Menetin heinäkuulla äitini syövälle hieman yli 60-vuotiaana.
Maksaan levinnyt paksunsuolen syöpä todettiin vain 4 kk aiemmin juuri ennen hänen eläkkeelle pääsyään.
Tarkoitus oli ensin antaa sytostaatteja maksaa ajatellen ja vasta myöhemmin leikata suoli mutta kaikki ei mene aina niinkuin suunnitellaan. Leikkaus jouduttiin tekemään ensin. Sen päälle uusia ongelmia ja sytostaatteja ei koskaan päästy aloittamaan, koska kunto meni niin alas.
Kuinka kohtalo voi olla niin julma. Aina niin terve äiti saa yhtäkkiä tällaisen diagnoosin kesken työssäolon ja vain viikkoja ennen eläkkeelle pääsyä josta ei päässyt päivääkään nauttimaan. Ja oireitakaan mistään ei ollut kuin vaan lopuksi ennen diagnoosia vaikka lääkärin mukaan syöpä oli jo kauan ollut. Mutta niin salakavala.
Nyt itselläni tuntuu olo epätodelliselta..aivan kuin en muistaisi millainen äiti oli, mitä puhui, mitä teki..yritän saada mieleeni muistoja hänestä mutta tuntuu niinkuin ne asiat olisivat jotenkin päässäni jonkun sumuverhon takana.
Onko kellään kokemusta vastaavasta? Tulevatko muistot vielä kirkkaina mieleen?
Maksaan levinnyt paksunsuolen syöpä todettiin vain 4 kk aiemmin juuri ennen hänen eläkkeelle pääsyään.
Tarkoitus oli ensin antaa sytostaatteja maksaa ajatellen ja vasta myöhemmin leikata suoli mutta kaikki ei mene aina niinkuin suunnitellaan. Leikkaus jouduttiin tekemään ensin. Sen päälle uusia ongelmia ja sytostaatteja ei koskaan päästy aloittamaan, koska kunto meni niin alas.
Kuinka kohtalo voi olla niin julma. Aina niin terve äiti saa yhtäkkiä tällaisen diagnoosin kesken työssäolon ja vain viikkoja ennen eläkkeelle pääsyä josta ei päässyt päivääkään nauttimaan. Ja oireitakaan mistään ei ollut kuin vaan lopuksi ennen diagnoosia vaikka lääkärin mukaan syöpä oli jo kauan ollut. Mutta niin salakavala.
Nyt itselläni tuntuu olo epätodelliselta..aivan kuin en muistaisi millainen äiti oli, mitä puhui, mitä teki..yritän saada mieleeni muistoja hänestä mutta tuntuu niinkuin ne asiat olisivat jotenkin päässäni jonkun sumuverhon takana.
Onko kellään kokemusta vastaavasta? Tulevatko muistot vielä kirkkaina mieleen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voimia sinulle ja kaikille läheisille. yksi asia,joka edes vähän voi auttaa teitä surussa jaksamaan,on että äitisi ei tarvinnut kärsiä parantumattoman sairauden vuoksi,vaan Hän pääsi taivaaseen,enkelit hänestä pitävät huolta.Kysymykseesi,tulevatko muistot kirkkaina mieleen,niin kyllä tulevat.nyt on shokkivaihe,jolloin kaikki tuntuu epätodelliselta,usvalta,sumulta ym,mut voimia teille kaikille,äidin kivut/huolet nyt poissa.
Menetin isän 58-vuotiaana ja äidin 67-vuotiaana ja sukulaisia on monia kuollut ennen 60 vuotta. Kun tänne synnytään, niin seuraava varmasti tapahtuva asia on kuolema. joku elää päivän, joku muutaman viikon, kuukauden, vuoden tai vuosikymmeniä ja harva ylittää sataa vuotta. Ei me tiedetä Luojan antamaa elämän mittaa.