Jos siellä kemiallisia aseita, niin jäljen pitäisi olla sen mukaista, se taisi johtaa juutalaisten joukkosurmiin maailmalla ja omin syin !?
Kemiallinen asetehdas oli tekosyy YK:lle ja kusipää Trumpille ja viesti Venäjän rauhanaloitteelle P-Koreassa !?
Israeilin kemiapommitus ilman kemiaa,Syyriassa
52
383
Vastaukset
- Abrahamm
Jos kohteessa olisi ollut sariinia, israeiliki olisi ollut vaarassa,joten teko oli puhdasta terrorismia !?
Israeil olisi jo hävitetty maailmankartalta, jos ei olisi Palestiinalaisia !?- Äbrahämn
No taas on Pissa-Abella lääkkeet lopussa. Jos Israel ja USA päättäisi tehdä tilit selviksi niin muilla ei olisi mitään jakoja.
Siellä on käytetty kemiallisia aseita ja jälki tosiaan on sen mukaista. Assadin terrorihallinto on käyttänyt kemiallisia aseita yli kymmenen kertaa. Assad ei olisi vallassa jollein Venäjä olisi tukenut sitä.
Olet poikkeuksellisen vastenmielinen rasisti. Hitlerin tapaan pohdiskelet tosissasi juutalaisten tappamista kaasulla. Jos sekokirjoituksestasi saa jotain tolkkua, niin ilmeisesti halauat myös sanoa, että juutalaisten kaasuttaminen olisi ihan oikein juutalaisille. Toisaalta pohdiskelet Iranin edellisen presidentin tapaan Israelin pyyhkäisemistä pois maailmankartalta.- Eiolemassaolonoikeutta
Mitä sönkkäät, Assad on syyrian laillinen hallitsija ja saakin olla vallassa, vaikka ei Venäjä tukisikaan. Sen sijaan Israel on roistovaltio, hyökkäilee toisen suvereenin valtion alueelle.
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Mitä sönkkäät, Assad on syyrian laillinen hallitsija ja saakin olla vallassa, vaikka ei Venäjä tukisikaan. Sen sijaan Israel on roistovaltio, hyökkäilee toisen suvereenin valtion alueelle.
Miksi sinusta kansaansa kaasuttava isältään asemansa perinyt verinen diktaattori saa olla vallassa ja mikä laillisuus siinä on takana?
- Abrahamm
Assad on satakertaa demokraattisempi johtaja, kuin jenkki fani-Saudit !?
Libyaankin hyökkäys oli taloudellisenkin vallan heikentäminen ja hulvattoman kansalaisetujen estäminen , vaarallisena esimerkkinä!? Abrahamm kirjoitti:
Assad on satakertaa demokraattisempi johtaja, kuin jenkki fani-Saudit !?
Libyaankin hyökkäys oli taloudellisenkin vallan heikentäminen ja hulvattoman kansalaisetujen estäminen , vaarallisena esimerkkinä!?Libyaan hyökättiin YK:n turvallisuusneuvoston, jonka pysyvä jäsen Venäjä on ja joka ei muuten lainkaan vastustanut (sillähän on veto-oikeus), luvalla estämään diktaattir Gaddafin tekemää kansanmurhaa.
- Tästähän
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Mitä sönkkäät, Assad on syyrian laillinen hallitsija ja saakin olla vallassa, vaikka ei Venäjä tukisikaan. Sen sijaan Israel on roistovaltio, hyökkäilee toisen suvereenin valtion alueelle.
me tosiaan keskustelemme. Myös Hitler on vaaleilla valittu. Hän oli laillinen hallitsija ja siksi hänen olisi pitänyt saada olla vallassa. Sekä Hitler että Assad kaasuttivat ihmisiä.
- Eiolemassaolonoikeutta
moloch_horridus kirjoitti:
Miksi sinusta kansaansa kaasuttava isältään asemansa perinyt verinen diktaattori saa olla vallassa ja mikä laillisuus siinä on takana?
Kansaansa kaasuttava? Ei kuules ole eroja kaasuttaako kansaansa vai toisten kansoja. lienee sinulle ylivoimisen vaikeaa tajuta. Tiedätkös että valkoinen fosfori on huomattavasti tuskalliseman kuoleman aiheuttava kemiallien ase, sitä käytti jenkit fallujahissa ja Israel gazassa.
Toisaalta, mitä vittua se Israelille, tai jenkeille kuuluu minkälaine hallinto on Syyriassa, tai eurooppalaisille. Ei suvereenin maan johtoa noin vaan syrjäytetä ulkopuolisten toimesta. Omin voimin sen on tapahduttava jos on tapahtuakseen, eikä ulkovaltojen ole siihen syytä puuttua.
Tiedoksesi, jokaisessa maassa on oman maansa lainsäädännön suhteen laillinen hallitus, jopa pohjoiskoreassa. Syyrian hallinto sotii kapinallisia vastaan, siinä ei ole mitääöän outoa, niin ovat tehneet kaikki maat joissa on sisällisotia ollut, jopa Suomi on näin tehnyt ja on "tapettu omaa kansaa". Suomessakin punaisten leirillä tammisaaressa annettiin vangeille pelkää suolakalaa, eikä juotavaa ollenkaan. Voit käsittää miten tuskainen kuolema siitä seurasi. Silti ei Mannerheimia haukuttu veriseksi diktaattoriksi. - Eiolemassaolonoikeutta
Tästähän kirjoitti:
me tosiaan keskustelemme. Myös Hitler on vaaleilla valittu. Hän oli laillinen hallitsija ja siksi hänen olisi pitänyt saada olla vallassa. Sekä Hitler että Assad kaasuttivat ihmisiä.
Höpön höpön, hitler hyökkäsi muitten maitten kimppuun, Assad ei. Hitler hävisi sodassa, eri juttu. Hänkin olisi tietenkin pysynyt vallassa, mikäli olisi pysytellyt joukkioineen omien rajojensa sisällä.
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Kansaansa kaasuttava? Ei kuules ole eroja kaasuttaako kansaansa vai toisten kansoja. lienee sinulle ylivoimisen vaikeaa tajuta. Tiedätkös että valkoinen fosfori on huomattavasti tuskalliseman kuoleman aiheuttava kemiallien ase, sitä käytti jenkit fallujahissa ja Israel gazassa.
Toisaalta, mitä vittua se Israelille, tai jenkeille kuuluu minkälaine hallinto on Syyriassa, tai eurooppalaisille. Ei suvereenin maan johtoa noin vaan syrjäytetä ulkopuolisten toimesta. Omin voimin sen on tapahduttava jos on tapahtuakseen, eikä ulkovaltojen ole siihen syytä puuttua.
Tiedoksesi, jokaisessa maassa on oman maansa lainsäädännön suhteen laillinen hallitus, jopa pohjoiskoreassa. Syyrian hallinto sotii kapinallisia vastaan, siinä ei ole mitääöän outoa, niin ovat tehneet kaikki maat joissa on sisällisotia ollut, jopa Suomi on näin tehnyt ja on "tapettu omaa kansaa". Suomessakin punaisten leirillä tammisaaressa annettiin vangeille pelkää suolakalaa, eikä juotavaa ollenkaan. Voit käsittää miten tuskainen kuolema siitä seurasi. Silti ei Mannerheimia haukuttu veriseksi diktaattoriksi."Kansaansa kaasuttava? Ei kuules ole eroja kaasuttaako kansaansa vai toisten kansoja. lienee sinulle ylivoimisen vaikeaa tajuta."
Haha. Älä sinä puutu toisten ymmärrykseen, kun se selvästi on itsellesi liian vaikeaa.
"Tiedätkös että valkoinen fosfori on huomattavasti tuskalliseman kuoleman aiheuttava kemiallien ase, sitä käytti jenkit fallujahissa ja Israel gazassa."
Tarkoitat siis, että sitä on tuolloin käytetty sodassa sotilaita vastaan.
"Toisaalta, mitä vittua se Israelille, tai jenkeille kuuluu minkälaine hallinto on Syyriassa, tai eurooppalaisille. Ei suvereenin maan johtoa noin vaan syrjäytetä ulkopuolisten toimesta."
Eli sinusta on aivan ok, että diktaattori kaasuttaa kansainvälisesti kielletyillä kemiallisilla aseilla omaa kansaansa. Asia selvä.
"Omin voimin sen on tapahduttava jos on tapahtuakseen, eikä ulkovaltojen ole siihen syytä puuttua."
Elämme yhteisessä maailmassa, muiden kansojen auttaminen on luonnollista.
"Tiedoksesi, jokaisessa maassa on oman maansa lainsäädännön suhteen laillinen hallitus, jopa pohjoiskoreassa."
Pojois-Koreassa on vallassa mielipuolinen verinen diktaattoria, joka pitää kansaansa nälässä ja kurjuudessa säilyttääkseen valtansa. Sellaisen puolusteleminen millään tavoin on moraalisesta ala-arvoista.
"Syyrian hallinto sotii kapinallisia vastaan, siinä ei ole mitääöän outoa, niin ovat tehneet kaikki maat joissa on sisällisotia ollut, jopa Suomi on näin tehnyt ja on "tapettu omaa kansaa". Suomessakin punaisten leirillä tammisaaressa annettiin vangeille pelkää suolakalaa, eikä juotavaa ollenkaan. Voit käsittää miten tuskainen kuolema siitä seurasi. Silti ei Mannerheimia haukuttu veriseksi diktaattoriksi."
Siviilien tappamiselle kaasuttamalla kansainvälisesti kielletyillä kemiallisilla aseilla löytyy näemmä aina vain lisää puolusteluja.- Kritiikkisi
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Kansaansa kaasuttava? Ei kuules ole eroja kaasuttaako kansaansa vai toisten kansoja. lienee sinulle ylivoimisen vaikeaa tajuta. Tiedätkös että valkoinen fosfori on huomattavasti tuskalliseman kuoleman aiheuttava kemiallien ase, sitä käytti jenkit fallujahissa ja Israel gazassa.
Toisaalta, mitä vittua se Israelille, tai jenkeille kuuluu minkälaine hallinto on Syyriassa, tai eurooppalaisille. Ei suvereenin maan johtoa noin vaan syrjäytetä ulkopuolisten toimesta. Omin voimin sen on tapahduttava jos on tapahtuakseen, eikä ulkovaltojen ole siihen syytä puuttua.
Tiedoksesi, jokaisessa maassa on oman maansa lainsäädännön suhteen laillinen hallitus, jopa pohjoiskoreassa. Syyrian hallinto sotii kapinallisia vastaan, siinä ei ole mitääöän outoa, niin ovat tehneet kaikki maat joissa on sisällisotia ollut, jopa Suomi on näin tehnyt ja on "tapettu omaa kansaa". Suomessakin punaisten leirillä tammisaaressa annettiin vangeille pelkää suolakalaa, eikä juotavaa ollenkaan. Voit käsittää miten tuskainen kuolema siitä seurasi. Silti ei Mannerheimia haukuttu veriseksi diktaattoriksi.osoite on kummallinen. Syyria tosiaan saa vaihtaa hallintoa ja sen on hyvä tapahtua ilman ulkopuolisten puuttumista. Kuitenkin keksit USA:n syylliseksi. Assadin hallinto olisi kaatunut jo ajat sitteen , jos Venäjä ei olisi alkanut tukemaan sitä. Hauku siis Venäjä, Iran ja Hizbollah.
- Kestä_järjissäsi
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Höpön höpön, hitler hyökkäsi muitten maitten kimppuun, Assad ei. Hitler hävisi sodassa, eri juttu. Hänkin olisi tietenkin pysynyt vallassa, mikäli olisi pysytellyt joukkioineen omien rajojensa sisällä.
Sinun ei kannata alkaa sotkemaan tähän Hitlerin sotia muita maita vastaan. Keskustelemme siitä, että sekä Assad että Hitler kaasuttivat tavallisia siviili- ihmisiä. Minä tuomitsen Hitlerin ja Assadin. Sinä puolestasi haluat puolustella heitä.
Maailma on raaistunut. Vielä kymmenen vuotta sitten olisi tuomittu tuollaiset hirmuteot. Nyt alkaa entistä enemmin esiintymään kaltaisiasi ihmisten kaasuttamisen puolustelijoita. - Eiolemassaolonoikeutta
Kestä_järjissäsi kirjoitti:
Sinun ei kannata alkaa sotkemaan tähän Hitlerin sotia muita maita vastaan. Keskustelemme siitä, että sekä Assad että Hitler kaasuttivat tavallisia siviili- ihmisiä. Minä tuomitsen Hitlerin ja Assadin. Sinä puolestasi haluat puolustella heitä.
Maailma on raaistunut. Vielä kymmenen vuotta sitten olisi tuomittu tuollaiset hirmuteot. Nyt alkaa entistä enemmin esiintymään kaltaisiasi ihmisten kaasuttamisen puolustelijoita.Niin ja minä kerroin että Israel ja ennen kaikkea usa, poltti ihmisiä elävältä valkoisella fosforilla ja sinä et tuomitse sitä mitenkään.
Hitler ei kylläkään kaasuttanut ketään, Assadistakaan ei ole täyttä varmuutta, myös kapinallisetkovat käyttäneet sariinia. - Eiolemassaolonoikeutta
moloch_horridus kirjoitti:
"Kansaansa kaasuttava? Ei kuules ole eroja kaasuttaako kansaansa vai toisten kansoja. lienee sinulle ylivoimisen vaikeaa tajuta."
Haha. Älä sinä puutu toisten ymmärrykseen, kun se selvästi on itsellesi liian vaikeaa.
"Tiedätkös että valkoinen fosfori on huomattavasti tuskalliseman kuoleman aiheuttava kemiallien ase, sitä käytti jenkit fallujahissa ja Israel gazassa."
Tarkoitat siis, että sitä on tuolloin käytetty sodassa sotilaita vastaan.
"Toisaalta, mitä vittua se Israelille, tai jenkeille kuuluu minkälaine hallinto on Syyriassa, tai eurooppalaisille. Ei suvereenin maan johtoa noin vaan syrjäytetä ulkopuolisten toimesta."
Eli sinusta on aivan ok, että diktaattori kaasuttaa kansainvälisesti kielletyillä kemiallisilla aseilla omaa kansaansa. Asia selvä.
"Omin voimin sen on tapahduttava jos on tapahtuakseen, eikä ulkovaltojen ole siihen syytä puuttua."
Elämme yhteisessä maailmassa, muiden kansojen auttaminen on luonnollista.
"Tiedoksesi, jokaisessa maassa on oman maansa lainsäädännön suhteen laillinen hallitus, jopa pohjoiskoreassa."
Pojois-Koreassa on vallassa mielipuolinen verinen diktaattoria, joka pitää kansaansa nälässä ja kurjuudessa säilyttääkseen valtansa. Sellaisen puolusteleminen millään tavoin on moraalisesta ala-arvoista.
"Syyrian hallinto sotii kapinallisia vastaan, siinä ei ole mitääöän outoa, niin ovat tehneet kaikki maat joissa on sisällisotia ollut, jopa Suomi on näin tehnyt ja on "tapettu omaa kansaa". Suomessakin punaisten leirillä tammisaaressa annettiin vangeille pelkää suolakalaa, eikä juotavaa ollenkaan. Voit käsittää miten tuskainen kuolema siitä seurasi. Silti ei Mannerheimia haukuttu veriseksi diktaattoriksi."
Siviilien tappamiselle kaasuttamalla kansainvälisesti kielletyillä kemiallisilla aseilla löytyy näemmä aina vain lisää puolusteluja.hölö hölö
- Eiolemassaolonoikeutta
Kritiikkisi kirjoitti:
osoite on kummallinen. Syyria tosiaan saa vaihtaa hallintoa ja sen on hyvä tapahtua ilman ulkopuolisten puuttumista. Kuitenkin keksit USA:n syylliseksi. Assadin hallinto olisi kaatunut jo ajat sitteen , jos Venäjä ei olisi alkanut tukemaan sitä. Hauku siis Venäjä, Iran ja Hizbollah.
Osoite on oikea, ilman usaa ja sen rahoittamaa ja aseistamaa kapinallisjoukkiota ei edes koko sisällissotaa olisi syntynyt. Tämä joukkio oli "maltillinen oppositio", mikä vitsi, missä se on nyt? Se on hajonnut ja suurin osa niistä liittyi isiksen puolelle taistelemaan. Haluaisit siis vaihtaa Assadin maallisen hallinnon islamilaiseen, sharialain omaavaan valtioon? olet siis muslimi.
- Sisällissota

syttyi sen jälkeen, kun Assadin hallinto avasi tulen kohti rauhanomaisesti mieltään osoittavia ihmisiä kohti. Silloin olisi voinut neuvotellakin. Sen jälkeen kaikki osapuolet ovat osallistuneet silmittömään väkivaltaan.
Lopussa johdattelusi ovat jo niin typeriä, että en vaivaudu kommentoimaan. - Eiolemassaolonoikeutta
Sisällissota kirjoitti:
syttyi sen jälkeen, kun Assadin hallinto avasi tulen kohti rauhanomaisesti mieltään osoittavia ihmisiä kohti. Silloin olisi voinut neuvotellakin. Sen jälkeen kaikki osapuolet ovat osallistuneet silmittömään väkivaltaan.
Lopussa johdattelusi ovat jo niin typeriä, että en vaivaudu kommentoimaan.Lopussa olevat johdatteluni olivat juuri oikeaanb osuneita, siitä todisteena hapan kommenttisi jossa et kommentoi tosiasiaa, muslimi. Oletko radikalisoitunut?
- Abrahamm
moloch_horridus kirjoitti:
Libyaan hyökättiin YK:n turvallisuusneuvoston, jonka pysyvä jäsen Venäjä on ja joka ei muuten lainkaan vastustanut (sillähän on veto-oikeus), luvalla estämään diktaattir Gaddafin tekemää kansanmurhaa.
Venäjää huijattiin päätöslauselmassa, ei se antanut lupaa hyökkäykseen jonka Ranska aloitti ilmoittamatta. !?
- Krasduk
Abrahamm kirjoitti:
Venäjää huijattiin päätöslauselmassa, ei se antanut lupaa hyökkäykseen jonka Ranska aloitti ilmoittamatta. !?
No miten sitä venäjää huijattiin jos ei edes antanut lupaa???? Siis jos olisi antanut luvan niin ei olisi huijattu???? Miten sekopäinen viestisi pitäisi ymmärtää???
Ja miten on edes mahdollista huijata niin" ylivaltaista , kaikki tietävää" vrnäjää???? - Krasduk
Abrahamm kirjoitti:
Venäjää huijattiin päätöslauselmassa, ei se antanut lupaa hyökkäykseen jonka Ranska aloitti ilmoittamatta. !?
Noh trolli Abraham, miksei mitään vastausta kuulu? Vai menikö nyt ajatuksesi taas kerran metsään niin pahasti kuin vaan voi mennä?
- einaarata
Krasduk kirjoitti:
Noh trolli Abraham, miksei mitään vastausta kuulu? Vai menikö nyt ajatuksesi taas kerran metsään niin pahasti kuin vaan voi mennä?
Turhaan abrahamilta on vastausta odottaa kun on puhunut itsensä pussiin.
Venäjän räksyttävä pikkurakki loikkii pakoon häntäkoipien välissä aina!
- teologix
Hieno asia, että mitkään pakotteet ei koske Israelia. Saa rauhassa laittaa vetypommeja latinkiin, eikä ketään kiinnosta. On mukava välillä käydä pommittamassa naapurivaltioita, niin saa respektiä.
- kilinkolinkuuluu
"Toisaalta, mitä vittua se Israelille, tai jenkeille kuuluu minkälaine hallinto on Syyriassa, tai eurooppalaisille. Ei suvereenin maan johtoa noin vaan syrjäytetä ulkopuolisten toimesta. Omin voimin sen on tapahduttava jos on tapahtuakseen, eikä ulkovaltojen ole siihen syytä puuttua."
Koskeekos tämä myös venäjää vai onko sillä ainut oikeus puuttua naapurimaan asioihin ja vallata tämän naapurivaltion aluetta?- Eiolemassaolonoikeutta
Onkos Venäjä pyrkinyt vaihtamaan Ukrainan hallinnon? ei tietääkseni, sen teki kiovan kapinalisjoukkio (äärioikeisto). Venäjä operoi vain venäläisalueilla sotilasdoktriininsa mukaisesti. Onko jenkit tai Israel samalla asialla Syyriassa? ei ole. Venäjä ja Syyria ovat liittolaisia ja Syyria pyysi apua Venäjältä, joten Venäjä on siellä laillisesti, muut laittomasti.
Venäjä ei olisi saanut liittää Krimiä itseensä ennen kuin itsenäistymismahdollisuus olisi käyty kunnolla läpi (Krim on halunnut itsenäiseksi heti siitä saakka kun neuvostoliitto hajosi). Itäukrainaa Venäjä ei ole liittämässä itseensä.
Vastaavasti kysyn, millä oikeudella länsi puuttui Jugoslavian tilanteeseen ja käytännössä jakoi sen Useisiin pikkuvaltioihin. Miksi ei vastaavasti nyt Ukrainan jakaminen käy? (donetskin ja luhanskin alueesta itsenäinen valtio) Kerropa.
Vastaukseksi ei käy "Donetsk ja luhansk ovat osa Ukrainaa", koska kosovo oli osa Serbiaa ja serbia oli osa Jugoslaviaa jne jne... - kunkysyit
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Onkos Venäjä pyrkinyt vaihtamaan Ukrainan hallinnon? ei tietääkseni, sen teki kiovan kapinalisjoukkio (äärioikeisto). Venäjä operoi vain venäläisalueilla sotilasdoktriininsa mukaisesti. Onko jenkit tai Israel samalla asialla Syyriassa? ei ole. Venäjä ja Syyria ovat liittolaisia ja Syyria pyysi apua Venäjältä, joten Venäjä on siellä laillisesti, muut laittomasti.
Venäjä ei olisi saanut liittää Krimiä itseensä ennen kuin itsenäistymismahdollisuus olisi käyty kunnolla läpi (Krim on halunnut itsenäiseksi heti siitä saakka kun neuvostoliitto hajosi). Itäukrainaa Venäjä ei ole liittämässä itseensä.
Vastaavasti kysyn, millä oikeudella länsi puuttui Jugoslavian tilanteeseen ja käytännössä jakoi sen Useisiin pikkuvaltioihin. Miksi ei vastaavasti nyt Ukrainan jakaminen käy? (donetskin ja luhanskin alueesta itsenäinen valtio) Kerropa.
Vastaukseksi ei käy "Donetsk ja luhansk ovat osa Ukrainaa", koska kosovo oli osa Serbiaa ja serbia oli osa Jugoslaviaa jne jne...Juuri siksi venäjä on hyökännyt Ukrainaan kun hallinto vaihtui(venäjänkätyri Janukovich jotui lähtemään) että kyllä venäjä on pyrkinyt vaihtamaan ja painostamaan Ukrainan hallintoa.
- Eiolemassaolonoikeutta
kunkysyit kirjoitti:
Juuri siksi venäjä on hyökännyt Ukrainaan kun hallinto vaihtui(venäjänkätyri Janukovich jotui lähtemään) että kyllä venäjä on pyrkinyt vaihtamaan ja painostamaan Ukrainan hallintoa.
Väärin meni sinulta, Putin varoitti poroshenkoa puuttumasta ASEELLISESTI itäukrainan tilanteeseen tai Venäjä joutuu myös (sotilasdoktrininsa mukaisesti) puuttumaan tilanteeseen. Joten kirjoitat täyttä potaskaa, poroshenkoa ei ole pyritty vaihtamaan, eikä Ukrainan hallintoa.
- meehoitoon
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Väärin meni sinulta, Putin varoitti poroshenkoa puuttumasta ASEELLISESTI itäukrainan tilanteeseen tai Venäjä joutuu myös (sotilasdoktrininsa mukaisesti) puuttumaan tilanteeseen. Joten kirjoitat täyttä potaskaa, poroshenkoa ei ole pyritty vaihtamaan, eikä Ukrainan hallintoa.
Ei venäjällä ole MITÄÄN OIKEUTTA puuttua toisen maan asioihin varoitti tai ei!
Täyttä pjaskaa jauhat venäjänperskärpänen. - Eiolemassaolonoikeutta
meehoitoon kirjoitti:
Ei venäjällä ole MITÄÄN OIKEUTTA puuttua toisen maan asioihin varoitti tai ei!
Täyttä pjaskaa jauhat venäjänperskärpänen.Tyhjä pää on sinulla, Venäjä puuttui ihan syystä maanmiestensä teurastukseen. Itseasiassa Venäjän olisi pitänyt miehittää kiova ja hirttää rikollinen poroshenko lähimpään poppeliin (vrt Hussein).
- meehoitoon
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Tyhjä pää on sinulla, Venäjä puuttui ihan syystä maanmiestensä teurastukseen. Itseasiassa Venäjän olisi pitänyt miehittää kiova ja hirttää rikollinen poroshenko lähimpään poppeliin (vrt Hussein).
Ålä jauha pjaskaa täällä, mee sinne venäjälle omiesi joukkoon. Sulla ei taida olla päätä ollenkaan, vain se alapää mistä voi tulla tuollaista tuotosta.
Mitäs alkoivat rettelöimään ne venäläiset, sitä saa mitä tilaa. - Eiolemassaolonoikeutta
meehoitoon kirjoitti:
Ålä jauha pjaskaa täällä, mee sinne venäjälle omiesi joukkoon. Sulla ei taida olla päätä ollenkaan, vain se alapää mistä voi tulla tuollaista tuotosta.
Mitäs alkoivat rettelöimään ne venäläiset, sitä saa mitä tilaa.Olet ongelajätettä, osoite sinulle kyllä löytyy, riihimäki.
- meehoitoon
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Olet ongelajätettä, osoite sinulle kyllä löytyy, riihimäki.
Samanlainen rettelöitsisä olet kuin ne Itä-Ukrainan kapinalliset(lue venäjänkätyrit)
Sinulle on vain tärkeää oma napa, miten saa pöhöttynyt ruumiisi lisää läskiä luittenpäälle.
Säälittävä olio! - Eiolemassaolonoikeutta
meehoitoon kirjoitti:
Samanlainen rettelöitsisä olet kuin ne Itä-Ukrainan kapinalliset(lue venäjänkätyrit)
Sinulle on vain tärkeää oma napa, miten saa pöhöttynyt ruumiisi lisää läskiä luittenpäälle.
Säälittävä olio!Sinusta saatetaan jopa maksaa riihimäellä, sisällät niin paljon läskienergiaa. Sukuklaisesi kuittaavat mukavat rahat, kerro se heille, saavat sitten muutakin kuin ylähuulensa leivän päälle muistotilaisuudessasi, surkimus.
- meehoitoon
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Sinusta saatetaan jopa maksaa riihimäellä, sisällät niin paljon läskienergiaa. Sukuklaisesi kuittaavat mukavat rahat, kerro se heille, saavat sitten muutakin kuin ylähuulensa leivän päälle muistotilaisuudessasi, surkimus.
Hah hah haa yritä nyt edes palkkasi eteen, toivotonta räpeltämistä!
Jo ensimmäisestä viestistäsi tässä ketjussa paistoi läpi palkollinen venäjänkätyri. - Eiolemassaolonoikeutta
meehoitoon kirjoitti:
Hah hah haa yritä nyt edes palkkasi eteen, toivotonta räpeltämistä!
Jo ensimmäisestä viestistäsi tässä ketjussa paistoi läpi palkollinen venäjänkätyri.HEHHHEHHHEEEE sinun viestistäsi paistaa hävinneen katkeruus läpi. no niin siinä käy kun olet lahjaton idiootti.
Miltäs nyt tuntuu kun hävisit? Onko suussasi karvas maku? ON. - meehoitoon
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
HEHHHEHHHEEEE sinun viestistäsi paistaa hävinneen katkeruus läpi. no niin siinä käy kun olet lahjaton idiootti.
Miltäs nyt tuntuu kun hävisit? Onko suussasi karvas maku? ON.Vai hävisin?? Kaikki mitä suollat siitä päästäsi on So..taa!
Et pystynyt perustelemaan edes millä oikeudella venäjä hyökkäsi Ukrainaan, niin, ei millään oikeudella. Painu sinä vaan se karvasmaku suussasi venäjälle , siellä niitä perskärpäsiä riittää ja tunnet olosi kotoisaksi! - Eiolemassaolonoikeutta
meehoitoon kirjoitti:
Vai hävisin?? Kaikki mitä suollat siitä päästäsi on So..taa!
Et pystynyt perustelemaan edes millä oikeudella venäjä hyökkäsi Ukrainaan, niin, ei millään oikeudella. Painu sinä vaan se karvasmaku suussasi venäjälle , siellä niitä perskärpäsiä riittää ja tunnet olosi kotoisaksi!Joo, hävisit, ihan yksiselitteisesti. Olen perustellut kaikki väitteeni, toisin kuin sinä, joka vähäisestä älystäsi johtuen et osaa muuta kuin ölistä, säälittävä reppana.
- meehoitoon
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Joo, hävisit, ihan yksiselitteisesti. Olen perustellut kaikki väitteeni, toisin kuin sinä, joka vähäisestä älystäsi johtuen et osaa muuta kuin ölistä, säälittävä reppana.
Ehei, en hävinnyt. Olen juoksuttanut sinua kuin kapista kettua etkä edes ole huomannut sitä heh heh.
Ja vielä tulee venäjäkin häviämään taistelun Ukrainasta, on jo nyt hävinnyt miljardeja ja lisää häviää kokoajan. - Krimintoivossa
meehoitoon kirjoitti:
Ehei, en hävinnyt. Olen juoksuttanut sinua kuin kapista kettua etkä edes ole huomannut sitä heh heh.
Ja vielä tulee venäjäkin häviämään taistelun Ukrainasta, on jo nyt hävinnyt miljardeja ja lisää häviää kokoajan.Paljon palaa jenkkirahaa Ukrainassa ja Suomen?
- Eiolemassaolonoikeutta
meehoitoon kirjoitti:
Ehei, en hävinnyt. Olen juoksuttanut sinua kuin kapista kettua etkä edes ole huomannut sitä heh heh.
Ja vielä tulee venäjäkin häviämään taistelun Ukrainasta, on jo nyt hävinnyt miljardeja ja lisää häviää kokoajan.Olipa väkinäinen nauru, sellainen tulee kun on hiki otsassa kyykyssä hävinneen leima otsassa. Sinä et ole juoksuttanut muuta kuin itseäsi ripulissa, maha kuralla tappion hetkellä.
Niin siinä nyt on käynyt, ikävää sinulle.
- Usaeikehdannut
Israel toimii Usan koirana?
- oikaisu
Päinvastoin, USA toimii israelin rakkikoirana.
- näinseonvarmaan
oikaisu kirjoitti:
Päinvastoin, USA toimii israelin rakkikoirana.
Meinaat,että rahajutskut määrää..
- Mummokeuruulta
Putin on murhauttanut kymmenittäin poliittisia vastustajiaan ja toimittajia (eniten suren Anna Polikovskajaa). Putin on varastanut kansalta miljardiomaisuuden (kuten myös toveri Medjejev). Hän avustaa Syyrian Assadia murhaamaan omaa kansaansa kaasulla. Ja Venäjän kansa vain hurraa..
Että sillee.. puolustelkaa siellä Pietarin-Tiltut Venäjällä tätä murhaajaa. Ajatelkaa samalla miten maailman luonnonrikkauksiltaan suurimman maan kansalaiset elävät kehitysmaan tasolla, Pietaria ja Moskovaa lukuunottamatta. Miettikää omia sukulaisianne, jotka elävät ja palelevat maaseudulla hirsihökkeleissään muutaman kympin kuukausiansioilla ja pikkuviljelmillään.
Samaan aikaan Putler ja toveri Medjejev elävät perheineen palatseissaan yltäkylläisyydessä teidän typerien orjien kustannuksella.
Venäjä on matkalla ilmiselvästi kohti kolmatta lähihistorian romahdusta.- Eiolemassaolonoikeutta
Pietari ja Moskova? no, niissä on yhteensä lähes 20 miljoonaa asukasta (hyvinvoivia). Sinun kokoomuspolitiikkasi mukaan se on hyvä, koska sieltä ne muruset sitten tippuvat köyhemmänkin käteen syötäväksi.
Venäjä on romahtanut historiansa aikana vain kerran, silloin kun juutalaiset kaappasivat vallan maassa (1918) - historiakertoo
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Pietari ja Moskova? no, niissä on yhteensä lähes 20 miljoonaa asukasta (hyvinvoivia). Sinun kokoomuspolitiikkasi mukaan se on hyvä, koska sieltä ne muruset sitten tippuvat köyhemmänkin käteen syötäväksi.
Venäjä on romahtanut historiansa aikana vain kerran, silloin kun juutalaiset kaappasivat vallan maassa (1918)Aivan sama millä nimellä on romahtanut mutta ueasti näin on käynyt ja näyttää romahtavan taas kerran.
- Eiolemassaolonoikeutta
historiakertoo kirjoitti:
Aivan sama millä nimellä on romahtanut mutta ueasti näin on käynyt ja näyttää romahtavan taas kerran.
Venäjällä talouys kasvaa, Putin on suosionsa huipulla, joten mitään romahdusta ei ole näköpiirissä.
- satujakertoilet
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Venäjällä talouys kasvaa, Putin on suosionsa huipulla, joten mitään romahdusta ei ole näköpiirissä.
Sinä se varmaan uskot myös vielä joulupukkiin.
- Eiolemassaolonoikeutta
satujakertoilet kirjoitti:
Sinä se varmaan uskot myös vielä joulupukkiin.
Venäjän talous kasvaa ja Putinin suosio on huipussaan, se ei ole uskon asia, vaan tosi.
- satujakertoilet
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Venäjän talous kasvaa ja Putinin suosio on huipussaan, se ei ole uskon asia, vaan tosi.
Juuh, taitaa se talous olla peräti 0,5 % nousussa ja kun lähtötaso on tosi alhaalla niin ei mitään merkitystä.
Myös putinin kannatus on varmasti huipussaan, kansalle on valehdeltu yötäpäivää miten länsi paha ja rahat menee puolustukseen ja jne. Siis tottahan puhut, mutta......................? - tyhmienpaljastaja
Eiolemassaolonoikeutta kirjoitti:
Venäjällä talouys kasvaa, Putin on suosionsa huipulla, joten mitään romahdusta ei ole näköpiirissä.
Eipä se kannatus putinilla ainakaan naapurivaltioilla kovin vahva ole eikä kauenpanakaan .
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005371070.html
- baltiantiltuparat
Palstan kusipäät on pöljiä.. Venäjä sitä ja tätä?? USA hyökkäsi Irakiin ja tuhosi? Tuhosi Libyan ja muuta .. Se on pöljistä oikein! Käynnisti Syyrian kapinan ja muut kansannousut!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36437525Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896356Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315310Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213798Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta652960Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi522539En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122124Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D582039Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182021Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4891949