väinölän kirkon paperittomien suojelu päättyy

Hallitus otti halla-ahon neuvoista vihdoin vaarin ja kriminalisoi paperittomien piilottelun.Väinölän kirkon suvakeille tulee siis hätä käteen kun mädätys ei onnistukaan.Ilon päivä.
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uutisissa kerrottiin kylläkin asiasta hieman toisin, hälläahollasi ei ollut vaikutusta päätökseen

Äänestä
  • halla-aho on saanut nuo linjaukset voimaan aiemmin ja niitä ei vain ole noudatettu mädättäjähallituksen takia.Nyt ne esitellään muka jotenkin "uutena keinona" vaikka ne ovat jo halla-ahon aiemmin sanomia asioita.

    tietäisit,jos muistisi toimisi tai osaisit googlettaa edes, mutta kohdallasi voi toivon jo heittää,komukka.

    Äänestä

  • kommaritkalmistoon kirjoitti:

    halla-aho on saanut nuo linjaukset voimaan aiemmin ja niitä ei vain ole noudatettu mädättäjähallituksen takia.Nyt ne esitellään muka jotenkin "uutena keinona" vaikka ne ovat jo halla-ahon aiemmin sanomia asioita.

    tietäisit,jos muistisi toimisi tai osaisit googlettaa edes, mutta kohdallasi voi toivon jo heittää,komukka.

    saanut voimaan aiemmin, miksi niitä sitten ei noudatettaisi, ei ymmärrä mitä yrität selittää.
    ei oikein auennut tuo logiikkasi hällä-väli-ahoistasi.

    sitä en tiedä mitä sinä kuvittelet tiedostavasi, en tosin siinä mitään menetäkkään

    Äänestä

"
Isis-taistelijoiden paluu Suomeen tulee estää
Mielipide · 1.9.2017
Facebook Twitter

Teljän Kokoomus Ry vastustaa ns. ohituskaistan luomista sosiaalipalveluihin Suomeen palaaville ISIS-taistelijoille tai ns. vierastaistelijoille. Lisäksi esitämme, että hallitus tiiviissä yhteistyössä sisäministeriön ja eduskunnan kanssa ryhtyy viipymättä toimiin estääkseen ISIS-taistelijoiden palaamisen Suomeen mitätöimällä heidän suomalaiset passinsa ja tekemään kielteisen turvapaikkapäätöksen automaattisesti ja viipymättä jos ISIS-taistelija ei ole Suomen kansalainen.

Haluamme myös muistuttaa hallitusta ja sisäministeri Risikkoa, että valtion ensisijainen tehtävä on turvata omien kansalaisten, eli suomalaisten, turvallisuus. Vaadimme, että turvapaikanhakijoiden taustat tulee selvittää perusteellisesti ja laajasti. Sotaa tai vainoja pakenevan henkilön ensisijainen prioriteetti on turvapaikkahakemuksen käsittelyn aikana turvallisuus, ei liikkumisen vapaus. Esitämme, että turvapaikanhakijoiden liikkumista Suomen sisällä rajoitetaan vastaanottokeskuksiin kunnes hakijan henkilöllisyys on varmistettu ja hakija on turvallisuusselvityksessä todettu vaarattomaksi tai myönteinen päätös turvapaikasta on annettu.

Vastaanottokeskuksen ulkopuolella liikkuminen tulee aina olla organisoitua ja valvottua jos henkilöllisyyttä ei ole varmistettu ja turvallisuusselvitystä ei ole suoritettu. Kielteisen päätöksen saava turvapaikanhakija on otettava talteen samaan aikaan kun kielteinen päätös turvapaikasta toimitetaan turvapaikanhakijalle ja henkilö on pidettävä viranomaisten huostassa maasta poistamiseen saakka. Jos turvapaikanhakija valittaa kielteisestä turvapaikkapäätöksestä, tulee liikkuminen rajoittaa vastaanottokeskukseen tai olla organisoitua ja valvottua laittoman maahan jäämisen estämiseksi. Turvapaikkahakemusten käsittely tulee olla nopeaa erityisesti tilanteissa, joissa turvapaikanhakijan kotimaa on viranomaisten toimesta luokiteltu turvalliseksi ja perusteluja turvapaikan myöntämiselle ei ole.

Turvapaikanhakijoiden vapaa liikkuminen maan sisällä ilman valvontaa ennen henkilön taustojen selvittämistä on turvallisuusriski joka on konkretisoitunut Turun radikaalissa islamistisessa terroristihyökkäyksessä. Viranomaisten ja hallituksen tehtävä on edellä mainituin toimin varmistaa, ettei tämä tragedia enää koskaan toistu Suomessa.

Presidentti Niinistö tapaamisessaan presidentti Trumpin kanssa vahvisti Suomen tuen kansainväliselle koalitiolle taistelussa ISIS-terroristijärjestöä vastaan. Suomen on seisottava sanojensa takana. Se tarkoittaa, että Suomi ei voi toimia turvasatamana ja terroristien sosiaaliturvana. Poliittiselle ylikorrektiudelle ei ole sijaa kun kyse on suomalaisten turvallisuudesta ja terrorismin torjumisesta.

Ville Pääkkönen

Teljän Kokoomus, puheenjohtaja
"

Äänestä
  • eiks toi teljän kokoomuksesi ol kokemäelt, vähän kaukaa haettu porin alueen asiana tällä palstalla sopivana.
    kokemäel on 40 km ja ulvila, nakkila sekä harjavaltaki viä väliis,
    ei oikke pori alue asian sopevaa teljä kokoomus

    Äänestä

Höpöhöpö. Kyllä Poriin otetaan koko ajan uusia pakolaisia ja se tehhään hiljasesti. Seurakkaa vaan niin näette.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paperittomatkotimaahansa kirjoitti:

Hallitus otti halla-ahon neuvoista vihdoin vaarin ja kriminalisoi paperittomien piilottelun.Väinölän kirkon suvakeille tulee siis hätä käteen kun mädätys ei onnistukaan.Ilon päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu