Taiteilijan "ideointipaja" toimii taas

Blogibongari

Törmäsin tuolla blogiviidakossa seikkaillessani erääseen tuttuun blogistiin jolle "ideointi" sanan varsinaisessa merkityksessä on elämässä- ja varsinkin taiteenteossa on tavattoman tärkeää, kuten myös "julkisen rahan" jakaminen hihhih.
Tämä LOISTAVA IDEA julkistetaan tuolta "ideointipajalta" juuri nyt sopivaan aikaan kun hirvet ovat vauhkoimmillaan kaikenlaisten räiskijöiden ansiosta noissa metsissä.

Kyllä se joillakin leikkaa! :

"Näin puolessa välissä kuuttakymmentä, vajaakuntoisena ja pitkäaikaistyöttömänä, kun ei sopivaa hommaa enää tahdo löytyä edes julkiselta sektorilta, sitä miettii kaikenlaisia ideoita joilla voisi alkaa elättämään itseään. Jonkin aikaa mietittyäni, sainkin aivan loistavan idean ja ajattelin ottaa sen nyt tässä esille keskusteltavaksi.

Nyt syksyn tullessa ovat hirvet taas liikkeellä ja joka syksy tapahtuu näitä hirvikolareita, joissa loukkaantuu ja menehtyy useita ihmisiä. Mietinkin että onkohan asiaa lähdetty ratkomaan ihan väärällä tavalla, kaikenlaisilla varoitusmerkeillä ja hirviaidoilla. Joten ajattelinkin aivan uudenlaista ratkaisua, miten näitä hirvikolareita ehkäistäisiin parhaiten ja säästettäisiin ihmishenkiä, sekä myös hirviparkojen henkiä. Mitäs jos alettaisiin antamaan hirville liikennekasvatusta.

Opetettaisiin muutamalle hirvisukupolvelle miten ennen tielle menoa pitää katsoa ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle ja jos auton valoja ei näy, voidaan tie ylittää turvallisesti mahdollisimman nopeasti. Opetetaanhan koiria, kissoja, hevosia ja lukemattomia muitakin eläimiä, jopa leijonia ja karhuja sirkuseläimiksi, joten miksei hirville voisi opettaa liikennekasvatusta?

Ajatelkaapa jos ideallani saataisiin hirvikolarit loppumaan kokonaan muutamassa vuosikymmenessä. Tällä ei säästettäisi vain ihmishenkiä ja hirvien henkiä, vaan sillä säästettäisiin myös silkkaa rahaa, kun hirviaitoja ja varoitusmerkkejä ei enää tarvittaisi, eikä autojakaan tarvitsisi enää korjata hirvikolarien takia, vakuutusyhtiötkin säästäisivät melkoisesti.

Toki näin pitkäaikaistyöttömänä sitä miettii mistähän hankkeelle saisi rahoituksen? Koska kyseessä on onnettomuuksia ehkäisevä ja verorahoja säästävä hanke, rahoitus tulisi tietenkin saada julkisista varoista, ja mietinkin olisiko maa- ja metsätalousministeriö vai liikenneministeriö oikea paikka yrittää hankkia rahoitusta hankkeelle? Vai molemmat yhdessä?

Voisikohan hankkeelle yrittää saada myös yksityistä rahoitusta, onhan meillä näitä enkelisijoittajia, joita varmaan kiinnostaisi sijoittaa hankkeeseen, jolla säästettäisiin eläinparkojen ja ihmisten henkiä? Kenellehän enkelisijoittajalle ideaa voisi tarjota?

Mietin tässä myös että minkähänlaiset tilat hankkeeseen tarvittaisiin? Varmaan jonkinlainen hevostilan kaltainen, jossa hevosten sijaan olisikin hirviä koulutettavana? Mietin myös että minkähänsuuruisella rahalla pääsisi alkuun ja minkälainen ajanjakso tulisi olla, mahdollisimman hyvien tulosten aikaasaamiseksi??

Jos saisi viisi miljoonaa euroa vuodessa hankkeelle avustusta julkisista varoista ja laittaisi periodiksi kaksikymmentä vuotta, jonka aikana hirville annettaisi liikennekasvatusta, niin sehän tekisi kahdessakymmenessä vuodessa satamiljoonaa. Mitätön raha, jos verrataan hankkeen mahdollisiin hyötyihin.

Onnistuessaanhan hankkeen hyödyt olisivat vertaansa vailla ja sen jälkeen voitaisiin harkita samaa liikennekasvatusta myös poroille ja muille teille mahdollisesti eksyville eläimille. Tästähän voisi onnistuessaan saada myös kokonaisen uuden teollisuusalan, voisimme alkaa viemään hirvien ja muiden eläinten liikennekasvatusta muihinkin maihin. Jos taas kahdenkymmenen vuoden päästä huomataan, ettei hirville voinutkaan antaa liikennekasvatusta, ei hanke suinkaan ole ollut turha, vaan sekin asia sitten tiedetään. Ja tuhlataanhan sitä julkista rahaa huomattavasti isompiakin määriä, paljon turhempiinkin hankkeisiin.

Entäpä mitä asiasta sanoisivat eläinsuojelujärjestöt tai vihreät ja tarvittaisiinko hankkeelle jotain erikoislupia? Kuvittelisi äkkiä että asia olisi heidänkin mieleen, koska hankkeellahan pyritään säästämään eläinten ja ihmisten henkiä ja näin mahdollisesti tarvittavat luvatkin voisi saada helposti?


Mietinkin olisiko tällä palstalla ehkä henkilöitä joita asia kiinnostaisi tai joilla olisi joitain neuvoja asian suhteen? Eniten tietenkin apua kaivattaisiin näin ensialkuun, siinä valtavassa byrokratiassa joka on edessä, kun hanketta mennään esittelemään ja julkista rahoitusta hakemaan."

Eiks olekin loistava idea? :X

2

237

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinno-

      -huumorina tällainen juttu "ideana" olisi loistava, mutta kun tietää tän blogistin ja hänen todelliset "vaikutteensa" tähänKIN asiaan, niin tää on lähinnä surkuhupaisa ja jopa hienoiset säälintunnot herättävä.
      Mikä ihme motivoi joitakin ihmisiä lyömään lisää näitä"varsitien kulkijoita" jotka itse eivät osaa pitää noita rajojaan yllä!? Saatko ehkä joitakin kiksejä tällaisista ilkeilyistä "blogibongari"?

    • Aloitus_

      _____ei oikein toimi kuvataidepalstalla. En ymmärrä miksi tämä piti tehdä. Jokainen palstan tavanomainen lukija ymmärtää kuka toi "blogisti" on.
      Ei näköjään riitä että hemmo on monien toivomuksesta jättänyt palstan häiriköinnin. Silti näköjään pitää "kokeilla kepillä jäätä". Minäkin toivoisin että hänet viimeinkin jätettäisiin rauhaan myös täällä. Minä ainakin arvostan kovasti sitä ettätämä tyyppi ei provosoidu noista teidän todella lapsellisista yrityksistä. Antakaa hyvät ihmiset miehen 'koota itsensä' kun hän mitä ilmeisimmin on viimeinkin saanut siihen eväät!
      Ehkäpä hän vielä pystyy 'normikeskusteluihin' täällä kukaties.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe