Siinäpä kysymys, jota varmasti jokainen meistä on itselleen esittänyt ja kysynyt myös monelta läheiseltään, mikä se on. Ehkä moni meistä on pohtinut sitä yksin ja yhdessä muiden kanssa. Ainakin toivottavaa on pysähtyä miettimään, mikä on tämän anutkertaisen ja lyhyen elämän tarkoitus.
Kysymys tuli mieleeni, kun täällä joku kirjoitti "miltä tuntuu olla v-mäinen ihminen"? :D :D Anteeksi minua naurattaa koko kysymys, koska se on jotenkin niin osuva, suora ja ihmettelevä tämän päivän ihmisille. On joo veemäisiä ihmisiä ollut ennekin, mutta kun maailma muuttuu, arvot muuttuu, moraali ja ylipäätänsä kulttuurinen tapa toimia muuttuu, aina ei ihan hyvään suuntaan, mutta sinne on kuitenkin tähdättävä.
Minulle se elämän tarkoitus on tietysti rakkaus. Se vain on se asia, jota ilman en voi elää enkä edes halua elää, enkä edes pystyisi elämään. Osata rakastaa ja osata tulla rakastetuksi. Se on minun mielestäni pohja koko elämälle. Ilman rakkautta emme ole olemassa. Emme elä, emme ole, emme osaa olla. Elämä ilman rakkautta on tyhjää, se on ontto, joka kuituu pois, jos siihen ei saada rakkauden rikastetta ajoissa. Ihmisestä tulee ontto ihminen, joka ei tunne, ei koe eikä ole olemassa, jos ei ole rakkautta. Rakkautta voi saada monelta suunnalta ja monen eri tasoisena ja se on jopa toivottavaa. Vanhemmat rakastaa lapsiaan vanhempain rakkaudella. Mies rakastaa naistaan ja nainen miestään tai mies miestä ja nainen naista omalla ainutlaatuisella rakkaudella, joka syntyy kuin tyhjästä, vaikka se ei tietysti synny tyhjästä. Emme voi tietää, koska kohtaamme ihmisen, jonka edessä sydämemme alkaa lämmetä ja kohta jo loistaa rakkauttaan. Himo on luonnollinen asia, mutta sitä ei pidä sekoittaa rakkauteeen. Intohimo kuuluu samaan katekoriaan. Me tunnemme lähimmäisen rakkautta ja myötätuntoa toiiamme kohtaan. Tunnemme rakkautta maatamme kohtaan, luontoa kohtaan, kuka mihinkin. Rakkautta on siis niin monenlaista ja monen tasoista ja se on rikkaus, se on suuri siunaus. Mutta suurin on Jumalan rakkaus, koska se antaa valmiuden ja pohjan koko rakkaudelle. Me saamme ikään kuin "synnyinlahjana" rakkautta elämään, itseemme ja toisamme kohtaan, kun osaamme rakastaa Jumalaa, aidosti ja puhtaasti, ilman kommenverkkejä tai oman edun tavoittelua. Eikä se edes onnistuisi, nimittäin Jumala näkee ja kuulee ja tietää meidän salaisimmatkin ajatuksemme, tunteemme, himomme jne. Eli jäämme varmasti kiinni Jumalalle, jos yritämme feikata, se ei mene läpi.
Mutta heti rakkauden jälkeen minun mielestäni tai ainakin minulle on ihan ensisijainen elämän tarkoitus kasvaa mahdollisimman hyväksi ihmiseksi. Ei meistä koskaan hyvää tule, mutta ainakin tahto ja yritys siihen on jo jotain. Joten en voi ymmärtää kaikkea sitä vihaa, kostoa, ilkeilyä, pahuutta, mitä ihmiset viljelevät itseään ja toisia kohtaan, jopa viattomia ihmisiä runnellaan ja "täydestä sydämestä".
Miettikääpä vaikka toisesta ihmisestä pahan puhuminen, mitä se antaa ihmiselle itselleen, entä muille, entä kohteelle? Mistä tällainen tarve tulee? Mistä se kumpuaa? No siitä se lähtee se itsensä ja muiden "alas ajo". Kohta ilmestyy maisemaan katkeruus ja kateus, ja ei mene kauankaan, kun vihakin on jo kuvioissa mukana. Vene alkaa heilumaan, on uppoamisvaara. Tekee ehkä jopa mieli käydä fyyssisesti kiinni. Ehkä olemme jo edenneet tässä vaiheessa sanoista tekoihin. Olemme kenties jo käyneet "savustamassa" toisen mainetta tai työuraa tai vaikka ihmissuhteita. Kuka tästä saa yhtikäs mitään? En ymmärrä. Ja kaikkea tätä tapahtuu ihan joka ikinen päivä, päivästä toiseen, vuodesta toiseen, kunnes oma vene uppoaa ja ei ole enää mahdollisuutta selvitä.
Edellinen lause on varoittavana esimerkkinä kirjoitettu. Se vihan ja katkeruuden, ahneuden ja kateuden virta vie hyvinkin nopeasti, jos siihen ei itse herää jo heti alkuunsa. Ihmiset eivät edes itse huomaa oman laivansa uppoamista, ennen kuin on jo liian myöhäistä. Se on todella sääli. Se on aika kamalaa katsottavaa. Jokainen meistä tekee virheitä, välillä jopa vihaa ja ehkä ahnehtiikin, mutta pitää olla vain oman itsensä kanssa hereillä, että ei joudu sen vihan ja ahneuden ja katkeruuden virran vietäväksi. Sieltä ei ole helppo nousta. Monet hukkuu siihen virtaan ja näin ainutkertainen elämämme on hukutettu ihan omin voimin. Onko siinä mitään järkeä? No ei ole. Miksi sitten on niin paljon vihaa, kateutta, katkeruutta ja negatiivisuutta ympärillämme? En ymmärrä. Ihmisten pitäisi herätä omasta pahuuden kuplastaan ja ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tajuta kääntää veneen suuntaa. Katkera ihminen luulee "kostavansa muille", vaikka todellisuudessa kostaa vain itselleen. Upottaa itseään saastuneeseen veteen ja tukehtuu.
Pohjimmainen ajatukeni on tietenkin se, että ihminen saattaa juosta ihan huuhaan perässä. Panostetaan itseensä ja uraansa, ulkoiseen habitukseen ja ulkoisten hyvinvoinnin "merkkeihin ja monumentteihin" ja on kuitenkin sisältä ihan raakile, jopa mätä, mitä hyötyä siitä on kenellekään, ihmiselle itselleen viimeiseksi. Ei ne poissulje toisiaan, mutta
Kysymys tuli mieleeni, kun täällä joku kirjoitti "miltä tuntuu olla v-mäinen ihminen"? :D :D Anteeksi minua naurattaa koko kysymys, koska se on jotenkin niin osuva, suora ja ihmettelevä tämän päivän ihmisille. On joo veemäisiä ihmisiä ollut ennekin, mutta kun maailma muuttuu, arvot muuttuu, moraali ja ylipäätänsä kulttuurinen tapa toimia muuttuu, aina ei ihan hyvään suuntaan, mutta sinne on kuitenkin tähdättävä.
Minulle se elämän tarkoitus on tietysti rakkaus. Se vain on se asia, jota ilman en voi elää enkä edes halua elää, enkä edes pystyisi elämään. Osata rakastaa ja osata tulla rakastetuksi. Se on minun mielestäni pohja koko elämälle. Ilman rakkautta emme ole olemassa. Emme elä, emme ole, emme osaa olla. Elämä ilman rakkautta on tyhjää, se on ontto, joka kuituu pois, jos siihen ei saada rakkauden rikastetta ajoissa. Ihmisestä tulee ontto ihminen, joka ei tunne, ei koe eikä ole olemassa, jos ei ole rakkautta. Rakkautta voi saada monelta suunnalta ja monen eri tasoisena ja se on jopa toivottavaa. Vanhemmat rakastaa lapsiaan vanhempain rakkaudella. Mies rakastaa naistaan ja nainen miestään tai mies miestä ja nainen naista omalla ainutlaatuisella rakkaudella, joka syntyy kuin tyhjästä, vaikka se ei tietysti synny tyhjästä. Emme voi tietää, koska kohtaamme ihmisen, jonka edessä sydämemme alkaa lämmetä ja kohta jo loistaa rakkauttaan. Himo on luonnollinen asia, mutta sitä ei pidä sekoittaa rakkauteeen. Intohimo kuuluu samaan katekoriaan. Me tunnemme lähimmäisen rakkautta ja myötätuntoa toiiamme kohtaan. Tunnemme rakkautta maatamme kohtaan, luontoa kohtaan, kuka mihinkin. Rakkautta on siis niin monenlaista ja monen tasoista ja se on rikkaus, se on suuri siunaus. Mutta suurin on Jumalan rakkaus, koska se antaa valmiuden ja pohjan koko rakkaudelle. Me saamme ikään kuin "synnyinlahjana" rakkautta elämään, itseemme ja toisamme kohtaan, kun osaamme rakastaa Jumalaa, aidosti ja puhtaasti, ilman kommenverkkejä tai oman edun tavoittelua. Eikä se edes onnistuisi, nimittäin Jumala näkee ja kuulee ja tietää meidän salaisimmatkin ajatuksemme, tunteemme, himomme jne. Eli jäämme varmasti kiinni Jumalalle, jos yritämme feikata, se ei mene läpi.
Mutta heti rakkauden jälkeen minun mielestäni tai ainakin minulle on ihan ensisijainen elämän tarkoitus kasvaa mahdollisimman hyväksi ihmiseksi. Ei meistä koskaan hyvää tule, mutta ainakin tahto ja yritys siihen on jo jotain. Joten en voi ymmärtää kaikkea sitä vihaa, kostoa, ilkeilyä, pahuutta, mitä ihmiset viljelevät itseään ja toisia kohtaan, jopa viattomia ihmisiä runnellaan ja "täydestä sydämestä".
Miettikääpä vaikka toisesta ihmisestä pahan puhuminen, mitä se antaa ihmiselle itselleen, entä muille, entä kohteelle? Mistä tällainen tarve tulee? Mistä se kumpuaa? No siitä se lähtee se itsensä ja muiden "alas ajo". Kohta ilmestyy maisemaan katkeruus ja kateus, ja ei mene kauankaan, kun vihakin on jo kuvioissa mukana. Vene alkaa heilumaan, on uppoamisvaara. Tekee ehkä jopa mieli käydä fyyssisesti kiinni. Ehkä olemme jo edenneet tässä vaiheessa sanoista tekoihin. Olemme kenties jo käyneet "savustamassa" toisen mainetta tai työuraa tai vaikka ihmissuhteita. Kuka tästä saa yhtikäs mitään? En ymmärrä. Ja kaikkea tätä tapahtuu ihan joka ikinen päivä, päivästä toiseen, vuodesta toiseen, kunnes oma vene uppoaa ja ei ole enää mahdollisuutta selvitä.
Edellinen lause on varoittavana esimerkkinä kirjoitettu. Se vihan ja katkeruuden, ahneuden ja kateuden virta vie hyvinkin nopeasti, jos siihen ei itse herää jo heti alkuunsa. Ihmiset eivät edes itse huomaa oman laivansa uppoamista, ennen kuin on jo liian myöhäistä. Se on todella sääli. Se on aika kamalaa katsottavaa. Jokainen meistä tekee virheitä, välillä jopa vihaa ja ehkä ahnehtiikin, mutta pitää olla vain oman itsensä kanssa hereillä, että ei joudu sen vihan ja ahneuden ja katkeruuden virran vietäväksi. Sieltä ei ole helppo nousta. Monet hukkuu siihen virtaan ja näin ainutkertainen elämämme on hukutettu ihan omin voimin. Onko siinä mitään järkeä? No ei ole. Miksi sitten on niin paljon vihaa, kateutta, katkeruutta ja negatiivisuutta ympärillämme? En ymmärrä. Ihmisten pitäisi herätä omasta pahuuden kuplastaan ja ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tajuta kääntää veneen suuntaa. Katkera ihminen luulee "kostavansa muille", vaikka todellisuudessa kostaa vain itselleen. Upottaa itseään saastuneeseen veteen ja tukehtuu.
Pohjimmainen ajatukeni on tietenkin se, että ihminen saattaa juosta ihan huuhaan perässä. Panostetaan itseensä ja uraansa, ulkoiseen habitukseen ja ulkoisten hyvinvoinnin "merkkeihin ja monumentteihin" ja on kuitenkin sisältä ihan raakile, jopa mätä, mitä hyötyä siitä on kenellekään, ihmiselle itselleen viimeiseksi. Ei ne poissulje toisiaan, mutta
Vastaukset 17
Vanhimmat
Esimerkkinä vaikka, että joku tekee tai sanoo toisesta jotain pahaa, väärää tms. Toinen saa tietää siitä, ja lähtee saman tien kostamaan kahta kauheammalla voimalla. No mitä siitä on kenellekään hyötyä, muuta kuin haittaa. Pahan savustama ihminen tartuttaa näin omaa pahuuttaan myös toiseen ihmiseen, saa toisen ihmisen koston virran mukaan ja taas yksi lisää siinä virrassa. Kuka siitä on vastuussa? Ihminen itse. Näin lähtee koston virtaan uimaan, joka on todella vaarallinen virtavesi, joka äkkiä vie koko ihmisen.
Oiko kuitenkin kannattanut miettiä hetki, ajatella miksi näin on toimittu niin kuin on toimittu. Oiko parempi ottaa ko. ihmiseen itse yhteyttä kysyä suoraan ja selvittää se ihmisen itsensä kanssa. Jos se ei onnistu, niin voisko olla mahdollista itse käydä itsensä kanssa läpi (henkisesti) asia, jotta ei hyppää itse mukaan siihen virtaan, johon kukaan ei oikeasti haluaisi hyvpätä, jos vain ymmärtäisi mihin on hyppäämässa. Oisko mitään antaa anteeksi toiselle se väärä teko? Oisko mitään ymmärtää, että en itse halua lähteä siihen mukaan? Voisi olla.
Kirjoitusvirheitä miljoona, mutta ei jaksa oikolukea :D Ei Suomi24 ole niin virallinen palsta, että viitsisis vaivautua :) Pitäisi, mutta otan mieluummin rennosti :D Ymmärtäkää tai olkaa ymmärtämättä kirjoituksiani, ei se niin väliä :D Kunhan kirjoitan.
Ei tuossa ole yhtäkään sellaista virhettä, joka estäisi viestin välittymisen. Kirjoitusvirheitä korjataan muutenkin vain ärsyttäviltä/aivottomilta kirjoittajilta, et kuulu heihin.
Sehän on juuri meidän kaikkien osattava ja kyetä hoitamaan suhde asiat oikein. Alun alkaen kun suhteeseen ruvetaan on molempien ymmärrettävä onko suhteessa minkä takia. Ja jos on pettämistä, salailua, tai muutoin jotain loukataan eikä asiat menekään niinkuin kuvittelee. Katkerana selittelee ja yrittää petettyä musta maalata jotta itsellä olo helpottaisi. Ja jos väärin teemme jotain kohtaan tietäen pitäisi osata hoitaa myös oikein ne seuraukset. Takana puhumista ja ilkeitä juoruja aiheuttaa kyllä. Noille juoruille ei voi mitään. Ja jos olet antanut syytä juoruihin et pysty silloin edes lopettamaan niitä mitenkään. Minunkin ystävistä löytyy takanapuhujia paljon. Kuinka naureskellaan toisen parisuhteelle ja niiden touhusta. Se onko totta on sen kohteen osoitettava itse onko antanut kuvan ettei parisuhteessa ole kulissia vetänyt tai vedättänyt millään tavalla. Mutta nuo jutut kun kuulee tulee mietittyä mikähän tuonkin parin syyt ovat toisen pariskunnan suhteesta noin juoruavan. Kateus,ihastuminen vai ihan ilkeyttään kun oma suhde ei ole kunnossa ja tapahtuukin omassa suhteessa. Monesti miettinyt kumppanistani samaa kun kuulee juoruja toisista. Voisiko olla totta? Uskon toki ihmisten hyvyyteen. Eikä kuulu muille mitä parisuhteessa tapahtuu. Mutta ikäviä naureskelun kohteita riittää. Se motiivi juorujen kertomiseen on itse yritettävä pähkäillä. Nykyään kun moraali,ja elämän katsomassa muuttuu ja löytyy ihmisiä jotka pettävät niin Ihmekös tuo. Syyllistynyt olen juorujen kuulemiseen mutten ole muille kun kumppanilleni kertonut. Ellei ole itse mukana kuulemassa. Niin mikä ajaa ihmisen ilkeilyn polulle? Hyvä kysymys !
Näistä on kokemusta, nyt, todella koskettava ja niiin paikkansa pitävä!!
Mitäs huomenna
Tulla rakastetuksi ja rakastaa! ♡♡
Näin on näkkileipä.
Rakkautta on alettu kokemaan joskus 1945 vuoden jälkeen pikkuhiljaa. Jokainen saa luoda itse oman elämäntarkoituksensa. Toki rakkauden keskellä elävät ovat kauempana peloista kun villieläimet mutta toisaalta täynnä vihaa tuntematonta kohtaan ;)
Minun elämän tarkoitus on ainakin olla muiden pilkattavana siinähän ne tärkeimmät olikin.
Katsopa eläimiä luonnossa. Se ei oli mitään muuta kuin ruokalista, jossa lähes kaikki ovat eläviä aterioita. Ihminen on ravintoketjun yläpäässä, mutta tavalla tai toisella on jahti päällä.
Rakastella ja tulla rakastelluksi <3
Hyväillä ja tulla hyväillyks <3
Sullekin on tsaijoo <3
Niin on ristiriitaista. Koko nuoruuden etsin ihmisiä, joista välitän ja jotka välittävät takaisin. Huomasin, ettei heitä löydy, ja välittämäni ihmiset monet jättää. Teen paljon töitä, jotta voin toteuttaa itseäni haluamallani tavalla, niin työssä että vapaa-ajalla, elää, syödä terveellisesti. Naisena haluan, että perusasiat on kohdallaan, perusturvallisuus. Työtä en tee rahan ja rahan takia. Pidän kauniista asioista, olisin aivan maassa, jos en saa tehdä ja nauttia kauniista.. edes jollain tasolla
Ja, todella olen siinä asiassa samaa mieltä, Raamatussakin se kerrotaan, rakastaa ja osata tulla rakastetuksi
Monta kertaa täällä mutta rakastaa ja tulla rakastetuksi on elämän tarkoitus. Kaikki muu on turhaa!
Jo on köyhä elämä jos toisten parisuhteita tai suhteita pitää naureskella. Ja naureskella mille? Mitä niistä toisten suhteista voi tietää? Jotkut on oikeasti niin alhaalla merkityksettömyydessään että pitää ympärillä olevista suhdekuvioista hakea potkua elämään? No onneksi ei MEILLÄ ainakaan NOIN tehdä tai NOIN huonosti mene.
Siinäpä vasta naurettavaa elämää ja tarkoitusta.