37 - Muotoillut sanat

Se on kuin peilikuva. Hetkellinen ymmärrys ja valokiila yössä. Olen ollut niin kauan surullinen. Hukassa ja yksin kuin punainen huutomerkki huoneen keskellä, toivonut että joku pelastaisi minut, että tämä huutava tyhjyys menisi pois - kun opin sinut tunsin sinussa jotain kauan etsittyä ja kaivattua; kun ihminen, joka tuntuu läheisemmältä ja tärkeämmältä kuin kukaan muu, torjuu sinut, ja kaikki päämäärät katoavat, kartat ovat vain valkoista paperia. Haluan juosta ja haluan huutaa, haluan uuvuttaa itseni hiljaisten metsien keskelle, tuntea taas kipua raajoissani ja kyljissäni, sillä se on hetkellinen tasapaino, väsyttää itsensä ettei tarvitsisi kuunnella sisinpänsä onttoutta, sen kuminaa ja ajan pelkoa, että he kaikki pian ovat menneet ja jäljellä ei ole muita kuin minä.

Hienoa ilmaisua. Mitähän 37 mahtaa meinata.

En olisi koskaan onnellinen ilman lapsiani. Ja nyt on aloitettu suorilla sanoilla mielen repiminen pois jostain sellaisesta mistä ei itse osaa tai halua tulla pois. En usko tässä tilanteessa enää asiantuntija-auktoriteettiin, niin monta lääkettä tekisi kenet tahansa sairaammaksi! Se on yksi seuraavien kuukausien tärkeimmistä tehtävistä. Mutta tarvitsee itse tukea silloin ja läheisyyttä eikä ole ollenkaan mahdoton ajatus että kaverista tulisi enemmän, kun toisen kanssa liian kaukana aina.

Saatoin luovuttaa sinun suhteesi, A. Luopua haaveista, mutta en lakannut rakastamasta. Se on yksin minun, jotain omaa, jotain mistä en aio luopua - kuin kultainen köynnös selkärangan ympärillä.