Mitä koira viestittää, kun se haluaa tavatessa kiihkeästi purra omistajansa kaulan ja korvat pitäen samalla omia korviaan niin päätä myöten kuin ikinä. Koira on samalla superiloinen ja hökötyksillään, kun näkee omistajan. Koira on pieni, joten tämä tapahtuu silloin, kun otan koiran syliin. Syliin pääsee istumalla ensin kauniisti. Olen tulkinnut puremishalun miellyttämiseleeksi ja korvien välisen asennon vuoksi myös alistumiseleeksi. Lienenkö oikeassa vai väärässä?
Pentuna näin kuinka pentueen kaikki pennut purivat aina toistensa naamoja.
En ole kieltänyt puremista, kun se ei minua haittaa. Kasvoja en anna purra hygieniasyistä, mutta kyllä se varmaan purisi nekin, jos antaisin. Vieraita annan Hänen purra kasvoihinkin.
I
Koira haluaa purra ihmisen kaulan ja korvat
7
318
Vastaukset
- Leikkisäkoiruli
Ihan tavallista leikkisän koirulin leikkiä. Sille voi välillä antaa vaikka sianveressä marinoidun herkkusormen palkinnoksi, esimerkiksi Pedicree valmistaa marinoituja tekosormia
- omistajaaiheuttaa
On vaan niin sekaisin.Ja jos omistaja hössöttää,niin eipä koira tiedä miten päin sen pitäis olla.Ja sitten koira vaan säheltää,koheltaa, kun omistajat sen sellaiseksi omalla käytöksellään opettaa .siitä tulee sellainen tapa, jolla selviydytään .Kannattas koittaa itse pysyä neutraalina,rauhallisena,ja kun koira käy ylikierroksilla antaa sen olla vaan lattialla.
Kokeile miten oma käytöksesi vaikuttaa koiraasi.
1)Kun näet koiran älä heti kiinnitä huomiota,älä katso,äläkä puhu.Kuljet vaan ohi,ja alat lukea vaikka lehteä.Silität vasta, kun koira makaa rauhallisena.
2)Kun näet koiran, juttele höpöttele sille heti,ja ojella kätesi silityksiin ja paijauksiin.Höpöttele kokoajan.
Oliko koirasi käytöksissä eroja?
Yleensä,omistajat saavat ihan itse omalla hössötyksellään,ja liiallisella huomiolla koiransa sekoamaan .Ja käyttäytymään huonosti.Omistajien vääränlaisen käytöksen vuoksi, koira ei osaa rauhoittua,vaan menee kierroksille.Sitten kierroksilla yliinnokkaana koira riekkuu,hyppii,haukkuu,nuolee,näykkii ja jotkut jopa pissivät siinä samalla alleenXD- Leikkisäkoiruli
Niinhän se on. Meissä koiranomistajissa kuin vain on niin paljon hössöttäjiä. En tiedä, miksi
- mitäänjärkeä
Miksi matkit täällä ollutta kysymystä?
- grsklp
tämä tapaus on aika selvä. omistaja on käsitellyt koiraansa väkivaltaisesti ja koira on traumatisoitunut. koira ei tästä enään välttämättä toivu, joten sen voi joutua lopettamaan. koiran omistaja on vietävä saunan taakse ja annettava vanhanajan selkäsauna. eli perseelle rautakettingillä niin paljon, kuin lähtee. jos sitten on havaittavissa, että omistaja vielä edes katsoo koiriin päin, niin hingataan omistajan selkä vielä karkeimmalla hiekkapaperilla, mitä kaupasta löytyy.
- PsykiatriEVP
Kerroit tapauksen, jossa koira pitää lopettaa ja omistaja viedä suljetulle hoitoon.
- koirakouluttajapitkälinj
Koira on ollut ikävissään ja nähdessään isännän/emännän se osoittaa iloaan ja kiintymystään. Kierroksia kannattaa hillitä jättämällä koira huomiotta n 5 minuutiksi, kun se on rauhoittunut, kutsu se luoksesi ja pidä hyvänä. Koira on muuten se, eikä "Hän".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757