Kirjoitin aikaisemmin samalla otsikolla siitä, että epi kohtauksen jälkeen en enää mene lääkäriin koska ensimmäiseksi minulta viedään ajokortti. Eikä lääkäreitä, kelaa ym kiinnosta pätkääkään millä minä kuljen töihin naapurikaupunkiin 80km päähän, eli ketään ei myöskään kiinnosta millä minä elän. Eli Minä jatkan ajamista edelleen..
Minut haukuttiin isekkääksi jne jne. Mutta jos kysymys olisikin vain minusta asia olisi helppo. Mutta kun minun on elätettävä yksin myös lukioikäinen lapseni, joka harrastaa urheilua ihan sm-tasolla ja joitakin kansainvälisiä kisoja on käyty. Tällä tasolla urheileminen käy kalliiksi, niin minun on pakko„ jatkaa ajamista kiellosta huolimatta. On niin tosi hienoa kuunnella kun lekuri oikein hymyillen sanoo että "en tiedä millä sinä töihin pääset mutta
koita v-,tun köyhä pärjätä.. Eli edelleen åminun on pakko ajaa siihen asti kun joku päättäjä tajuaa että tämä systeemi on hanurista. Eikö olisi paremi mennä lääkäriin, laittaa lääkitys kohdalleen, ja olla sairaus lomalla" siihen asti kunnes on "terve"...
Eli pakko ajaa riskillä, edelleen..
Pakko ajaa riskillä, edelleen...!
7
224
Vastaukset
- Kirjailijana
Kyllä puuhun tai toiseen autoon ajaminen vielä onnistuu sinulta.
- tsemiäz
Työkaverilla oli sama juttu, taisi olla vuoden kortti pois, ei pitkä työmatka ja työvuoroja muutettiin hänelle sopivammaksi.
itsekästä ajatella itseä, entä jos käy jotain ja saikku, kuinka sit käy lapsellesi, ilman korttia joutuu maksaa kaikki kulut.
olisiko muutto hyvä vaihtoehto työpaikalle, takaisin pääsee aina sit vaaikka kun voi ajaa jälleen.- 2465timox1
Et näköjään tajua mitä kirjoitin. Koska jos minun tarvitsisi ajatella vain iseäni niin asia olisi helppo, voisin irtisanoutua ja elää vaikka yhteskunnan tuella. Mutta on kysymys paljon isommista asioista, niin kuin mainitsin, lapseni opiskelusta, urheilu-urasta ym. Ja silloin kun vaakakupissa painaa tämmöiset asiat, niin minä todellakin otan nämä riskit. Edelleenkään, Lääkäreitä, Kelaa, yhteskuntaa ym ei kiinnosta millä minä, lapseni ja perheeni elää, niin miksi minä välittäisin muista tielläliikkujista. Täällä joku kirjoittaa että kyllä työmatkat, työajat ym voi järjestää. Mutta kun ei vittu vain voi, luuletteko että en ole yrittänyt...
- Kolaroinutepileptikko
Mutta riski, että saa kohtauksen ratin takana KUN on viemässä lasta treeneihin... Ei huhhuh...
- Jussiboy53
Multa vietiin rekka-ajo lupa reilu vuosi sitten epin takia. Omistin rekan ja toimin yrittäjänä. Multa meni siis yritys ja ammatti. Sairaslomalle laittoivat vuodeksi ja nyt oon työttömänä. Niin ja on mullakin lukioikäisiä lapsia. Aja riskillä vaan. Kokemuksesta voin kertoa että ketään ei kiinnosta sun kohtalo. Kaikki vaan hokeet että oot muille vaaraksi liikenteessä ja kortti pois mutta sitten sun asioitten ei ole mitään väliä. Mua ei ainakaan ole mitenkään kukaan eikä mikään auttanut.
- eenymmärrä
Mitä jos saat kohtauksen ajaessa, kun lapsesi ovat kyydissä? Oletko ajatellut asiaa näin päin? Eikö lastesi turvallisuus ole tärkeää? JOs lapsesi on jo lukio ikäinen eikö voi pyöräillä tai kulkea bussilla? Miksi asut niin kaukana töistä? Itse en ikinä laittaisi omia lapsiani siihen vaaraan että saan kohtauksen ajaessani autoa, vaikka en saa edes päivisin kohtauksia en voisi ottaa sitä riskiä.
- 2465Timox1
Edelleenkään minun ei tarvitse kuskata lapsiani kouluun, treeneihin, kisoihin ym. Eikä lapseni istu kyydissä kun minä ajan. Mutta lasteni takia minun on pakko käydä töissä, ja minä en vain pääse töihin millään muulla kuin omalla autolla. Kyllähän täällä joku lässyttää että eikö voi järjestellä työaikoja ym, tai muuttaa työpaikkakunnalle, mutta kun ei vain voi. Ja vielä kerran, minä hevon peet välitän muista tielläliikkujista niin kauan kun lääkäreitä, kelaa, ym yhteiskuntaa ei kiinnosta millä minä tulen toimeen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2523824- 603701
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1113023Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572738Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1262564Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352132Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012051Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441911Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1241896Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711249