Pubikierros 2017

Sepä olisi tulossa tuokin häppening sitten tulevana lauantaina. Tapahtuma siirrettiin kuulemma syyskuulle siksi, että opiskelijatkin siihen pääsevät osallistumaan. No, kun noita viimepäivien opiskelijalaumoja on kaupungilla katsellut, niin kyllä siinä vain niin käy, että jos he/ne mukaan tapahtumaan ja kuljetuksiin tulevat, niin eipä kuljetukset riitä - paikallisella tai taksilla pitäisi kulkea...
7362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Samaa mietin itsekin. 4 pikkubussia ei olisi kunnolla riittänyt edes viime vuonna. Lisäksi lenkki on nyt älyttömän mittainen, 2 tuntia ilman pysähdyksiä. Ja tällaisilla tapahtumilla on tapana, että järjestelyt tökkii ja asiat viivästyy joka tapauksessa. Olisi pitänyt jakaa lenkki kahteen osaan niin, että ajettaisiin kahdeksikkoa keskustan ympärillä tai sitten bussit olisivat kiertäneet eri suuntiin. Ei taida viitsiä nyt lähteä, kun pitäisi varata aivan tolkuttomasti aikaa siirtymiin.

Äänestä

Pitäisiköhän teidän itse järjestää joku vastaava tapahtuma? Sen verran tuntuu olevan tietämystä ja kompetenssia tapahtumajärjestelystä...

Äänestä

jeesustelija ymmärsi nyt väärin. Oikeasti on tosi hieno homma, että tapahtumia ylipäänsä järjestetään. Se on ainakin itselläni päällimmäisenä mielessä, vaikka tuossa vähän kritisoinkin järjestelyjä. Jos ei pitäisi olla yltiönegatiivinen, niin toisaalta ei pidä olla niin herkkänahkainen, ettei halua kuulla asiallista kritiikkiä.

Äänestä

Kielteisen kritiikin pitäisi olla parasta kritiikkiä, koska miten muuten osataan tehdä parempia tapahtumia. Kertokaas nyt sekin minulle.

Äänestä

Aenuvasttaan vähä jäläkkeejjiänneet käövät kaljjoo ja viinnoo kittoomassa pupiloessa ja muissa juottopaekkoloessa:D Alkohooli tuhhoo niiltä loputtii aevoloesta:D:D Eekä kotona juonnista oo sen parempija seorraaksija:D Nuoret ja opiskelijat onnii jo muuttanneet käättäätymisttääsä eevätkä ennee lätrree viinan kansa entisseen malliin:D:D

Äänestä

Kierrosta käyty... Edes teoriassa ei kaikkia pubeja voi kiertää noilla ilmaiskyydeillä, saati sitten käytännössä: Jääty bussista nro 1 baariin. Bussi jäi 30 min tauolle. Tauon jälkeen bussi lähti, mutta osa porukasta ei mahtunut kyytiin. Tuli seuraava bussi samaan paikka, ja jäi 45 min tauolle... Eli muilla kyydeillä (takseilla) kierrosta piti tehdä.
Ideana kiva, mutta toteutus ontuu.

Äänestä

Eikö tänä vuonna järjestetä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kukaaneiliiku kirjoitti:

Sepä olisi tulossa tuokin häppening sitten tulevana lauantaina. Tapahtuma siirrettiin kuulemma syyskuulle siksi, että opiskelijatkin siihen pääsevät osallistumaan. No, kun noita viimepäivien opiskelijalaumoja on kaupungilla katsellut, niin kyllä siinä vain niin käy, että jos he/ne mukaan tapahtumaan ja kuljetuksiin tulevat, niin eipä kuljetukset riitä - paikallisella tai taksilla pitäisi kulkea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu