Ostin eilen peikonlehden, kirjovehkan sekä kultaköynnöksen (Plantagenista). Noin kuukausi sitten ostin viirivehkan ja klusian (Ikeasta). Mitään näistä en ole uudelleenistuttanut, mutta aloin nyt pohtia, pitäisikö uudet kasvit istuttaa heti parempaan(?) multaan, vaikka vuodenaika ei olekaan suotuisin mullanvaihtoon?
Jos nyt jollekin näistä olisi erityisen tärkeää se mullanvaihto saman tien, niin mikäköhän olisi parasta multaa? Minulla on jo avattu multasäkki monenlaisille kasveille sopivaa multaa, mutta säkki on avattu yli vuosi sitten, ja säilytetty ehkä vähän miten sattuu. Mahtaako multa olla käyttökelpoista, vai onko parempi ostaa uutta?
Lisäksi en ole tehnyt läksyjäni ajoissa, ja kasveilla on tällä hetkellä hyvinkin "tyköistuvat" suojaruukut, ei siis sellaiset, joihin mahtuisi esim. jotain soraa sisä- ja suojaruukun väliin. Pärjäävätköhän kasvit tällaisissa, jos muistan välillä varmistaa, ettei suojaruukun pohjalle jää vettä seisomaan, vai onko parempi vaan hankkia ensi tilassa isommat suojaruukut?
Vinkkejä aloittelijalle uusien kasvien kanssa
1
181
Vastaukset
- mcbnfj
hyvin voit vaihtaa istutusruukut vähän isompiin kunhan siirrät koko juuripaakun sellaisenaan etkä ala poistamaan mitään juuria, tavallista kukkamultaa ja reiällinen ruukku, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan, niin selviävät kevääseen, sitten kasvukauden alussa voi huoletta tehdä radikaalimpiakin toimia kasveille
suojaruukun pohjalle jäävä vesi ei haittaa, kunhan sitä ei ole niin paljoa, että sisäruukku on koko ajan vedessä, ruukun pohjalla voi olla soraa, jos mahtuu
aiemmin ostettu multa kelpaa, ei se siitä ole mihinkään pahentunut
kaikkein vaativin osuus kasvien hoidossa on oikeanlainen kastelu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692512Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242187Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071963MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5951875Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S211669Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411443