Sori pitkä teksti, jonnekkin oli vain pakko avautua.
Noin vuosi sitten kävin psykiatrilla syömishäiriön takia, minkä oli aiheuttanut kova stressi. Mielestäni psykiatrista ei ollut apua joten sain reseptin mielialalääkkeisiin mitkä tekivät minusta.. noh, villin? Toisin sanoen ne siis auttoivat. Opettajat vihasivat minua ja sain useinkin negatiivista palautetta kotiin mistä porukat ei pitäneet. Olin niin sanotusti luokan pelle. Arvosanat laskivat numerolla ja aloin ajattelemaan, että olen tyhmä koska en käsitä asioita. Kävin nuorisopsykologilla useita kertoja kuukaudessa ja hän sanoi, että minulla voisi olla lievä aivovamma onnettomuuden takia mikä oli tapahtunut n. 5 vuotta sitten. Minusta tämä vaikutti todellakin loogiselta selitykseltä, sillä ihan kuin oireet olisivat kertoneet minusta. Kuukaudet kuluivat ja kävin siellä hieman harvemmin. Sain jopa concertaa kokeiluun, että saisin keskityttyä opiskeluun. Concerta ei minun mielestäni auttanut siispä pari kuukautta myöhemmin vaihdoin takaisin mielialalääkkeisiin. Kesäloma oli lopuillaan ja makasin vain sängyssä tekemättä mitään. Joka ikinen liike tuntui raskaalta. Itkin ja mietin miten selviän koulusta jos lomakin menee sängyssä maatessa. Monet luulevat, että olen laiska mikä loukkaa minua sillä ei se minun vikani ole. Lukuvuosi alkoi ja negatiivista palautetta alkoi taas tupsahtelemaan. Yritin keskittyä tunneilla mutta asiat menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kirjankin avaaminen tuntuu raskaalta... Kun pääsen kotiin niin makaan loput päivästä. Joka päivä vain mietin millaista helvetti huominen tuo taas tullessaan. Tilanne on mennyt jo niin vakavaksi, että on jo itsemurhaakin tullut ajateltua. En oikeastaan saa mistään apua. Joka kerta kun menen minun lääkäreille taas puhumaan, niin ei auta. Erityisopettaja on antanut hyviä neuvoja miten saisin esim. kotona luettua kokeeseen. Muttakun en jaksa. En muuta teekkään kun nukun ja lepään. Koulun tuntuu erittäin raskaalta ja musertavalta. Vaikka olen hankkinut apua, siitä ei ole ollut mitään hyötyä. Tulevaisuuskin näyttää huonolta. Olen päästänyt unelmistanini irti. Itsemurha käy joka päivä mielessä useita kertoja. Asiat menee vain pahemman suuntaan
Noin vuosi sitten kävin psykiatrilla syömishäiriön takia, minkä oli aiheuttanut kova stressi. Mielestäni psykiatrista ei ollut apua joten sain reseptin mielialalääkkeisiin mitkä tekivät minusta.. noh, villin? Toisin sanoen ne siis auttoivat. Opettajat vihasivat minua ja sain useinkin negatiivista palautetta kotiin mistä porukat ei pitäneet. Olin niin sanotusti luokan pelle. Arvosanat laskivat numerolla ja aloin ajattelemaan, että olen tyhmä koska en käsitä asioita. Kävin nuorisopsykologilla useita kertoja kuukaudessa ja hän sanoi, että minulla voisi olla lievä aivovamma onnettomuuden takia mikä oli tapahtunut n. 5 vuotta sitten. Minusta tämä vaikutti todellakin loogiselta selitykseltä, sillä ihan kuin oireet olisivat kertoneet minusta. Kuukaudet kuluivat ja kävin siellä hieman harvemmin. Sain jopa concertaa kokeiluun, että saisin keskityttyä opiskeluun. Concerta ei minun mielestäni auttanut siispä pari kuukautta myöhemmin vaihdoin takaisin mielialalääkkeisiin. Kesäloma oli lopuillaan ja makasin vain sängyssä tekemättä mitään. Joka ikinen liike tuntui raskaalta. Itkin ja mietin miten selviän koulusta jos lomakin menee sängyssä maatessa. Monet luulevat, että olen laiska mikä loukkaa minua sillä ei se minun vikani ole. Lukuvuosi alkoi ja negatiivista palautetta alkoi taas tupsahtelemaan. Yritin keskittyä tunneilla mutta asiat menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kirjankin avaaminen tuntuu raskaalta... Kun pääsen kotiin niin makaan loput päivästä. Joka päivä vain mietin millaista helvetti huominen tuo taas tullessaan. Tilanne on mennyt jo niin vakavaksi, että on jo itsemurhaakin tullut ajateltua. En oikeastaan saa mistään apua. Joka kerta kun menen minun lääkäreille taas puhumaan, niin ei auta. Erityisopettaja on antanut hyviä neuvoja miten saisin esim. kotona luettua kokeeseen. Muttakun en jaksa. En muuta teekkään kun nukun ja lepään. Koulun tuntuu erittäin raskaalta ja musertavalta. Vaikka olen hankkinut apua, siitä ei ole ollut mitään hyötyä. Tulevaisuuskin näyttää huonolta. Olen päästänyt unelmistanini irti. Itsemurha käy joka päivä mielessä useita kertoja. Asiat menee vain pahemman suuntaan
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.