Palstan taso

Onko palstan taso viime vuosien aikana parantunut, pysynyt ennallaan vai heikentynyt?
9169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Veku on häiriköinyt täällä jo niin monta vuotta ettei alkuperäistä tasoa taida kukaan enää muistaa. Onneksi tilanne on säilynyt kohtuullisena ylläpidon aktiivisen siivouksen vuoksi. Tällä hetkellä asiallinen keskustelu sujuu hohtalaisen hyvin.

Äänestä

Siinä_se_menettelee

Mistäpä olet keskustellut???

Äänestä

Yksi häirikkö pilannut kaiken keskustelun diabeteksesta.

Toki toivoisin edelleenkin että Suomi24 jakaisi tämän kolmeksi palstaksi, oma palstansa 1-tyypin ja 2-tyypin diabetekselle ja sitten sellainen yleistä-palsta. Suomi24 ei näytä toimivan enää mitenkään keskustelufoorumilla - ainkaan palstapyyntöjä ei ole käsitelty.

Äänestä
  • Ainakin 1-tyypin palsta säilyisi rauhassa palstahäiriköltä..

    Äänestä

  • Välillä vaan palstahäirikköä pahempi on idioottimainen moderointi. Tästä katosi taas kaksi viestiä ilman mitään syytä.

    Äänestä

  • Suomi24 ei tosiaankaan muuta aihealueita, vaikka olisi mikä. Ovat näköjään kiveen hakattuja. Koskee kaikkia suomi24:n keskusteluja. Ovat jo yli 2 vuotta sitten luvanneet tehdä mm. Paikkakunnat-alueelle päivityksiä. Mitään ei ole tapahtunut, vaikka on muistutettu.

    Äänestä

pappaveku on jo yli 11 v kirjoittanut pikkukakkosen iltasatuja tänne......... Nyt saa ukkeli jäädä jo eläkkeelle....näkemiin..

Äänestä
  • Ei se jää - innostuu vaan lisää.

    Äänestä

Vaikea sanoa, kun en ole vuosia palstalla käynyt. Toi pahamaineinen tyyppi on kyllä yrittänyt tunkeilla ihmisten ruokapöytään komentelemaan, mutta kukapa sellaista sietää. Jokainen on kuningas ja kuningatar omassa keittiössään. Turha sinne on kutsumatta ängetä. Koskee myös muita kaikkia ns. asiantuntijoita ja wannabe asiantuntijoita, siis myös terveydenhuollon ammattilaisia. Ajausten vaihto ja vinkit ovat tietenkin hedelmällistä jokaiselle. Tuppaa vaan menemään linjalle: ' Siis minähän tiedän juuri asian perinpohjin, ja sinä nyt olet aivan väärässä.'

Eräs jo vanhempi lääkäri sanoi kerran allergia-asian yhteydessä, että ei tämä lääketiede ole niin eksakti tieteen ala. Pätee varmaan tässä sokeriasiassakin. Ohjeet muuttuvat vuosien saatossa. Lääketeollisuus tekee tiliä, ja ainakin julkinen terveydenhuolto vaalii lähinnä kansanterveyttä tilastollisen todennäköisyyden perusteella. Geeneihin sopiva ruokavalio on tulevaisuuden suunta. Kun tietoa aiheesta saadaan lisää, niin mustavalkoisella fundamentalismille ei varmaankaan ole samanlaista tilausta kuin nykyään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mitä_mieltä kirjoitti:

Onko palstan taso viime vuosien aikana parantunut, pysynyt ennallaan vai heikentynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu