Nuoruusmuistoja

Hei ajattelin aloittaa ketjun nuorius muistoista. Mitä muistoja tulee mieleen? Itselläni voimakkaimpien joukossa olevina muistoista liittyy maatilan töihin hiidenkylällä kun emoniemestä tuli aina teurastaja setä käymään kun karjaa teurastettiin -50 luvulla. Hänellä oli pistooli ja, terävä puukko. Niillä hän teurasteli eläimiä isoksi kasaksi ja, sitten käsitteli ne lihaksi. Illalla tehtiin iso nuotio pihalle ja, teurastaja setä paistoi siinä lihaa. lopuksi paistettiin ns "lerssiä", sehän on perinteinen teurastajan iltapala. Teurastajasetä sen paistoi ja söi kun teurastus ooli suoritettu. Silloin liha ei ollut marinoitua vaan se maustettiin itse. Nykyänsän kaikki tahtoopi olla valmiiksi marinoitua ja valmiiksi pakattuja. Kuka enääntietää mistä liha on peräisin!?
37875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Itselläni tulee mieleen tammikuu vuonna 1940 ,kun kannaksella oli aika kylmää ja luodit ja kranaatit ujelsivat ja paukkuivat ympärillä.Ja sit no enpä kerro ettei ruokahalut mene.

Äänestä
  • Hevosen kyljessä tarkeni hyvin..vaan. enpä siitäkään sano enenpään, ettei yöunet mene. Hevosia oli siellä paljon.

    Ja hevosmiehiä.

    Äänestä

  • Nyt repesin :)Haha hah heeh heh...Toi oli hauska!

    Äänestä

  • Oli se paha paikka,miestä kaatui kuin heinää.

    Äänestä

  • Eppäillä soppii Kannaksella oloas????

    Äänestä

Hiijjenkylällä oli ne kuuluisat hiivipeijaiset jossa kaatu miestä kanssa

Äänestä
  • Sinne tuli kylälle muuttanut Hieroja muka L.....suu tulivat peijaisiin halot mukana,Meinasivat kai antaa paikallisille selekään mut toisin kävi

    Äänestä

  • Minä muistelen aikaa kun suomessa ei ollut näitä terroristimatuja, eikä raiskarimatuja. Oli se mukavaa ja turvallista aikaa.

    Äänestä

  • Juu, Oli paljon turvallisempaa. Ja ei ollut näitä maahanmuuttokuluja. Ja silloin rajat olivat kiinni. Kulkea sai silti luvan kanssa, Passia näyttämällä.

    Äänestä

Kuulin että ovat aika riitaista porukkaa.

Äänestä

Kyllähän mullakin oli nuorramiesnä lerssi ahkerassa käytössä...

Äänestä

Nyt on jäännä puheasteelle..

Äänestä

Tuohimetässä minun nuoruudessa oltiin ja oli mukavaa nästyykilakki päässä oltiin.Eväät tehtiin aina mukaan ja luonnonhelmassa oli mukava juoda kahveeta välillä.Hubba bubbaakin oli aina taskussa ja suussa oli se vaan mukavaa toi nuoruusaika juu!!!!Leipäkin maistui leivältä silloin ja oli kesällä pelkkää aurinkoo ja lämmintä.Heinätöissäkin meni kymmeniä kesiä pelkkiä huviä nuoruusmuistoja.
Mutta nyt paistaa täälläkin vanha aurinko ei kun kumpparit jalkaan ja metsään se on lähdettävä keräämään marjoja ja sieniä niin on talveksi purtavaa.

Äänestä
  • Hieno asia. Voi sitä nykyäänkin eväiden kanssa metsään mennä. Metsät ovat luonnonantimia täynnä. Kerättävää kaikille riittä ja aurinkokin mukavasti lämmittää syyskuun alussa. Tarkenee jopa hihattomalla tee-paidalla.

    Äänestä

Paskat tarkenee.

Äänestä

Hirvikärpäset on aina menossa housuun.

Äänestä

Pontikkaa keittelin kuusikossa ja Salon renkejä juostiin pakoon!

Äänestä

Ne oli keittelemässä itsekkin.

Äänestä

Paskat oli.

Äänestä
  • paskaerkki keitteli ite pontikkaa ja ajeli yyberillä

    Äänestä

  • Paskat, mistä tiesit?!

    Äänestä

Haista sinä v....u,varmasti oli.

Äänestä
  • Paskat.

    Äänestä

Pitikö penskojen taas sotkea aikuisten nuoruusmuistelut.

Äänestä
  • Vanha akka elämä ohi piä turpa kiinni

    Äänestä

  • Aikanaan, kun viinakauppa oli Sahanhampaassa, niin kerran yhtenä lauantaina virkavalta keksi järjestää lauantaiaamupäivän puhallusratsian kaupan edessä 70-luvun puolenvälin haminoissa. Opettajaportaaseen puolenkymmentä osumaa. No siksi ne varmaan sitten alkoivat käydä pitkäripasessa naapurikunnissa.

    Äänestä

  • Ei muuten ollut 70-luvun puolenvälin haminoissa Alko Sahanhampaassa...

    Äänestä

  • höhöhöhöhö kirjoitti:

    Ei muuten ollut 70-luvun puolenvälin haminoissa Alko Sahanhampaassa...

    Kyllä oli. Se oli Alkon ensimmäinen liiketila Pyhäsalmella.

    Äänestä

  • Paukkuarpa kirjoitti:

    Kyllä oli. Se oli Alkon ensimmäinen liiketila Pyhäsalmella.

    Juu. Sen takia siinä on vieläkin niin pitkä oven ripa.

    Äänestä

Oli siinä lohvanperäisiäkin joukossa.

Äänestä

Perinne on käydä haapikkaassa viinakaupassa.

Äänestä

Minä muistan kun olin ala-asteella,jossa opettaja oli ankara ja ilkeä ja loukkaava ja häpäisijä!Siitä sain ikuiset traumat.jJa nykyään tuota opettajaa on kutsuttu"lasten ystäväksi".Ja hah sanon mä!

Äänestä
  • Sama!

    Äänestä

  • Hyvännäköisiä ja oloisia tyttölöitä

    Äänestä

On on jos vielä ajaisivat parran pois.

Äänestä

Nuoruuteni meni ryypätessä, kuten muidenkin kavereitteni. Osalla jatkuu vielä villi ja railakas nuoruus, vaikka nuoruudesta on lähemmäs 30 vuotta aikaa.

Äänestä

Älä muuta viserrä,rollaattorit vaan "pökkäilee" toisiinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tedreipas kirjoitti:

Hei ajattelin aloittaa ketjun nuorius muistoista. Mitä muistoja tulee mieleen? Itselläni voimakkaimpien joukossa olevina muistoista liittyy maatilan töihin hiidenkylällä kun emoniemestä tuli aina teurastaja setä käymään kun karjaa teurastettiin -50 luvulla. Hänellä oli pistooli ja, terävä puukko. Niillä hän teurasteli eläimiä isoksi kasaksi ja, sitten käsitteli ne lihaksi. Illalla tehtiin iso nuotio pihalle ja, teurastaja setä paistoi siinä lihaa. lopuksi paistettiin ns "lerssiä", sehän on perinteinen teurastajan iltapala. Teurastajasetä sen paistoi ja söi kun teurastus ooli suoritettu. Silloin liha ei ollut marinoitua vaan se maustettiin itse. Nykyänsän kaikki tahtoopi olla valmiiksi marinoitua ja valmiiksi pakattuja. Kuka enääntietää mistä liha on peräisin!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu