vaan niin pahalle.
.....
Olen 17 vuotias tyttö,koulussa menee ihan hyvin ja koti-olot hyvät.Kulissit täysin kunnossa.
Opiskeluni takia en ole vuoteen voinut asua kotona koska kouluni on niin kaukana.
Minulla on alkoholiongelmainen äiti ja isä.
Kaikki on riistäytyny nyt käsistä 4 vuoden aikana.
Juonti on jokapäiväistä,ennen mä en edes huomannut sitä taino huomasin mutta ajattelin asian olevan harmitonta,meille on tullut monia riitoja asiasta ja vanhempani eivät pysty hyväksymään tätä,mun äitini ei pysty kunnolla enää edes katsomaan mua silmiin saati sitten kysellä arkisia asioita kun oon kotona,ja siitä huomaakin kuinka se on "hidastunut" tajunnallisesti,se ei enää ole ihan niin järkevä ja siitä on tullut sellanen höpsö,monesti itken koska aina kun juttelen äidin kanssa mun sydämmeen koskee koska sen vaan tuntee että se ei enää oo se sama äiti vaan alkoholisti,riipasee ihan ajatella että mä en voi tuolle asialle mitään,ne ostelee mulle kaikkea vaikken pyydä aivan kuin rakkauden vois antaa mulle lahjojen kautta,mä en haluais aamulla nähdä pahantuulista krapulaista äitiä vaan hyväntuulisen iloisen äidin siis mun äidin joka mulla vielä oli tässä n,4 vuotta sitten.. Tiedän sen että tätä tunnetta ei voi ymmärtää kuin ne jotka kokee sen ja en sois kenellekkään tätä.
Niiden juominen saattaa parhaimmillaan alkaa jo 3 päivällä ja kestää 10.. Musta tuntuu vaan niin pahalle.
.....
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos olet tosissasi,niin kirjoitteleppa huomenna uudestaan?työskentelen nuorten parissa,joten voisin auttaa,mutta pelletouhuja muhun on turha yrittää.t pörri
No aika sairasta olis kirjotella ajankuluksi aiheista jotka oikeiasti on ajankohtaisia joillekkin. Tosissani mä kirjotin.
Siis luin just tuon alimmaisenkin ja juuri sitä meinaan eniten satuttaa menettää elämän tärkein ihminen henkisellä tasolla vaikka joku ehkä ajattelee sen olevan ihan puppu puhetta mutta kun sen tajuaa että toinen ei selvinpäinkään ole niin läsnä ja jos on niin on silti henkisesti menettänyt otteensa vaikka kulissit oliskin kunnossa eniten vaan sattuu se että äiti ei enää ole se äiti vaan joku ihme höperö joka vaan odottaa juomista.. tuntuu tosi pahalle mutta vuoden päästä mä oon 18 ja voin antaa vanhempien jatkaa siitä mitä ne on tehneet kohta 5 vuotta.
Ja miten tässä vois ketään auttaa pahinta minusta vaan on se että äiti ketä rakastan on joku muu viina on vieny siltä koko olemuksen ja kaiken.
Se on kerran syyttänyt että kun se juo niin se johtuu musta ja vähän aikaa sitten ajattelin koko ajan kauan aikaa että se todella on mun syy ja itkin monesti olemassa oloani jos se kerta tuo monelle niin pahaa mieltä ja siis koin huonoa oma tuntoa minusta itsestä ja että oon pilannut äidin elämän mutta mun tuttavani sanoi että alkoholisteilla just on vaan pakko laittaa joku syy tai syyllinen juomiselleen vaikkei se oliskaan se,en enää mieti tuota mutta kuitenkin..
Helpottavaahan tuosta on puhua,ja on vaan ainut kenelle olen tuosta puhunu mun poikaystävälleni,mutta oon sitä mieltä ettei kukaan kuka ei ole samassa tilanteessa nyt tai joskus ollut voi ymmärtää täydellisesti.
Sekään ei olis niin paha jos mutsi makais koomassa tuolla jossain mut eläis silti mutta se että se elää ja on henkisesti tosi kaukanen ja höperö sattuu vaan,vaikee selittää.. :)
Sen kaverisi sanoma. Se että, vanhempasi juovat, ei koskaan, ikinä ja missään vaiheessa ole sinun syytäsi. Tosi on, että syy täytyy keksiä jostakin ulkopuolelta, kun ei kehtaa itseään katsoa peiliin. Niin tein minäkin ensin. Oli milloin mikäkin syy.
Sinä et ole vastuussa vanhemmistasi, päin vastoin vielä ja sinun mielestäni tulisi nyt keskittyä itseesi ja oman pahan mielen hoitamiseen.
Etsi paikkakunnaltasi Al-Anon tai Alateen-ryhmä. Ne ovat AA:n sisarryhmiä, jotka ovat keskittyneet alkoholistien omaisten itsehoitoon. Seurakuntien diakoniatyöntekiöihin ja perheneuvontakeskuksiin kannattaa ottaa myös yhteyttä.
Muista, että sinä itse olet tärkein itsellesi vaikka, kuinka rakastaisit toisia.
olisin mielelläni sinua auttanut.mutta kun hymy merkin viestisi loppuun laitoit, niin auttamisen halut katos.Ja tosta koomasta.Ei todellakaan naurata.hyvä työkaverini kaatui rapussa,oli 6 viikkio tajuttomana.Me työkaverit käytiin vuorollaan hänenluonaan.Yritettin laulamista ja vaikka mitä patistamista.Mutta ei auttanut,hän kuoli pois.Toinen juttu:Isäni lähti lomamatkalle Floridaan.2 viikkoa piti reissun kestää.Yhden yön ehti nauttia lomastaan, aivohalvaus tuli.2 viikkoo koomassa eli, ja minun vaatimuksesta kotiin tuotiin arkussa,koska en voinut uskoa ,että isäni on poissat pörri
täällä on vissiin useampia saman-nimisiä.
Tiedän kyllä tunteen. Menetin isäni henkisellä tasolla, nyt en edes tiedä mitä hänelle kuuluu, koska en enää halua pitää yhteyttä. Olen myös huomannut että hänestä on tullut ns. viinan pehmentämä. Ei käyttäydy järkevästi edes selvin päin, humalassa hän taas on aivan eri ihminen kuin normaalisti. Tämä kuuluu alkoholistin luonteen kuvaan. Alkoholisti on selvänäkin ns. kuivahumalassa, eli odottaa ja suunnittelee vain seuraavaa hetkeä jolloin voi juoda. Kyllähän se tuntuu lähes yhtä pahalta menettää läheinen henkisellä, kuin fyysisellä tasolla. Itse koin parhaaksi ratkaisuksi olla olematta enää missään yhteydessä isääni. Olen sanonut, etten halua juoppoa isää, mutta kuten arvata saattaa, sillä ei ollut mitään vaikutusta hänen toimintaansa, sama juominen jatkuu, jopa runsaampana koska ei tarvitse enää yrittää pitää mitään kulissia yllä. Sinulla asian hankalaksi tekee se, että olet vielä ala-ikäinen, mutta sinun kannattaisi kuitenkin ottaa välimatkaa vanhempiisi. Kirjoitat vaikka kirjeen, kerrot miltä sinusta tuntuu ja liität siihen AA-klinikan numeron. Se on kaikki mitä itse voit tehdä heidän hyväksi. Vaikeampaa onkin miettiä, mitä tehdä oman itsensä hyväksi, kun välillä tuntuu että pää räjähtää. En oikein osaa neuvoa, koska en vielä tiedä itsekään, miten suhtautua asiaan. Jos vaan mahdollista, kannattaa käydä psykologin kanssa juttelemassa. Ja yrittää elää omaa elämää, niin vaikealta kun se välillä tuntuukin...
Meillä on perheessä myös useampi alkoholisti. Nyt olen jo omillani ja aikuinen mutta edelleen kamppailen näiden asioiden kanssa, kaipaan äitiäni ja siskoani, ja samalla poden kamalaa syyllisyyttä siitä että olisin voinut tehdä enemmän heidän hyväkseen (muka...). Olen käynyt nyt terapiassa ja ymmärtänyt sen että heidän rappionsa ei TODELLAKAAN ole minun vikani. Ja että olen tehnyt kaiken voitavan heidän auttamisekseen. Näin se vaan on, alkoholisti ei parane MILLÄÄN KEINOLLA enne kuin itse ymmärtää oman tilansa. Ympärillä voi olla tusina ihmistä hyörimässä ja auttamassa, mutta jos alkoholisti ei ole itse tehnyt päätöstä ja tajunnut tilannetta, hän retkahtaa heti uudelleen.
Kovassa syyllisyydentunnossa en osannut pitkään aikaan elää omaa elämääni. Monia vuosia meni hukkaan kun yritin elää vain näille kahdelle tokkuraiselle ja persoonallisuudeltaan muuttuneelle ihmiselle. Kaipasin - ja kaipaan edelleen sitä touhuavaa äitiä ja vekkulia isoasiskoa jotka ovat niin kovasti muuttuneet. Olet itsekin nuori, älä tee samaa virhettä kuin minä. Hae tukea sieltä mistä sitä on mahdollista ssada, älä vain ala vanhempiesi kaitijaksi ja hoitajaksi, oma elämäsi kärsii siitä ja pitkään. Jankuta itsellesi että sinun pitää hoitaa itseäsi ja rakentaa elämääsi eteenpäin. Kannattaa todella mennä juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa. Ensinnäkin jo "sen vanhan äidin ja isän" kaipuu on niin suuri asia että sitä ei ole helppoa pähkäillä yksinään. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Toivottavasti et jää yksinäsi suremaan tätä isoa taakkaa, jaa se ihmisen kanssa joka pystyy sinua auttamaan.
Musta tuntuu ihanalle ja jotenkin turvallisellekkin lukea muiden ihmisten kokemuksia koska ne on niin lähellä mun omiani mä en vain osaa yhtä hyvin purkaa niitä sanoiksi.
Todellakin vanhan äidin kaipuu on suuri voisin vaikka nytkin itkee.
Ja tässä kun aloin miettimään niin mun opettaja sanoikin tai oikeastaan kysyikin olenko mä masentunut mun liiallisesta nukkumisesta ja ärtyisyydestä ja etten jaksa vaan huolehtia itsestäni.
se ehkä just saattaa johtua siitä mitä mä sisällä poden perheen takia.
Osa näistä teksteistäkin sai nyt "heräämään"...
Onneks mulla silti on poikaystävä joka omalla tavalla jaksaa tukea ja sitten tää kirjoittaminen,ne kaks asiaa enemmän tai vähemmän selventää asioita ja sitten kun sai lukea toisten kokemuksia.. Kiitos.
jotenkin riipasi toi sun kirjotus sydäntäni!!!yritän olla suojelusenkeli olkapäälläsi joka kuivaa kyyneelesi,jos voin jotenkin auttaa niin kerrothan ?ja pura sydäntäsi jos se auttaa,jaksamista sulle.