Pelkään kamalasti

Virtajoki

Hei,olen 19vuotias ja minulla on ollut kuukauden ajan muutama imusolmuke turvoksissa kaulalla. Olen kuukauden aikana sairastanut angiinan sekä flunssan ja taas minulla on tukkoinen olo nenässä sekä kurkku/kitalaki arkana. Olen käynyt monta kertaa lääkärissä ja minulta on otettu laajat verikokeet ja niissä paljastui anemia eli raudanpuutos. Olin eilen kaulan ultraäänitutkimuksessa ja siellä paljastui imusolmukkeiden olevan normaaleja mutta kilpirauhasessa taisi olla struuma? En ole varma mitä ultraaja sanoi. Minulla on ensiviikolla ultraan liittyen lääkäri. Huomaan myös että kaulan seutu ja selkä alkavat kutia jos alan stressaamaan pahasti asiaa (mitä teen useasti päivässä, enkä saa sitä mielestäni pois) minulla on suuri huoli sillä pelkään kamalasti syöpää ja olen sen myötä myös ahdistunut ja masentunut. Käyn nykyään psykologilla purkaamassa asiaa. Mitä teen tilanteelleni? Siskollani on todettu lapsena kilpirauhasen vajaatoiminta. En löydä enää elämän intoa mistään sillä olen kovin huolissani asiasta. Jos minulle ilmaantuu jokin vaiva olen varma että kyseessä on ensimmäisenä syöpä.

3

199

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aiaini

      Odota nyt rauhassa sitä ensi viikolla olevaa lääkärikäyntiä. Tuskin syövästä on kuitenkaan kyse. Olisi se siinä ultrassa näkynyt ja sinulle sanottu. Jännittäminen aiheuttaa noita iho-oireita. Oletko saanut mitään lääkettä tuohon ahdistukseen? Hyvä kun käyt psykologilla. Jos et pelkäisi syöpää , varmaan pelkäisit jotain muuta. Onkohan paniikkihäiriöstä ennemminkin kyse? Silloin voi pienikin vaiva saada isot mittasuhteet. Jaksamista!

    • majuska

      Olisi ultrassa näkynyt,ei sinulla syöpää ole.se vaan tulee ensimmäisenä aina mieleen.
      rauhastulehdus melko varmasti.

    • Kiitos että joku vastaa! Olin eilen uudestaan ultrassa ja siellä todettiin myös imusolmukkeiden olevan normaalikaikuisia sekä niiden sisällä olevan rasvakudosta. Olivat alla 1cm kokoisia ehkä max 8mm... ultraaja oli mukava ja näytti omaakin kaulaansa minulle koska hänelläkin oli flunssa päällä ja hänellä oli osa imusolmukkeista jopa suurempia tällä hetkellä mitä minulla... olen päiväkodissa töissä ja sieltä saan koko ajan uusia tauteja joten voi ehkä olla mahdollista että senkin takia ne ovat suurentuneet? Miten rauhastulehdus todetaan? Olen miettinyt myös että voiko kilpirauhasen vajaa/liikatoiminta aiheuttaa imusolmukkeiden turpoamista?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      764
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      558
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe