Meillä valtavat marjavarat metsissä ym

evp-majuri

Tutkimus Välimeren ruokavaliosta hämmästytti – ei parantanutkaan kaikkien terveyttä.
Kuka muistaa kun välimeren ruokavalioilla kerskuttiin, kuin ne sydänystävällisiä.
Nyt tutkimus painaa sen maan rakoon, ei ollutkaan niin.

Jos köyhällä ei ole ollut kesällä tilaisuutta poimia marjoja, hänellä ei ole varaa ostaa niitä useinkaan, koska ne ovat kilohinnaltaan kalliita, hän selvittää.
(palaan kuka selvittää kohta, lähteellä).

Tutkijat havaitsivat, että korkean koulutus- ja tulotason ihmiset söivät monin tavoin laadukkaammin. Heidän ruokavalioonsa esimerkiksi sisältyi yli kaksi kertaa useammin luomuvihanneksia verrattuna matalan koulutus- tai tulotason ihmisiin.

Koulutettujen ja varakkaiden ruokavalioon sisältyi myös enemmän kalaa ja he söivät vähemmän lihaa, ja he myös söivät useammin täysjyväleipää valkoisen leivän sijaan. Lisäksi he saivat ruokavaliostaan enemmän antioksidantteja ja polyfenoleita, mikä sekin kuvaa ruokavalion laadukkuutta.

Sosioekonomiset erot näkyivät myös siten, että koulutetut ja varakkaat suosivat lempeämpiä vihannesten kypsennysmenetelmiä, mikä viittaa siihen, että eri koulutus- ja tuloluokissa ruoka myös osittain valmistetaan eri tavalla.

Välimerellinen ruokavalio ei suoraan takaa terveyttä. Terveydellisiä vaikutuksia on ihmisillä, joilla on korkea koulutus- ja tulotaso.

Tutkimusryhmä koostui 18 991 eteläitalialaisesta miehestä ja naisesta. Tutkittavat olivat iältään vähintään 35-vuotiaita ja heidän keski-ikänsä oli noin 54 vuotta. Heitä seurattiin keskimäärin 4,3 vuotta, jona aikana tutkittaville sattui 256 sydäntapahtumaa, kuten sydänkohtausta tai aivohalvausta.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa havaittiin, että niillä tutkittavilla, jotka noudattivat uskollisimmin Välimeren ruokavaliota, oli 33 prosenttia pienempi sydäntapausten riski. Tulos oli vakioitu iän, sukupuolen, energiansaannin ja useiden muiden tekijöiden suhteen. Tämä tulos on linjassa muiden Välimeren ruokavaliota koskevien tutkimusten kanssa, sillä useissa muissakin tutkimuksissa on havaittu sen yhdistyvän pienempään sydäntapausten riskiin.
http://suomenterveysravinto.fi/blogi/

esim, vielä viitaten blogiin>
DASH-ruokavalio on Harvardin yliopiston tutkijoiden kehittämä ruokavalio korkean verenpaineen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. DASH-nimi on lyhennys englannin kielen sanoista Dietary Approaches to Stop Hypertension.
DASH-ruokavaliossa on keskeistä vihannesten ja hedelmien runsas määrä. Lisäksi ruokavalion rasvan laatuun kiinnitetään erityistä huomiota ja viljatuotteet syödään täysjyväviljana.
DASH-ruokavalion hyödyt verenpaineen alentamisessa on osoitettu luotettavasti useissa tutkimuksissa, ja sitä suositellaan virallisestikin verenpaineen alentamiseen useiden maiden hoitosuosituksissa.
DASH-ruokavalio alentaa systolista verenpainetta keskimäärin 11,4 mmHg ja diastolista verenpainetta 5,5 mmHg korkeasta verenpaineesta kärsivillä."

Kun meillä omasta takaa ehkä maailman puhtaimpia tuotteita, jota maassa ja luonnossa kasvaa ja kasvatetaan, miksi kerätä myrkkyjäämiä monista ulkomaan tuotteista ?
Meillä kävellään omalle maalle, kasvimaalle, puutarhaan, miksi nyt vain nimittääkään, sieltä niin tuoretta ja puhdasta luomutuotetta kuin olla voi. Sitä naamariin, ei ole sokeritauteja, ei verenpaineita, ei kolestrolit pielessä jne. Lapset, lastenlapset myös terveitä, saattaa jotkut periytyäkkin. Ja täällä ollessaan ruokailut vaarin ja mummun tapaan omasta maasta, ja pakasteessa pääosin.

Ainakin me maalla eletään terveellisesti, pääosin.

Sepä siitä.
Kun sattui esille tuleen, kun lehtiä selailin.
Ihan jutun aihe keskustalaisena sanoisko "hyvinvointi, ei ihmeenä vaan normina.

2

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenterveydellisesti metsässä samoaminen on hyväksi. Mitä mieltä velimies ?

    • NytSaunaan

      Pari kesää sitten keräsit 3x 10 ämpärillistä mustikoita nopeasti pieneltä alueelta. Tämän kesän saalis taitaa olla pienempi. Onko apaja ehtynyt?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      4947
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3436
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3194
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2267
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1867
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1828
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      161
      1793
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1310
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1117
    10. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1109
    Aihe