Tämän päivän aamutv:ssä oli hieno keskustelu, jossa toimittaja Heikki AlaXXX - en muista nimeä tähän hätään - ja tutkija Juha Hurme keskustelivat Suomen kirjallisuudesta. Kun Turun palossa 190 v. sitten paloi yliopiston kirjasto, niin siinä meni Suomen ainoa kirjasto maan tasalle kaikkine kirjoineen. Koko Suomen kirjallisuus katosi savuna ilmaan. Niitä oli noin 4000 eri nidettä.
Silloin joku, jonka nimi luiskahti ohi korvieni, oli muistanut kansanmiehen Matti Pohton, joka oli innostunut kirjoista. Hän oli kerännyt kirjoja koko ikänsä. Ainutlaatuista Suomessa.
Hänet kutsuttiin Helsinkiin keskustelemaan kirjoista ja yliopiston edustajan kanssa. Pohto asui jossain Pohjanmaalla ja käveli Helsinkiin 400 km tapaamaan yliopiston professoria, joka ei osannut suomea, Pohto taas ei osannut ruotsia, mutta he keskustelivat kirjoista yli kaksi tuntia, ja keskustelun päätteeksi Pohto palkattiin etsimään kirjoja koko Suomen alueelta, sillä jossain aina oli joku kirja, romuissa, roskissa ja vinteillä. Pohto etsi 10 v. samoihin aikoihin kuin Lönnrot kiersi Kalevalan perässä.
Olipa mielenkiitoinen tarina. Pohto on pelastanut Suomen kirjallisuuden, sanoi Hurme. Hän oli löytänyt ensimmäisen Raamatunkin, joka painoi 5 kg, ja jota sen vuoksi niitettiin häräntappoaseeksi.
Hurme oli sitä mieltä, että tänä Turun palon vuosipäivänä pitäisi liputtaa Matti Pohton muistoksi, lippu salkoon vaan, hän julisti.
Olipa mielenkiintoinen juttu kerrankin aamuteeveessä.
Silloin joku, jonka nimi luiskahti ohi korvieni, oli muistanut kansanmiehen Matti Pohton, joka oli innostunut kirjoista. Hän oli kerännyt kirjoja koko ikänsä. Ainutlaatuista Suomessa.
Hänet kutsuttiin Helsinkiin keskustelemaan kirjoista ja yliopiston edustajan kanssa. Pohto asui jossain Pohjanmaalla ja käveli Helsinkiin 400 km tapaamaan yliopiston professoria, joka ei osannut suomea, Pohto taas ei osannut ruotsia, mutta he keskustelivat kirjoista yli kaksi tuntia, ja keskustelun päätteeksi Pohto palkattiin etsimään kirjoja koko Suomen alueelta, sillä jossain aina oli joku kirja, romuissa, roskissa ja vinteillä. Pohto etsi 10 v. samoihin aikoihin kuin Lönnrot kiersi Kalevalan perässä.
Olipa mielenkiitoinen tarina. Pohto on pelastanut Suomen kirjallisuuden, sanoi Hurme. Hän oli löytänyt ensimmäisen Raamatunkin, joka painoi 5 kg, ja jota sen vuoksi niitettiin häräntappoaseeksi.
Hurme oli sitä mieltä, että tänä Turun palon vuosipäivänä pitäisi liputtaa Matti Pohton muistoksi, lippu salkoon vaan, hän julisti.
Olipa mielenkiintoinen juttu kerrankin aamuteeveessä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Katsoin myös Matti Pohto ohjelman. Olin kyllä joskus lukenut samaisesta keräilijästä jolla oli suuret määrät kirjoja ja joka tiesi niistä kaiken kuten Juha Hurme sanoi.
Kansanmies intohimoisena kirjojen keräilijänä.
Siinä oli suomen kieliselle sivistykselle tuuri että Pohto edes löytyi kun olivat kyselleet pappiloista eripuolella suomea kirjoja niin joku oli kertonut, että täällä on semmoinen mies jolla on suuret määrät kirjoja. Turhemmistakin aiheista liputetaan Lippu vaan salkoon Matti Pohton kunniaksi!
Kuulin Yle-radio-ohjelmassa äsken Matti Pohtosta. Samalla pompsahti mieleen, että olin lukenut Matista kouluikäisenä.
Radiojutussa mainittiin että teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurme piti Pohtoa suurmiehenä.
Hurme sanoi että Matti Pohdon kunniataulu pitäisi olla suomen jokaisessa kirjastossa. Hän teki niin ison työn kirjojen eteen, Hurme painotti.
Hurja oli kirjojenkerääjällä loppu. Joku viipurilainen hullu tappoi Matin kirveellä meidän aikaan verrattuna nuorena miehenä.
En nähnyt tätä aamuohjelmaa, mutta Matti Pohto on ollut esillä muutenkin tänä vuonna , kun hänen syntymästään on kulunut 200 vuotta. Ylistaro on hänen kotipitäjänsä, ja siellä on Kirja-Matin koulun vieressä muistomerkki. Siinä lukee : Minkä Turun palo tuhosi Suomen kirjallisuutta, sen Matti Pohto keräten pelasti. Paikallisten aikalaisten kommentti on masentava: "Kulukia nyt raavahna miehnä resusia kirjoja kokuamas."
Matti Pohto tottui kävelemään kerjätessään. Rippikoulun hän kävi, ja sen bonuksena tuli lukutaito. Vaikka miten paljon kirkkoa kritisoidaan, lukutaidon saavuttaminen sen kautta on ollut valtava tienavaus. Lukutaito on avain ihan uusiin maailmoihin, Matti Pohdon se vei mittaamattoman arvokkaisiin kulttuuritekoihin. Kerjäläispoikana hän oli tottunut kävelemään, jopa 400 kilomerin matkan Helsinkiin hän käveli, kuten Makriina kiinnostavassa aloituksessaan kertoo. Kirjansidontataito tutustutti hänet konkreettisesti tekstien luonteeseen, yhdestä irtosivusta hän osasi liittää sen oikeaan alkuperään. Matti Pohto kuoli vain 40-vuotiaana väkivaltaisesti, mihin hän olisikaan yltänyt saadessaan elää pitempään !
Pohto on näitä tuntemattomia, vaatimattomista lähtökohdista olevia suuruuksia, hienoa että heitä nostetaan esiin. Liputuspäivän Kirja-Matti ansaitsee , hän on vain vielä tuntematon suuruus.