Kaunisaari... positiivinen ylätys !

BillKazmaijer

Kävin pitkästä aikaa Sipoon Kaunisaaressa, viettämässä viikonloppua ja täytyy sanoa, että paikka on todellakin rauhoittunut ja siistiytynyt. Puolenyön jälkeen ei juurikaan mitään elämää, ainakaan venesatamassa, telttakylässä en tosin vieraillut. Ainut miinus oli, että yleinen sauna oli kmäyttökiellossa jostain syystä ja ravintolan nylyinen pitäjä (nuorehko pitkätukka) oli todella negatiivisella asenteella liikenteessä ja vaikutti olevan aivan loppu ? kuulemma vuosi olisi sopimusta vielä jäljellä.

64

1519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kivapaikka

      Kaunissaari on mukava paikka. Toki se on lähellä Helsinkiä ja siksi siellä.on suhteessa enemmän billettäjää ja vähemmän ryppyotsaista matkapurjehtijaa vaikkapa kesäviikonloppuina. Sen verran kaukana kuitenkin ettei sinne mennä ilman alkeellisia navigointitaitoa ja venettä. Siksi mennee sinne ihan mielelläni sekä perheellä että ilman. Palvelusta ei ole viime ajoilta kokemusta.

      Tällä palstalla kakkafantasioitaan viljelevät juoppo tuskin edes on käynyt koko saaressa.

    • fanfaarit

      Taas tää alkaa...

      • PalstaSiistinä

        Ei alaa. Heti kun ripuliveikko aloittaa taas vvastenmielisen juopotteluodysseiansa, pyydetään viesti poistoon eikä ainakaan jatketa.

      • jokatoiselle
        PalstaSiistinä kirjoitti:

        Ei alaa. Heti kun ripuliveikko aloittaa taas vvastenmielisen juopotteluodysseiansa, pyydetään viesti poistoon eikä ainakaan jatketa.

        Kkirjoittamasi perustteella olit jo itsse aloittanut. Jatloin kuitenkin.

      • poistoonPyh
        PalstaSiistinä kirjoitti:

        Ei alaa. Heti kun ripuliveikko aloittaa taas vvastenmielisen juopotteluodysseiansa, pyydetään viesti poistoon eikä ainakaan jatketa.

        miten onnistuit? Tuliko isi auttamaan?

    • kysymys_merkki

      Oli saaressa täyttä viikonloppuna? vieläkö lauantain päivällä olisi mahtunut rantaan?

    • MaineensaVeroinenPaikka

      Onpa kerta kaikkiaan suuri yllätys että elo-syyskuun taitteessa on satamassa tilaan. Hienoa että jaoit tämän informaation kaikille, jotka sitä vesi kielellä odottivat.

      BTW, ettei unohdu (lienet juuri oikea henkilö vastaamaan näihin):
      - Oliko rantakallioille ja vessan seiniin heitellyt pökäleet jo siivottu pois?
      - Pumppasithan septin tyhjäksi satamaan?
      - Näkyikö Reinoa?

      • pelkkäpalstaveneilijä

        Missä sinä monivuotinen kakkahuumoria- rakastava kyseilijä veneilet?
        Mtkä movat suosikkisatamasi?

        Olet jo jatkanut lapsekasta linjaasi niin monia vuosia että luulisi sinunkin jo kasvaneen teinistä aikuiseksi,... mutta yhä vaan jaksat tuota peruskoululaisen huumoria suoltaa.

      • ikljjoargadargrg
        pelkkäpalstaveneilijä kirjoitti:

        Missä sinä monivuotinen kakkahuumoria- rakastava kyseilijä veneilet?
        Mtkä movat suosikkisatamasi?

        Olet jo jatkanut lapsekasta linjaasi niin monia vuosia että luulisi sinunkin jo kasvaneen teinistä aikuiseksi,... mutta yhä vaan jaksat tuota peruskoululaisen huumoria suoltaa.

        Missä peruskoulussa itse olit, kun luulet peruskoululaisen huumorin tuollaista jöötiä olevan?

      • kuravana
        ikljjoargadargrg kirjoitti:

        Missä peruskoulussa itse olit, kun luulet peruskoululaisen huumorin tuollaista jöötiä olevan?

        KYS high. Sen jälkeen Seinäjoella amiksen.

    • Kaunisjakaunis

      Sipoon edustalla sijaitseva Kaunissaari ei kuitenkaan ole "Sipoon Kaunissaari" vaan on Helsingin kaupungin aluetta!

      • T.Umputtaja

        Jokainen tietää että saari kuuluu Helsingille! Yleensä nyt vaan puhutaan Sipoon Kaunisaaresta.

    • hiljaisuuus

      mukava paikka. viikonloppuna melko täynnä. ei yhtään tappelua tai puukotusta...

      • pökälefaitti

        Paskasota kai kuitenkin oli taas ohjelmassa?

    • TotuusOnTuollaJossain

      Kakkamiehen mielikuvitus tekee vääryyttä saaren todellisuudelle.

    • Siistipaikka

      Olen siellä käynyt usein perheeni kanssa. Siisti ja kaunis paikka. Voin suositella lapsiperheille.
      Joku mielenterveysongelmainen on saanut vuosia sitten päähänsä dissata tätä saarta kakkajutuillaan.
      Aloittaa uudelleen ja uudelleen täällä samat sontajuttunsa. Sairasta!

      • Härreguud

        Minkälainen ihminen vie vaikkapa lapsensa tutustumaan ulosteeseen ja sekoiluun? Minä vien perheeni mieluummin merelle purjehtimaan tai sitten ulkomaille. Huvipuistotkin on ihan kivoja.

      • Siistipaikka
        Härreguud kirjoitti:

        Minkälainen ihminen vie vaikkapa lapsensa tutustumaan ulosteeseen ja sekoiluun? Minä vien perheeni mieluummin merelle purjehtimaan tai sitten ulkomaille. Huvipuistotkin on ihan kivoja.

        Kaunissaari ei liity mitenkään ulosteeseen ja sekkoiluun muuten kuin omassa päässäsi!
        Tottakai jos harrastat ulosteita, voit toki mennä niitä tutkiskelemaan saaren ulkovessoihin. Tapansa kullakin. Härreguudendo!

      • HoidonTarpeessaKö
        Siistipaikka kirjoitti:

        Miksi haluat jatkuvasti puhua kakasta ja perheestä samalla kertaa? Vielä kehoitat muita tutkimaan vessoja?

      • Pallonkiertäjä
        Härreguud kirjoitti:

        Minkälainen ihminen vie vaikkapa lapsensa tutustumaan ulosteeseen ja sekoiluun? Minä vien perheeni mieluummin merelle purjehtimaan tai sitten ulkomaille. Huvipuistotkin on ihan kivoja.

        Usein viimevuosina Kaunissaaressa käyneenä en ole vielä A:ta ja R:ää nähnyt. En edes kakkaa ja oksennusta. Rauhallinen ja mukava paikka!

      • Siistipaikka
        HoidonTarpeessaKö kirjoitti:

        Miksi haluat jatkuvasti puhua kakasta ja perheestä samalla kertaa? Vielä kehoitat muita tutkimaan vessoja?

        Luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvimpia puoliasi. No jos et ymmärrä lukemaasi, niin voin kertoa että minähän juuri kommentoin ja kritisoin noita muiden kakkajuttuja.
        Jos nyt oikein ajatuksella paneudut lukemaasi niin mahdollisesti ymmärrät? Epäilen kuitenkin ettet taida sittenkään ymmärtää.

      • ShitWars

        ja taas. Sitä puhe mistä puute?

      • Siistipaikka
        ShitWars kirjoitti:

        ja taas. Sitä puhe mistä puute?

        Hyvä " ShitWars". Tätä just tarkoitin. Et näköjään oikeasti tajua!

      • WakeUpHei
        Siistipaikka kirjoitti:

        Hyvä " ShitWars". Tätä just tarkoitin. Et näköjään oikeasti tajua!

        Lopettaisit jo.... :-)

        Ei savua ilman tulta. Kaikki muut sen jo ovat ymmärtäneet.

      • yöööök
        Härreguud kirjoitti:

        Minkälainen ihminen vie vaikkapa lapsensa tutustumaan ulosteeseen ja sekoiluun? Minä vien perheeni mieluummin merelle purjehtimaan tai sitten ulkomaille. Huvipuistotkin on ihan kivoja.

        no kakaraperheet on tottunut sontaan pöksyissä

    • Servausta

      Meillä on ollut ystävien kanssa sellainen hauska perinne jo vuosia, että kun olemme saapumassa Kaunissaareen, murautamme kaikki kurat housuun lähestymisen aikana. Tästä on oikeastaan muodostunut kilpailu, jonka juoni on siinä, että kuka hymyilee silti aidoimmin (jäähtyvä karhea kura housuissa) ja esittää yllätttynyttä kun kanssaveneilijät alkavat nuuhkia ilmaa pahan hajun selvittämiseksi. Se on voittaja joka saa parhaiten siirrettyä syyn joko toisen venekunnan harteille tai rantaan pumpatun kuran piikkiin. Aivan mahtava seuralaji, moni Kaunissaaren "veteraani" on jo sen ottanut omakseen.

      • karhunpihkapaska

        Niin, tuohan on kopioitu merikarhujen käyttäytymisoppaasta.

        KarhuVeljien yhteinen tunnus, tunninvanha läjä housussas.

      • ReinolleJaAnnelille

        "Meillä on ollut ystävien kanssa sellainen hauska perinne jo vuosia, että kun olemme saapumassa Kaunissaareen, murautamme kaikki kurat housuun lähestymisen aikana. "

        Musta tuntuu että teidän ongelmana on se, että olette vaihtaneet öljyt koneeseen. Siksi kakka tulee housuun. Käytäkää samoja öljyjä koneessa vuodesta toiseen niin koneen kitka pienenee. eikä kakka tule housuunne Nykyöljyjä ei kannat vaihtaa, kun ne on niin hyviä ja paranee vaan vanhetessaan ihan kun vuosikertaviinit. Nekin paranee, jos ei tinuta niin ne vaan kehittyy. Näin on öljynkin kanssa. Se vaan paranee koneessa.

        Ja äläkää vaihtako polttoainesuodainta. Uudet suodattimet ahistaa ja sitten ei kakka tuu housuihin. Vasta 10000 tunnin käytön jälkeen polttoainesuotimen alkaa olemaan kohillaan ja löysempikin kakka virtaa. Nykysuodattimia ei kannata vaihdella, on niissä niin hyvät materiaalit.

    • Kaunissaari1000

      En ole käynyt kummassakaan, mutta Juha Watt Vainio on tehnnyt tosi kauniin laulun Kotkan edustalla olevasta Kaunissaaresta. Onhan niitä kauniita saaria ja maisemia ympäri Suomen. Minulle tulee tästä hyvä mieli ja voin sivuuttaa mielestäni tyhmät ja taitamattomat puheet.
      https://www.youtube.com/watch?v=G0U3ZXIBuqg

    • odöör

      Tätä otsikointia tarkastellessa ei avaajaa varmaan muutama kelluva pökale köntsäkään mitenkään haittaa. Miten saakin kahteen sanaan kolmesta virheet.

      Opetuksen tason laskun lisäksi on varmaan elo sujunut hieman haisevassa ympäristössä.

      • OpetanOpettajaa

        Pökäleköntsä on yhdyssana...

      • odöör
        OpetanOpettajaa kirjoitti:

        Pökäleköntsä on yhdyssana...

        Totta. Silti avaajaa reippaasti parempi suoritus! Jatkuvan parantamisen hengessä...

      • BillKazmaijer

        odöörin näsäviisatelu ei oikein ole uskottavaa, kun pökäleköntsäkin on kirjoitettu noin väärin ? Oliskohan kaverilta jäänyt koulu kesken ?

      • näsäilläänsitten
        BillKazmaijer kirjoitti:

        odöörin näsäviisatelu ei oikein ole uskottavaa, kun pökäleköntsäkin on kirjoitettu noin väärin ? Oliskohan kaverilta jäänyt koulu kesken ?

        En tiedä odööreistä tai avaajista, mutta oma nimimerkkisi on päin persettä kirjoitettu vanhuksen nimi. Jos siis tarkoitat aikanaan tunnettua saksalaistaustaista jenkkimetsuria joka oli myös hyvä nostamaan raskaita esineitä.

    • tiedäntänkaverin

      palstan peruskaunainen "pökälehuumoria" suoltava latvafemma-kaveri asuu sosiaalituilla vuokralla jakomäessä...
      ja räkii eri palstoille omaa toivotonta elämäntilannettaan

      • pääasiaa

        Jos pökäleet on pääasia, niin kakalle pitäisi olla ihan oma palstansa.

    • Rumamanner...negatiivinen alatus ?

      • kiinn

        Kuinkas väännät:

        Kaunissaari...positiivinen yllätys!

    • avopotilaanviestintää

      katos sosiaalitapaus latvafemma on taas palannut palstalle kikkare- juttuineen

    • TerveisiäJakomäestä

      Kummallista kun kakkaviestejä ei poisteta, mutta heti kun mainitsin R&A:n niin viesti poistettiin.

      • MiksMuaKiusataaaaaaan

        Pahoititko mielesi? Onko Sipoon saaristossa oleva kaupungin retkikohde rakas oma mesta? Voi sentään.

    • kunnolla-nukuttu

      Rauhallista on ollut, toki hieman sateista ja vain muutama vene.

      • Sameaavettä

        Oliko satama savinen? Aikamoinen aallokko kuitenkin ollut ;)

    • peruskoulupudokas

      Tuon tason "lukihärö'"-avaukseen nyt ei kai voi muuta kuin vastata samalla asialla; sonnalla.

      • Senatsakaisin

        Eihän tuo nyt kyllä erityisen hyvin oikoluettu ollut, mutta minä ainakin sain siitä selvän.
        Viestin henki oli kuitenkin paljon parempi kuin mitä täällä on ko. saaresta viimeaikoina lausuttu.
        Mielestäni hyvä nimimerkki peruskoulupudokas, on kyllä väärin yhdistää toisen kirjoitusvirheet noihin soopavastauksiin, joita tässäkin ketjussa esiintyy.
        Joillakin ihmisillä on oikeasti vaikeuksia sanojen kanssa, mutta kyllä heilläkin täytyy olla oikeus ottaa osaa keskusteluun - eikö vaan?

      • pökäle
        Senatsakaisin kirjoitti:

        Satko une pästä kiini? Vai menikö yö pohtiessa miten tunteet voittavat järjen.

      • ptekeepatoja

        Täällä todellakin näyttää nämä kuona - aineet olevan keskustelun teemana.

      • Pyhätasiat
        ptekeepatoja kirjoitti:

        Täällä todellakin näyttää nämä kuona - aineet olevan keskustelun teemana.

        Tervetuloa! Tämä on jo olennainen osa kansallisromantiikkaamme; aivan kuten karjalanpiirakat ja edesmennyt Jaakko Kolmonen, Tuntematon Sotilas ja itsenäisyyspäivä, samoin siis Kaunissaari ja uloste.

      • ukko_metso

        ONKO JAAKKO KOLMONEN KUOLLUT??

        mites sen ruokaohjelmia sitten vielä voi tulla telkkarista, just ei teki rönttösiä ja paistoi silakoita se kalevalahattu päässä!

    • oikeatnautinnot

      njaa, vai tällaista.

      Kehoitan kirjoittajia menemään poimimaan Kaunissaaren suppilovahveroita. Makkarapannulla ovat niin hyviä lisukkeita, siihen Lapin Kultaa kyytipojaksi, ah niin hyvää!

      • mumsröyh

        Ehei kuule. Kai tiedät miksi juuri Kaunissaaren suppilovahverot ovat hyviä? Salaisuus piilee eksoottisessa marinadissa.

    • Merkkihenkilöt

      Reino on sairaseläkkeellä oleva kaivinkoneurakoitsija. Vaimonsa Anneli taas oli koulun siivooja. Tämä miellyttävä pariskunta on saaren vakituisia vieraita. Kannattaa tutustua. Tiedä vaikka heille pystytettäisiin vielä patsas.

      • anterokolmoenne

        ymmärsin että niitä "patsaita" pystytään sinne pitkin rantoja housut kintuissa kyykkyin joka viikonloppu

      • Hajuilleherkistynyt
        anterokolmoenne kirjoitti:

        ymmärsin että niitä "patsaita" pystytään sinne pitkin rantoja housut kintuissa kyykkyin joka viikonloppu

        Eikö teillä perversseillä ole jokin oma kanava, jossa voisitte keskenänne pohtia näitä ulosteperäisiä probleemia.

    • PorFavorHei

      Viimeinen lenkki tällä kaudella, paluumatkalla kohti Sarvastoa, itäisen tuulen mukana tuli lempeä menneen mätäkuun ummehtunut tuoksu...en voinut välttyä ajatukselta josko tämä tuli La Isla Hermosalta. Tuttavallisemmin Kaunissaari.

      Mitään muuta lähdettä en keksi. Kun se kuitenkin tuli mereltä, eikä veneestä....tällä kertaa :-)

    • aluksiolikivaa

      sori, se hajutuli musta. sen verran tuli taas imettyä tallinnan tuliaisia keskuslaiturilla että aamulla oli löysät housussa ja pönttö tukossa

    • tunnettuääliö

      palstan peruskaunainen "pökälehuumoria" suoltava latvafemma-kaveri asuu sosiaalituilla vuokralla jakomäessä...
      ja räkii eri palstoille omaa toivotonta elämäntilannettaan

      • aluksiolikivaa

        rain lähinnä housuihin aamulla

      • Juurikutonen

        Mun suosikki taas on tämä "latvafemmaa" hokeva sanaseppo, joka lienee varsinainen älykkö. Ainakin omasta mielestään. Tyhmemmin rakennettua sanaparia ei nyt heti tule mieleen. No, nauraa se apinakin kun kuvan polkupyörästä näkee. Antaa siis hänen jatkaa.

      • perä_edellä

        se latvafemma on marinoinut latvansa siinä keskuslaiturin pöydän ääressä siihen kuntoon ettei enää muuhun pysty!

      • nauruapinalle
        Juurikutonen kirjoitti:

        Mun suosikki taas on tämä "latvafemmaa" hokeva sanaseppo, joka lienee varsinainen älykkö. Ainakin omasta mielestään. Tyhmemmin rakennettua sanaparia ei nyt heti tule mieleen. No, nauraa se apinakin kun kuvan polkupyörästä näkee. Antaa siis hänen jatkaa.

        varusmiespalveluksen aikana puhuttiin latvafemmoista...
        useimmat niistä lähetettiin maalle kotiin kasvamaan

    • Anonyymi

      Raketit paukkuu täälläkin!

    • Anonyymi

      Hyvää ystävän päivää saarelaisille :P

    • Anonyymi

      Vieläkös tuo paikka tunnetaan merten kontulana, ikuisen vapun saarena..?

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3050
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1727
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1421
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1169
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1087
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe