koulukiusaamista

onko ilomantsissa koulukiusaamista
181680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ei maha olla. ja jos on niin siihen puututaan opettajien ja vanhempien toimesta heti.

Äänestä

En tiedä onko nykyään, mutta ennen oli. Kiusaaminen jätti pysyvät vammat. Koulu yritti puuttua, mutta salakavalat tönimiset, porukan ulkopuolelle jättämiset, pyörän varastamiset jne. jne. onnistuu kyllä.
Toivottavasti tilanne on nykyään parempi, mutta lapset voi olla todella julmia.

Äänestä
  • On se kumma kun jotkut ihmiset ei vaan aikuistu vanhetessaankaan, vaan aikuiset miehet kehtaa märistä jostakin 50 vuoden takaisesta "koulukiusaamisesta"!
    Kai sitä pentuna on jokainen saanut ja antanut kipeää, mutta pitääkö sitä hautaan asti muistella? Melko köyhä on ihmisen elämä ollut jos sen mieleenjäävin kohta on se että joku kiusasi koulussa 1960-70 luvulla!

    Äänestä

Koulukiusaamista oli aikaisemmin. Sekä oppilaiden että erään opettajan taholta.

Eihän se ole muuta kuin jättänyt pysyvät vammat.

Äänestä

Varmasti on kiusaamista Pogostankin koulussa kuten muuallakin. Vähän tuurista riippuu minkälainen porukka sattuu muodostumaan.

Äänestä

35v sitten yläasteella eräs vaikuttajan poika heitti minua nyrkin kokoisella kivellä päähän välitunnilla opettaja katseli vierestä ja nauroi sanoi että koskeeko päähän.Verta valui mutta ei edes laastaria saanu.Jäi otsaan ikuinen arpi.

Äänestä
  • Opettajan poika ja insinöörin poika olivat pahimmat kiusaajat tässä muinoin.

    Äänestä

  • No menikö elämä pilalle? Olisit motassut takasin niin ei tarttis täällä itkeä!

    Äänestä

Koulukiusaamista on ollut aina ja tulee jatkossakin olemaan joka paikassa. On todella naivia väittää jotain muuta. Näin se vaan on eikä muuksi muutu.

Äänestä
  • Eikä varsinkaan tuolla asenteella. Onko oman kiusaamisen puolustelua ? Jos sen pienen kiusan jättäisi kerrankin tekemättä ja tekisi kokeeksi jotain toisin tai toisinpäin tai siirtäisi ajatuksensa tai tekonsa johonkin muuhun, vaikkapa omiin tekemättömiin töihinsä tai johonkin mukavaan tulevaan juttuun, oltaisin jo pitkällä. Puhumattakaan että suhtautusi rakentavasti asiaan. Kiusanhenki menisi pois mielestä kiusaamasta. Tosi kovis ei kiusaa, sanoi Teemu Selännekin.

    Äänestä

Tunnistin aloittajan. Kommunisti ja kommunistin lapsi jota on hyväksikäytetty pienenä. Noilla pohjilla varma koulukiusattu. Elämä senkin jälkeen mennyt päin helvettiä kun kiusatusta tuli mielenterveyspotilas joka on tuomittu omien lastensa hakkaamisesta. Avokkikin lähti samassa rytäkässä. Tunnette tyypin, Uuninpankkohan se on ja Pääpumppu.

Äänestä
  • Pelkkää panettelua.

    Äänestä

  • Olipa kympin kirjoitus. Mäne mustikkamehtään itseäs kiusaamasta. Ei päätä ei häntää koko kannanotolla.

    Äänestä

Kyläkoululla oli sadistinen opettajapari jotka harjoittivat painostusta ns. Epämiellyttäviä lapsia kohtaan, eli sellaisille jonka vanhemille olivat kateellisia ja katkeria. Haukkuivat, pitivät tyhmänä ja uhkailivat jättävänsä luokalleen kun ei muka oppinut mitään. Antoivat myös toisten lasten kiusata mielinmäärin ja todennäköisesti siihen jopa kannustivatkin. Kuusi vuotta sai sinnitellä ja kun menin yläasteelle, niin arvosanat vaan nousivat : että se siitä tyhmästä.

Äänestä

Todellaki on. Itse olin koko ala-asteen ajan koulukiusattu. Tekikö opettajat mitään ? No ei tehny :)

Äänestä

Ei ainakaan koko kesänä,kun olen lomalla!!!!

Äänestä

On varmasti ja oli. Lopetin peruskoulun 2005. Silloin oli ja paljon. Jos olit hiemankaan erilainen, varmasti kiusattiin.

Kiusaamista oli myös opettajien keskuudessa. Ihmettelin entisen opettajani luona vieraillessa työasioissa myöhemmin, että hän on maatilalta kotoisin, eikä hän sitä koskaan tuonut julki missään opetuksessa. Sitä ihmettelin, koska se olisi varmasti ollut mielenkiintoista opetuksessa, mutta vastaukseksi hän kertoi, että muiden opettajien toimesta häntä painostettiin olemaan hiljaa ja olivatpa kollegat tuumanneet "että pysy sinä maatalon emäntä vaan siellä tilallasi, äläkä tule heidän töitä viemään". Tämä oli järkyttävää kuulla, että näin on toimittu Ilomantsissa, mutta uskottava oli!

Äänestä

Kyllä on. Ja siinä on vanhemmilla iso rooli tartutaanko asiaan ollenkaan. Pitää olla kyllä jämäkkä näissä ja joskus ottaa moneenkin kertaan yhteyttä kouluun jotta jotain tapahtuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


neutralli kirjoitti:

onko ilomantsissa koulukiusaamista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu