Apua tarvitaan!
Olen yli nelikymppinen sinkkumies, joka tapailee säännöllisesti itseäni jonkin verran vanhempaa naista seksin merkeissä. Rakastelumme on pitkäkestoista, sillä minulla on aika kestävä erektio, enkä laukea helposti. Itse asiassa en muista muutamaan vuoteen lauenneeni kertaakaan yhdynnässä. Asia ei minua haittaa, sillä nautin toki seksistä ja erityisesti katsella ja kuunnella kun kumppanini nauttii (usein hyvinkin äänekkäästi).
Naisystäväni jaksaa edelleen ihmetellä kovaa mieskuntoani ja mainitsee usein, että hän ei ole koskaan aikaisemmin kokenut näin tyydyttävää suhdetta. Ja hänellä on kuitenkin ikänsä puolesta ja naiselle melko poikkeuksellisen seksuaalisen aktiivisuuden vuoksi paljon kokemusta asiasta.
Lisäksi hän puhuu usein tavatessamme parisuhteessa elävien ystäviensä olemattomasta seksielämästä ja joskus hän leikillään heitti, että minusta riittäisi paljon iloa muillekin naisille. Asia jäi silloin puhumisen asteelle, mutta se on nyt aktivoitunut. Naisystäväni kestävyys seksissä on nimittäin heikentynyt kuluneen vuoden aikana jatkuvasti, ja usein joudumme jättämään yhdynnän kesken jo muutaman hänen orgasminsa jälkeen. Paikat kun eivät oikein kestä.
Naisystäväni soisi minulle tämän vuoksi mahdollisuuden tavata myös muita naisia. Emme nimittäin varsinaisesti seurustele keskenämme ja tapaamisemme tapahtuvatkin pääsääntöisesti vain seksin merkeissä. Olemme kumpikin sinkkuja ja ihmisinä sen kaltaisia, että tuskin tulisimme pitkän päälle toimeen toistemme kanssa ns. sängyn ulkopuolella. Hyväksymme siis molemmat tämän tosiasian.
Ongelmani on nyt se, että en tiedä miten voisin helpoiten tutustua sellaisiin naisiin, jotka kaipaisivat tapaamista silloin tällöin seksin merkeissä ja olisivat riittävän kestäviä. Olen hieman ujo tutustumaan ihmisiin spontaanisti enkä jaksa myöskään esimerkiksi roikkua baareissa iltaisin. Toisaalta en haluakaan etsiä mitään yhden yön seuraa, jota baareista ehkä saattaisi saada, vaan mieluiten tapaisin ihmisiä ihan päivän valossa ja selvin päin. Ja haluaisin tavata naisia, jotka osaavat ja uskaltavat nauttia seksistä. Suuseksin saamisesta, pitkistä yhdynnöistä klitoriksen sormikiihotuksella lisättynä ja kaikesta muustakin seksiin liittyvästä kivasta yhdessäolosta. Säännöllisen epäsäännöllisesti :)
Kimppabileissä olen käynyt muutaman kerran, mutta ne eivät ole oikein minulle sopivia tilaisuuksia. Sielläkin pitäisi osata olla aika sosiaalinen ja vähän ”tyrkyttää” itseään. Se ei ole oikein ominaista minulle. Lisäksi kaipaan kuitenkin seksiä varten hieman rauhallisempaa ympäristöä, esimerkiksi muutaman ihmisen porukkaa, eikä tapahtumaa jossa on mukana kymmeniä ihmisiä. Sinänsä olen noissa isoissa tapahtumissa nauttinut kyllä muiden puuhien katselemisesta.
Ulkonäköäni en halua mainostaa, sillä olen lievästi ylipainoinen ja 171 cm pitkä mies. Minussa ei ole mitään sellaista, mikä ulkoisesti herättäisi huomiota - hyvässä tai pahassakaan. Naisystäväni onkin sanonut, että minusta ei ulospäin ikinä osaisi arvata miten kova voin olla sänkyhommissa. Se, että ylipäänsä tapasimme ja löysimme ”yhteisen harrastuksen”, onkin melkoisten sattumien summa.
Ongelmani on kai itseni markkinointi. Sitä olen yrittänyt tehdä pääasiassa eri treffisivustoilla ”roikkumalla”, (Suomi24:ssakin) mutta se ei ole ollut kovin tuottoisaa. Ensikontaktin saaminen on toki melko helppoa, mutta asioissa eteneminen usein hidasta tai jopa vaivalloista. Ehkä treffisivustoja leimaa hieman sellainen leima, että koska siellä voi kuka tahansa väittää mitä tahansa itsestään -ja tämän kaikki tahot myös tietävät- niin suhtautuminen ilmoituksissa kerrottuihin seksitaitoihin on aika kriittistä. Ehkä ainoa mahdollisuus saada jonkinlaista mainetta olisi viidakkorumpu-menetelmä, eli joku tyytyväinen suosittelisi minun jollekulle, joka sitten taas laittaisi sanan kiertämään. Mutta miten tuollaiseen "ketjuun" pääsisi mukaan?
Voisin olettaa että pääkaupunkiseudulla on paljon naisia, jotka iästä huolimatta olisivat kiinnostuneita hyvästä, turvallisesta ja pitkäkestoisestakin seksistä. Ehkä jopa kaveriporukoitakin, jotka olisivat valmiita ”kierrättämään” miestä :)
Haluaisin siis löytää naisseuraa, joka arvostaisi pitkäkestoista seksiä ja "kestäisi kyydissä".
Löytyisikö tätä kautta tuollaisia naisia?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikkea sitä kuulee. Kaveri ei kykene saamaan orgasmia ja sitten myyntimiehen elkein ikäänkuin yrittää kääntää menotkn saataviksi ja että hän on nyt sitten kova panomies kun ei saa orgasmia.:D
Fakta on, että pillut ei kestä ajella loputtomiin.
Tuo ongelma laukeamattomuuden suhteen ei nykyään ole kovin tavatonta. Monella se tulee SSRI - mielialalääkkeiden käytöstä. Ne tekevät orgasmin saamisen vaikeaksi niin miehillä kuin naisillakin. Stondikseen ne eivät vaikuta.
Näillä itsestään liikoja luulevien hönöjen korvien välissä ei mene kun tuulitunneli
Mielialalääkkeitä en käytä.
Mutta totta on toki se, että ei pillut kestä ajaa loputtomiin... yleensä. Mutta nyt etsinkin sitä erikoistapausta.
Aika hauska viesti. Ei minullakaan kestä, jos olen saanut jo monta orgasmia peräkkäin. Paikat ovat todellakin hellinä ja enempi "kaivelu" voi tehdä jopa kipeää. Kyse ei ole siitä, että kosteus loppuisi kesken, vaan ihan tunnosta.
Ja on vielä sekin, että joskus en edes välitä saada kuin yhden orgasmin. Nautin paljon myös läheisyydestä mieheni kanssa ja siitä, että hän saa orgasmin.
Ihan hyvä pointti tuo, että yksikin orgasmi riittää. Ja läheisyys on tosi tärkeää joka tapauksessa!