Liikekeskuspalosta pidätyksiä

Sauhuuu

Baarin pitäjät haettiin 4piipaa autol

18

3956

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epätieto

      Onko uutta tietoa palosta?

      • Veikkauksiaplease

        SK 21.4.2018 (vähän lyhennetty alkuperäisestä):
        "Poliisi edelleen vaitonainen liikekeskuspalon tutkinnasta

        Poliisi on lähes uoden kestäneen selvitystyön jälkeen saamassa valmiiksi rikostutkinnan Euran liikekeskuksen viime toukokuussa täysin tuhonneesta tulipalosta. Esitutkinta on nyt loppulausuntovaiheessa, jonka jälkeen tutkintapaketti siirtyy syyteharkintaan.

        Poliisi on ollut poikkeuksellisen vaitelias tutkinnan etenemisestä, vaikka kyseessä on maakunnan rajojen ulkopuolellakin mm. valtakunnallisen vaaratiedotteen takia huomiota saanut tapahtuma. Sen jälkimainingeissa pienellä paikkakunnalla syntyi myös melkoinen huhumylly.

        Käytännössä poliisi ei ole viime syyskuun jälkeen kertonut SK:lle mitään tutkinnan etenemisestä, vaikka lehti on sitä toistuvasti tutkinnanjohtajalta kysynyt. Apulaispoliisipäällikkö Teijo Ristola Lounais-Suomen poliisista perustelee nyt poliisin pidättyvää tiedottamista paikallisilla oloilla.
        -"Kysymys on pienestä paikkakunnasta, ja silloin hienotunteisuusperiaate korostuu. Poliisi ei voi tällaisessa tilanteessa kovin yksityiskohtaisesti kertoa julkisuuteen esimerkiksi rikoksesta epäillyistä henkilöistä. Poliisi on työskennellyt tiiviissä yhteistyössä syyttäjän kanssa, ja haluamme myös antaa syyttäjälle työrauhan. Olisi haitallista syyttäjän riippumattomalle päätöksenteolle, jos poliisi kertoisi julkisuuteen, onko epäilyjen tueksi löytynyt esimerkiksi taktista tai teknistä näyttöä."
        Satakunnan Kansan tieto on, että poliisi kuulusteli jo viime syksynä kahta miestä epäiltynä tuhotyöstä. Muitakin kuulusteluja on tehty, mutta epäillyt otettiin myös kiinni.

        Apulaispoliisipäällikkö Ristola vahvistaa, että kiinniottoja on ollut, mutta epäiltujen määrää tai muiden mahdollisten pakkokeinojen käyttöä hän ei lähemmin kommentoi.
        -"Yleensä pakkokeinoja kertyy paljon aikaa vievään esitutkintaan", Ristola huomauttaa."

        Veikkaan, että polttaja on islamtaustainen, koska poliisi vaikenee julkistamisesta. Kantasuomalaiset rikolliset julkistetaan välittömästi, maahanmuuttajien nimi salataan, mikä on tullut esille sadoissa keskusteluissa Suomi24:llä.


      • Lauria

        isännöitsijä eläkeläispoliisi


    • Kiinnivaan

      Kylillä puhutaan, että neljä otettu kiinni, se täsmäis myös autojen määrään...

    • asioistatietävätaho

      Koko ajan se on tiedossa ollut että ei se vahingossa syttynyt.

    • Pruit

      Sitä en tiiä onko sytytetty tahallaan vai ei mut aika otolliseen aikaan paloi koko paska.

      • asioistatietävätaho

        Juuri näin ja sen takia siinä ei mitään ole kuukausiin tapahtunutkaan kun poliisi ja vakuutusyhtiö tutkivat tapausta omistajan historian hyvin tietäen.


    • Euratäynnäidiootteja

      "Asioistatietävätaho" ei näköjään todellisuudessa tiedä yhtiskään mitään. Ei edes sitä kuka on omistaja...

      • asioistatietävätaho

        Kyllä minä sen tiedän kuka Osmantuvan omistaa. Ja tiedän myös sen että omistaja sen räkälänsä poltti.


    • Kkäry

      Sepä oli kolmas sen järjestämä tuhopoltto..baarin varasto ja oma piharakennus

    • euratäynnätyhmiä

      Tässä se taas nähtiin! Et näemmä tiedä mitään tosiasioista. Tiesitkö sen että fakta ja kuulopuhe ei ole useinkaan sama asia?

      • Maalaistollot

        Eurassa fakta, kuulopuhe, juoru, omat olettamukset, liioitellut totuudet ja jutut, mistä olennainen jätetään kertomatta, että asia on ihan eri kun totuus, on nimenomaan sama asia! Kuka muu on huomannut saman?


      • Humperi

        Kaik tyhmä euralaise uskoo mitä sanotaa ja tää o fakta!! Onk euras muut ku apukoulu mitä nää pahvi on käyny? En oo yksinkertasempaa väkee ikän nähny, huh huh. Eks se nii mee, et tyhmyys porukas tiivistyy ? Ei tiiet mistää mittää mut luullaa tietävän ......


      • EuraPeura
        Maalaistollot kirjoitti:

        Eurassa fakta, kuulopuhe, juoru, omat olettamukset, liioitellut totuudet ja jutut, mistä olennainen jätetään kertomatta, että asia on ihan eri kun totuus, on nimenomaan sama asia! Kuka muu on huomannut saman?

        Näin se on. Mätiä omenia liiaksi. Mitäköhän asialle voisi?


      • uusipykälä
        EuraPeura kirjoitti:

        Näin se on. Mätiä omenia liiaksi. Mitäköhän asialle voisi?

        Pitäisi laatia perustuslakiin pykälä, joka velvoittaisi asumaan vähintään kymmenen vuotta eri paikkakunnalla nuoruudessa (16-25 v alkaen). Siten sisäsiittoisuus ja nurkkakuntaisuus vähenisivät Eurassa. Kolmantena euralaisena piirteenä voi mainita yliuteliaisuuden muiden ihmisten asioihin: tuttujen ja tuntemattomampienkin yksityisasiat tongitaan yksityiskohtaisesti ja juorutaan kylillä muuntaen totuutta.


      • Euransosialistit
        Humperi kirjoitti:

        Kaik tyhmä euralaise uskoo mitä sanotaa ja tää o fakta!! Onk euras muut ku apukoulu mitä nää pahvi on käyny? En oo yksinkertasempaa väkee ikän nähny, huh huh. Eks se nii mee, et tyhmyys porukas tiivistyy ? Ei tiiet mistää mittää mut luullaa tietävän ......

        Mainitsemasi "joukossa tyhmyys tiivistyy" pitää paikkansa.
        Euran demarit suosivat sosialismia Amerikan tapaan:
        https://www.naturalnews.com/2018-07-10-democrats-love-socialism-because-they-want-to-take-your-stuff-and-enslave-you.html
        Tuo kirjoitus pätee hyvin demarien kunnallispolitiikkaan.


    • Elviiraa

      Tiedotus matalalla profiililla; " pieni paikkakunta ja kaikki tuntevat toisensa " sanoo virkamies.
      Kun katsoo ketä ollut liikekeskuksen toimitusjohtajana ei ihmettele tiedotuslinjaa. Tulee mieleen se korppi korpin silmää ei noki.
      Niin se ei ollut kaljupää....

    • osmanhovi

      Nyt epäillään jotain pyörällä liikkuneita pikkupoikia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe